Vain minä tiedän mitä on mieheys, t. Timo T.A

Mieheys? Miehyys? Miehisyys? Miehekkyys? Oli mikä oli, ei näitä oikein enää edes voi kommentoida. Eikä pitäisi, kuten sai tuta se Orimattilan Sanomien toimittaja, joka vahingossa oli kutsunut Timo T. A. Mikkosen vaimoa Nina Mikkosta kampaajaksi tai parturiksia tai jotain. Timo kontrasi välittömästi blogissaan (ja vastineella, ehkä, voisin just kuvitella), ja syytti toimittajaa valehtelusta, koska hänen vaimonsa on KAMPAAJAMESTARI, eikä mikään tavallinen, rahvas kampaaja. Ja lisäsipä siihen - kuten hyviin tapoihin kuuluu - että tällekin toimittajalle tekisi ihan hyvää joskus käydä kampaajamestarin palveluita ostamassa.

Mutta nyt on Timolla taas huoli kansakunnan tulevaisuudesta, muun muassa siitä, että nykyajan miehet eivät ole miehekkäitä. Siis nimenomaan julkkismiehet. Kun poppareista ja rokkareista ei nykyään tiedä etukäteen, että kumman vessan ne valitsevat. Ja jatkaa: "Sitä paitsi rajuimmatkin feministit haikailevat loppujen lopuksi sitä, että "tulisi tosimies ja ottaisi omakseen"". Tietenkin, just näin. Ei sitä turhaan sanota iskemiseksi. Salaa jokainen nainen haluaa, että se kolkataan, ja raahataan tukastaan luolaan.

Yhtenä huolenaiheena Mikkonen näkee myös suomalaismiesten mieskunnon ja sperman laadun heikkenemisen. CSI Mikkonen tietää myös mistä tämä kaikki johtuu: "Koska vesijohtovesi käytetään monissa suurkaupungeissa kerta toisensa jälkeen uudelleen ja kun e-pillerihormonit eivät hajoa tai häviä vedenpuhdistuksessa, niin myös raja sukupuolten välillä hämärtyy. Ilmiö on havaittu kaikkialla maailmassa".

Niin että ei kai tuohon nyt enää sitten voikaan mitään lisätä.

Huhuja

Michael Jackson on siis oikeasti kuollut. Oikeasti. Mutta Harrison Ford ja Jeff Goldblum esimerkiksi EIVÄT ole kuolleet. Muistan noin viitisen vuotta sitten kun veljeni soitti mulle jostain kaverin kesämökiltä, ja kysyi, että onko Michael Jackson kuollut. Tsekkasin tekstitv:n ja totesin, että se on sen verran iso uutinen, että se olisi löytynyt sieltä. Vähän väliä ilmenee tällaisia todella hämäriä julkkiskuolemahuhuja. Mistä ihmeestä ne saavat oikein alkunsa? Avomiehenikin oli vakuuttunut siitä, että Gerard Depardieu oli ollut kuollut jo monta vuotta. Se oli pakko googlata. Ei se ollut.

Armeijassa kuulema huhut saavat joskus hurjia mittasuhteita, ja ne alkavat leireillä elää ihan omaa elämäänsä. Kun on ollut viikon metsässä ilman muuta ihmiskontaktia kuin ne tupakaverit (vai mitä ne nyt ovat), niin tarinat muuttuvat nopeasti totuudeksi. Veljeni armeija-aikana leirillä oli alkanut kiertää kaksi huhua maatamullistavista uutisista. Ensinnäkin: Venäjä oli alkanut varustella itärajaa ja lähettänyt nootin Suomelle, ja: George Clooney oli kuollut. Lähetinkin kaiken varalta aamulla veljelleni viestin: Michael Jackson on nyt OIKEASTI kuollut, mutta hyvät uutiset ovat, että Suomi on vielä itsenäinen eikä sodassa, ja George Clooney on hengissä ja voi hyvin.

Ja sit päivän respect-kokemus. Mun arvostus Hanna-Leena Hemmingiä kohtaan kasvoi (ei se siis mitenkään poikkeuksellisen matalalla ole tähänkään asti ollut, mutta nousi kuitenkin). Oli hänen blogikirjoitus sitten "populistista julkisuudentavoittelua" tai ei, niin mun mielestä on aivan loistavaa, että se sanoo, mitä ihmiset ajattelevat! Munkin mielestä Jarmo Korhonen vaikuttaa läpimädältä luuserilta (mutta tää vaan fiilis- ja mediapohjalta, Hanna-Leena tuntee varmaan paremmin). (Saankohan mäkin nyt vihaiset viestin Jarmon veljeltä? Musta olis mahtavaa, jos saisin!).

