Elävää syöttiä keikalla

Häsäys. Lähtö perjantaina New Yorkiin, ja menoa aamusta iltaan. Mut pyydettiin Anna-lehden nettiin "Julkkisten muotivinkit"-osioon. Muotivinkit? Julkkis? Onkohan ne nyt ihan oikealle henkilölle lähettänyt tän? Mutta tänään studiolle tupsahti tosi mukava valokuvaajamimmi, joten kai se vaan on ruvettava pohtimaan niitä muotivinkkejä nyt. Oh dear. Skarppaus needed. Muotivinkkejä, anyone?

Tilasin myös Kaarina Hazardin "Kontallaan" kirjan. Musta tulee täysoppinut. Mä olen jo feministi, vaan ilman telaketjuja. Mulle tuli kotiin Tulva-lehti, joka on feministiaviisi. Ei vissiin toi huumorintaju oo ihan keskeisin asia mikä vaaditaan siinä porukassa. Mulle sopii paremmin alternative feminismi. Siinäkin haetaan tasa-arvoa, mutta ei miesten kustannuksella. Mutta siihen tasa-arvoon onkin sitten vielä matkaa.

Menovinkki huomisillaksi: Koomikkokaverini Rich Lyons ja bändinsä Live Bait ovat keikalla Aussie-baarissa, Kampissa (osoite Salomonkatu jotain. Alkupäätä). Sinne.

Carting-mestari

Ach du Liebe. Olin ajamassa cartingia keskiviikkona, ja nyt olen rampa. Olivat laittaneet pitkin rataa jotain seiniä. Ja vielä ihan siihen shikaanin viereen. Pamautin aika pahannäköisesti rengasvalliin (tai no, valleihin, jos nyt aivan pilkkua viilataan. Taisin mennä muutamankin läpi) sellaisella vauhdilla että rattikin irtosi. Selvisin säikähdyksellä ja kyynärsauvoilla. Nilkka ei ole poikki, mä vaan linkkaan. Hitaasti. Tooooodella turhauttavaa. Mutta osasin ajaa aika kovaa. Ensi kerralla aion pysyttäytä radalla. Tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Ferrarilta tai McLarenilta ei olla vielä soiteltu. Jään oottelemaan.

Uusin Tähdistö, Eurooppanuorten lehti ilmestyi. Osallistuin kolumnilla.

Meidän puolellamme vai meitä vastaan?

Minä olen integraatiopuolustaja, jossain määrin jopa federalisti. Kun Hollannin ja Ranskan perustuslakikansanäänestysten tulokset olivat kielteisiä, panin välittömästi maat boikottiin. Siirryin café au lait’sta café latteen ja heitin puukenkäni roskikseen. Olen puolustanut perustuslakia sekä kahvipöytäkeskusteluissa että täysin ventovieraille baaritiskin äärellä (baarimikon puolustukseksi voidaan todeta että hän vain kysyi mitä haluaisin juoda, mutta minä innostuin ja ryöpytin juomatilauksen kylkiäiseksi täyslaidallisen propagandaa).

Meidät on jaettu kahteen eri porukkaan, EU:n puolustajat ja Euroskeptikot. Kun olet puolesi valinnut kuuluu sinun vastustaa tai puolustaa unionia loppuun asti, eikö? Tulee fiilis: you’re either with us, or you’re against us. Emmekö me EU:n puolustajat saa kritisoida unionia koskaan? Koska me ymmärrämme että EU:n kritisoiminen on samaa kuin itsemme, jäsenvaltioiden, kritisoiminen? Sen täytyy olla sallittua. Jatkuvalla puolustuskannalla oleminen on kamalan rasittavaa.

Tällä hetkellä minua ottaa suunnattomasti päähän Lissabonin strategia. Lissabonin strategia on Euroopan Unionin tiekartta ja muutosstrategia. Sen avulla saavutamme kovemman talouskasvun ja paremman kilpailukyvyn. Ministeriherrat ja –rouvat suitsuttivat strategiaa Euroopan reseptinä onneen, autuuteen, parempaan työllisyyteen ja sosiaaliseen koheesioon. Ja tiedättekö mitä? Niin se onkin. Miksi se siis ottaa minua päähän? Itse strategia ei otakaan. Vaan se miten me sitä implementoimme. Tai itse asiassa EMME implementoi.

