Top 10

Top 10 ärsyttävintä asiaa, joita en osannut laittaa järjestykseen, muuten kuin että ne kuuluvat top 10:iin.

Hajasijoitusshow
Nyt vasta yhtäkkiä onkin käynyt ilmi, että hallitus aikoo hajasijoittaa, eikun alueellistaa, vaikka mitä. Tietysti jokaisen kansalaisen kuuluisi lukea hallitusohjelma, tietysti, mutta kun jokainen nyt ei lue. En minä ainakaan. Joskus luin, kun leipä tuli edunvalvonnasta, ja oli pakko, mutta ei enää, koska ei kukaan normaali ihminen halua tai jaksa. No nyt kuitenkin tiedetään, että lääkelaitoksen lisäksi siirretään maalle myös tuhansia muita työpaikkoja, riippumatta siitä, mitä ne työntekijät ovat siitä mieltä. En minä oikeasti väitä tietäväni mitä voi siirtää ja mitä ei, tää lähtee täysin itsekkäästä helsinkiläisnäkökulmasta, mutta mun mielestä toi pakkoalueellistaminen on suorastaan pahansuopaa. Fine, jos uusia toimintoja halutaan alun perin sijoittaa jonnekin Kuusamoon, niin by all means, mutta jos olemassa olevat työpaikat pistetään menemään peräsavoon ja vaan ilmoitetaan työntekijöille, että joko meette sinne tai jäätte ilman töitä näin lama-aikaan, kun mistään muualta ei SAA töitä, niin joo, se on musta ilkeää. Lääkelaitoksen, joka on siis ensimmäinen alueellistettava yksikkö, joka pistetään Kuopioon, on nyt jo joutunut luopumaan johtajastaan sekä monesta työntekijästään. Ne menevät siis mielummin kortistoon ja tällä hetkellä todella epävarmoille työmarkkinoille, kuin muuttavat Kuopioon.

Lex Nokia
”Ei hallitus ole suuryritysten ja EK:n vietävissä!”. Ei olekaan, mutta alkaa olla karmean vaikea perustella kun ne esittävät ja hyväksyttävät kaiken maailman Lex Nokiaa. Ei vaan se, että sen perustelut on sangen epäilyttävät, ja että jopa perustuslakivaliokunta piti sitä epäperustuslaillisena (toi on sana? vrt. unconstitutional), mutta sen lisäksi laki on aika tyhmä. Se saa kiinni yritysvakoilijat, jotka vuotavat yrityssalaisuuksia omasta meilistään omalta työkoneeltaan. No sellaista tyyppiä nyt ei varmaan alunperinkään rekrytoitaisi yritysvakoilijaksi, vaan just ehkä waterboyksi.

Pyöräilijät jalkakäytävällä
Tästä olen valittanut ennenkin, mutta nyt kun kesä on alkanut, niin kaikenmaailman sunnuntaifillaroijat ovat taas kaivaneet Helkaman pyöräkellarista, ja painavat menemään tuolla liikenteessä. Ajotielle ei kuitenkaan uskalleta mennä, niin pyöräillään sitten jalkakäytävällä. Hei jos autot pelottaa niin muuttakaa takaisin maalle, tai menkään julkisilla! Ja samalla tavalla jalankulkijat: jos on kaksi kaistaa, jossa toiseen on maalattu kävelijä, ja toiseen pyörä, niin arvaa kumpaa sinun kuuluu kulkea?

Eläkkeet
Hallitus yritti ehdottaa esittävänsä keskustelunpohjaksi eläkeiän nostamista 65 ikävuoteen. Siitä nousi kamala haloo ja yleislakonuhka ja boikotti ja nootti ja mielenosoitus ja yleinen armageddon. Niinpä siitä luovuttiin. Moni argumentti oli, että miten joku voisi jaksaa, jos on jo tehnyt ruumiillista työtä kymmeniä vuosia ja on aivan sairas, niin pitäisi vielä tehdä LISÄÄ töitä. No eihän kukaan nyt mitään sairaseläkkeen tai erikoiseläkeikien (esim. palomiehet jne.) poistamista ollut esittänyt. Jos on sairas, niin ei tietenkään pakoteta töihin kuolemaan asti. Eläkeiän korottaminen oli tarkoitettu niille, joille oikeastaan on aika sama onko eläkeikä 63 vai 65. Yhä kasvava osa suomalaisista tekee siistiä sisätyötä, joka ei ole fyysisesti rasittavaa. Yhä kasvava osa suomalaisista on yhä paremmassa kunnossa vielä 65 vuotiaana, eikä moni heistä vielä koe olevansa ollenkaan eläkeläinen 63-vuotiaana. Suomessa monesti tahdotaan argumentoida asiaa, josta ei edes keskustella (katso kohdat Hauveli ja Eurovaalimainokset).