Medialukutaito - tai miten minusta tuli vainoharhainen

Mitä mieltä pitäisi olla koko vaalirahakeskustelusta (siis muuta kuin tuntea tätä vahvaa déjà vu –tunnetta ja aina välillä tarkastaa, että ei, ei nyt kyllä ole 2008)? Puolueet ovat saaneet rahaa vaalikampanjaan, joka on ihan ok. Mutta miten ne nyt sekoilee tän kertomisen kanssa? Kokoomus ja demarit voisivat nyt kiireenvilkkaa kertoa, mistä heidänkin rahat ovat tulleet, koska se, että ne eivät kerro vaikuttaa jotenkin tosi salamyhkäiseltä. Keskusta suurena avoimuuden airueena julkisti kaiken, mutta sekoilee nyt jostain syystä ihan hulluna. Ja mikä siinä on, että pääministeri keksii päästään juttuja, ja nyt keskustelua käydäänkin jostain typerästä semantiikasta (”Pääministeri valehtelee”, ”ei, pääministerillä on vaan tosissaan tosi huono muisti").

Matti Vanhanen on kyllä harvinaisen sitkeä jätkä. Ajatella, miten helposti on ministereitä saanut lähteä aikaisempina vuosina, mutta Matti se vaan porskuttaa. Erot ovat olleet varmaan siinä tilanteessa ihan kohtuullisia, mutta edes valtionavun antaminen golfkerholle, jossa on jäsen, tai tissimuijan kanssa tekstailu ei vaikuta niin isoilta sählingeiltä, kuin mitä Masa nyt tekee. Koko ajan sillä on ollut kaikenmaailman naisskandaalia ja tiesmitä käräjöintiä, ja nyt tää vaalirahauusinta, jossa pääministeri ehkä on, ehkä ei ole valehdellut eduskunnalle. Mutta Vanhanen saa jatkaa, koska hallitus luottaa häneen.

Enter Hesari. Ne tietävät, että viimeksikin he pystyivät vaikuttamaan ministerin eroon. Siihen asti oli ”Kanervan henkilökohtainen asia”, kenen kanssa se viestittelee, mutta kas – eräänä päivänä HS julkaisi etusivullaan jutun, jota kuvitti kaksi suurta kuvaa: Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen. Tuksua ei haluttu yhdistää puolueen imagoon, ja niin sai kiireenvilkkaa Jyrki alkaa soittelemaan Brysseliin. Nyt Hesari yrittää uudestaan. Heitä harmittaa, kun Vanhanen saa vaan jatkaa ja jatkaa, ilman rangaistusta. Otsikko tänään onkin: ”Vanhasen hallituksen suosio laskussa”. Kokeillaan siis, saataisiko pientä kiilaa ajettua hallituspuolueiden väliin tällä? Kun otsikoi suuresti valtakunnan ykköslehdessä, että hallituksen suosio on laskussa, voi joku yrittää tehdä korjausliikkeitä, koska eivät halua mennä uppoavan laivan mukana. It’s worth a shot. (Paitsi että jos lukee koko jutun, käy ilmi, että pääasiassa Keskustan suosio on romahtanut. Kokoomus on hieman ”alavireessä”, ja RKP polkee paikallaan. Yllätys.)

Mökki Suomesta?

Raskaus on jännittävää aikaa, ja tietyllä tavalla mun mielestä raskaus on naisten armeija. Samalla tavalla kuin miehet, sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien ja taustojen yli saattavat bondata muistelemalla armeijajuttuja (koska face it, ne on kaikilla oikeasti aika identtisiä), niin täysin vieraita naisia voi yhdistää raskausaika. Naiset kyselevät, ja kertovat mielellään omat odotustarinansa, ja etenkin he, joilla odotus ja synnytys on tuoreessa muistissa, vertailevat mielellään kokemuksia. Miehet puhuvat armeija-aikanaan niin paljon armeijasta, siksi ettei heillä sillä hetkellä ole juurikaan muuta elämää. Se on myös näkyvää, koska he ovat lähes aina armeijareleet päällä. Samalla tavalla on ehkä raskauden kanssa. Se on näkyvää; tässä vaiheessa raskautta ei kenellekään ole enää epäselvää, että perheenlisäystä on tulossa. Ja vaikka mulla on kaikenlaista muuta elämää, niin raskaus on ihmisillä päällimmäisenä mielessä, ja tietysti itsellä myös. Niinpä keskustelut usein johtavat raskauteen, synnytykseen, lapsiin jne.