Luen lehdistä koko ajan että Eurooppa jää talouskehityksessä kauemmas ja kauemmas kärjestä. Me suorastaan taannumme samalla kun Yhdysvallat ja Aasia ajavat meistä ohi. ”Mutta meillähän on se Lissabonin strategia!”, minä huudahdan (ja pelästytän muut aamubussin matkustajat). ”Tehdään nyt, kun kerran tiedetään mitä pitää tehdä!”. Mutta ei. Me puhumme Lissabonin strategiasta, mutta kun tulee aika ryhtyä rustaamaan yhteistä budjettia, niin PUOLET valuu maataloustukiin! Puhumme yhtä, ja teemme toista.

Myönnämme että akuutein ongelmamme on saada talous kasvuun ja työllisyys nousuun. Tiedämme miten se tehtäisiin ja millä työkaluilla, ja olemme jopa saaneet sen kirjoitettua strategiaksi asti. Olemme yhteisesti päättäneet että tämä on ykköstavoitteemme. Sitten saapuu traktorivaltuuskunta ja deletoi kaiken tuon työn. Syydämmekin maaseudulle puolet EU:n fyrkasta. Ristiriitaista? Ehdottomasti. Tyhmää? Todellakin.

Kaistaa pitäisi ajaa myös toiseen suuntaan. Euroskeptikoiltakaan ei ole voinut jäädä huomaamatta että maanosassamme on vallinnut rauha jo vuosikymmeniä, ja yhteismarkkinat ovat tehneet hyvää myös Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Myöntäkää nyt, perhana! Nuoria ihmisiä alkaa kypsyttämään sama vanha brysselin-herrat-ja-banaanien-käyryys-jargon. Eikö olisi jo aika keskittyä olennaiseen?

* * *

Minä kuulun DVD-kerhoon. Muistatko kun äitisi kuului Kirjakerhoon ja aina valitti että unohti peruuttaa Kuukauden kirjan, ja sitten se tuli postissa ja se oli pakko ostaa vaikka ei oikeastaan olisikaan halunnut? Tämä minun DVD-kerhoni on samanlainen. Aina kun unohdan peruuttaa kuukauden elokuvan jota en halua (kyllä, minulla on nyt sekä Star Wars 3 että Kaksipäisen Kotkan Varjossa…), se ottaa päähän. Siitäkin huolimatta kerho on erittäin hyvä, ja haluan olla siinä mukana. Loistavimmillakin yhteisöillä on varjopuolensa, koska täydellistä järjestelmää on mahdoton tehdä.

Unioni ei ole täydellinen, niin kuin ei mikään valtiokaan tai DVD-kerho. Elämänlaatumme on kuitenkin korkeampi unionin ansiosta, kuin mitä se olisi ilman sitä. Unioni ei ole täydellinen. Meidän tehtävämme on tehdä siitä parempi. Eikö olekin virkistävää?

Jäätelöä vankilaan

Olen Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa Lahdessa. Eilisen illan kokoustimme Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston kanssa. Kielimuuri aiheuttaa enää vähän ongelmia, jopa tanskalaiset alkavat olla ymmärrettävissä. Tanskalaiset ehkä skarppaavat mmun kanssa, ja mä niiden. En käytä sellaisia ruotsinkielisiä sanoja kuten vessa, kiva (taipuu kiva-kivogare-kivogast) tai perkele. Tai no kyllä ne perkeleen jo tietävät.

Islantilaiset aiheuttavat joskus päänvaivaa. Monet heistä, ainakin keski-ikäisestä sukupolvesta, ovat opiskelleet tanskaa tai norjaa tai peräti Tanskassa tai Norjassa. Se ei takaa kielitaitoa, kuten ei aina ruotsin- tai suomenopiskelu Suomessakaan. Silloin käy hasardeja.

