Täällä asuu Kakka

Voi ei. Miten vanha mä oon? Olimme kylässä ystävättäreni luona, ja kun lähdimme porukalla sieltä, ja tulimme alakertaan huomasimme –lo and behold- että osoitetaulun lasista oli lukko poistettu. Kuin jouluaatto! Onko miten epäkypsää ja teiniä vaihtaa niiden kirjainten paikkoja, jotta sinne tulee hassuja nimiä? No aika. Ja näin siis lähtiessämme talossa asui mm. Morjes, Sakkia, Skoolaa ja Kakka.

Tää ehkä juontaa juurensa mun parin päivän takaiseen vatsaflunssa (joka on kivempi tapa sanoa oksennustauti). Ei vatsatauti pienenäkään kivaa ollut, mutta oliko se tosiaan näin kamalaa? Koko kroppaan särki, ja mitään ei kyennyt tekemään. Hyvä, että pystyi raahautumaan sänkyyn kierrosten välissä. Vielä tänäänkin nauraminen sattuu, koska keuhkoissa (just, keuhkoissa nimenomaan, mulla on anatomia hallussa, mutta siis jossain tossa yläkropan jossain) on jotain lihaksia, mitä ei käytetä mihinkään muuhun kuin oksentamiseen, ja niissä on nyt treenikipua (hyvä et ees jossain).

Jos kukaan oli liikenteessä tänään illalla, huomasi kesäilmiön alkaneen. Se on vähän samanlainen kuin joka talven ”lumi yllätti autoilijat”-ilmiö, nimittäin ”aurinko sekoitti kaupunkilaisten päät”-ilmiö. Aurinkoinen päivä osui perjantaille, ja niinpä suomalaiset massoittain suuntasivat terasseille, ja ilmeisesti jatkoivat näin koko illan ja yön läpi, koska ainakin punavuoressa oli suorastaan vappu. Ihmisiä oli valtoimenaan kaduilla. Mistä kuului iloista laulua, mistä kännistä puklaamista (se on tietysti voinut olla just se vatsaflunssa), missä hoippuroi humalainen pörssimeklarin näköinen herra, missä kismaileva pariskunta. Mä en todellakaan kritisoi tätä ilmiötä, tää on sangen virkistävää. Ja siis itsekin suuntasin tietysti suoraan töistä terassille, josta toiselle terassille, josta baariin, josta kotibileisiin. Siinä vaiheessa tosin mun iltani päättyi, ja suuntasin kotiin, koska oon jo vähän vanha, ja täti ei tänään jaksanut. Ja koko matkan kotiin hihitin itsekseni sitä kirjainten uudellenjärjestämistä sanaksi Kakka. Ei sille mitään voi. Kakkahuumori on parasta. Tai siis ei toi ees oo kakkahuumoria, ihan vaan kakkaa.

List of the day

Mä rakastan listoja. Ystävättäreni (josta täytyy sen verran kertoa, ettei hän ole ainoastaan ihan mielettömän fiksu, huumorintajuinen, hauska ja kaikin puolin täydellinen kadehtimiseen asti, mutta sen lisäksi veljeni ohella maailman paras lahjanostaja) osti mulle listakirjan, johon olen ihan koukussa. Kirjan nimi on Listography – your life in lists. Se on “the ultimate fill-in journal for every list you’ll ever need!". En tietenkään voi täyttää sitä kuulakärkikynällä, koska auta armias jos tekisi sinne väärän merkinnän, tai muuttaisi mieltään. Tää on tärkeää!
Rob O’Connor lienee listaihminen, sillä hän jopa pitää listablogia. Hänen bloginsa tosin keskittyy ainoastaan musiikkiin, ja tänään löytyi hyvä lista: 10 ärsyttävintä laulajaa.

Mun top 2 on Robinkin listalla, nimittäin Celine Dion ja James Blunt. Lily Allen taas kuuluu mun ehdottomiin suosikkeihin, eikä mun mielestä ollenkaan kuulu ärsyttävien listalle. Kysymys onkin tietysti, että millä kriteereillä listalle pääsee? Pääseekö vaan jos joku asia tyypissä ärsyttää, mutta musiikki on huippua? Amy Winehouse pääsisi mun puolesta muuten listalle, mutta mä tykkään sen musasta tosi paljon. Listalle pääsisi aika varmasti Shakira (“lucky that my breasts are small and humble, so you don’t confuse them with mountains”. Need I say more?) ja Des’Ree (“I don’t wanna see a ghost, it’s the sight that I fear most, I’d rather have a piece of toast”. Sama syy kuin äskeisessä, siis). Mikan levy on yks mun suosikkilevyjä, mutta levyn viimeinen biisi kuulostaa ihan kamalan, kamalan, kamalan pahalta. Pääsisikö sillä listalle? Tää on tosi vaikeaa. Laittakaa omat ehdotuksenne kommenttilootaan, kyllä tästä vielä lista tulee.

