LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Monday, September 28, 2009

Vaalirahasta taas

No niin, tässä viime viikkoinen Radio Aallon radiokolumnini. Pakko postata tää nyt kun tää on ees vähän relevantti, kun kohta pääministeri kuitenkin eroaa koska se sai korruptiolautoja.

Vaalirahoitus

Voisi kuvitella, että äitiyslomalla on aikaa lukea vaikka päivän lehti. Hei haloo, onhan se nyt sentään äitiysLOMA. Mutta ei: syöttöjen ja minipäikkärien ja vauvan pussaamisen välissä ehtii selata ehkä Hesarin ykkösosan korkeintaan. Toisaalta, entisenä uutisaddiktina oon myös huomannut, ettei se aina haittaa, koska hesarien politiikkasivut ovat olleet suht identtiset sitten viime vuoden kevään. Joka päivä kirjoitetaan vaalirahoituksesta, ja siitä että taas on joku uusi maailmanlopun kepusäätiö fiflannut fyrkkaa jollekin ehdokkaalle. Yttyhyy, on se kamalaa että vaaliehdokkaille annetaan rahaa, kyllä niiden pitäisi jokaisen maksaa kaikki omasta pussista, koska jos joku antaa niille tonnin, niin se tarkoittaa, että sen politiikon pitää heti kaavoittaa sille antajalle joku nakkikioski, koska sen antajan serkku on makkarayrittäjä ja eeeeiiiiii tää oon niin kauheeta ja korruptioo! Nyt äkkiä hätiin tänne joku EU, ETYJ tai Interpol tai joku!

Mutta kyllähän meillä menee aika hyvin, sillä samaa aikaa toisaalla: Italiassa ei saada hallitusta kumoon, ei sitten millään. Siellä pääministeri Silvio Berlusconi saa sikailla ja käydä huorissa ja ennakkosensuroida medioita ja järjestää itselleen laillisen syytesuojan kaikista rötöksistään, ja vuodesta toiseen jatkaa pääministerinä. Täällä saadaan hallituksenkaatokeskustelu aikaan siitä, että joku on lahjoittanut vaalikampanjaan laillista rahaa tai ostanut tukimielessä jonkun taulun.

Berlusconi nimittää ministereiksi ja parlamentaarikoiksi ties mitä tissimuijia. Täällä jos ees vähän yrittää tekstailla sellaisen kanssa, niin saa kenkää hallituksesta.

Koko tämän vuoden vaalirahauutisointi on ollut kokonaisuudessaan kovin hämmentävää. Firma, jolla ei ollut oikeastaan kovin paljon rahaa, lahjoitti sitä muutamalle vaaliehdokkaalle, ja jostain syystä myös Tapani Kansalle. Kukaan ei tarkkaan tiedä kuka ne päätökset teki, mutta oli se kuka tahansa näistä epäillyistä, niin on aika varmaa että häntä tituleerataan ”kohuliikemieheksi”, vaikkei koskaan aiemmin mitään kohua olisi aiheuttanutkaan. Sitten kävi ilmi että oli saunottu ja Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja irtisanoutui. Sitten tapeltiin siitä, että mikä puolue kertoo lahjoittajansa ensimmäisenä, ja muut puolueet tappelivat siitä, kuka ensimmäisenä ehtii dumaamaan tietyt rahalahjoitukset moraalittomampina kuin toiset. Ja sitten kaikki antoivat melkein kaikki rahat takaisin.

Tästä ihmeellisesta, sekavasta syystä nyt halutaan uudet eduskuntavaalit. No ties vaikka järjestettäisiinkin. Vaalien järjestäminen tietysti maksaa jo valtiollekin yli 10 miljoonaa euroa, mutta demokratia on kallista. Media varmasti hyppää tähän kärryyn nopeasti, koska kyllähän ne epämääräisesti tai ei-epämääräisesti hankitut vaalirahat melkein kokonaisuudessaan valuvat juuri niille, medioille, mainostuloina.

Mutta joo, nyt barrikadeille! Jatketaan tätä loputonta jeesustelua, ja jätetään sitten loppujen lopuksi vaaleissa äänestämättä. Sillä tavalla just se demokratia toteutuu.

Friday, September 25, 2009

Vauva-arkea

Juuri kun tämän aamun radiokolumnissani Radio Aallolla ehdin manata, ettei Hesaria ehdi vauvanpussailulta ja syöttämiselta ynnä muulta enää lukea kunnolla, niin vauva vetää parin tunnin aamu-unet juuri sopivasti. Mamma ehtii lukea Hesarin, Nyt-liitteen ja edellisen Imagenkin loppuun.

On yllättävää miten vähän saa aikaiseksi äitiysloman alussa. Periaatteessahan vauva nukkuu aika paljon, mutta ei tässä silti romaania kirjoiteta tai lueta jättipitkää ”nämä pitäisi lukea” –listan kirjoja. Välillä pyöräyttää pesukoneen tai kirjoittaa kolumnin (ne on pakko, koska niillä on deadlinet), mutta muuten on kyllä parempi jättää suunnitelmat ja aikataulut tekemättä. On ihan tarpeeksi hankalaa ehtiä tiettyyn aikaan vaikkapa neuvolaan. Jos naisilla kestää lähteminen kauan, niin kauan se kestää vauvoillakin. Kun on vihdoin lapsi kärryssä, niin eikös se töräytyä jotkut jättischeisset ja sit se pitää vaihtaa ja ehkä syöttää ja ihan hyvä jos keretään siihen klo yhdeksän neuvolatapaamiseen joskus puolen päivän aikaan.

