I'll have you naked by the end of this song

Ensimmäinen yö uudessa asunnossa! Ihanaa! Vielä pitää käydä roudaamassa vanhasta asunnosta vaatteet ja kengät, (NYT mä oon sitä mieltä että niitä on liikaa. Ihan naurettavan paljon liikaa.) mikä tuleekin olemaan paljon pienempi työ kuin niille tilan löytäminen uudesta asunnosta. Viikonloppu meni muuten perusmerkeissä: Perjantaina viihteellä, Storyvillessä tietysti.

Amerikkalainen rekrytointifirma Challenger, Gray & Christmas on rankannut maailman kamalimmat fiktiopomot. Ensinnäki: miten siistiä olisi saada sukunimekseen Christmas!? Mutta toiseksi: voittaja oli Simpsonien Montgomery Burns. Jos olisi ollut kyse oikeista real life-pomoista, sinne olisi voinut rankata topkolmoseen mun entisen pomon eräästä kesätyöpaikasta 90-luvun lopulta. Se vasta olikin gestapo. Meillä ei ollut mitään muita ohjelmia meidän tietokoneessa kun se varausjärjestelmä jota käytettiin työssä. Ei siis wordia, exceliä tai esim. sähköpostia. Jos siis piti vahvistaa jotakin jollekulle asiakkaalle tai sidosryhmälle, niin piti KÄSIN KIRJOITTAA FAKSI. Seriously. Näin piti olla, koska jos meillä olisi muita ohjelmia, niin olisimme saattaneet tehdä jotakin muuta kuin töitä työajalla. Just. Koska esim. wordin kanssa pelaamisestahan se riemu vallan ratkeaakin. Indeed.

Kyttääjä-pomo myös tuli keskeyttämään heti jos kaksi työntekijää keskusteli keskenään. Jos on aikaa keskustella, on aikaa IMUROIDA. Please. I hate that bitch. Still. Yäk.

Eminem ja Nate Dogg laulaa biisissä Shake That ”I get more ass than a toilet seat”. That’s pure lyrical genius. Mutta osaa Justin Timberlake’kin. “Gonna have you naked by the end of this song”. Ei ehkä yhtä nerokasta, mutta siinä on asennetta.

Aikamme Da Vinci-koodi

Okei, otsikko johtaa vähän harhaan, koska onhan Da Vinci-koodikin aikamme (olevinaan), mutta paljon, PALJON mielenkiintoisempi salaliittoteoria on kirjoitettu. Tai itse asiassa kyseessä ei ole salaliittoteoria, vaan kuvaus tietystä ihmisryhmästä joka elää keskuudessamme joiden olemassaolosta en ole tiennyt. He ovat PUA’s, eli Pick Up Artists. Naistenmiesten olemassaolo nyt on vanha juttu jo, mutta että se on kehitetty näin eksaktiksi tieteeksi oli mulle suuri yllätys.

Tiesitkö että netissä on eläväinen, suuri alakulttuuri: the seduction community, viettely-yhteisö. Mulla ei ollut aavistustakaan.

Kirjan nimi on The Game ja suosittelen sitä kaikille. Miehille (inspiroivaa, kirja avaa uskomattomat mahdollisuudet jos itsetuntosi on heikko) sekä naisille (osaat varautua). Kirja on melkein niin hyvä ettei oikeastaan haluaisi edes suositella sitä kenellekään, vaan haluaisin pitää sen vaan itselläni. Mutta kuitenkin se on niin hyvä ja erilainen, ettei millään voi olla suosittelematta. Tämä kirja avaa niin paljon enemmän kysymyksiä kuin joku Da Vinci-koodi. Phyh. Step aside Dan Brown, Neil Strauss is the new sheriff in town. Ja se charmaa vaikka Graalin maljan. (Olipa ensin kamala klisee ja päälle vielä paska analogia. Ei selkeästikään ole pelkoa että minusta tulee uhka kenellekään kirjailijalle).

Spektaakkelilakko!

Oslossa olin. Ja en nähnyt paljoa muuta kuin kokoushuoneen sisäpuolen. Osallistuin myös mielenosoitukseen (oh, the activist that I am!). Keskellä yötä paineltiin pitkin Oslon katuja soihdut kädessä. Näky oli aika spektaakkelimainen.

