Lainkiertokehotus ja -idea

Suomessa on nyt kärvistelty tupakkakiellon kanssa kuukausi, ja britit seuraa perässä. Ensi sunnuntaina Englannissa tulee voimaan uusi tupakkalaki, joka kieltä polttamisen ravintoloissa, pubeissa jne. Suomessa ei mun mielestä vielä kovin innovatiivisia ratkaisuja lain kiertämiseksi olla keksitty, mutta muualla on. Esimerkiksi eräs irlantilainen pubi osti vanhan koulubussin, jonka se parkkeerasi pubin pihalle. Eli jos sataa tai on vaikka pakkasta, niin voi mennä sinne bussiin tupakalle. New Yorkissa yhdellä baarilla on limusiini joka hoitaa saman asian. Nerokasta. Toi saattaa kuitenkin olla hieman hankala juttu toteuttaa joka ikisessä baarissa. Voin just kuvitella kun Kantis vetää bussin jalkakäytävälle, Ruoholahdenkadulle. Siinä sitten ollaan; liikenne tukossa, ja tunnelma pilalla.

Mutta vaikka noi bussit ja limukat ovat hyviä ideoita, niin tupakkapalkinto täytyy kyllä lähettää Englantiin, Wellington Armsin pubinpitäjälle Bob Beechille. Wellington Arms tulee nimittäin olemaan ainoa baari koko Englannissa, jossa saa maanantain jälkeenkin polttaa. Siitä tulee nimittäin vierasta maaperää. Tää kaveri on nero!

Wellington Armsista tehdään nimittäin Redondan konsulaatti, ja silloin se on ulkomaista maaperää. Silloin siellä saa siis polttaa jos haluaa, ja myydä verovapaata viinaa. Redonda on joku ihan pikkuinen saari Karibialla. Se on noin 2 km2:n kokoinen ja sijaitsee 50 km Antiguasta. Ja: tää saari on autio. Edes sen saaren hallitsija King Robert the Bald, eli kuningas Robert Kalju, ei asu siellä, vaan Antigualla

Saattaa hyvinkin olla että mun nyt pakko virallisesti perustaa se Lottalandia, ja laittaa muutamakin konsulaatti pystyyn. Silloin voisi saada itselleenkin ehkä diplomaattisen koskemattomuuden. Ja onhan valtioita ennenkin pystytetty valtioiden sisään. Vaikka Vatikaani.

Jääviyssirkus

Kolumnoin nykyään myös Etelä-Saimaa lehdessä joka neljäs sunnuntai. Tässä viime sunnuntainen tekeleeni, joka nyt jo alkaa olla vanhentunut, koska Mauri onkin ilmoittanut ettei sittenkään ole jäävi, ja voi sittenkin esitellä Sipoo-asian valtioneuvostossa. Lucky us.

Jääviyssirkus

Masennus on niin passé. Tämän kesän trendioire valtioneuvostossa näyttäisi olevan jääviys. Maamme parhaimmisto on valittu eduskuntaan, ja heidän keskuudestaan hallitus. Vaalien alla totuimme siihen, että poliitikot kilpaa tunkivat näkemyksiään ja kannanottojaan joka mediaan, toritapahtumaan ja yleisönosastokirjoitukseen. Mutta nyt hallituksessa käsitellään asiaa, johon kukaan ei suostu ottamaan kantaa. Alkoi Sipoo-shown toinen näytös.

Hyvät ministerit, mikä hätänä? Kyllä teillä kaikilla tähän asiaan ainakin ennen vaaleja oli mielipide. Muistatteko? Osa oli sitä mieltä että Sipoon osia ei saa pakkoliittää Helsinkiin, koska jokaisella kunnalla on suvereeni oikeus itse päättää omista maistaan. Toinen osa taas oli sitä mieltä, että pääkaupunkiseudun kasvusta tulee ottaa kollektiivinen vastuu, ja koska Sipoo ei ole tehnyt omaa osuuttaan useasta kehotuksesta huolimatta, täytyy valtion voida puuttua asiaan. Voilá! Tuossa ne teidän mielipiteet ovat, olitteko jo unohtaneet ne?

Jääviysspektaakkeli alkoi muutama viikko sitten, kun jääveiksi ilmoittautuivat ne helsinkiläisministerit jotka toimivat myös kaupunginvaltuutettuina Helsingissä. Kunnallinen luottamustoimi ja siellä toimiminen siis tekee heistä jäävejä? Ennemmin se mielestäni tekee heistä pitkäjänteisiä ja päämäärätietoisia, jos siis jatkaisivat työtään myös maan hallituksessa.

Peruskansalaisena ja äänestäjänä tiedän vain miten itse toimin äänestystilanteessa. Uskon, että itseni lisäksi on muitakin maallikoita, jotka perustavat äänestyspäätöksiään esimerkiksi siihen, miten ehdokas on toiminut omassa kunnanvaltuustossa, ja mitä asioita tämä on aikaisemmin ajanut. Minusta olisi lottovoitto, jos äänestämäni ehdokas pääsisi eduskunnan lisäksi peräti ministeriksi hallitukseen. Silloinhan hänellä on vielä paremmat mahdollisuudet ajaa sitä asiaa, jonka takia hänet sinne äänestin. Eikös se demokratia juuri näin toimi?