Kun mä rupean kuuntelemaan heidän selostustaan, skarppaan aina. Otsa rypyssä, keskityn. …Kansalais- ja kuluttajavaliokunta on pitänyt kokouksen Färsaarilla… …Resurssit rikoksentorjunnassa… (ei selvinnyt onko niitä tarpeeksi vai liian vähän) …käytiin vankilassa… (oletettavasti vierailulla, mutta ei parlamentaarikoista oikein koskaan tiedä) …jotain jotain stort behov för glass i fängslen… (suuri jäätelöntarve vankilassa? Niin kai sitten, koska minähän en koskaan kuule tai käsitä väärin) …Mange förmulten i fängslet… (monet maatuvat tai mätänevät vankilassa? No niinhän ne aina sanovat amerikkalaisissa leffoissa: Rot in jail!)… Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan.

Mutta tehtiin me politiikkaakin. Hyväksyimme resoluution yksityisyydestä ja lisätystä intimiteettisuojasta. Vastustamme sitä, että työnantajalla olisi oikeus lukea tai tarkkailla työntekijän sähköpostiliikennettä. Painotimme myös tietoturvan tärkeyttä. Monilla kunnilla tietoturvajärjestelmät eivät ole tarpeeksi varmoja. Mitä enemmän siirrytään sähköiseen järjestelmään, ja tietokannoissa säilytetään esimerkiksi potilaskertomuksia, sitä tärkeämmän aseman saa tietoturvan varmuus.

Kirjoitin myös draftin YK-puhettani varten. Lähtö New Yorkiin on ensi viikolla. Lähden osana Suomen virallista delegaatiota, ja osallistun YK:n yleiskokouksen kolmannen komitean työhön. Mä siis pidän Suomen puheenvuoron komiteassa. YK on diplomaattisen kielenkäytön ja retoriikan kehto. Sehän istuu mulle kuin nenä silmään. Nyrkki silmään? Käsi hanskaan? Miten toi nyt menee?

Minä olen erittäin diplomaattinen. Eduskunnan kellareissa asuu ihmisryhmä joka koostuu 40+ mammoista jotka pitävät minua antikristuksena sen perusteella mitä mä kirjoitan täällä. Yksikin oli melkein itkua tihustanut kauhusta. Olen siis oppinut että ihmisillä on selkeästikin hyvin erilaiset käsitykset siitä, mikä on normaalia (heidän mielestään esim. matchaavat kirkkaanväriset denim-kokovartalo-asut) (ja – needless to say – mun mielestä esim. eivät he). Aion siis olla ekstravarovainen YK:ssa. Rittää että eduskunnan kirjastossa mun varalta säilytetään ristiä ja pyhää vettä. Can you say: over reaction?

Lahti on kyllä mesta paikka. Astuin junasta ulos, ja olin ehkä hieman hukassa. Hain apua siis muutamasta isosta turisteille suunnatusta opastaulusta. Yhden korttelin säteellä jo kaksi ihmistä tarjoutuivat auttamaan, ja huolestuneena kysyivät olenko ulkopaikkakuntalainen. Molemmat tosin olivat kännissä, ja vähän spurgahtavia, mutta tosi kilttejä. Ja osasivat neuvoa minut oikeaan suuntaan. Täällä ollaan hirmu vieraanvaraisia.

Vieraanvaraisuuden lisäksi täällä osataan keksiä nimiä! Juna-aseman lähellä on kauppa, jonka nimi on Kukkia ja jänniä tavaroita. Ihan mahtava nimi! Ehkä ei halua pelkkää kukkakauppaa, vaan on paljon muutakin mitä haluaa myydä. Ja ne ovat kaikki vähän erilaisia juttuja, eivätkä vaikka tuoleja tai pölynimureita jotta kaupan nimi voisi olla Kukkia ja tuoleja tai Kukkia ja pölynimureita. Silloin kaupan nimeksi laitetaan Kukkia ja jänniä tavaroita! Ja se on mun mielestä aivan hurmaavaa! Jos mä joskus perustan oman kaupan tai ravintolan tai minkä tahansa yrityksen, niin sen nimeksi saattaa hyvinkin tulla Jänniä juttuja.