Äh, sana spektaakkeli on täysin kokenut inflaation. Mä olen varmaan itse se, joka olen sen pahiten inflatoinut (toi on sana!). Ei enää kuulosta kovinkaan kummoiselta jos joku juttu on ollut spektaakkelimainen, koska mä käytän sitä koko ajan. Voisikohan sanat olla vähän niin kuin kesätopit? Elokuussa alat jo kyllästyä strappy-top-thingyyn jota olet käyttänyt koko kesän, mutta koska se on hihaton ja ohut on sen käyttö kyllä lopetettavakin viimeistään syyskuussa. Onneksi, koska olet siihen aivan lopen kyllästynyt. Mutta – yllätys, yllätys – kun seuraava toukokuu alkaa lähestyä loppuaan, ja kaivat esille kesätoppejasi, löydät tämän saman topin. Ja yht’äkkiä se ei olekaan enää yhtään tylsä, vaan upea ja mahtava! Suorastaan SPEKTAAKKELIMAINEN (okei, ei toi sana käy vaatteisiin niin hyvin). Mun pitänee siis mennä spektaakkelilakkoon vähäksi aikaa. Ehkä juuri ensi toukokuuhun asti. Huhhuh. Tämän lopettaminen on varmaan vaikeampaa kuin tupakanpolton.

Muilla kielillä spektaakkeli-sana on kuitenkin mun mielestä vieläkin validi. Sitä käytetään niin eri yhteyksissä. Brittikirjoissa ja –leffoissa kuulee usein (yleensä jonkun hieman vanhemman rouvan suusta) fraasin: You musn’t make a spectacle out of yourself. Eli älä tee itsestäsi spektaakkelia. Okei, ei sillä ihan tuota tarkoiteta, mutta noin mä valitsen sen kääntää. Tuota sanontaa ei kyllä käytetä tarpeeksi suomeksi.

And for that matter, I ADORE making a spectacle out of myself.

Delay ja æ ja ø

Yritæ kæsittææ hulluista kirjaimista huolimatta. Terveisiæ Oslon lentokentæltæ. Kætevæ sisæænchekkaus SAS:n masiinalla.
Turvatarkastus. Nuori rajavartija punastuu nækyvæsti kun avaa mun tamponi-boxin ja kurkkaa sidepakettiin.
Ihanaa! Iso kirjakauppa! Uusi kirja.

Valotaululla: Helsinki 15.15 NEW TIME 16.10

OK, tax free-shoppailua (en mæ muuten, mutta kun on pakko pææstæ kruunuista eroon...). Meikkivoide, ripsari, tupakkaa.

Kahville. Uusi kirja alkaa viihdyttævæsti. Istun viistosti baaritiskiin pæin jotta voin salaa tuijotella jærjettømæn komeaa viisikymppistæ amerikkalaismiestæ joka seisoo baaritiskin æærellæ. Kertaakaan se ei edes katso muhun pæin. Hmph.

"All passengers travelling to Helsinki..." Voi paska, mitæ nyt? "Due to technical problems with the plane in Helsinki the new estimated departure time is 16.40". Voi perse.

Uusia kansalaistaitoja

Ihmeellistä manailua ministerin englanninkielentaidosta . Joo, tottakai voisi olettaa että ministerin pitäisi kyetä kommunikoimaan englanniksi, mutta niin pitäisi mun mielestä olettaa ihan kaikilta. Kuka enää pärjää ilman englantia? Nobody. Mutta ottaa nyt siitä drama queen-pultit että se käytti tulkkia. Eihän kukaan eteläisten EU-maiden ministereistäkään ikinä puhu englantia, ja jos puhuvat niin ei sekään aina ihan selkeätä ole. Espanjalaiset, italialaiset ja etenkin ranskalaiset puhuvat lähes poikkeuksetta omaa kieltään. ¿Donde esta la drama? Tai siis, ¿que es la drama?… Öh… ¿Qien es la drama? Perkele. Tulkki!

Eilisessä iltapäivälehdessä oli myös artikkeli siitä missä lapset nykyään oppivat arkiaskareet ja kenen niitä kuuluu opettaa. Kansanedustaja Minna Lintosen (siviilissä reksi) mielestä on täysin mielekästä opettaa koulussa puuronkeittoa ja napinompelemista, ja on hyvä asia opettaa esimerkiksi kotitaloutta ja käsitöitä koulussa. No just joo. Hanna-Leena Hemming (siviilissä ope) taas oli sitä mieltä ettei olisi täysin kohtuutonta sälyttää myös osaa sukankursimiskoulutuksesta kodeille. Exactly. Pitääko koulun opettaa ihan kaikki asiat? Ja mitäpä jos köksän ja kässän opetusresurssit käytettäisiin johonkin vähän tärkeämpään? Noin ei tietenkään ikinä saisi sanoa meidän pikku tasa-arvoyhteiskunnassamme, koska on aivan saatanasta antaa ymmärtää että yksi kouluaine olisi tärkeämpää kuin toinen. Lehdessä pelättiin että meistä nuorista tulee yhä uusavuttomampia. Hei haloo, kaiken oppii pakon edessä. Tai sitten keksii vaihtoehtoisia ratkaisuja. Jos lamppu palaa, se vaihdetaan. Siinä vaiheessa kun asut yksin, ei auta muu kuin ottaa lamppu kauniiseen käteen ja käydä ruuvamassa se paikalleen. Tai sitten oot pimeässä. Your call.