Näin ollen, raskaus ei enää ole ”omaa”, niin kuin se oli alussa. Se on asia, joka yhdistää niin montaa ihmistä, että siitä voi hyvin puhua, mutta tiettyjä juttuja haluan kuitenkin pitää omana ja yksityisenä. En uskaltanut kertoa alussa juuri kellekään, koska pelkäsin että jinxaan sen, ja jotain kamalaa tapahtuu. Kerroin sitten, kun housut alkoivat kiristämään, koska pian se näkyisi. Ja silloin tiesin, että nyt ollaan jo turvallisemmalla ajanjaksolla. Vaan ei toiset. Jotkut ovat sitten rohkeita. Martina Aitolehti ja Esko Erikäinen aikovat peräti synnyttää televisiossa. Iltasanomat kertoo, että Martinan ja Eskon odotuksesta tehdään 8-osainen tv-sarja. Mahtavaa! Kukapa ei sitä ohjelmaa haluaisi katsoa? Uutisessa kerrottiin, että pari kertoi maaliskuussa, että heille tulee vauva marraskuussa. Jestas, ei ole tainnut parilla pissa kuivua testitikussa kun on jo ollut puhelin kädessä ja Seiskan numero pikavalinnassa valittuna. Aika rohkeaa. Ja mikäpä ei olisi jännittävämpää kuin nähdä ”miten Martina ja Esko kasvavat kesän ja syksyn aikana vanhemmuuteen”? Kahdeksan jakson verran. Niin että tallentavat digiboksit nyt vaan valmiiksi.

Ja sitten huonoja uutisia Perussuomalaisille: taas tänne on muuttamassa yksi ulkomaalainen. Uutisen mukaan Sebastian Vettel etsii Suomesta kesämökkiä. No niinpä tietysti. Se lauloi yhden lauseen suomalaista laulua televisiossa, ja nyt hän onkin suomen suosikkiulkkari, jolle varmaan kohta tarjotaan joku tontti ja kunnallisvaaliehdokkuus jostain pitäjästä. Step aside Roman Schatz ja Keith Armstrong, Suomi saa kohta uuden Virallisen Ulkomaalaisen. Mä en siis itse usko siihen, että se oikeasti etsii täältä mitään kesämökkiä. Niin kuin uutisessakin sanotaan, niin Vettelin linkki Suomeen on suomalainen fysioterapeutti. Well, siinäpä linkkiä kerrassaan. On mullakin venäläinen vahaaja, vaan en ole minä vielä käynyt tontteja skauttaamassa Viipurista.

Meille tulee ihmisvauva

Luin pari kuukautta sitten Imagesta jutun, jossa toimittajapariskunta oli päättänyt, etteivät kerro ihmisille kumpaa sukupuolta heidän lapsensa on. Siis vaikka se lapsi oli jo olemassa. Se oli pitkä ja mielenkiintoinen artikkeli, ja vaikka mun mielestä tää niiden kasvatuspäätös menikin välillä vähän överiksi, niin tajusin kyllä sen pointin siinä taustalla. Ja nyt huomaan sen yhä selkeämmin omassa elämässäni.