Hajuharha

Kun jotkut luulosairaat kuulevat ääniä, niin miksi kutsutaan sellaista joka haistaa hajuja? Mulla on vieläkin hirveä nuha, enkä oikein tunne mitään hajuja. Mutta välillä – ihan eri paikoissa! – mun mielestä lehahtaa ihan ihmeellisiä hajuja. Kakka, useimmiten. Hajuja ei tunne kukaan muu (kuten hullujen päänsisäisiä ääniäkään ei kuule kukaan muu). Oonko mä tulossa hulluksi? Näinkö se alkaa? Perhana.

Kaverini Fredrick Federley valittiin eduskuntaan Ruotsissa. Ihan mahtavaa. Mä jopa lintsasin nukkumaanmenoajastani muutaman tunnin eilen illalla, ja katselin vaalituloksia SVT:lta. Seisten, koska mun peffa on niin kipeä. Mä pyöräilin mun äidin luokse ja takaisin eilen, ja nyt mulla on persaus ihan hellänä. Ei siis suinkaan minkäänlaista mukavaa treenikipua, vaan tää johtuu siitä (tod. näk. saatanan suunnittelemasta) satulasta joka siinä mun pyörässä on. Voiskohan siihen esimerkiksi sitoa tyynyn, vai olisko se liian amatöörimäisen näköistä?

Tänään Lahteen Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen. Fascination nation.

Aikuisten lippu, kiitos

Linja-auto 110T lauantaina 16.9. klo 18.37. Kyllä, lähden Espooseen asti. Espoossa ystävättären luona pidetään Absolutely Fabulous-bileet, johon kuuluu hirvittävät asukokonaisuudet, järjettömät määrät skumppaa ja non-stop-Ab Fab-maratoni.

Astun bussiin.
Minä: Seutulippu, kiitos.
Kuski: Seutulippu. Ja aikuisten?
Kolikot jotka tippuvat lattialle: Klirrrr
Minä: (nostan hämmentyneenä katseeni lompakosta ja lattiasta jonne juuri viskasin bussirahani) Joo. Aikuisten. Kiitos (hämmentynyt hymy).
Kuski: Joo. Kunhan tarkistin. (Punastuu)

Siis mikä ihana kuski! Oikeasti mä luulen että se joutuu ehkä päivittäin kuskaamaan tosi paljon teinejä joilta aina pitää kysyä haluavatko ne aikuisten lipun, ja sillä oli vähän autopilotti päällä. Mä aion kuitenkin leikkiä että se kysyi siksi, että on vaikea päätellä olenko 17 vai 18.

Viikonloppuna ei ollut yhtään keikkaa, mikä oli hyvä koska mun ääni kuulostaa vieläkin ihan nuhaiselta. Ja ei miltään seksikkäältä viskibassolta, vaan hirveeltä narinalta. Mummoni kysyi mitä teen viikonloppuna, kun ei ole keikkoja. Sanoin että ihan samaa kuin muutkin… eli kirjoitan puhettani YK:n yleiskokoukseen. Hmm.

The return of Kapteeni Käärme

Kipeä. Vieläkin. Mä vastustan kipeyttä erittäin vahvasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon joutunut perumaan keikkoja, siksi että oon sairas. Ääni ei oikein kuulu ja nenä valuu. Mutta sairaankin ihmisen elämässä on valopilkkuja!

Avasin yhtenä päivänä hotmail-sähköpostini ja siellä oli ihan tuntemattomalta ihmiseltä sähköposti. Oh my God! Lähettäjä oli KAPTEENI KÄÄRME! Siis ei nimeltään, vaan se ihan oikea Kapteeni Käärme joka kuskasi mut Vaasasta Helsinkiin. Otan takaisin kaikki ilkeydet mitkä sanoin siitä lentoyhtiöstä, koska kapteeni oli huumorintajuinen (JA lukee tätä blogia!).