Rehtorina robotti

Ostin Kevätpörriäisen, koska en kehdannut olla ostamatta. Pieni suloinen poika tuli mulle sitä myymään kadulla, eikä mulla ollut sydäntä olla ostamatta. Se maksoi neljä euroa, mutta annoin sille vitosen, koska käy sääliksi noita lapsia, ja muistaa itse ne kamalat keväät kun piti jossain kadunkulmassa seistä trokaamassa jotain maailmanlopun Majblommaa. Lapsi ei edes sanonut kiitos, kiittämätön äpärä. Siis vaikka sai euron tippiä. Mä yleensä ostan lehden ihan kannatusmielessä, enkä sitä lue, mutta jostain syystä sellainen pyöri mun työpaikalla tänään (se lehti, ei sellainen lapsi), joten oli pakko vähän selata. Itse asiassa se olikin ihan hulvatonta lukemista. Oppilaat ovat saaneet tehtäväksi muun muassa kirjoittaa aiheesta ”Rehtorina Robotti”

”Koulumme rehtori vaihdettiin robottiin. Robotti oli ihan hyvä. Sillä oli myös haittapuolet koska se vei sähköä todella paljon. Eräänä päivänä Robotti pimahti se alkoi huudella megafooniin aivan hulluja. Sen jälkeen se alkoi heitellä ruokaa seinille. No me päätimme ottaa oikean rehtorin takaisin. No robotti oli fiksumpi ja se siivosi myös paikan mutta mikäs teet jos robotti sekoaa.
Ilari, 5 lk”

”Meidän koulun rehtori
on oikea robotti
Se on muuten pätevä,
vähän on vaan ruuvit löysällä.
Välillä rehtori sekoaa,
silloin se tarttee korjaajaa.
Viimeksi kun se sekosi,
tuli meille biologinen rehtori
Kristian Arkela, 6 a”

"Olipa kerran koulu. (...) Tulipa kerran päivä, jolloin rehtori jäi eläkkeelle. Rehtori oli korvattava. Siihen hommaan tuli monta hakijaa. Kaikki paitsi yksi oli epäpäteviä. Ainoa pätevä oli ROBOTTI! (...) Kului vuosi jos toinenkin, mutta ei tapahtunut mitään erikoista. Meidän viimeinen ruokailu tuli, ja tapahtui jotakin erikoista. Rehtori räjähti. Kouluun syntyi hämminkiä. Koulun johtokunnasta suurin osa pyörtyi, kun piti taas valita uusi rehtori.
Ilmari Kaivanto 3 lk"

Lahjattomat treenaa

Sain ulkoministeriltä tekstiviestin. Pelotti, että apua jos tuleekin joku valtavan pakottava tarve myydä se Hymylle, mutta ei onneksi tullut. Eikä se edes liittynyt mitenkään puutarhanhoitoon, vaan varmisti vaan, että lupaanhan pitää puheen hänen synttäreillään. Siinä on ministeri, jolla on munaa, joka uskaltaa laittaa mut puhumaan bileissään, kun ei yhtään tiedä mitä munkin suustä pääsee. Enkä tiedä kyllä itsekään oikein vielä. Aargh, pitää käydä vähän jännäkakalla.