Miten jotkut luulevat, että uusi äiti ei voi ymmärtää millaista on arki vauvan kanssa
Muutama vanhempi ihminen uskoo, että tulemme tarvitsemaan heidän lastenhoitoapuaan suunnilleen päivittäin. ”Noin sinä nyt sanot, mutta sano minun sanoneen, sinä soitat meille viikon kuluttua synnytyksestä, ja rukoilet, että me otetaan vauva edes pariksi tunniksi, jotta sinä saat nukkua”. Herranen aika, kyllä mä TIEDÄN, ettei vauvat nuku montaa tuntia putkeen, ja että kun vauva on hereillä, niin silloin on yleensä äitikin. Mutta naiset ovat synnyttäneet ja kasvattaneet ja valvoneet lasten kanssa maailman sivu luolissa ja viidakoissakin, niin on se nyt ihme, jos ei meidänkin perhe siihen pysty. Ja onhan sillä lapsella isäkin, joka ihan yhtä lailla osaa pitää lapsesta huolta, kuin äitikin. ”Ei ne osaa mitään, ne antaa sen sulle takaisin, ja sanovat, voi ei, nyt se kakkaa, mitä tehdään?!”. Hyvä luoja, miesten nyt annetaan johtaa valtioita ja suuryrityksiäkin, luulisi ettei pikkuvauva ole liian suuri haaste heidän kapasiteetilleen. Niin ne ajat vaan muuttuvat. Isät osallistuvat raskauteen, synnytykseen ja lasten elämään varmasti eri tavalla kuin ennen vanhaan, eikä vaippojen vaihto teknisesti lahjakkaalle miehelleni tule olemaan yhtään ylivoimaista, niin kuin ei muillekaan. On ihanaa, että ympärillä on huolehtivaisia ihmisiä, mutta me olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on hyvin realistiset käsitykset siitä, millaista elämä ja arki vastasyntyneen kanssa on. Ja jos kaikki ne neuvojatkin ovat siitä selvinneet, niin eiköhän mekin selviydytä.

Oma takinkääntö tupakkalaissa
Vastustin uutta tupakkalakia (joka siis ei enää ole kovinkaan uusi, vaan kaksi vuotta vanha, ja ajankohtainenkin siksi, että tänään tapahtuu viimeiset kopinulkopuoliset sisätilakessuttelut jatkoaikaravintoloissakin) kun se tuli. Siirsin ravintolakulutukseni pääasiassa paikkoihin, joissa oli jatkoaika, ja joissa vielä sai polttaa sisällä. Yhtäkkiä söimmekin sangen usein Uudenmaankadunn Raflassa, joka oli ainoa ravintola, jossa sai syödä ruokaa ja polttaa tupakkia samassa pöydässä. Mutta kappas, tulee tammikuu 2009, ja raskaustesti näyttää kahta viivaa. Tupakat lensivät roskikseen samantien, ja sen jälkeen en ole kessun kessua polttanut. Perjantaina olin tupakoivien tuttavien kanssa vichyllä (muut joivat viiniä), ja he jauhoivat sitä samaa juttua, jota minäkin vuosi sitten jauhoin, että miten typerä on tämä laki jne. Vaan hups, minä olinkin yhtäkkiä sitä mieltä, ettei se laki ole yhtään hassumpi. On ihan kivaa istua savuttomissa tiloissa, koska savullisissa on aika ahdistavaa, ja että ei se pihalle tai koppiin tupakalle meneminen nyt niin kamalaa ole. Voilá, oli tapahtunut takinkääntö.

Hauveli-kommentit ja muut sammakot
Perussuomalainen Oinospentti sanoi eduskunnan täysistunnossa jotain, joka tulkittiin niin, että hän vertasi homoja eläimiin. Kyse oli samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheensisäisestä adoptiosta, ja Pentti oli sitä mieltä, että moraalinen rappio alkaa juuri näin, että hyväksytään epänormaaleja asioita kuten homoparien perheensisäinen adoptio-oikeus, ja jos ei olla tarkkoja niin siitä seuraava askel onkin sitten hauvelin kanssa avioitumisen salliminen. Puhemies tulkitsi, ettei hän sitä ilkeyttään sanonut, vaan korkeintaan tyhmyyttään, (ja tyhmyydestä ei saa eduskunnassa sakottaa). Samankaltainen tapaus hyppäsi silmille toissapäivänä Hesarin etusivulta. Kai Pöntinen, kokkarieurovaaliehdokas Pohjanmaalta mainosti: Stoppi maahanmuuttajasosiaalipummeille, Suomalaisen elämänmuodon puolesta. Ai suomalainen elämänmuoto on sellainen, että siinä ei ole sosiaalipummeja? Luulenpa, että suomalaisia sosiaalipummeja on määrällisesti todella paljon enemmän kuin maahanmuuttajia. Katainen dumasi mainoksen, ja sanoi, että se ei kuvasta Pöntisen näkemystä maahanmuuttajista, vaan vaikuttaa rasistiselta. Tämäkö ei Pöntisparan mieleen ollut juolahtanut hänen suunnitellessaan mainosta? Tästä on siis vedettävissä nyt johtopäätös, että Pöntinen on joko rasisti tai typerä? No, onpas win-win-tilanne äänestäjälle.

Erikoispiirre muuten tossa adoptiokeskustelussa oli se, että valtaosa keskustelusta ei oikeastaan liittynyt siihen lakiesitykseen laisinkaan. Suurin osa ihmisistä puhui siitä, pitäisikö homo- ja lesbopareille antaa adoptio-oikeus. Vaikutti siltä, että siitä puhui osa kansanedustajistakin. Pelottavaa, että ne eivät sen kummemmin ole kartalla siitä, mistä asiasta keskustellaan, mutta päättävät silti pyytää puheenvuoroa. Retoriikka oli monesti tasolla ”jos homopareille annetaan lapsi, niin....” (tähän joku apokalyptinen tulevaisuudenskenaario). Perheensisäisessä adoptiossa se lapsi on jo olemassa. Se lapsi asuu jo siinä perheessä, se pariskunta on jo sen lapsen vanhemmat. Lapsi on jo hankittu, perinteisin keinoin jonkun muun avustuksella. Ei siis ole kyse siitä, että joku random puolustuskyvytön lapsiparka viskataan menemään homoperheeseen kasvamaan homoksi, ilman että siltä kysytään mitään (vai mitä niitää asiallisia argumentteja nyt olikaan). Argumentoitiin siis hirveällä voimalla asiaa vastaan, jota ei edes oltu esitetty.