Mun tietokoneella on asenneongelma. Se jumittelee ja mikään ei oikein toimi niin kuin pitäisi. Mun tietokone on vähän niin kuin minä kankkusessa.

Ben & Jerry's!

YÄK. Mä oon kipeä. Sairastaminen on heikoille, ja nyt mä oon sairas. Mä olen kuitenkin sitkeä, enkä usko esimerkiksi sairaslomiin ja niinpä menen sitkeästi töihin huomennakin. Mun on parempi parantua ennen perjantaita, koska silloin menen vieraaksi Uutisvuotoon. Siellä ei voi olla nenä punaisena ja sekavana (se kuuluu perjantai-iltaan). Mä oon pumpannut itseeni Panadol Hotia, Burana C:ta, appelsiinimehua ja kaikkea muuta C-vitamiinipitoista. Ja jäätelöä.

Mä en ole mikään jäätelön suuri ystävä. Paitsi tietysti Amerikassa, jossa saa Ben & Jerry’s-jäätelöä. Se on hyvin usein ihan ensimmäisiä rituaaleja jokaisella amerikanmatkalla: Mennään kauppaan ja ostetaan Ben & Jerry’s Cookie Dough tai Phish Food-jätskiä. Mutta nyt. Nyt se on tapahtunut. Ben & Jerry’s jädeä saa Suomesta. Tosin se on piilotettu Lauttasaaren Valintataloon. Onneksi Salapoliisi Backlundilta ei jää mitään huomaamatta. Haukansilmä.

Maakuntamatkailua

Eilen lentokentällä minulle kerrottiin että paluulentoni Vaasasta hoitaa Finnairin yhteistyökumppani FinnComm. Goody. Tonnikalapurkinkokoisilla lentokoneilla matkustaminen kun aina on niin miellyttävä kokemus.

Vaasa, klo. 9.15

FinnComm laskeutuu Vaasan kentälle. Aaargh. Onko toi se sama kone jolla Charles Lindberg lensi 1920-luvulla? Ainakin Rukajärven Tiessä mä taisin nähdä ton saman koneen. Sinänsä tietysti hienoa, että pääsee näin historialliseen, universumin ensimmäisen lentokoneen, kyytiin.

Ei tässä muukaan auta. Suck it up. Portille. Maakuntalentokentillä ei mennä minkään putken kautta koneeseen, vaan kävellään itse sinne kentälle. Matkalla koneeseen melkein kompastun, koska pitkin kiitorataa seilaa täysi roskapussi, ilmeisesti lentokoneesta. Herranen aika. Harrastuspohjaltako nää tätä tekee? Meen koneeseen. EN aio istua siiven kohdalla, sillä vaikka aneemisen näköiset propellit varmaan luonnostaan ovat mustat, niin mun mielestä ne näyttävät palaneilta. Mutta kappas vaan. Rivin 8 poikki menee nauha: ei matkustajia tälle puolelle. Toi on outoa.

Moottorit nykäistään päälle. Ne ovat varmaan puolet koneen koosta, koska kukaan ei kuule jylinän yli mitään. Esimerkiksi turvallisuusohjeita. Kovaääninen räsähtää päälle (päättelen, koska koneen ainoa lentoemo menee koneen etuosaan suorittamaan ”koneessa on kaksi hätäuloskäytävää”-performanssin). Kovaäänisestä kuuluu sana sieltä, toinen täältä. …”ja vetäkää se tiukalle”… …”Pelastusliike”… Mikä pelastusliike? Ai, pelastusliivi, okei. …”Täyttäkää liivi vasta koneen”… Hei! Koneen mitä? Iskeydyttyä veteen? Pudottua? Vessassa? MITÄ? Apua!