Ostin Imagen. Mä luulen, että se on parantunut. Ei se koskaan huono ollut, mutta se jossain vaiheessa alkoi saada välillä vähän sellaisia Nyt-liitemäisiä vivahteita, jossa tiedetään kaikki aina paljon paremmin kuin kukaan muu, ja jossa lähtökohtaisesti halutaan nälviä kaikkea, kun on älyllisesti itse niin ylivoimainen ja sarkasmin sana hallussa. Imagessa oli mielenkiintoinen juttu Timpe Salosesta. Radiomaailmassa jotkut arvostavat Timpeä vieläkin todella paljon. ”Sen ammattitaito ja mielikuvitus kun ovat niin ylivertaisia, ja sen kanssa ei ollut koskaan tylsää, ja sitä Paajasta ei unohda kukaan” (kuka vitun Paajanen!?). Tässä on ehkä vähän tällainen ikekanervamainen dilemma. Toiset osaavat ja haluavat erottaa ns. ”ammattitaidon” muusta persoonallisuudesta. Se, että vonkaa pikkupimuja on toissijaista, koska se teki niin saatanan hyviä pilapuheluita. Tai se, että vonkaa tissipimuja on toissijaista, koska se johti ETYJ:tä niin saatanan hyvin (tai mikä se nyt onkaan, joka kansan mielestä ulkoministeristä tekee hyvän). Voiko ihmisen eri osa-alueita erotella? En mä tiedä. Onko kohtuutonta vaatia, että ihminen sekä hoitaa työnsä moitteettomasti, että toimii yhteiskunnan tai yhteisönsä sovittujen odotusten ja normien mukaisesti? En mä tiedä. Olisiko teinienvonkaaja syyllisempi, jos se olisi juontanut keskinkertaisesti vaikka iltapäivälähetystä, kuin että huippuhyvin aamushow’ta? Olisiko Ilkka Kanerva erotettu nopeammin ja ristiriidattomammin, ellei hän olisi ollut quote ”hyvä” ulkoministeri? Onko lahjakkailla eri säännöt laittomuuksien ja faux pas’ien suhteen, kuin niillä, jotka eivät ole oman alansa tähtiä? Annetaanko ”hyvälle tyypille” anteeksi sellainen asia, josta jotakuta toista rangaistaisiin?

Imagessa seisoo näin: ”Radiota Salonen ei ole kuunnellut. Paitsi yhtä kanavaa, sitä, jolle hän kertoo käsikirjoittavansa spiikkejä. Kanavan nimeä hän ei kerro. ’Aina kun sä kuulet radiosta vitsin, joka ei naurata, se on todennäköisesti mun täällä kirjoittama’, hän virnistää”. Erikoista. Tietääköhän kyseisen kanavan johtaja, että Timpe täyttää niiden air-timea, vai onko se vaan jonkun juontajan sooloilua? Joku, joka sähköpostittelee linnaan, kun omat puujalat käy vähiin? Timpe ei kerro kanavan nimeä, mutta jos vähän kuuntelee eri kanavia, niin huomaa kyllä nopeasti, millä kanavalla on eniten tekemällä tehty kasarisoundi. Sen takaa varmaan löytyy myös sitten T. Salonen.

Päivän soundtrack: Fall out Boy - The takes over, the breaks over.

Look left

Vaikka on olevinaan miten kosmopoliitti ja kokenut matkustaja ja kaikkien tilanteiden herra (ööh, tai rouva), niin voi tietyt elementit vieraassa maassa olla aivan ylitsepääsemättömän vaikeita. Näistä yksi on niinkin yksinkertainen tehtävä kuin turvallisesti kadun ylittäminen, joka Dublinissa osoittautui olevan aivan mission impossible. Jotenkin ihmisellä (tai ehkä vaan mulla?!?) on niin vahvasti juurtunut reaktio aina katsoa vasemmalle katua ylittäessä, että vaikka miten yrittää tiedostaa vasemmanpuoleisen liikenteen, niin eittämättä jossain vaiheessa aiheuttaa jonkinsortin vaaratilanteen tai liikennekaaoksen. Onneksi huomasin jo toisena päivänä (miten mulla kesti päivä tajuta tää??), että en ehkä olekaan ollut ainoa Dublinissa sekoileva ulkomaalainen. Minunkaltaisiani ihmisiä varten on jokaikisen suojatien alkupäähän SUURILLA valkoisilla kirjaimilla kirjoitettu ohjeet. Nerokasta.



Lehdessä luki, että uuden innovaatioyliopiston nimikilpailu on päättynyt. Opetusministeriöön sai lähettää nimiehdotuksia, ja palkinnoksi parhaille esityksille oli muun muassa polkupyörä. Mä olin täysin missannut, että tällainen kisa oli käynnissä. Ei niin, että mä nyt tästä suoralta kädeltä mitään nimeä sille keksisin, mutta ehkä jos mä oisin tiennyt siitä polkupyörästä? Toisaalta mun mielestä olisi johdonmukaista toimia samoin kuin muillakin yhteiskunnan (lue: valtion) osa-alueilla kun tapahtuu suuria yhdistelemisiä. Uusi elinkeinoministeriöhän kulki (ja kulkee varmaan osittain vieläkin) työnimellä Superministeriö (ja ministeri näin ollen tietysti Super-Mauri), eli nimetään se uusi yliopisto nyt saman tien Superyliopistoksi. Sieltä voisi sitten valmistua Supermaistereita ja supertohtoreita. Opetusministeri Maija Raskhan aikoinaan ehdotti, että mikäli ammattikorkeakouluille annetaan jatkotutkinto-oikeus, niin sieltä valmistuvan henkilön titteli oikein mainiosti voisi olla mestarimaisteri. Sitä paitsi kaikki puhe ja uutisointi uudesta yliopistosta antaa todella ruusuisen kuvan. Tämä yliopisto on syntynyt onnellisten tähtien alla, ja tulee messiaanisesti pelastamaan Suomen tutkimuksen ja koulutuksen, vihdoinkin tekemällä siitä huippututkimusta ja huippukoulutusta. Ihan varmasti joku opetusministeriön virkamies jo kutsuu sitä ainakin salaa päässään superyliopistoksi.