Huonot vaalimainokset
Jokaisissa vaaleissa on paljon huonoja vaalimainoksia, ja se on tietysti kovin ymmärrettävää. Ehdokkaat eivät ole mainonnan ammattilaisia, eikä ehdokkaalla ole varaa niitä vähiä kampanjarahojaan laittaa mainostoimiston palveluihin. Sloganit ja vaalilauseet keksitään siis itse tai vaalitiimin avustuksella. Mutta jotenkin luvattoman kahvilla useimmat ovat mainostensa kanssa. Suurin osa vaalilauseista ei edes tarkoita mitään, tai ei ole konkreettisia. Vain vaalilauseen näkemällä on täysin mahdotonta päätellä mihin puolueeseen ehdokas kuuluu, tai mitä asiaa hän ajaa. Valtaosa vaalilauseista sopisi joka ikiselle ehdokkaalle. Kuka tekee äänestyspäätöksen ehdokkaan puolesta, koska hän vakuuttaa olevansa ”Suomen ääni Euroopassa”? Eivätkö ne kaikki ole tai olisi sitä? Mitä kertoo ehdokkaasta tai hänen tulevista tekemisistään parlamentissa tai hänen mielipiteistään se, että hän on ”Täyden kympin nainen”? Kuka naisehdokas nyt mainostaisi itseään ”Sellanen kasi miikka -nainen”? ”Lastemme tulevaisuus tehdään tämän päivän päätöksissä”. No totta mooses, mutta minua äänestäjänä kiinnostaa MITKÄ ne päätökset ovat, ja MITEN sinä aiot niissä äänestää! Pitääkö ehdokkaat äänestäjiä idiootteina, vai eikö ne vain tajua, että olisi hyvä jos esitteessä tai mainoksessa olisi jokin muukin mielipide kuin vaikka ”Ihminen ensin. Aina.”.

Jos yritykset myisivät tuotteita niin kuin ehdokkaat myyvät itseään, niin kukaan ei ikinä ostaisi mitään, ainakaan tuotteen oikeaan tarkoitukseen. Kyllä kastelukannujakin voisi mainostaa sloganilla ”Ihminen ensin. Aina.”, eikä se selostaisi tuotteen sisällöstä yhtään sen enempää.

Sitten ovat ne, jotka todella selkeästi sanovat mielipiteensä, joka on tietysti kunnioitettavaa ja kovin ihastuttavaa, mutta asia on sellainen, josta ei päätetä euroopan parlamentissa. Niin kuin nyt vaikka itsenäisyyspuolueen ehdokas, joka mainosti ”Kriittisyys ei riitä. Erotaan EU:sta”. Hyvin selkeästi hän kertoi, mitä ajaa, ja teki sen konkreettisesti. Sellaista äänestäisi mielellään. Vaan kun Suomen EU-jäsenyydestä ei päätetä siellä Euroopan parlamentissa vaan täällä kansallisessa Suomen parlamentissa. Väärät vaalit tuolle mainokselle siis. Yksi ehdokas puhuu ainoastaan terveyspalveluista. ”Onko leikkausjono liian pitkä? Onko lääkärisi epäpätevä?”. Terveydenhuolton on kansallinen ja kunnallinen asia, johon hyvin marginaalisesti noin konkreettisella tasolla vaikutetaan EU:ssa.

Ja sitten ovat vielä ne, jotka maalaavat turhia kauhuskenaarioita, joita kukaan ei edes ole esittänyt. Yhdessä mainoksessa luki, että ehdokas aikoo vastustaa Israelin EU-jäsenyyttä. No voihan näitä keksiä. Vastustetaan porukalla vaikka koulutusjärjestelmän lakkauttamista ja yhden-lapsen-politiikkaa ja valtiollisen sensuuriviraston perustamista. Ei niitä kukaan ole esittänyt - eikä esitä - , eli eipä voida kovin paljosta sitten pistää tilille, jos valittaisiin.

Soinin EU-pätkätyö
Timo Soini on ehdolla eurovaaleissa, koska sen on pakko olla ehdolla kaikissa vaaleissa, koska perussuomalaisista ei tunneta muita kuin se ja Tony Halme, joka ei varmaan voi lähteä ehdolle, kun ei enää osaa varmaan kirjoittaa nimeään, ja Jussi Halla-aho, jota ei päästetty ehdolle, mukamas jonkun muodollisuuden takia. Voidaan sanoa mitä vaan joistain puoluetovereistaan tai puolueen imagosta, mutta Timo Soini on ihan helvetin fiksu jätkä. Ja varmasti hänet myös valitaan Euroopan parlamenttiin. Soini tietää kyllä itsekin kaikki hyvät asiat, mitkä EU on tuonut mukanaan, mutta EU:n vastustaminen nyt on persujen juttu, eikä siitä voida luopua. Eikä se näin kokkarinäkökulmasta edes ole katastrofi, jos Timo Soini valitaan. Timo Soinihan on ilmoittanut, että palaa Suomen politiikkaan heti ensi eduskuntavaaleissa, eli noin puolentoista vuoden päästä. Puolessatoista vuodessa nyt ei kamalasti ehdi saada aikaan Euroopan parlamentissa, ja sen jälkeen hänen paikkansa ottaa listan toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Koska Perussuomalaiset ovat vaaliliitossa Kristillisten kanssa, on se suurella todennäköisyydellä Sari Essayah, joka taas euroopan parlamentissa kuuluu EPP-puolueryhmään. Se on se suurin, eurooppamyönteisin parlamenttiryhmä, ja sama jossa Kokoomuskin on. Että kyllä sitä Soinia saa äänestää, se sataa sitten viiveellä todennäköisesti EU-myönteiseen laariin.