Sämpylä on parempi kuin Finnairilla tai Blue 1:lla, mutta kahvikuppi on sellainen jota saa Anttilasta 100 kpl hintaan 1.90 €. Pääsisinköhän mä johonkuhun matkailulehteen töihin kirjoittamaan arvosteluja mm. reittilennoista? Mulla on selkesti silmää sille mikä on tärkeää.

Onkohan täällä aloitelaatikkoa? Mä voisin ehdottaa että kapteeni vaihtaa nimeä. Sen nimi on ehkä Kääre tai Käärö, mutta mä kuulin Käärme. Ja jos mä kuulen väärin, niin ei ole mahdotonta että matkustamoon on päästetty muitakin kaltaisiani puolikuuroja urpoja. Ja Kapteeni Käärme ei varsinaisesti luo sitä luottamusta, joka ehkä pitäisi olla matkustajan ja kapteenin välillä. Muutekin tulee liian Snakes on a Plane-fiilis.

Jaettuaan kahvit ja sämpylät, emo kiirehtii ohjaamoon, samalla repien pois esiliinaa. Hetkinen. Miksi sillä on noin kiire ohjaamoon? Onkohan tällä konella kapteenia laisinkaan? Kapteeni ehkä onkin toi tyttö, joka vaan starttaa koneen, iskee autopilotin päälle ja tulee matkustamoon jakamaan kahvit! Aion seurata hänen jokaista liikettään. Lotta ”Haukansilmä” Backlund. Harmi etten mä ole salapoliisi.

Olin siis keikalla Vaasassa. Osittain kivutonta. Taksilla suoraan lentokentältä keikkapaikalle. Mun esitys tapahtui isossa, korkeassa tilassa jossa seisoin keskellä lattiaa. Ei yhtään sopivaa stand upille, mutta you work with what you got. Yht’äkkiä valot sammuivat (Aaargh! Nyt kun ne syttyvät, niin joku makaa lattialla murhattuna tai arvokas taideteos on kadonnut!) (Joo, mun on pakko seuraavaksi lukea jotain muuta kuin Agatha Christietä). Osa valoista muissa kerroksissa kuitenkin jäivät päälle, joten ihan pilkkopimeässä ei tarvinnut esiintyä, mutta melkein. Mutta: I handled it like a pro. Olisin mielelläni handled (handled as in käsitellyt) myös eturivin akat. (Kauheeta uhoamista. I’m SO all talk and no action). Muutama tyyppi (akka) oli tunkenut eturiviin ja päättänyt etteivät naura. Millekään. He asettuivat vittu-mä-en-aio-nauraa-millekään-asentoon jo ennen kuin keikka alkoi. Kädet ristissä rinnan yli ja elämään katkeroitunut ilme kasvoillaan. Jos tietää että on sellainen ihminen jolla ei ole huumorintajua, tai joka ei ymmärrä hauskoja juttuja, tai joka on huomattavasti parempi ihminen kuin muut, eikä siksi voi jakaa kokemuksia muiden ihmisten kanssa, niin MIKSI IHMEESSÄ täytyy tunkea eturiviin komiikkakeikalla? Eikö silloin voisi jäädä vaikka baaritiskille sen akkakaverinsa kanssa tilittämään tyhjästä elämästään? Ei. Vaan silloin tullaan katsomaan komiikkaa. Kun muu yleisö nauraa katketakseen, luovat akat väsyneitä katseita ympärilleen. Kai ajatuksena on myös osoittaa koomikolle ettei pidä hänen työtään kovinkaan arvokkaana, ja eipäs nyt pidä ylipistyä. Hyvä puoli noissa akoissa on se, että ne muistuttavat miten onnekas on, kun elämässä on sekä huumoria että sisältöä.

Helsinki, klo. 10.15

Kone laskeutuu, mutta se parkkeerataan noin kahdeksan kilometrin päähän kentästä. Selkeästi sitä ei kehdata viedä lähemmäksi ihmisten ilmoja, koska sitä hävetään. Salee muut koneet kiusaa sitä. Höh. Nyt mun käy sitä sääliksi. I take back all the bad things.