Täyslataus ennen saunaa

Oh my goodness. Mä en tiedä rikonko mä nyt jotenkin lakia, mutta pakko kommentoida näitä Vanhasen viestejä.

14.2.2006 klo 19.25
Sun taitaa tehdä mieli kaipaan sitä että pääsen laskemaan käteni lantiollesi ja vetämään puoleeni en aio edes kysyä haluatko…

Mä en IKINÄ oo saanut noin pervoja viestejä, ja mä oon hengannut aika friikkien tyyppien kanssa.

15.2.2006 klo 21.32
Saat heti täyden latauksen sitten saunotaan ja ehkä uudestaan tekee mieli sinua ihan tajuttomasti

No niin. Nyt oon salee kohtaa käräjillä pääministerin kanssa, kun kirjoitan nää tänne. Onko blogin lukijoiden keskuudessa juristeja, joka suostuu ottamaan mut pro bono-keissiksi?

15.2.2006 klo 21.53
Saat nousemaan minut päälle saat nähdä miltä se näyttää kun se haluaa työntyä sinuun toivoo pehmeiden huuliesi hellivän

Eniten kyllä ehkä pelottaa, että pääministeri kirjoittaa kuin sillä olisi joku vamma päässä.

24.5.2006 klo 23.10
Paljonko pulssi mahtaa olla kun olen sisällä

Kirjaloma

Dublin oli hieno. Laitan valokuviakin. Rentouduin, ja osteskelin. Koko viikkona ei kertaakaan tehnyt mieli mennä vaatekauppoihin. Mä en ole ikinä käyttäytynyt näin ennen. En ostanut kenkiä, en ostanut vaatteita, en ostanut laukkuja, en ostanut koruja. Kirjakaupoissa sen sijaan jaksoin hengata tuntitolkulla, sillä seurauksella, että ostin 13 kirjaa. Voidaan perustaa kirjakerho!

Ensimmäisenä luin Zadie Smithin White Teeth, mikä tietysti olisi pitänyt lukea jo kauan sitten (mä oon vaan niin jäljessä). Mä yritin aloittaa sen jo kauan sitten. Löysin äitini kirjahyllystä sen suomenkielisenä versiona Valkoiset hampaat. Lainasin sen, mutta ei oikein lähtenyt. Avain olikin siinä, että se pitää ehdottomasti lukea englanniksi, jo ihan vaan vaikka jamaicalaisen puheen takia.
Nyt luen kirjaa nimeltä Indecision, jonka on kirjoittanut amerikkalainen Benjamin Kunkel. Kirjaa ryhdyttiin hypettämään, sen jälkeen kun Jay McInerney vuolaasti oli kehunut kirjaa. Mä en ainakaan vielä ole saanut sitä suurta ahaa-elämystä, joka tekee tästä Sieppari Ruispellossa -vertaisen kasvamisromaanin, mutta mä oon vasta puolessa välissä. Ehkä se tulee vielä.

Koska olin päättänyt tehdä kaikkea irlantilaista, niin join tietysti Guinnessia (puolikkaan tuopin, jonka jälkeen muistin, ettei tumma olut mun mielestä oikeasti ole kauhean hyvää. Mulla sytyttää välillä vähän hitaasti), pienen hörpyn viskiä ja söin irlantilaista pataa (joka on vähän niin kuin mitä tahansa lihapataa, mutta se on irlantilaista, kun sitä syödään Irlannissa, ilmeisesti). Aamiaiseksi hotellissa tarjottiin Full Irish Breakfast, jota myös Sydäribrekkari nimellä voisi kutsua. Paistettu muna, kaksi rasvaista makkaraa, siivu rasvaista ryynimakkaran tapaista makkaraa, siivu veriryynimakkaraa, kaksi paistettua sianpalasta ja puolikas keitetty tomaatti. Yummy. Söin sen ekana aamuna, koska se oli eksoottista, ja taas vikana, koska mun oli pakko saada siitä valokuva.