Auringonpaiste meidän parvekkeella
Aurinko alkaa paistaa meidän parvekkeelle vasta klo 15. Se paistaa kyllä sen jälkeen monta tuntia, ja on sillä tavalla hyvä, että aamupäivällä ehtii sitten vaikka hoitaa asioita, mutta olisi paljon mahtavampaa jos voisi ottaa aurinkoa omalla parvekkeella koko päivän. Voi näitä hyvinvointivaltion ongelmia.


Mä oon satavarma, ettei kukaan jaksanut lukea tänne asti. Mutta avautuminen teki hyvää. Jos en olisi pyhästi vannonut, että minähän en blogissani käytä hymiöitä, saatana, niin tähän tulisi sellainen.

Superhajuaisti

Mä olen aiemminkin päätellyt, että mun supervoima on superhajuaisti (jonka kyllä vaihtaisin lentotaitoon tai ajatustenlukukykyyn HETI), ja raskaana se vaan eskaloituu. Mulla ei kertaakaan ole ollut mitään pahoinvointia, tai muutakaan (mut on tehty synnyttämään. Luulin, että olin uraihminen, mutta ei), mutta jauhelihan paistamisesta tulevat hajut saavat välillä aivan eksessiivisiä mittasuhteita. Täällä seisoo nyt asunnon joka ikinen ikkuna sepposen selällään, kuten myös parvekkeen ovi ja kaikki sen lasitukset. Kohta on lähdettävä evakkoon, jonnekin Kampin kaduille, missä leijailee vaan katupölyä ja saasteita, jotka siis vieläkin ovat ihan ok mun herkälle nenälle.

Olin tiistaina HS-raadin kevättapaamisessa. Hesari on koonnut noin sadasta henkilöstä raadin, joka joka viikko vastaa erilaiseen kysymykseen, ja perustelee vastauksen. Raati on ollut tosi hauska, koska se pakottaa välillä ajattelemaan asioita, jotka muuten ehkä älyllisen laiskuuden takia jäisivät pohtimatta. Saska Snellman piti kevätkauden päättäjäispuheen, jossa oli top 10 -lista asioista, jotka tämän vuoden aikana ovat ärsyttäneet häntä. Hieno idea! Mä aion tehdä samanlaisen. Mä en kuitenkaan osaa suhtautua näihin asiohin niin kevyesti, että voisin vaan listata ne asiat tähän, vaan munhan täytyy ensin tyyliin tehdä excel-lista KAIKISTA vuoden ärsyttävistä asioista, ja siitä sitten ryhtyä karsimaan, ja toivoa, että saan raakattua asiat kymmeneen. Lista siis odotettavissa huomenna.

Liian kuuluisa ja liian fiksu

Suomalaisilla miehillä on vaikeaa. Yks on liian fiksu ja toinen on liian kuuluisa.

Voi Arto Paasilinna parkaa. Se on siis liian kuuluisa. En mä edes tiedä tarkalleen mistä se koko spektaakkeli sai alkunsa, mutta lehdethän uutisoivat, että Paasilinna oli jonkunlaisessa tappelussa kahden teinin kanssa Kampin Keskuksessa. Paasilinna on analysoinut mistä se johtuu, ja se johtuu siitä, että Paasilinna on liian kuuluisa ja tällaisten tempausten taustalla on kateus. No kyllä julkkikset varmaan joutuvatkin kärsimään ihmisten kateudesta joskus. Mutta… Siis mä en nyt väitä, että olen teinipoikien kautedenkohteiden auktoriteetti ja älyttömän hyvin perillä niistä, mutta voisin kuvitella että ihan tosi, tosi korkealla sillä listalla ei ole just Arto Paasilinna. Mutta joo, salee ei Arton kännillä ollut mitään tekemistä asian kanssa, vaan kateelliset teinipojat vaan piti Artoa liian kuuluisana.

Ja toukokuun Nina Mikkonen –palkinnon voittaja on myös selvillä! (Ei huolta, mä keksin ton palkinnon just ite, ei sitä OIKEASTI ole olemassa. Vielä. Timo T.A.:lla on varmaan joku esitys vetämässä jossain Myrskylän kunnanvaltuustossa). Ja voittaja on…: ARI VATANEN. Onnea Ari, tosi hieno saavutus, tää on hieno palkinto! Oonkin tässä tosi kauan ollut sitä mieltä, että lähes pääasiassa fiksua väkeä on alkanutkin olla meidän puolueessa. Mitä nyt välillä sekoillaan joidenkin tissimuikkeleiden kanssa, mutta pääasiassa on ollut ihan skarppia väkeä. Abortti on murhaa –väki on siirtynyt krisuihin, ja hauvelisuhteista huolestuneimmatkin ovat löytäneet omemman aatteellisen kodin. Mutta kas, voihan niitä paluumuuttaa takaisin, vaikka niitä yritetään loppusijoittaa jonkun muun maan ristiksi.