Mutta näin eivät ajattele meidän ministerimme. Kilpaa he ilmoittavat itsensä jääveiksi, ja tällä menolla Sipoo-asiasta päättää hallituksen vähemmistö. Sipoo-shown ensimmäinen näytös käytiin Helsingin kaupunginvaltuustossa. Helsinkiläisministerien perustelut voi vielä ostaa. Mutta entäpä nämä muut? Pääministeri Matti Vanhanen kokee itsensä jääviksi jostakin hyvin epämääräisestä syystä. Myös Mauri Pekkarinen, ministeri keskisuomesta, on jäävännyt itsensä. Hämmästyttävin argumentti tuleekin juuri Pekkariselta. Hänen mukaan ”oikeuskansleri oli aikanaan sitä mieltä, että jos on ottanut kantaa asiassa, niin sen jälkeen olis jäävi.” Herranen aika! Poliitikko on heti kantaa otettuuan asioissa jäävi?! Poliitikko?! Eikö heidän tehtävänsä nimenomaan ole ottaa kantaa!?

Hallitus pakoilee vastuuta, ja kukaan ei halua ottaa vastuuta päätöksistä. Se, että julkisesti on ilmoittanut mielipiteensä, ei voi olla peruste jääviydelle. Siinä tapauksessa jokaisen poliitikon joka jossain vaiheessa ilmaisee kantansa tai ottaa asian ajaakseen, pitäisi päätösvaiheessa jäävätä itsensä. Kaikista asioista päättäisivät he, joilla asiaan ei ole kovinkaan vahvaa intohimoa – tai edes mielipidettä.

Esirippu.

Buhuu

Aargh! Kuka kuoli ja teki Ilta-Sanomista jeesuksen?! Nyt on lehteen otettu Lauri Törhöstä myöten sakkia kommentoimaan Ellen Jokikunnaksen kirosanoja RMJ:n lavalla. Lauri: ”Alatyylinen saa olla silloin, kun tilanne on alatyylinen”. Come on, se oli Raumanmeren juhannus! Aikuisia ihmisiä katsomossa, kaikki kännissä, juhannus, bailut, hyvä meininki. On se ihmeellistä, ettei ihminen saa kiroilla jos haluaa. Mä oon täysin Jokikunnaksen koulukuntaa tässä. Kiroilua on aivan liian vähän, saatana. Mä rakastan kiroilemista.

Ja itku jatkuu seuraavalla sivulla, kun Kari Tapio, raitistelun ja esimerkillisen käyttäytymisen esikuva, manaa sitä, että tänä vuonna RMJ:sta oli poistettu Iskelmälava. Kyynel. Kari on käynyt tsekkaamassa meiningin: ”’Oli järkyttävää huomata, kuinka humalahakuista nuorisoa siellä oli’. […] Hän muistuttaa, että iskelmän ystävät ovat toisenlaista porukkaa. ’He tulevat kuuntelemaan musiikki ja tanssimaan, eivät juomaan alkoholia ja örveltämään’.”. Ai, vähän niin kuin Kari Tapio itse?

Myös Frederik osallistuu RMJ:n sättimiseen: ”Ohjelmisto oli tällä kertaa täynnä esiintyjiä, joiden nimiä en edes tunnistanut. Pelkkiä dj- ja tanssiartisteja.”. Tilaisuus on siis huono, jos Reetu ei tunnista esiintyjiä. Ajaako aika RMJ:sta ohi, vai ehkä Reetusta?

Ja taksikuskikin kyseli kaikkea aamulla. Miksi on pakko puhua aamulla? En mä kello viisi ole sosiaalisimmillani, ja innoissani halua kertoa lomasuunnitelmiani ventovieraille. Mä haluan olla hiljaa ja tuijottaa ulos, en hymyillä ja rupatella. Sitä paitsi turvavyö oli huono. Kamalaa, tämä mun negatiivisuus joka purkautuu täysin viattomiin ihmisiin! Onneksi tätä on vaan kuukauden välein. Muutenhan oon ihan sunshine. Mutta kyllä mut saa jättää rauhaan taksissa vastaisuudessakin.

Juhannustilinpäätös

RMJ oli spektaakkeli, kuten iltapäivälehdetkin antaa ymmärtää. Tosin tosta Ellenin ”sekavuudesta” voin olla vähän eri mieltä. Ilta-Sanomat antaa ymmärtää että Ellen oli tyyliin kännissä, ja sopimaton. Paskat, Ellen oli ihan normaali, ei sekava, ja juonsi sillä tavalla kuin aikuiselle festariyleisölle juonnetaan.

Universumi ei selkeästi halunnut meidän lähtevän matkalle, ja asetti kapuloita rattaisiin koko alkumatkan. Bussit olivat täynnä, auto oli rikki, ja sitten ei ollutkaan, ja kannettavana oli muun muassa kahdeksan kiloa yhteistyökumppanin promotyttöjen kenkiä.

