Kesälukemista

Milloin mä olen viimeksi päivittänyt tänne mitään kirjakeskustelua? Siitä on liian kauan. Koska olen freelancer (joka kuulostaa niin paljon paremmalta kuin että ”no mä vaan hengailen”, koska äitiysloma alkaa virallisesti vasta puolentoista viikon päästä), niin olen ehtinyt myös lukemaan aika paljon. Ylipäätään tänä vuonna on ollut aikaa lukea paljon, koska tein keväällä kaksi kiertuetta, ja kiertueiden ydin on venaaminen. Istut asemalla odottamassa, istut keikkabussissa / junassa / lentokoneessa matkalla, istut hotellihuoneessa odottamassa että keikka alkaa, keikan jälkeen meet hotellihuoneeseen hengaamaan jne.

Tässä siis muutama kirjatärppi, kommentoikaa mielellään, jos ootte lukenut!

Lionel Shriver: Poikani Kevin



Mielenkiintoinen kirja. Olen vähän surffaillut, ja kaikki ovat ihan lumoissaan tästä kirjasta. Mun mielestä se oli karmiva ja creepy, mutta aiiiiivan liian pitkä. Mun mielestä siitä olisi voinut editoida pois sadasta pariin sataan sivua.
Kirja on kokoelma kirjeitä, joita nainen kirjoittaa miehelleen. Aika nopeasti käy ilmi, että Kevin, tämän kirjoittajanaisen poika, istuu vankilassa ammuttuaan 10 koulukaveriaan ja opettajansa.

SPOILERWARNING! Mä arvasin jo aika alkumetreillä, että mies, jolle tää nainen kirjoittaa on varmaankin kuollut. Se mut sai jatkamaan sitä kirjaa, että halusin tietää, oliko arvaukseni oikea, eli a) oliko mies kuollut, ja b) miten se kuoli. Mun arvaukset kummassakin kohdassa olivat oikein. Kirjan teema todellakin on ihan mielenkiintoinen, mutta liian pitkä. Ihan liian pitkä. Ihan liiiiiiiian pitkä.

Torgrim Eggen: Pärstäkerroin



Norjalainen Torgrim Eggen on kirjoittanut kirjan norjan poliittisesta maailmasta. En ole varma onko tää kirja hyvä ja kiinnostava, ellei itse varsinaisesti ole kiinnostunut siitä maailmasta, ja ehkä jopa ollutkin siinä tai sen laitamilla vähän kiinni.
Eggen kirjoittaa Solidarisuuspuolueesta ja sen valtataistelusta. Kirja on oikeasti hyvä, ja hauska, ja suosittelen lämpimästi. Pari kertaa tarina menee aika pitkän mutkan kautta, jotka olisi voinut oikoakin, mutta pysyy koossa kuitenkin.

Stephen Fry: The Liar



Ooh! Kuka olisi arvannut, että joku entinen sketsikoomikko osaisi kirjoittaa näin hyvän romaanin! Eikä se siis edes ole hyvä vain siksi, että se ylittää odotukset, vaan se on ihan oikeasti kaikille standardeilla hyvä. Muistaakseni käytin sanaa nerokas (monta kertaa!) lukiessani kirjaa. Se naurattaa ääneen, ja kieli ja käänteet ovat todella monipuolisia ja inspiroivia. Tää meni mahdollisesti mun topkolmoseen parhaista kirjoista ikinä.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen Varjo



No oon myöhässä, tiedän! Tästä kirjasta puhuttiin pari vuotta sitten, ja se olisi pitänyt tietty lukea jo aikoja sitten. Sitä hypetettiin aikalailla, ja nyt hypetetään sen ”jatko-osaa” Enkelipeliä. Kirja oli mun mielestä ihan hyvä. Tarina oli jännittävä ja kekseliäs, ja lopunkin aloin aavistaa vasta puolessa välissä. Kannattaa lukea, mutta ei ehkä odottaa elämää suurempaa kirjaa. Odota ihan hyvää kirjaa.

Nyt meneillään on mafiakirja Comorra. Me yritettiin katsoa sitä leffaa, mutta se alkoi kovin hitaasti, ja me luovutettiin heti kättelyssä. Mä luulen kuitenkin, että kirja on hyvä. (Eih! Musta on tullut jost tollanen wannabekulttuurielitisti. ”Siis en IKINÄ katsoisi elokuvaa, jos siitä on kirjakin!”. No siis en oo. Todellakaan.)

