Uusi vs vanha

Joulu tuli ja meni rauhallisesti. Joulustressiä ei tullut, vaikka ensimmäistä kertaa kestitsinkin perheen jouluaaton minun luonani. Jos on 28, eli melkein 30, niin silloin voi jo ruveta houstaamaan joulua. Joululahjasaldo oli erittäin hyvä, ja kaikki on muutenkin mennyt nappiin. HIFK jopa voitti Jokerit eilen.

En muista, oonko ikinä käynyt lätkämatsissa Hartwall Areenalla ennen. Mä luulen, että mä olen käynyt siellä vaan konserteissa (ja tietenkin katsomassa Smackdown/Raw –showpainia silloin kun se oli suomessa. Tai eihän se tietenkään mitään ”show”painia ole, vaan ihan oikeaa painia. Natürlich). Olenko mä vaan puolueellinen, vai eikö siellä oikein ole yhtä hyvä fiilis kuin vanhassa hallissa? Kaikki on tietysti hienompaa, ja halli isompi, ja ravintoloita on enemmän, mutta erätauolla tuhannet ihmiset valuvat sinne yhdelle pienelle käytävänpätkälle, ja klaustrofoobikko on hätää kärsimässä. Kaikki on ylihintaista, vessoissa on hirveät jonot, tupakointifasiliteetit ovat vähän alimitoitettu ja kaikkialla on jonoa ja ahdasta.

Vanha jäähalli on askeettinen ja ankea, mutta siellä on paras lätkäfiilis aina. Kaljat ostetaan pienistä kärryistä milloin mistäkin portaiden alta tai käytävän nurkasta, ja kyllä sielläkin joskus saa jonottaa, mutta siellä jotenkin se henki ja meininki on eri. Old school fanit on paikalla, ne ovat käyneet matseissa 40 tai 50 vuotta, ja osaavat kertoa anekdootteja jokaiselta vuosikymmeneltä. Harva matsi on jäänyt näkemättä.

Silloin kun mulla oli kausikortti, se oli B3 katsomossa. Joka lauantai tai sunnuntai ja joskus torstaisin mentiin katsomaan matsia. Ympäröivät ihmiset tulivat nopeasti tutuksi, ja kuulumiset vaihdettiin aina. Ehkä mun kiintymys vanhaan halliin onkin siis vaan jonkinlaista nostalgiaa, mutta me päätettiin, että me mennään jatkossa vaan vanhaan jäähalliin katsomaan lätkämatseja.

Puhdistus ja Helsingin Mykkä Hiihtäjä

Vihdoinkin mäkin voin päteä kulttuurikeskusteluissa. Mä luin Sofi Oksasen Puhdistuksen kesällä, ja tää on ensimmäinen kerta kun voin ajankohtaisesti sanoa, että oon lukenut Finlandia-palkitun kirjan. Ikinä en ole lukenut voittajakirjaa ennen kuin sen on voittanut. Kolmea viimeistä (tai varmaan enemmän, mutta en edes muista kuka voitti 2004, enkä nyt just jaksa googlata) en ole lukenut laisinkaan. Mä yritin Kjell Westön Där vi en gång gått’ia (just tollai se varmaan taipuu). Luin Drakarna över Helsingfors kun olin lukiossa, ja muista ajatelleeni, että jos joskus kirjoittaisin kirjan, haluaisin kirjoittaa juuri tuon kirjan (mikä on tietysti absurdi ajatus). Joululahjaksi muutama vuosi myöhemmin sain Vådan av att vara Skrake, joka vieläkin kerää pölyä kirjahyllyssä lähes koskemattomana. Där vi en gång gått kuulosti ihanalta, koska se kertoi vanhasta Helsingistä, ja kukapa helsinkiläinen ei rakastaisi sellaisia kirjoja. Mä yritin. Pidin tauon. Yritin lisää. Tauko. Vielä muutama sivu. Ja sitten se vaan jäi. Se ei tempaissut mukaansa tarpeeksi. Ennen olin kiukkulukija, luin huonotkin kirjat loppuun asti, mutta nykyään ne jäävät jonnekin lojumaan, ja aloitan herkästi seuraavan, jos kiinnostus ei jatku. Ajattelen, että siirrän tämän vaikka vessakirjaksi, mutta sitten kirja ei kuitenkaan koskaan kulkeudu toilettiin asti. Mutta eihän Där vi en gång gått tietenkään ole huono kirja, sehän on todistettu sillä, että yksi tyyppi piti sitä yhtenä vuonna parhaana kuudesta. No ei, on se varmaan oikeasti monillakin mittareilla hyvä kirja, Finlandia-palkinnon palkitsemissysteemi nyt vaan on vähän erikoinen.