Toimittajan perheen kantava ajatus oli suurinpiirtein tämä: he eivät halua kasvattaa lastaan tiettyyn sukupuolirooliin, ja he halusivat, että lapsi saa kehittyä omaksi persoonakseen ilman yhteiskunnan asettamaa sukupuolimuottien taakkaa. Voi kuulostaa vähän kaukaa haetulta (eikö muka niin ole automaattisesti?), mutta ei itse asiassa ole sitä yhtään, huomaan nyt. Kaikki haluavat asettaa syntymättömänkin vauvan johonkin muottiin. Ja kun siitä ei voi tietää mitään muuta kuin sen sukupuolen, niin se tehdään sen perusteella. Tyttö tulee olemaan pikkuprinsessa ja poika tulee olemaan urheilijanuorukainen tai potra poika tai jotain. Lähipiirissä on ihmisiä, jotka jo vähän suunnittelevat, että millainen siitä tulee jos se on tyttö, ja millainen jos se on poika. Mutta eikös siinä mennä perse eellä puuhun, minä hermostun. Ei meidän perheemme ajatusmaailmassa tyttö automaattisesti mene balettitunnille tai poika lätkätreeneihin. Ei pojalle osteta pelkkiä traktoreita ja tytölle barbeja! Me halutaan kasvattaa siitä ihminen, jolle tulee persoonallisuus, mä tuhisen puolivihaisesti. Jos se itse keksii, että se haluaa pelkkää pinkkiä ja barbeja ja olla prinsessa, niin sitten se saa olla sitä, mutta tehän ette sitä siihen opeta, tasa-arvoäiti minussa leimahtaa. Ja hups, huomaan käyttäväni juuri niitä samoja argumentteja kuin se toimittajaperhekin.

Oon itsekin nyt vasta huomannut, miten ihmeellisen kiinnostuneita vieraatkin ihmiset ovat siitä, kumpaa sukupuolta tuleva vauva on. Ystävättäreni vähän jopa hermostui mulle, kun en halua ottaa selvää vauvan sukupuolesta etukäteen, koska silloin sille ei voi ostaa vaatteita etukäteen. Miksi ihmeessä ei? Ei kai sitä nyt kuitenkaan VAIN vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen pueta. Oon käynyt ostamassa vaatteita jo, ja ostanut kumpaakin. Tulee sieltä kumpi hyvänsä, niin se ei vielä 2 kuukauden ikäisenä traumatisoidu vaikka se olisi poika pinkissä potkuasussa tai tyttö sinisessä autopaidassa.

Ei, tästä purkauksesta huolimatta, mä en aio ottaa samaa äärilinjaa kuin se Image-äiti. Lapsen nimeksi ei tule Ruoste tai Puu tai jotain muuta kovin unisexiä, vaan varmaankin ihan sellainen mistä sen sukupuolen pystyy päättelemään. Varmaan sille välillä puetaan pinkkiä tai sinistä ylle, ja juhliin mekko tai skragakin. Sitä ehkä kutsutaan pikkuneidiksi tai –herraksi.
Mä olen ammatissani väittänyt, että syy siihen miksi naispuolisia koomikkoja on paljon vähemmän kuin miespuolisia johtuu osittain kasvatuksesta. Tyttöjä kasvatetaan ahkeriksi ja kilteiksi, pojat saavat piereskellä ja kiivetä puissa. Sitten niille vähän puistellaan päätä ja hymähdetään, että pojat nyt ovat poikia. Tytöiltä kitketään pelleilygeeni aikaisessa vaiheessa. (En mä nyt sano, että tää on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, etteivät tytöt opi hassuttelemaan samalla tavalla kuin pojat, mutta se on esimerkki). Samaan hassuun en halua mennä oman lapsen kanssa.

Meille tulee ihmisvauva. Piste.

Maaseudun rauhaa

Vietimme rentouttavan viikonlopun anoppilassa keskisuomessa (kyllä, anoppilassa voi viettää rentouttavia viikonloppuja). Perjantai-iltana Mies kysyi, lähdetäänkö kävelylle meidän rantaan. Oih, kuinka ihanaa. Näin jo sieluni silmin meidät kävelemässä käsi kädessä hiekkaisella tai vaikka vähän kiviselläkin rannalla, Päijänne tyynenä vieressämme, istuisimme kivellä katselemassa ilta-aurinkoa. No ei. MEIDÄN ranta olikin naapurintontin takana, ja sinne mentiin pöpelikön läpi (Mies kutsuu sitä ”poluksi”, hahhaa, jotain maalaishuumoria kai). Me olimme kaikkina aikaisempina kertoina käynyt venerannassa, ja se oli eri juttu kuin tämä MEIDÄN ranta. ”Polkua” pitkin meni myös miljardi kusiaista ja nokkosta, joita sai väistellä ellei niitä halunnut kintuille. Perillä oli sellainen pieni kivikko ja ”laituri” (lisää maalaishuumoria). Mies ehti seistä ”laiturilla” varmaan viisi minuuttia ennen kuin minä ehdin perille. ”Polulla” ei mahtunut kävelemään vierekkäin, ja mun metsäsamoaminen on hitaampaa kuin paikallisten, koska mun pitää tarkasta katsoa mihin asettelen mun Lacoste-kenkäisen jalkani.

