Diggi-loo-diggi-ley!

Writer’s block (eli mikä? Kirjoituspatouma?) on vaivannut, mutta sain vihdoinkin kolumnin menemään. Meni jopa syvälliseksi, ja ehkä jopa hieman siirappiseksi. Siis Backlundin mittakaavassa. Kivi sydämeltä, siis. Ja siksi voinkin rentoutua huomenna, kun suuri (tai no ainakin keskikokoinen) unelmani toteutuu! Näen Herrey’sin livenä! Siis uskomatonta, että ne ees ovat vielä hengissä. Mä olin pienenä niin suuri Herrey’s fani että kuuntelin heidän kasettiaan niin paljon että se meni rikki. Me asuttiin Ruotsissa, silloin kun Herrey’s voitti Euroviisut, ja mä olin (ilmeisesti) aivan myyty. Mä muistan vieläkin miten äitini teki mulle yllätyksen. Me lähdettiin muka jonnekin ”asioille” (joka on neljävuotiaalle SIKAtylsää), mutta sitten hän veikin mut ostoskeskukseen jossa Herrey’sit (mulle niillä ei ole niinkuin erillisiä nimiä, ne on vaan kolme eri Herrey’stä) olivat jakamassa nimmareita. Mulla on ne vieläkin olemassa. Ja muistan vieläkin niitä niiden biisejä. Kom o, kom o, kom o, kom o ta mig, räkna till hundra är ingen idé… Ohh, siis NIIN mahtavaa! HERREY’S!

Ai niin, ja hyvää eurooppapäivää.

Juu, ja muistakaa käydä allekirjoittamassa tämä tärkeä adressi. Parasta pitkään aikaan.