Korkeakulttuurista sitten matalakulttuuriin (tai ei edes kulttuuriin, oikeasti vaan matalalle), huomasiko kukaan, että Helsingissä haisi tänään kamalan pahalta? Kampin Keskuksen nurkalla jo kävi vähän nenään pierunhaju, ja kun pysähdyin graniittitalon automaatilla alkoi löyhkä jo muistuttaa jotain bioterrorismia. Rankkasadekuuro lievensi hajun hetkeksi, mutta jo kohta steissin kohdalla se tuli taas. Mitä se oli? Oli mitä hyvänsä, hieno ajoitus. Willkommen ins Finnland kaikki universumin ulkoministerit, täällä haisee nyt vähän vetelä Scheisse. Tai Mykkä Hiihtäjä (tiedätte; SDB eli silent but deadly). Tai Suden Vihellys (joka siis ei todellakaan ole sellainen kaksi-sormea-suussa-wuhuu-vihellys vaan pierutyyppi).

No niin, kappas, niin siinä sitten mentiin kirjallisuuskritiikistä pieruihin. Story of my life.

Päivä pupujussina

Eilen Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa voivoteltiin sitä, että pojat eivät pärjää äidinkielessä yhtä hyvin kuin tytöt. Yksi syistä on pääkirjoituksen mukaan se, että aineaiheet ovat usein sellaisia, että ne kiinnostavat tyttöjä mutta eivät poikia. ”Poikien kiinnostusta voitaisiin lisätä etsimällä aiheita tekniikasta ja urheilusta. "Mukavimmat lomamuistoni" tai "päivä pupujussina" eivät aiheina poikia kiinnosta”. No herran pieksut! Tyttöjäkö sitten kiinnostaa?! ”Mukavimmat lomamuistoni” ei ole aihe joka yhtään KENESSÄKÄÄN herättää intohimoa! Vittu, Mitt Sommarlov –aine oli joka syksy karmeeta tuskaa, mutta koska se oli annettu tehtäväksi, niin sitten se tehtiin. Purtiin hammasta, ja kuuliaisesti listattiin loman tapahtumat ainemuotoon. Mutta voi poikaparat, kun ne eivät nyt opi mitään, kun niille raukoille annetaan vaan niin kamalan tylsiä aiheita, joista kirjoittaa. Yttyhyy, saatana.

Kyllä, kiinnostusta voidaan lisätä etsimällä aineotsikoita muista aiheista, mutta ei siksi että pojat pitää saada raapustamaan jotain paperille, vaan siksi että ne otsikot olivat alun perin huonoja! Vaan siksi, että tytöt suorittavat tehtävät niin kuin käsketään, EI tarkoita, että ne tehtävät olivat helvetin hyvin suunniteltu.


Päivä pupujussina

Eräänä päivänä heräsin, ja huomasin, että olin pupujussi. Kurkistin ulos kolostani, ja huomasin, että siirtolapuutarhassa oli jo ihan pimeää. Päätin lähteä tutkimusmatkalle. Lähdin ulos kolostani, ja juoksin pienen matkan pitkin pihatietä. Yhtäkkiä silmiini osui kirkas valo. Siirtolapuutarhan siimekseen oli pystytetty vartiotorni, ja siellä seisoi metsästäjä. Metsästäjän työ oli harventaa pupujusseja. Pormestarin mielestä kaupungissamme on jo aivan liikaa meitä citykaneja (ja maahanmuuttajiakin, mutta se on toinen tarina, ja toivon, että niitä ei harvenneta samalla tavalla). Silmänräpäyksessä loikkasin pusikkoon, ja väistin metsästäjän kivääristä singonneen luodin vain parilla sentillä. Lähdin äkkiä käpälämäkeen, ja eksyin läheisen koulun pihalle. Nukuin portaiden alla, ja aamulla loikin lasten mukana kouluun. Seurasin iloisen näköistä punatukkaista tyttöä luokkaan, jonka ovessa luki ”Äidinkieli”. Istuin luokassa kokonaisen päivän, ja seurasin lasten tuskaista ainekirjoitusta. Se oli niin ikävystyttävää ja kamalaa, että illalla loikin takaisin siirtolapuutarhaan, ja heittäydyin valokeilaan. Sen pituinen se.

Ja vielä loppuun pieni vinkki! Onko joku sukulaisesi tai kaverisi sellainen, jolla on jo kaikkea? Eipä hätää, alla hirvittävän hyvä joululahjavinkki!

Lehdistökatsaus

Mä oon töissä, koska en kuudesta rivistä huolimatta voittanut lotossa. Ilta-Sanomien otsikkotoimittaja on ollut hövelillä tuulella viikonloppuna. Also, mä olen kamala pilkunnussija. Kannessa: Viekö Obama Suomen Natoon? Tietenkin. Sieltä tulee vaan eräänä päivänä soitto, että Huomenta bitches, you iz now in NATO. Sivulla 9 on kerrattu lyhyesti uutisia politiikasta, ja yhden jutun otsikko on: Vanhasen suosio laskee, USA:n Rice kylään. Ööh, syy/seuraus?