Tän meidän ranta –episodin jälkeen viikoloppu kuitenkin oli todella rentouttava; grillausta, saunomista ja hengailua. Me käytiin naapurikunnan markkinoilla, mikä oli ihan huippua. Tein siellä aika kovan julkkisbongauksen; omalla Hunaja-ständillään hunajaa kaupitteli itse Maajussi-Jussi (vähänkö hävettää, että muistin sen).

Sweet new ride

No nyt on vauvalla uusi, kuuma kiesi. Varustelu alkaa olla loppusuoralla, sillä eilen ostettiin vaunut. Brion Combi –vaunut, jos se nyt yhtään kellekään sanoo mitään (ei mullekaan). Vauva on varusteltu nyt kovin ruotsalaisesti kun sänky ja hoitopöytä ovat IKEA:sta ja vaunut Briolta. Swedish engineering, se on ihan hyvä. Kauheasti polttelee noi vaunut tossa eteisessä, että pitäisi päästää jo ajelemaan. Musta ois hirveen hyvä jo vähän treenata niillä. JA: jos on vaunut, niin saa mennä ilmaiseksi bussissa ja ratikassa. Ei kai se kuski nyt sieltä tule tarkistamaan että onko siellä vauvaa vai ei siellä vaunussa.



Mä en myöskään jaksa kantaa kauheita määriä maitoa ja vichyä kaupasta kotiin, kun ne oikeasti ovat kovin painavaa kannettavaa, niin tyhjät lastenvaunuthan olisi erinomainen kuljetusmenetelmä niille! Tosi noloa vaan kun joku tuttu sitten tulee ratikassa vastaan, ja hämmästelee, että jokos se teidän vauva tuli. Ja sitten pitää kuiskata, että ”ei, mulla on täällä vaunussa vaan seitsemän litraa vichyä Lidlistä”.

Äänestysprosentti

Uh, mitkä vaalit. En jaksaisi millään jeesustella alhaisesta äänestysprosentista, mutta taidan kuitenkin. Eli: mitä välii? Jaksoin olla huolissani edellisissä ja sitä edellisissä eurovaaleissa, mutta että vieläkin? Joo, tietenkin pitää alkaa pohtia vaalien validiteettia jos vain 40 % äänestää. Joo, tietenkin se antaa epäedustavan tuloksen kansan mielipiteistä jos yli puolet eivät käytä ääntään. Joo, tietenkin tämä on nyt DEMOKRATIAVAJE, yhyy! Mutta entä sitten? Joo, on se kamalaa, mutta onhan ne äänestäjät saatana aikuisia ihmisiä kaikki. Eläkööt sitten sen tuloksen kanssa. Puolueet ja media syyttelivät toisiaan kilpaa jo kampanjan aikana siitä, kumpiko on reppanampi saamaan unionin asiaa esille. Että kun kukaan ei osaa kertoa mitä se EU tekee, ja kun se on niin kamalan vaikeaa eikä se kosketa millään tavalla ketään meistä eikä se ole tärkeää ja munhan piti mennä silloin äänestyssunnuntaina LEFFAAN, en mä nyt millään ehdi! No kyllä ne mun mielestä kumpikin yrittivät ihan kohtuullisesti, sekä mediat että puolueet että niiden ehdokkaat. Ihan niin kuin äänestäjällä ei olisi mitään vastuuta. Jos se vaikka lukisi lehden tai katsoisi tv:tä tai surffaisi netissä, niin kyllä se varmaan jossain vaiheessa olisi johonkin EU-asiaan olisi törmännyt. Vaan ei, sieltä käännettiin katsomaan mielummin Salkkareita, tai jotain. Onko se nyt niin kamalaa, etteivät ne äänestä? Jos ei kiinnosta, niin omille nilkoillehan ne siinä kusevat. Äänestäminen ei kestä kuin muutaman minuutin, ja se on ihan ilmaista. Mutta ei, sittenkään ei. Ei valiteta. Kaikkein eniten oikein niille olisi, että tehtäisiin tosi paskoja päätöksia ihan kiusallaankin. Mutta kun eivät ne sitä kuitenkaan tajuaisi.