Ja jos kerran olemme yhteisesti päättäneet että nämä kaikki kansalaistaidot on opetettava kouluissa, toivoisin pientä päivitystä näihin vaatimuksiin. Opetussuunnitelmaan pitäisi lisätä muun muassa:
1. Miten saa lopuillaan olevasta meikkivoidepurtilosta viimeisetkin rippeet ulos.
2. Miten tehdään kotitalousvähennys.
3. Miten erotat aidon Vuittonin feikistä.

Huomenna Osloon valmistautumaan syksyn YK-delegaattihommaa varten muiden samanlaisten kanssa.

Yläasteneropatti

Maailman laiskin bloggaaja. Sorry. You deserve much better.
Hurjaa menoa on ollut. Lintsin konsertissa perjantaina oli 24 000 katsojaa. Okei, ne eivät ehkä kaikki olleet tulleet sinne katsomaan minua, mutta all the same, oli aika huikea fiilis seistä sellaisen sakin edessä. Porukkaa oli paljon, ja lava joistakin aika kaukana ja niin meille tytöille tietysti laitettiin kunnon lavameikki. Teollisuusmaalilta se ehkä enemmän tuntui, ja joka kerta kun katsoin peiliin, tuli fiilis että sieltä takaisin katsoo drag-queen. Olin kyllä tosi nätti vaikken montaa ilmettä uskaltanutkaan tehdä, siinä pelossa että irtoripset putoaa tai naama alkaa rapisemaan. Didn’t happen. Niitä ripsituppoja kyllä sitten löytyikin ympäri lavuaaria seuraavana aamuna.

Lauantaina olin juontamassa Ilkka ja Heikki Jääskeläisen yksityiskeikan jonka oli järjestänyt Daim. Mä en enää ikinä aio tehdä mitään muita keikkoja kuin suklaafirmojen keikkoja. Sain niin paljon karkkia etten melkein jaksanut kantaa sitä kaikkea kotiin asti. Ymmärsin onneksi heti antaa siitä noin kolmesataa kiloa mammalle, töihin ja Thomakselle. Se kassi ei kyllä näytä yhtään tyhjemmältä. Hmm. Is there such a thing as too much chocolate?!

Baarifestarit menivät hyvin, sunnuntain nauhoitukset menivät hyvin. Kaikki on mennyt hyvin.

Eilen aamulla aamulla Ilta-Sanomat, ja siellä sitaattiosiossa pääkirjoituksen alla oli mun sangen älykäs sitaatti Trendin artikkelista. Jotain että olen katkera siitä ettei mua ala-asteen kolmannella valittu Luciaksi, mutta onneksi ymmärsin että minut on tarkoitettu suurempiin asioihin. Kuva oli hyvä. I have my priorities right. Tänään olin taas Ilta-Sanomissa. Koulun alkajaisten kunniaksi IS teetti neljällä eri alan ihmisellä yläastekokeet. Perhana. Hävetti jo kun annoin kokeen toimittajalle takaisin, mutta onneksi olin kuitenkin lehden mukaan testivoittaja parhailla pisteillä ja lyhyimmällä ajalla. Voi saatana, mikä pätijä.

Tyhmyysvamma

Urheilija ei tervettä päivää nää. Mä olin taas siellä salilla, ja erittäin elegantisti potkaisin polveni johonkin vempeleeseen jota poljin (really, tää terminologia ei ole oikein hallussa vielä). Kestin sen kuin mies, ja ilmeen värähtämättä jatkoin Suomen Kuvalehden selailua (yritän myös antaa fiksun kuvan itsestäni salilla. Ja olin jo lukenut tän kuukauden Cosmon). Joo, mä en oo ihan varma saako tota edes kutsua urheiluvammaksi. Sitä pitää kutsua tyhmyysvammaksi.

Tänään oli Baarifestareiden tiimoilta keikka Sävelessä Hakaniemessä. Kahden kuukauden keikkatauon jälkeen jännitti ihan hulluna. Tai ei edes jännittänyt, vaan ahdisti. Kun ensimmäinen koomikko meni lavalle alkoi jännityskin. Samanlaista kun alkuaikoina, sydän hakkasi ja röyhtäytti. Mutta niinhän siitä sitten kävi että keikka meni tosi hyvin. Kuten aina jos ahdistaa ja jännittää ennen keikkaa. Jos marssii lavalle liikoja stressaamatta niin keikka ei yleensä mene kovinkaan hyvin. Mutta oh bless the Comedy Gods jotka antoivat keikan mennä hienosti.