Aivopieru lakanakaupassa

No niin, nyt oon todistanut sen. Mä mitään miestä tarvitse. Mä rakensin mun sängynkin itse. Suspect that am something of a technical wizard. Sänky on ihan gorgeous. Mä uskon sen vaikuttavan positiivisesti mun makuuhuoneen feng shuihin (build it, and he will come-tyyppisesti), koska se on ihan beautiful. Not to mention kinky. Innoissani, sängyn rakennettuani, lähdin ostamaan uusia, suurempaan sänkyyni sopivia lakanoita. Ja sitten kaupassa kävi joku hirvittävä aivopieru ja ostinkin liian kapeat lakanat. Olisi mahtavaa jos voisi syyttää vaikkaa kauppaa tai niitä lakanoita tästä, mutta paskat voin. Tyhmyydestä sakotetaan. Sängyn rakentaminen ei siis ole liian vaikeaa, mutta lakanoiden ostaminen on. Tällaiselta varmaan tuntuu olla mies.

Tämä viikko on yhtä maakuntamatkailua. Mulla on keikka huomenna Turussa, torstaina Kuopiossa ja perjantaina Vaasassa. Hullua. Se on jännä miten mua ei koskaan mainosteta samalla tavalla kuin esimerkiksi 50 Centiä. Tarkoitan: 50 Cent tulee Suomeen keikalle, ja ne ovat ilmeisesti ainoat keikat jotka se heittää Euroopassa. Samaa aikaa Love Mansionissa: toi mun torstain keikka on tiettävästi ainoa keikka minkä mä teen tänä vuonna Kuopiossa. No hehkutetaanko sitä hulluna banderollein pitkin Savoa, että check it out: Lotta tulee just tähän paikkaan ainoalle Kuopion keikalleen? Ei! Vaikka mun keikkapalkkio ei edes ole puolta miljoonaa, niin kuin 50:lla (eli Fiddylla, niin kuin mä sen lausun, koska oon niin down with the rap scene. Tai jotain). Mä en myöskään esiinny ilman paitaa (kuten 50), ja mä luulen että se johtuu siitä.

Mä elän vieläkin kuherruskuukautta mun uuden asunnon kanssa. Verrattuna mun entiseen miniasuntoon, tää on niin iso että mä välillä hortoilen täällä täysin päämäärättömästi ympäri mun kahta eri huonetta ja eteistä (siis ei kahta eri eteistä.) (Ohh, onpas suomen kieli vaikeaa. Suomen kieli? Suomenkieli? Aaargghh!).

Mä olen nyt täysin empowered omasta kätevyydestäni johon olen tutustunut tällä post-sänky ja post-kirjahylly-aikakaudella. Ja siksipä harkitsen vakavasti naulaavani tauluni seinälle ihan itse. Tosin tätä sietää ehkä vähän vielä harkita. Haljennut seinä ei ole kovin kaunis, ja sitten siihen pitää ostaa ihan helkkarin iso taulu peittämään kaikki mokat. Ja taas käydä lainaamassa naaupurilta vasara.

Rättätää

My goodness mikä perjantai! Meillä oli NRJ in the Park-konsertti Turkuhallissa (joo joo, I know, not technically a park). Ensin neljä tuntia meikissä ja tukanlaitossa. Mun hiukset oli hienosti, vaikkakin siihen tarvittiin arviolta 300 pinniä ja puolitoista pulloa hiuslakkaa. Mutta onneksi tää tehtiin Turussa, eli se aukko otsooniin tuli sinne Varsinais-Suomen kohdalle.

Meinasin saada sydänkohtauksen illan aikana. Olin menossa lavan takaa hakemaan kahvia (oikeesti viiniä, mutta sanotaan kahvia), koska olin hoitanut kaikki lavajuontoni. Turkuhalli on yhtä sokkeloa, ja kun käännyin eräästä käytävästä toiseen, kävelin melkein päin Lordia. Helkkari, meinasi tulla pissat housuun! Miten lapset voi tykätä niistä? Siis ymmärrän miksi, mutta miten? Seriously pelottavia monstereita. Huh.