Too much information –raja on myös äitiyden myötä hävinnyt kovin vikkelästi. Ihan surutta voin kertoilla ihmisille vaikkapa aroista nänneistä tai imettämisestä, ilman että käy mielessäkään, ettei kaikki ehkä halua jutella mun tisseistä. Outoa. Mä alan vähän tajuamaan, miksi sähkötalon Robert’s Coffeessa ja Sanomatalon Wayne’sissa ja muissa vauvakahviloissa aina on niitä äitejä ja vauvoja porukoissa.Koska kukaan muu ei kestä niitä.

Friday, September 11, 2009

Diili ja jekkuvauva

Amerikan Diili loppui, mutta maanantaina alkaa Suomen Diili. Jos olisi pakko osallistua tosi-tv-ohjelmaan, niin ehkä Diili olisi sellainen, mihin voisi osallistua. Mutta Suomessa se ei tietysti ole ihan yhtä hehkeää kuin Donald Trumpin versiossa. Uusin kausi oli kuvattu Los Angelesissa, mutta edelliset New Yorkissa. Siellä asutaan jossain penthousessa Viidennellä Avenuella ja voittaja saa johtajapaikan miljardifirmassa. Suomen versiossa asutaan ahtaissa hotellihuoneissa ja voittaja pääsee myymään asuntoja Sipoosta.

Tietenkin Amerikassa on amerikanmeininki ja Donald Trump on varmasti aika omaa luokkaansa show miehenä ja Diili-konseptin kehittäjänä. Ja amerikanmeininkiä henkivät myös kilpailijat. Niitä on hakenut kisaan jotain miljoona, ja kisaajat ovat tyyliin opiskelleet sekä Harvardissa että Yalessa, ne ovat ammatiltaan juristi, ekonomi ja aivokirurgi samaa aikaa ja ne näyttävät ihan malleilta. Suomessa tähtikisaaja on just joku Juuso, nelikymppinen piirimyyjä Joensuusta.

Mä olen kuitenkin aika vakuuttunut, että Hjallis on Suomen mittakaavassa varmaan aika hyvä Diili-vetäjä. Sarasvuokin oli tietysti ihan otollinen, mutta kun se oli niin kovin lempeä. Se ei koskaan antanut potkuja sanomalla ”Sä saat potkut”, vaan muotoili sen aina jotenkin ”minä vapautan sinut”. Ei ilkeästi tietenkään saa oikeassa maailmassa erottaa, mutta televisiossa kyllä. Sehän on koko homman nimi. Mä luulen että Hjallis on tarpeeksi tv-ilkeä. Mainoksessa se esitteli side kickinsä, jotka ovat sen morsian Helena ja Jokereiden toimari Keijo Säilynoja. Siis ex-malli (nykyinen mikä?) ja ex-lätkänpelaaja (nykyinen mikä?). Toisaalta Donald Trumpilla on sen tytär ja sen poika. Eivät nekään ehkä alunperin pelkällä tittelillä vakuuttaneet. Enkä mä suinkaan tiedä morsiamen ja lätkänpelaajan bisnesvaistosta mitään, voivat olla ihan lyömättömiä for all I know.

Mä lupasin itselleni, etten taannu sellaiseksi ”en osaa puhua mistään muusta kuin vauvastani” –äidiksi, mutta kyllä mä makeimmat naurut tänään sain siitä, kun Pötkis pissi iskänsä jalalle matkalla pesulle. Pieni jekkuvauva se on.

Tuesday, September 08, 2009

Paras syy ikinä

Tällä kertaa blogihiljaisuudelle on erittäin hyvä syy. Olen tuijotellut nukkuvaa vauvaa. Toissaviikolla siis H-hetki koitti, ja synnytin maailmaan esikoistyttären. Synnyttäminen ei ole ihan huippukivaa, mutta yllättävän nopeasti sen kivun unohtaa. Nyt on jo sitä mieltä, että sen voisi tarpeen tulla tehdä uudestaan. Todella kliseistä, mutta kun ne nostavat vauvan makaamaan siihen rinnalle, niin ei sitä enää edes ajattele, että puski juuri meloonin epäinhimillisen ahtaasta paikasta. Nyt mä pääsen siis täysvaltaiseksi jäseneksi siihen äitikerhoon, missä verrataan synnytystarinoita.

Hämmästyttävää on, miten sitä saattaa vaan tuijottaa nukkuvaa vauvaa. Ensimmäiset päivät meni tuijotellessa, hyvä että malttoi itse välillä vessassa käydä. Laitoksella sai onneksi kärrätä vauvaa mukana sellaisessa häkkisängyssä joka paikkaan, eli tuijottelua ei tarvinnut katkaista esimerkiksi vaikka aamiaisen takia. Nyt Pötkis heräilee, joten mamma pitää rientää. Ja vaikkei heräilisikään, niin meen nyt tuijottelemaan sitä.