Suomen ensimmäinen komiikkalevykin on tekeillä. Sen nauhoitukset tehdään sunnuntaina ravintola Dubrovnikissa Eerikinkadulla (Coronan alakerta) klo 21 eteenpäin, joten jos haluaa nähdä jotain satatuhatta koomikkoa niin kannattaa ilmestyä paikalle. Ovet aukeavat klo 20 (kai) ja spektaakkeli on täysin maksuton.

Toinen maksuton spektaakkeli on perjantaina Linnanmäellä. Kyseessä on tietysti NRJ in the Park-konsertti, jota juontaa mm yours truly. Mua sinne ei kannata tulla katsomaan, koska me sanotaan vaan tyyliin: kattokaa tossa oli toi bändi, kohta tulee toinen bändi. Ei avaruustiedettä. Mutta hyviä bändejä kyllä. Don Johnson Big Bandia ootan ehkä eniten, koska se jäi vähän näkemättä siellä Ruisrockissa (haloo, kuka jotain bändejä kerkee jossain festareilla kattoa?!). Muut esiintyjät ovat Disco, Antti Tuisku, Lovex, Roni ja Valvomo.

No perhana, pelkäksi puffaamiseksihan tämä meni. No yksi vielä: huomenna oon keikalla Amarillossa, Milenkassa ja Bottalla. Noin. Nyt tää loppu.

Spottaaminen ei ole sylkemistä

Olin Turussa. Hui. Mä tykkään Turusta, ja oon woman enough myöntääkseni sen. Kävin Kokoomusnuorten legendaarisessa Kesälukiossa puhumassa pohjoismaisesta yhteistyöstä ja YK:n nuorisdelegaatin hommista. Samaan syssyyn otettiin myös kuvat Imagen artikkeliin. Kuvaaja sanoi että kamera rakastaa mua. I’m SO going to pretend he doesn’t say that to everyone.

Vaikka mä vähän vastustankin kaikenlaista kuntoilua mä menin salille eilen. Vanhuus ei tule yksin ja mä huomasin että mulla on joku peffa-kautta-selkälihas rullalla (I believe that’s the medical term), joten mun oli pakko raahautua urheilemaan. Hyvä puoli siinä että pääsee töistä pois aikaisin, on että salilla ei ole melkein ketään. Vaikka meitä urheilijoita (I feel like I’m in a club now) olikin paikalla ainostaan viisi oli tietysti yksi heistä painonnostoon hurahtanut puolituttu. Kysyi sitten multa voinko tulla häntä spottamaan. Siis tekemään mitä?!? (Kyseessä ei ollut versio ruotsin sanasta spotta joka tarkoittaa sylkäistä. Mä kokeilin. Se EI ollut oikeanlaista spottaamista. Ilmeisesti. Phyh.). Spottaaminen siis tarkoittaa että nostetaan niitä painoja sen painonnostajan puolesta. Tai no ei ihan, vaan autetaan siinä vaiheessa kun painonnostaja ei itse enää jaksa nostaa sitä viimeistä nosta ja makaa kuoleman kielissä kahdeksansataa kiloa rautaa rintakehällään. I was a big help. Tuli tosi bodarifiilis.

Stepford-on-Espoo

Kuinka moni luuli että olin lähtenyt Juanesin kanssa kiertueelle kun ei ole kuulunut mitään? Mä oon ollut maailman laiskin bloggaaja. Ja kiireinen. Keskiviikkona oli Papperin toimitustapaaminen ja kesäjuhla Suvisaaristossa. Mikä on se kaupunginosa josta suuvisaaristo alkaa? En tiedä, mutta itse väittäisin että Stepford. Pelkkä bussimatka tän paikan läpi antoi saldoksi 15 sauvakävelijää, tusina pyöräilijää ja lenkkeilijää ja parisataa virheetöntä taloa. Kaikki oli aivan hiljaista, paitsi että ilmeisesti tiettyyn kellonaikaa jokaisen asukkaan on lähdettävä päätielle harrastamaan jonkunlaista urheilua. Niitä ihmisiä ei näkynyt missään muualla, ei pihoilla, sivuteillä tai taloissa, ainoastaan siinä tiellä. It was freaky. Uskon että siellä joku reppana on joutunut Truman Show – the Finland years – Tosi TV:n kohteeksi. Niin epätodelliselta se paikka vaikutti.

Perjantaina oli perinteinen Vinetto-ilta lapsuuden ystättärieni kanssa. Tapasta ja kaikki maailman viinit menivät yhdessä illassa. Illan loppusijoitusosoite oli tietysti Storyville. Meininki oli mahtava, vaikka bändi ei ollutkaan paras jota ikinä olen Storyvillessä nähnyt.

Ensi keskiviikkona loppuu stand up-loma, kun alkaa City-lehden Baarifestarit. Baarifestareilla on aina ollut kaikkien aikojen hauskimmat keikat. Keskiviikkona esiinnyn Sävelessä ja torstaina Amarillossa, Milenkassa ja Bottalla.