Jatkot oli hotelli Börsin yökerhossa. Börs on erityinen paikka. Se on Suomen ensimmäinen savuton yökerho. Kenen idea on tehdä savauton yökerho?!? Good thinking, dumbass. Koko porukka pakkautui pieneen 4 x 4 metrin tupakkakoppiin, koska vielä sinne saa viedä juomat mukanaan. Tulevan lakimuutoksen jälkeen ei. Kuka haluaa juoda, jos ei saa polttaa tupakkaa? Kätevää se toisaalta siinä mielessä oli, että porukka pysyi kasassa. Suurin osa meistä istui kopissa koko ajan.

Aamulla mun kampaus oli kuin koskematon, vaikka olin pyörittänyt päätä vaikka miten päin illan aikana. Hiuslakkakypärä. Amazing.

Love Mansionin kirjasto

Meikä on practically insinööri! Minä rakensin – ITSE! – toissapäivänä kirjahyllyjä! KAKSI kappaletta. JA kaksi CD/DVD-hyllyä. No, okei, ne oli IKEA:n hyllyjä, eli kokoaminen ei ollut mitään avaruustiedettä, mutta vähänkö oli miehinen olo. Testosteroni suorastaan leijui Love Mansionissa. Ensimmäinen pulma tuli tosin heti kun avasin paketin. Ohjeen mukaan hyllynpykäämiseen tarvittiin vasara ja kaksi erilaista ruuvimeisseliä. Haloo! Kellä mitään tollasia himassa on?!? Niinpä tein, kuten kaikki naiset tekisivät samassa tilanteessa: menin pihalle seisomaan avuttoman näköisenä. Pihalla oli naapuri (mies) jolle räpsyttelin silmiäni ja yritin näyttää mahdollisimman avuttomalta. Herra lainasi mulle vasaran ja ruuvimeisseleitä. Tajusin kuitenkin että se antoi mulle vaan yhdenlaisia ruuvimeisseleitä. Mä tarvitsin myös ristipääruuvimeisselin (check it out, mä droppailen työkaluterminologiaa aivan kuin ammattilainen). Mietin mistä sellaisen voisi saada. No, päättelin että huoltoyhtiöstä tietysti. Nehän huoltaa, yes? Menin tekemään sen koko avuttomuus song-and-dancen huoltomiehelle joka heti syyti mulle vaikka minkälaista ruuvimeisseliä. Ja sitten mä rakensin hyllyjä. I’m SO handy. Mä sain myös pahan rakennusvamman, ja jouduin laittamaan laastarin peukaloon. Me carpenterit elämme aika vaarallista elämää.

Mun poreammeella on asenneongelma, ja mä jouduin ottamaan käyttöön järeät aseet. Eli Kodin Putkimiehen. Mutta siinä on korkissa lapsilukko. Saatana! Se mikään lapsilukko ole, vaan varhaisaikuislukko! Sitä en enää kehdannut viedä huoltomiehelle.

Mun asunto on nyt ihana. Mä en ehkä koskaan halua lähteä kotoa pois enää. Mun ainoa ongelma on enää että mun uusi, upea sänky on miljoonassa osassa (IKEA, perhana), ja sitä mä en uskalla itse ruveta rakentamaan. Se pitää varmaan sen verran tiukasti ja kovaa pultata ja ruuvata että siihen ehkä tarvitaan joku mies. Tai ruuvausfirma. Which ever one comes first. Eli todennäköisesti se firma. Höh.

Poets of the Fallin Marko Saaresto oli meillä eilen aamulla haastattelussa. Bless him, se mies on ihana. Se saa tulla ruuvaamaan mun sänkyä any day.

Ja ai niin: Anna K. on ehkä (tai siis ei edes EHKÄ) Suomen (mahdollisesti universumin) paras karaokebaari. Unohdin raportoida viimeviikkoisesta baarikierroksesta, ja heti tuli sanomista. For the record: Anna K. on siis paras.