Hetken tuli déjà vu –fiilis (Ari Vatanen ilmastonmuutoksesta ja itämeren suojelun tarpeellisuudesta: ”nuo ovat myyttejä, joita heitetään lonkalta”). Missä olenkaan kuullut yhtä pettämätöntä argumentaatiota? Ai niin joo: Nina Mikkonen useasta ruotsalaisesta tutkimuksesta, joiden mukaan päivähoito on hyväksi lapselle: ”Tuollaiset ruotsalaistutkimukset, ne ovat nollatutkimuksia, jotka ne ovat itse keksineet”. Ja sitten mä muistinkin, että miksi se palkinnon nimi piti muuttaa Nina Mikkonen –palkinnoksi (kun sen nimi oli aikaisemmin Vitun idari –palkinto).

Lip-lap, lip-lap...

Terveisiä Tampereelta. Tulin esiintymään insinööreille. Mikäs sen hauskempaa perjantai-illan puuhaa kuin neljä tuntia junaa ja tunti insinöörejä?
Päivän ravintolasuositus: Fabianinkadulla, Aleksin ja Espan välissä on avannut uusi italialainen ravintola(tai sitten se ei ole uusi, mutta MÄ löysin sen vasta tänään, ja niinkin nopeasti vain siksi, että ystävä ehdotti lounastreffejä sinne) nimeltä Prego. Sairaan hyvää ruokaa, kiva sisustus ja ilmapiiri, ja nopea palvelu (mulle nykyään tärkeää. Kun on nälkä, on nälkä HETI).
Ja sitten vahinko kiertämään. Kaverini Minnalla luki tänään Facebook-statuksessaan (ilman minkäänlaista selkeää syytä, mut that's beside the point): Lip-lap, lip-lap, maanmainio laituri!
Niin että arvatkaa mikä on soinut päässäni koko päivän? Laulakaapas kerran, ihan huvikseen. Lip-lap, lip-lap, maanmainio laituri. Noin. Nyt se soi teilläkin.

Julkkisehdokas

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Jani Sievisestä ja Joona Puhakasta. Lehdessä on juttusarja, jossa kerrotaan aina samaa aikaa kahdesta eurovaaliehdokkaasta, jotka kisaavat samoista äänistä. Viimeksi taisi olla Ukko Metsola ja Pilvi Torsti, jotka molemmat brändäävät itseään asiantuntijoina. Tänään oli siis kaksi urheilijaa.

Mietin julkkisehdokasjuttua paljon viime eduskuntavaalien alla. Mua ahdisti, että mut silloin tällöin laitettiin julkkisehdokaskategoriaan, koska a) en pidä itseäni mitenkään julkkiksena (se on pääasiassa termi jota käytetään jostain tähtitanhukisojen missiosallistujasta tai tosi-tv-popparista tai tunnetusta näyttelijästä tai jotain. Siis oikeasti kuuluisista ihmisistä), ja b) mähän olen oikeastaan ihan perusbroileri. Liityin Kokoomusnuoriin 15-vuotiaana, tahkosin läpi joka helvetin luottamustehtävän Kokoomusnuorissa, niiden pohjoismaisessa kattojärjestössä, Nuorten Pohjoismaiden Neuvostossa, omassa ylioppilaskunnassani, Suomen Ylioppilaskuntien Liitossa ja kunnallisella tasolla. Olin siis NIIN perusbroileri kun olla voi. Sitten kuitenkin jossain vaiheessa tein osa-aika-ammatinvalinnan, joka toi mukanaan silloin tällöin tv-esiintymisen tai lehtijutun. Voilá: olinkin julkkisehdokas, enkä vakavasti-otettava-ehdokas. En mä tarkoita, että broilerit pitäisi ottaa yhtään sen vakavammin, mutta yleensä otetaan. Niistä tehdään jopa valtiosihteereitä. Itse asiassa JUURI niistä tehdään yleensä valtiosihteereitä. Olin siis vahvasti sitä mieltä, että ei ole aina julkkisehdokasta titteliin katsominen, koska alla saattoi olla pätevä, ajatteleva ihminen, jonka voisi ottaa yhtä vakavasti kuin kenen muun tahansa ”tavisehdokkaan”. Olen siis yrittänyt tämän takia suhtautua avarakatseisemmin myös julkkisehdokkaisiin, ja olla teilaamatta heitä heti osaamattomina. Mikä yksinoikeus broilereilla ja politiikkaan vihkiytyneillä sitä paitsi mukamas edes on politiikkaan? Ihan niin kuin ei voisi tajuta asioita jos ei ole seurannut niitä likeltä vuositolkulla.