Selvänäkemistä

Mä meen huomenna Oma Mökki-messuille, tekemään mökkijuttua, koska meidän tuottajamme mitä ilmeisimmin on sadisti. Huomenna B-Studiossa kerrotaan meidän tulevaisuus. Me käytiin kolmella selvänäkijällä selvittämässä, että miltä ohjelman tulevaisuus näyttää. Muutama pyysi, että soitan ja kerron milloin ohjelma tulee. Höh, luulisivat, että selvänäkisivät itse.

Ja tässä tätä kansainvälistä uutisointia.

Irish luck

Harjoitin suurta itsehillintää. Ostin matkan, ja se EI ollut New Yorkiin. Lähden sunnuntaina Dubliniin (tosin tsekkasin jo, ja siellä on 16 Starbucksia) viideksi päivää. Pienenä kävimme tuttavaperheen kanssa Irlannissa kiertomatkalla. En tietenkään muista yksityiskohtia, koska olin varmaan noin yhdeksänvuotias. Lapsena kiinnittää huomiota niin ihmeellisiin asioihin. Jossain vaiheessa huomasimme, että joka paikassa on kirkkoja. Ryhdyimme laskemaan niitä, ja taisimme päästä satoihin (jea, eikös kuulostakin aivan hulvattomalta? Miksi me ees niin tehtiin?!). Samalta matkalta sain myös rannekellon, jonka kellotaulussa oli Jason Donovanin kuva. Se oli niiiin makee (ja mä oon siis ollut niiiin luuseri). Matkakilometrejä taittui satoja, ja meillä kolmella tytöllä oli jopa oranssin minibussin takapenkillä aivan ratkiriemukasta. Kauheasti ei ihminen ole muuttunut. Silloin mä laskin kirkkoja, nyt sitten varmaan ne Starbucksit.

Ulkopolitiikkaa

Johanna Tukiainen syyttää blogissaan itseään ulkoministerin erosta. ”En syytä ketään muuta kuin itseäni, että ylipäätään lähdin antamaan viestit alun perin mihinkään. En ollut mikään politiikan asiantuntija, tai juristi, kun alun perin annoin Hymy lehdelle haastattelun”. Eli olkaa jatkossa tarkkana tissimuijat Glamour mallit, kun lähdette antamaan haastatteluja, ellette ole politiikan asiantuntijoita. Mutta oikeasti: Ei Johanna Iken eroon ole syyllinen, eikä media. Viestejä ei lähettänyt Johanna, eikä media. Kyllä ne lähetti ihan Ike itse. Itsellensä porsas kiusaa tekee, kun kaukalonsa kaataa, viisas äitini aina sanoo.

Toisaalta, täytyy sanoa, että Johanna Tukiaisen elämä on vähän kadehdittavaa. Se reissaa joka toinen viikko jossain Dubaissa ja nyt on lähdössä New Yorkiin. Johanna shoppailee jatkuvasti, jopa niin paljon, ettei tavarat mahdu hänen asuntoonsa enää. Viimeisin ostos oli kristallikruunut (huomaa monikko). No okei, mäkin shoppailen (joskus eksessiivisesti), mutta mä joudun käymään töissä, buu! Johanna Tukiaisen tulot viime vuonna olivat 0 euroa. MITÄÄN muuta selitystä ei siis voi olla, kuin että ilmeisesti Johanna aina löytää sellaisia tarjouksia, ettei hänen tarvitse elää yli varojensa. Kadehdittavaa. Oletettavasti Johannalla on rahaa myös usein yöpyä hotelleissa, joka olisi itselleenkin todella luksusta. Päättelin tän vaan siitä, että Maikkarin 45 Minuuttia -ohjelmassa sanottiin, että Johanna on saanut porttikiellon useisiin Helsingin eri hotelleihin, kuten Kämppiin. Ajatella, että ihminen, jolla on 0 euroa tuloja, tuolla lailla yöpyilee hotelleissa. Wau. Johannalla on varmaan S-Etukortti. Ei tälle siis voi olla MITÄÄN MUUTA SELITYSTÄ.

Mutta hei! Tanssii tähtien kanssa -tähti, kansanedustaja Antti Kaikkonen on lausunut poliittisen mielipiteen! No ei kai nyt sentään, Aprillia! Kyllä on Jarmo Korhonen ruoskinut kansakunnan vesaisten rivit ojoon: television ääreen sunnuntaisin kännykkä kädessä. Keskustanuorten saldorajat paukkuu, kun Kaikkonen pitää television tanhukisassa pitää mukana. ”Ei minullakaan teknistä taitoa paljon ole, mutta pitää vain laittaa kaikki peliin”, sanoo Kaikkonen tämän päivän Ilta-Sanomissa. Tämän lähemmäksi poliittista linjausta ei kansanedustaja ole tällä vaalikaudella päässytkään.