Uusi ihmistyyppi

Jos on lomiltaan kerennyt medioita seuraamaan, niin on saattanut huomata uuden ihmistyypin synnyn. Se teki tuloaan jo viime vuonna, ja viimeistään tänä kesänä se on vakiinnuttanut asemansa muiden tyyppien joukossa. Kyseessä on kohuliikemies. Viime vuonna kohuliikemies oli rikas yrittäjä, joka oli lahjoittanut rahaa tietyille puolueille tai eduskuntavaaliehdokkaille. Tänä vuonna riittää, että on ”liikemies” (eli että on töissä) ja että tuntee jotain poliitikkoja tai ehdokkaita. Syy, miksi termi on luotu, on että jos lehdet käyttäisivät termiä ”salee roisto” tai ”ihan varmasti jotenkin epärehellinen” niin se saisivat syytteitä, joten he käyttävät sitten sanaa kohuliikemies.

Uusin kohuliikemies on Juha Kajo, jonka nimeä lehdet toistelevat. En tiedä yhtään kuka se on, mutta lehtitietojen mukaan hän on joku, joka on suositellut jollekulle toiselle jonkun ehdokkaan tukemista. Ilmiselvästi roisto, siis.

Mopomutsi

No onpa vähän kesätahti tässä päivittämisessä. Mutta mulla on (myös) hyvä syy. Viime viikon vietin Oriveden opistolla kirjoittajakurssilla. Kurssi oli proosapaja, ja kovin hyödyllinen. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa kirjoittaminen, tai jotka tuntevat, että ehkä olisi jotain sanottavaa, mutta eivät välttämättä ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa, tai eivät tiedä miten aloittaa tai mitä muotoa haluaisivat kirjoittaa. Meidän opettaja oli Taija Tuominen, joka oli aivan loistava.

Kirjaprojekti on siis mullakin käynnissä. Ei, ei suurta sukupolviromaania tai laajaa mestariteosta (shocking, yes?), vaan kirjoittaminen alkoi sujua sitten kun suostuin kirjoittamaan sellaista, mitä osaan. Eli viihdettä. Raakamateriaali pitäisi saada paperille ennen kuin pikkupötkylä ilmestyy maailmaan. Voi tietysti olla, että vauva tulee äitiinsä, ja onkin maailman kiltein ja säysein, mutta olen kyllä valmistautunut siihenkin, että se ei ole sitä (en oo yksi niistä äideistä, joka suunnittelee äitiysLOMALLA kirjoittavansa gradunsa ja lukevansa pinon romaaneja, vaan olen kyllä aikonut olla aika realistinen oman jaksamisen ja voimavarojen kanssa). Plus, että mä en halua, että mitkään ahdistavat vastuut ja työt häiritsevät mun ja vauvan laatuaikaa. Ahdistavia vastuita ehtii sitten kerätä taas myöhemmin.

Ja sit: Musta on tullut NIIN mutsi jo, että mun on pakko kertoa eteenpäin ihana pikku lapsianekdootti. Kaverin kaverin 5-vuotias oli ilmoittanut, että aikoo soittaa naapurin pojalle (sen kaveri), ja menee sitten siellä käymään. Äitinsä rupesi jossain vaiheessa miettimään, että miten se soittaa, kun ei sillä ole sen naapurin numeroakaan. Illalla lapsi kertoi, leikkineensä naapurin kanssa. Äiti kysyi miten tämä oli numeron saanut, ja poika kertoi, että oli löytänyt puhelimestaan sellaisen 020202-numeron.
Äiti: Ja soitit sinne ja kysyit sitä numeroa?
Poika: Joo, mä oon nähnyt mainoksen, että sinne voi soittaa.
Äiti: Mitä se täti siellä sitten sanoi?
Poika: Se kysyi, että kirjoitanko numeron ylös vai lähettääkö se mulle sen tekstarilla. Mä sanoin, että lähetä se tekstarilla, mä en voi kirjoittaa sitä, kun mä olen nyt kakalla.
Opetus: Lapset ovat hirvittävän viisaita ja miehet osaavat kuin osaavatkin tehdä useampaa kuin yhtä asiaa kerralla.

Meidän perheessä on nykyään myös mopo. Se on ihan SAIRAAN hieno. Se on punainen, ja mä luulin, että se on vespa, koska mä en näe (näköjään) mopon ja vespan eroa. Se on niin makee, ja ensi kesänä mä aion omia sen. Ehkä siihen saa jonkun lapsenistuimen, ja sit me viiletetään beiben kaa ympäri kyliä meidän Punaisella Salamalla. Ai nii, note to self: opettele ajamaan mopolla.

Ja sitten pitää vielä hehkuttaa mun gorgeous uusia kynsiä. Suosittelen kaikille Bio Sculpturen geelikynsiä, koska se on NIIN helppoa, ja NIIN halpaa. Mulla ainakin kynnet kestää helposti jopa kuukauden, ja ne on vaan niin nätit. Ei tarvitse pelata viilojen, lakkojen sun muiden kanssa, ja se on ihan niin kuin oma kynsi. Sairaan hienoa, ja erittäin turhamaista, mutta NIIN sen arvoista.