Mutta kappas vaan, taas jäin aamun hesarin äärellä kiinni itselleni. Ajattelin, voi ei, ne kyselee niiltä salee tosi vaikeita, ja sit ne ei osaa vastata (niin kuin NYT-liite aina tekee, ihan tahallista ilkeyttään, ja sitten nauretaan Maria Guzeninalle kun sillä menee kaksi taulua sekaisin tai jotain). Tietenkin kysyivät. Paitsi että eivät vaikeita. ”Mikä on yhteispäätösmenettely?”. Kysymys, jonka vastauksen tietää varmaan suuri osa kansalaisistakin; ainakin ne jotka edes joskus ovat vaikka lukion tunnilla perehtyneet EU:n päätöksentekoon. Mutta ei Jani Sievinen. Okei, tietenkin olisi plussaa jos ehdokas tietää, miten päätökset EU:ssa syntyvät. Toisaalta: miten sikaa kysyä tollasta. Ei kysytty Ukolta ja Pilviltä tuota. Niiltä kysyttiin oikeita substanssikysymyksiä, ei niille pidetty mitään yhteiskuntatietouden pistareita. Jopa päämedia siis suhtautuu vähän läpällä julkkisehdokkaisiin, miksipä ei siis kansalaisetkin? Mutta kuten sanoin, jäin itselleni kiinni tekeväni samoin. Ainakin asetin riman alemmaksi. Ahdistus iski heti ensi palstamilleillä. ”Toivottavasti ne osaa, toivottavasti ne ei nolaa itseään”. Onhan se nyt kamalaa, että ajattelee noin. Ei kai yhdenkään puolueen pitäisi asettaa ehdokkaita, joiden puolesta saa hätäillä substanssihaastattelussa? Ja kuinka paljon alemmas asetin heille rimankin! ”Katos vaan, toi Joona Puhakka on kuullut Lissabonin sopimuksesta, hienoa!”. Siis haloo! JOKAINEN on kuullut Lissabonin sopimuksesta, jos on lukenut yhdenkään päivälehden tai katsonut yhdenkään uutislähetyksen viimeisen parin vuoden aikana. Suuri osa kansalaisista tietää jopa pääpiirteittäin mistä se kertoo, tai ainakin jotain sen sisällöstä, ellei muuten niin Irlannin äänestämisien myötä.

Joona Puhakka sanoi tosi fiksusti haastattelussa: ”Ei entistä uimahyppääjää olekaan syytä äänestää, mutta Joona Puhakkaa on”. Ja niinhän se on. Julkkisehdokaskin pitää arvioida yksilönä, niin kuin kaikki muutkin ehdokkaat. Ehkei pidä kärsiä suhteettomasti koko loppuelämäänsä siksi, että aikoinaan oli poikkeuksellisen lahjakas jossakin asiassa. Ei se lahjakkuuden määrä ihmisessä mikään vakio ole, että ”jos se osasi uida tosi kovaa, niin se ei varmaan ole kovin fiksu”. Pilvin pimein ehdokaslistoilla on ehdokkaita, joiden kovin näyttö tai titteli on ”peruskoulu suoritettu”, ”reservin upseeri” tai epämääräisesti ”projektipäällikkö”. Mikä heidät muka automaattisesti tekee niin päteviksi, ettei heidän asiantuntemustaan tarvitse kyseenalaistaa ja dissata?

Tästä nälkävuoden mittaisesta puolustuspuheesta huolimatta, voin kuitenkin paljastaa, etten aio äänestää jutun haastateltavista kumpaakaan. Enkä ketään muutakaan julkkista. Mutta toivon heille samoja lähtökohtia kuin kelle tahansa muulle kauppatieteiden kandidaatille tai yrittäjälle.

Ja jos ketään kiinnostaa, niin itse äänestän Ukko Metsolaa, ja suosittelen sitä muillekin.

Väärä hälytys

Ai kesä vai? Yeah, right. Mä suoritin jopa eilen kenkienvaihto-operaation, ja näin mut sitten palkitaan? Kenkienvaihto on siis se kun kellarista haetaan isot jätesäkit, ja vaihdetaan sieltä kesäkengät asuntoon, ja talvikengät kellariin. Kengät eivät kuulemma mahdu meidän asuntoomme (vaikka mun mielestä se on kyllä ihan priorisointikysymys. Mä en oikeasti TARVITSISI uunia tai VIITTÄ kaappia astioille). MUN kenkienvaihto-operaatiosta huolimatta niin tänään siis satoi loskaa ja ukkosti (outoa, ettei universumi ja Gaia ja sääkartat toimikaan mun kenkäsesonkien mukaisesti). Mutta tämä kaikki onkin ollut väärä hälytys. Kesä ei ole vielä täällä. Mun ikkunan ulkopuolella on loskaa.

Poliittinen lapsuus

Jan Erola kolumnoi Metro-lehdessä taistolaisuudesta ja kapinasta, ja muisteli ensimmäistä poliittista kannanottoaan:
”Oma ensimmäinen poliittinen kannanottoni tapahtui arviolta nelivuotiaana. Perheemme ohi marssineessa vappukulkueessa huudettiin: ”Kansanvallan puolesta, S-K-P!”, johon isäni vitsaili: ”Vieraan vallan puolesta, S-K-P.” Ja minähän poika aloin huutamaan isäni väännöstä. Tuli isällä kiire tukkia jälkikasvun suu.”

