Teititeltävä mummo

Eilen kun tulin bussilla kotiin töistä, viereeni istui itseäni ehkä muutaman vuoden nuorempi tyttö. Kun olin jäämässä pois, tein sellaisen "anteeksi"-muminan ja puolinyökkäyksen ovea kohti, joka helsingiksi tarkoittaa: mee pois tieltä, mä jään nyt pois. Ihan kohtelias olin kuitenkin (eli kun pääni osui kattoon noustessani ylös kirosin universumin koston pikkusieluiseksi), ja niin oli tyttökin. LIIAN kohtelias. Se sanoi: "Olkaa hyvä". Siis "OLKAA" hyvä! Se tyttö TEITITTELI minua! Mikä mummo musta on tullut?! Granted, mulla oli sellainen puoliturbaanihuivivärkki päässä (supposedly very trendy, näin sellaisen Nicole Ritchiella toukokuun Glamourissa) ja mun jättiaurinkolasit (ei siis jättiaurinko, vaan jättilasit), mutta en kai mä nyt sentään TEITITELTÄVÄLTÄ näytä? Voi voi. Hienoa kuitenkin että sukupolvellani on vielä käytöstavat jäljellä.

Töissä on kivaa. Vieläkin. Koko ajan. Ja olen vieläkin aamuihminen. Enpä olisi ikinä uskonut. Nukkumaanmenoajat pitävät, ja kun kello soi 4.30, minä nousen. Ensimmäisen minuutin se vituttaa, tottakai, mutta nousenpa kuitenkin. Nukkumaanmeno yhdeksältä onnistuu, sillä naapurit ovat olleet hiljaa. Itse asiassa naapurini lienee lähettänyt vaimon ja lapset evakkoon jonnekin kotikonnuilleen Uralin taakse, sillä talossamme on vallinnut hiljaisuus. Jos ne tulevat takaisin, niin mun on varmaan pakko muuttaa.

On muuten hirveää kun saa lahjoja jotka ovat niin paskoja, mutta niin personoituja, ettei niitä voi antaa kenellekään eteenpäin.

Huomenna on lähtö ROBBIEN luokse Göteborgiin!