Queen of the air
Voi hämmennysten hämmennys. Tänään aamulla meillä oli vieraana Valko-Venäjän euroviisuedustaja Koldun. Koldun on Valko-Venäjän Idols-voittaja, ja mahdottoman suloinen. Suurempi tähti oli ehkä kuitenkin Koldunin laulun säveltäjä Philip Kirkorov. Philip Kirkorov on jätti-iso tähti Venäjällä. Hän laulaa, näyttelee, säveltää, on juontanut aamushow’ta TV:ssä, ja lanseerannut uusia artisteja. Hän on myynyt yli 120 miljoona (siis 120 MILJOONAA!) albumia, ja on Guinnessin ennätysten kirjassa siksi, että on myynyt loppuun 32 peräjälkeistä konserttia samassa paikassa. Vertaukseksi vaikka että Eagles on myynyt 91 miljoonaa, AC/DC 68 miljoonaa ja Madonna 63 miljoonaa albumia. Nyt puhutaan siis OIKEASTA starasta.
Mua voi olla vaikea saada sanattomaksi (ei niin että mä aina osaisin kontrata jollain fiksulla, mutta suu kyllä käy koko ajan), mutta aamulla mut yllätettiin täysin, aivan puskista. Olemme juuri toivottaneet Kirkorovin tervetulleeksi studioon. Hän tervehtii suomea, kiittää NRJ:ta, ja kertoo että hänelle on suuri kunnia olla täällä, sillä NRJ (siis ei Suomen NRJ, duuhh) on erittäin tunnettu kanava Venäjällä ja koko Euroopassa. Sitten hän sanoo – get this – että heille on kunnia olla täällä myös siksi että he tietävät paljon Lotasta (siis minusta! Täh? Mitämitämitä?!?), ”about her political career, about her mind, she is a very smart woman. And today she is the queen of the air”. Herra Siunaa. En saanut sanotuksi mitään fiksua, paitsi että taisin vaan toistella ”oh my goodness” (ei niin vakuuttavaa, kun juuri ovat kehuneet mua fiksuksi). Se tuli aivan täysin puskiskta. Mä oon vieläkin vähän häkeltynyt. Ainoa selitys onkin, että hän on niin iso tähti ettei häntä ihan mihin tahansa voi päästää ilman turvamiehiä, ja meille juontajille oli tehty jotkut supon taustaselvitykset. Oli miten oli, mä oon hämmentynyt. Ja ehkä imarreltumpi kuin koskaan.
Haastattelun voit kuunnella täältä.

4 Comments:
At 12:33 AM, Anonymous said…
missä oot Lotta oppinu puhumaan englantia noin hyvin?
At 6:31 AM, Lotta said…
En oikein osaa sanoa, mun on vaan aina ollut helppo oppia kieliä. Kieli ja kielenkäyttö on aina ollut mun mielestä tosi mielenkiintoista ja kiehtovaa (tuosta saa nyt nopeasti väännettyä jotain pervoa. Ainakin mun päässäni), ja se on mun mielestä työkaluista parhain. Mä en oikein osaa selittää mun suhdetta kieleen, tai siis kieliin. Ne ovat ihan parasta :)
At 6:30 PM, BIJ0U said…
Kiva kun laitoit linkin tohon haastatteluun, en eilen ehtinyt kuunnella NRJ:n aamua, vaikka yleensä teen niin aina arkiaamuisin.
Mäkin rakastan kieliä, vaikka en toistaiseki puhu suomen lisäksi kuin kahta kieltä suht hyvin ja yhtä hyvin vähän.
At 10:56 AM, Antti said…
Madonna-palvojana korjaisin, Madonna on myynyt 63 miljoonaa albumia USA:ssa, maailmanlaajuisesti, n. 150 miljoonaa. :)
Post a Comment
<< Home