Mä yritin muistella omaani. En muistanut. Sen tiedän, että jo pienenä fanitin poliitikkoja. Olin ilmoittanut kirkkain silmin, että kolme idoliani ovat Jasser Arafat, Olof Palme ja Ronald Reagan. Asuimme silloin Ruotsissa (vuosi oli 1983 tai 1984), ja Olof Palmea rakastettiin varauksettomasti, ja kai kansankodin ilmapiiri minuunkin kerhossa tai hiekkalaatikolla sen verran tarttui, että se selittää Palmen. Arafatissa veikkaan, että minuun on ehkä vedonnut omalaatuinen ulkonäkö, ja se turbaanin tyyppinen päähine. Ronald Reagania en osaa selittää. Vaikka myöhemmin tajusinkin, ettei kukaan heistä mikään poliittinen idoli minulle voisi olla, niin jokaisella heistä on pieni paikka siellä nostalgisessa sopukassa sydäntä, missä vaalitaan muistoa ja rakkautta ensimmäiseen idoliin. Joillain se oli Neumann, mulla se oli Palme, Arafat ja Reagan.

Veljeni ei varsinaisesti tule siskoonsa tässä fanittamisessa. Tarhassa hänen yksi ensimmäisista toiveammateistaan oli kyllä presidentti, mutta sitten se vaihtui, ja Calle ilmoitti, että hänestä tulee joko poliisi – tai onnenpyörän juontaja. Kerran tarhantäti kyllä kysyi äidiltäni, että puhutaankohan meillä kotona paljon politiikkaa. Mamma hämmästyi, ja sanoi, ettei varmaan enemmän kuin muissa perheissä. Sen takia vaan täti oli sitä ihmetellyt, kun meidän Calle puhui Kalevi Sorsasta ja Iiro Viinasesta tarhassa niin kuin ne olisi ollut meidän perhetuttavia.

Ol niingon gotonas Raumall

Terveisiä Raumalta! Välillä on hyvä matkustella paikkoihin, jossa ei puhu kieltä. Se avartaa. Rauma vaikuttaa kauniilta kaupungilta, mutta kaikki kaupungit ovat kivoja kun aurinko paistaa. Oon ollut täällä vain kerran aikaisemmin, ja se oli joku juhannus RMJ:ssa, joten kovin paljoa siinä ei ehtinyt sightseeingiä tehdä Rauman keskustassa.

Sen verran amatöörimatkailija kuitenkin olin, että katsoin vain nopeasti kartasta ennen lähtöä, että missä hotelli, keikkapaikka ja linja-autoasema sijaitsevat. Mutta en katsonut mitään katujen nimiä, maamerkkejä tai edes ilmansuuntia (niin kuin ne nyt edes olisivat auttaneet, mä mikään partiolainen ole). Rookie mistake. Muistatteko sen tehtävän Speden Speleissä, jossa toinen joutui sokkona piirtämään tussilla labyrintissa, vain joukkuekaverinsa ohjeiden perusteella? No mä menin vähän samalla tavalla. Tiesin, että äitini on töissä, ja siellä tietokoneen ääressä. Käskin hänen avata Eniron karttasivut, ja sitten hän kartturina ohjasi mut perille. Ja väärään suuntaan kävelin vain kerran.

Kuten aina matkalle lähtiessä, kannattaa opetella muutama käytännöllinen lause paikallisella kielellä ("Herr Ober, ich möchte noch eine Tasse Kaffee" = saksaa, herra tarjoilija, tahtoisin vielä yhden kupin kahvia; "Yo me llamo Juanita, y soy vuestro gia hoy" = Espanjaa, Nimeni on Juanita ja olen oppaanne tänään; "Apudne te vel me" = latinaa, teille vai meille). Ystäväni Sanna puhuu kieltä sujuvasti, ja kuullessaan mihin olen menossa, reagoi näin:

Mun kotikaupunki! Ens kerralla pyydät siis multa kielioppitunnin tai mukaan tulkiksi! Apu on lähellä! Olehan Raumalla kuin kotonasi, mutta yritä kuitenkin käyttäytyä.

Mnuun gotokaupunk! Snää vois ain kyssy mnuult giäloppi tai otta fölihi tulkkama! Kyl stää appu löyty aiva nurkilt! Ol niingon gotonas Satakunna pääkaupungis, mut älä kus rapuil.

Otin Sannan neuvosta vaarin, ja toisin kuin muissa vierailemissani kaupungeissa, en ole kussut rappusille.

Mamma B.

TomaattejaTomaatteja on pohjoismaiden suurimmat stand up –festivaalit, ja ne järjestetään joka vuonna toukokuussa Hämeenlinnassa. Niin myös tänä vuonna, tarkemmin 21-23.5. Tänään järjestettiin festareiden lehdistötilaisuus.



Koomikkokermaa (Kuvassa vasemmalta oikealle: Teemu Vesterinen, Niko Kivelä, Ilari Johansson, Mika Eirtovaara)




Lehdistötilaisuudessa kerroin miksi juuri nämä festivaalit ovat minulle merkittävät. Festarikeikkani ovat nimittäin viimeiset keikkani pitkään aikaan. Kesäkuun ja heinäkuun olen kesälomalla, ja elokuusta jään äitiyslomalle. Esikoinen ilmestyy maailmaan syyskuussa.

Siinäpä siis syy siihen, että vapun suurin hehkutusaiheeni oli nakit, eikä vaikka skumppa ja aurinkoinen sillis Kaisaniemessä, ja miksi lomatarinat eivät yhtään liity pina coladaan tai sangriaan. Tämä vuosi on mennyt mehulinjalla ja savuttomasti, ja sama linja jatkuu. Ja olen ihan valtavan onnellinen.