Tämä asia voitaistiin ratkaista, tai ainakin parantaa kahdella tavalla:
1)Lisätä EU-asiaa kouluissa ja vaalien välissä, mutta MIELENKIINTOISELLA tavalla. Ei kukaan jaksa mitään kalvoshowta jossa taas kerran selvitetään EU:n perusrakenteen kolme pilaria. (Tää menee taas siihen, että Alex Stubb on joku euromessias, mutta silläkin riskillä): Onko kukaan lukija koskaan käynyt Alexin eurooppaluennolla, joita se piti aika aktiivisesti silloin kun se oli meppi? Se kierteli ympäri Suomea, kouluissa, yliopistoissa ja ties missä tupailloissa puhumassa. Ja se puhui ymmärrettävästi, ja höysti anekdooteilla. Joo, kovin on amerikkalainen meininki, mutta kuulkaa se toimii. Suomesta kuitenkin löytyy muita hyviä puhujia ulkoministerin lisäksi, ja osa niistäkin osaa puhua euroopan unionista, sillä tavalla realistisella ja rehellisellä tasolla. Ei siis kuseteta että unioni on joku Eldorado, jossa ei ole mitään vikaa tai vammaa vaan pelkkiä hyviä asioita, mutta ei myöskään keskitytä johonkin idioottiyksityiskohtiin, ikään kuin kurkkudirektiivi olisi koko EU. Kiertue voitaisiin suunnitella kunnolla, viihdyttäväksi kokonaisuudeksi (kyllä näitä asioita voi tehdä mielenkiintoisestikin) ja tehdä asiaan liittyvää matskua nettiin ja dvd:lle, jos road show ei ihan joka niemennotkoon ulotukaan. Eikä mennä siihen vanhaan lankaan, että päästetään liikaa poliitikkoja mukaan. Yleensä kun tällaisia asioita tehdään, niin jossain vaiheessa puolueet älähtävät, että jos YKSI poliitikko saa olla mukana, niin sitten pitää olla jokaisesta puolueesta (tasapuolisuutta, saatana!) joku, ja sitten koko homma kusee. Sinne on raavittava ja kiristettävä ja pakotettava ja lahjottava ihmisiä, ja sitten sinne saadaan joku puolueen piiriaktiivi, joka ei ole mitenkään erityisen kartalla koko unionista tai oman puolueensa eurooppapolitiikasta, mutta pakko on olla paikalla kun muutkin on, ja sitten siitä tule paneeli jota kukaan ei jaksa kuunnella.

2)Sähköinen äänestys. Enkä nyt siis tarkoita jotain sähköistä äänestyskonetta siellä äänestyslukaalissa, vaan nettiäänestyksen mahdollisuutta. Mä tiedän, että se on kuulema tosi vaikeaa, koska ei voi verifioida että on äänestänyt (tai jotain, joku tollanen fiba siinä kai on? Tietääkö joku tarkemmin nää vasta-argumentit?), ja sitten ei voida jotenkin taata äänten rekisteröitymistä tai jotain. Mutta onko se nyt oikeasti niin? Verkkopankin tunnarit kelpaavat sähköisina henkkareina jopa KELA:n kotisivuilla, eikö näissäkin? (”Mutta ei, ei näin voida tehdä kun KAIKILLA ei ole verkkopankkia, ammutaan alas, pum”). Ja mä olen itsekin äänestänyt yliopistoni edustajistovaaleissa sähköisesti. Pienempi skaala joo, mutta jos se onnistuu siellä, niin miksei muualla?

Mun piti oikeasti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta en enää muista mistä, ja johan tässä tätä oksennusta tulikin.

Nuorisotyöttömyydestä ja sen poistamisesta

Ai mutta täähän onkin karmean hyvä idea! SAK siis ehdottaa, että potkuissa pitäisi suosia nuoria ja tuoreita työntekijöitä. Ja just sekunti sitten demarit teki välikysymyksen nuorisotyöttömyydestä. Voisko se verkkosukkamuikkeli nyt vaiks kipittää toiseen päätyyn sitä käytävää, ja selvittää Laten kanssa, että mikä tää Hakaniemen kanta nyt niinku ois?

Hyvään saumaan ajoittivat toki lausunnon. Samaan aikaan Liitolla on käynnissä valtaisa nuorten rekrytointikampanja, jonka kasvoina toimii Duudsonit. SAK:ssa kyllä tiedetään millaisia nuoret ovat. Jos niitä harhauttaa niittaamalla pohjanmaalaista nitojalla hanuriin, niin ne liittyy liittoon joka ei yhtään aja niiden etuja.