Mutta hoidetaanpa muodollisuudet. Kun kertoo olevansa raskaana, kysytään automaattisesti seuraavia asioita, joihin nyt siis kollektiiviset vastaukset alla:

Miten olen voinut? No kiitos erittäin hyvin. En ole oksentanut kertakaan. Alussa närästi ja pieretti (se on sitä ”raskaana olevan naisen hehkua”, josta puhutaan), mutta se meni ohi nopeasti. Meillä on kovin kiltti lapsi, koska sitä ei edes huomaa, koska se ei okseta äitiä ollenkaan. Välillä se päättää käydä makaamaan rakon päälle, ja sitten pitää juosta vessaan, mutta pitäähän sitä nyt pientä kiusaa välillä tehdä.

Onko kaikki mennyt hyvin? Kyllä, kaikki on mennyt todella hyvin. Isä ja äiti ovat hyvin, hyvin onnellisia, ja hymyilevät toisilleen intiimiä, ymmärtävää, autuasta hymyä. Äitini kutoo mummopäissään sukkia ja täkkejä, ja anoppi on ihan yhtä innostunut. Veljeni suunnittelee lähinnä miten siskontytärtä tai –poikaa voi käyttää hyväkseen tyttömagneettina. Ultraäänessä vauva on näkynyt, ja se käyttäytyy niin kuin sen kuuluukin. Ultrassa näin myös, että vauvallani on pää. Tulee äitiinsä.

Tiedättekö tuleeko siitä tyttö vai poika? Emme tiedä, ja jos tiedämmekin, niin sanomme, ettemme tiedä, koska muuten kaikki tivaavat, että tiedämmekö kumpi se on.

Joko olette keksineet sille nimen? Muutamia finalistinimiä alkaa olla short-listillä. Ja ei kiitos, emme tarvitse apua, haluamme keksiä nimen itse. (Ystävilleni tiedoksi; Lotto-Mario (miesversio Lotta Mariasta) ja Balthazar olivat ihan hyviä ehdotuksia, mutta eivät valitettavasti tällä kertaa pärjänneet kilpailussa).

Mamma Backlund lähtee nyt Wayne’siin hakemaan lattea, johon on viime viikkojen aikana tullut jokapäiväinen himo.

Aaaarghhhh!

Mä en kestä. Mä en kestä, en kestä, en kestä. Ei näitä saisi rankkareilla ratkaista!

NiksiPirkka rules

Taantumapäissäni hankin kaikki bonuskortit. Siis kaikki. On Plussa, on Ässä ja on Ykkösbonus. Boikotoin niitä kauan, ja onnistuinkin olla hankkimatta niitä (”minun kulutustanihan ei mikään etulärpäke ohjaa!”), mutta nyt sitten päätin, että kai mä olen niin aikuinen että on hankittava etukortti. ETUKORTTI. Voi luoja. No, etukorttien kylkiäisinä tulee tietysti kaiken maailman etupostia sitten kotiin, näiden muassa tietysti K-Plussa-lehti eli Pirkka-lehti. Ja tiedätte mitä se tarkoittaa! NIKSIPIRKKAA! Erinomaisia niksejä oli palsta pullollaan, mutta tää oli ehkä mun suosikki:

Kärsitkö sängyssä, kun kumppanisi nukahtaa, vaikka luulet, että keskustelette vielä päivän tapahtumista? Pitäkää nukkumaan mennessä käsissä naruja, joiden päissä on kaasuilmapallot. Nukahtaessa ilmapallo nousee kattoon, jolloin toinen tietää, että on turha on enää jutella.

Vau. Kyllä on ihmisillä ongelmat, mutta onneksi myös mielikuvitukselliset ratkaisut! Meillä toi yleensä ratkaistaan kysymällä ”nukutsä?”. Mutta että jollekin tuo on tosiaan monena iltana tuottanut päänvaivaa? Mitenköhän kauan tämä henkilö on puhunut, kun niin harmittaa tarinan lopussa, että ei tiedä missä vaiheessa jorinaa partneri on nukahtanut? Ja kuinka kauan on pohdittu sitäkin, että milläs tavalla tämä ratkaistaisiin? Tämä ei mulle varsinaisesti ole tuttu ongelma, eli voihan olla, että tämä on aivan loistava niksi. Tuntuu siltä, että sen todellakin on oltava suuri ongelma, koska niksinkeksijän mielestä kaasupullon pitäminen kotona, kaasuilmapallojen täyttäminen parin päivän välein, ja sellainen kädessä nukahtaminen ovat ratkaisuna ihan suhteessa ongelman kokoon.

Nakkivappu

Lotta became a fan of keitetyt nakit, niin kuin Facebookissa sanottaisiin. Söimme vappulounaaksi vappuruokaa eli nakkeja ja perunasalaattia, mutta mä en tykkää perunasalaatista, joten mä söin pelkkää nakkia. Ja vähänkö oli hyvää! Mulla on ihan sellainen olo, että mua on jotenkin huijattu tähän asti. Mä oon syönyt nakkia vaan muodossa nakkikastike ja paistettu nakki ja kumpikaan ei ole kovin kummoista. Mutta siis nää keitetyt nakit! Miten helmee!?

Mä luin mitä mä tossa kirjotin, ja nyt mua hävettää, koska miten luuserivapulta (ja –ihmiseltä) tää oikein kuulostaa, kun vapun kohokohta on ollut keitetyt nakit, ja on näin suhteettoman liekeissään nakeista? Joo-o. Mä todellakin bloggasin just nakeista. Että näin. Hauskaa vappua. Ei hätää, vaikka on työväen juhla. Kyllä tänään saa juhlia herrasväkikin.