Veljeni kävi ystävänsä Pantteri-Paten kanssa ostamassa eläinpuvut viime viikolla (tietenkin, sehän on täysin selvää, näinhän ihmiset tekevät), ennen kuin edes tiesivät lähtevänsä mukaan Raumanmeren juhannukseen. Kana ja pingviini siis herättivät hyvennystä (pahennuksen vastakohta) RMJ:ssä. Kana oli koko festareiden suosikki, yläfemmaa tuli joka puolelta missä Calle kulki. Kun meidän jossain vaiheessa piti päästä yhdeltä terassilta toiselle, niin Calle ilmoitti että Chicken-Express on nopein tapa päästä festarikansan läpi: Kanalle annetaan kyllä tietä. Ja oikeassa oli. Säälittävää ähellystä oli yrittää päästä kansan läpi itse, mutta kanan johdolla tie aukeni kuin punainen meri Moosekselle.

Yöpyminen oli vähemmän hohdokasta, tosin parempaa kuin teltassa. Kiikartorn oli amiksen asuntola, joka kesäksi oli käännetty hotelliksi. Siistiä, mutta askeettista. Tosin eihän sinne nukkumaan oltu tultu, joten yksi lysti. Mua vaan harmitti etten päässyt Pamelan naapuriksi. Pamela oli niin hyvin varjeltu ja viihtyi omissa porukoissaan, että vaikka miten tuntitolkulla hengasimme backstagella, niin Pamelasta emme nähneet vilaustakaan.

Tein myös juhannustaian. Tavallaan. Tai tavallaan en, mutta päätimme Miran kanssa että kun heräämme aamulla, niin yritämme muistella kenestä olimme nähneet unta (koska tämä on salee se tuleva sulho). Ainoa mies kenestä muistan nähneeni unta, oli iso, tummaihoinen, rastatukkainen sairaanhoitaja. Viimeksi kun tein juhannustaikoja, näin unta Dennis Rodmanista. See a pattern here?


90 000 kävijää RMJ:ssä. Ihan kaikki eivät ole tässä kuvassa, mutta melkein. Puiden takana päälava.


Ellen superinnokkaana


Tämä nuori mies vietti syntymäpäiviään, ja tuli siksi pyytämään kanapukuiselta veljeltäni nimikirjoitusta hänen synttärilaatikkoonsa. Veljeni tiedusteli laatikon sisältöä, ja sankari kertoi sen olevan täynnä lahjuksia ja muita almuja joita ihmiset olivat hänelle lahjoittaneet. Calle ilmoitti silmäänsä räpäyttämättä, että hän ei valitettavasti voi lahjoittaa kännykkäänsä, eli tästä saat kalsarit. Calle veti kanapuvun kinttuihin, ja strippasi kalsarinsa.


Kana ja kana


Bäkkäritunnelmaa ja Bleakin Madu


Bleakin Rapu ja Jone (ei Bleakin Jone. Duuhh).


Tämä varoitus oli oven sisäpuolella asuntolan vessan ovessa. Onneksi, sillä mä aina unohdan mitä pitää tehdä jos veski jää kerrosten väliin.

RMJ ja RKP

Vietin eilen seesteistä iltapäivähetkeä poltellen tupakkaa parvekkeellani (yksi harvoista paikoista, jossa vielä saa tupakoida. Perkele.), kun huomasin viereisellä tuolilla leppäkertun. Ja sitten lattialla. Ja sitten pöydän alla. Siis KOLME leppäkerttua! Missä ootte viimeksi (IKINÄ!) nähnyt kolmen neliön pinta-alalla kolme leppäkerttua? Eihän tollasta leppäkerttutiheyttä ole olemassakaan! Etenkään Kampissa, luulisi. Päättelin että näin RKP yrittää saada mut heidän vaikutuspiiriinsä. Tän on selkeästi tarkoitus vaikuttaa alitajuisesti. Mä alan yksin, sekavanoloisena hortoilemaan ympäri kaupunki, välillä mutisten jostain leppäkerttuinvaasiosta ja huudahdellen ”Tuossa on taas yksi!”, enkä uskalla mennä parvekkeelleni. Silloin valkotakkiset sedät tulevat saattamaan minut leppäkerttujen luvattuun puolueeseen, RKP:hen. Leppäkertut scare the shit out of me. Ne ovat liian outoja. Mä luulen että ne ovat jotenkin evil.

Huomenna lähden ihan oikeille rokkifestivaaleille katselemaan musiikkiorkestereita. Juhannus taittuu Raumanmeren juhannuksessa, jossa aion stalkata Pamelaa. Jos osun sen kanssa samaa aikaa esim. vessajonoon, aion vertailla kummalla on isommat tissit. Ja sitten pyytää että se sanoo mulle nauhalle: ”Whenever I’m in Finland I always listen to the Radio NRJ morning show, with my best friend Lotta!”.

Hyviä esiintyjiä on luvassa, ja mahtavaa meininkiä. Näin lukee RMJ:n kotisivuilla: ”VIP-vieraita palvelee keskeisellä sijainnilla sijaitseva 1000 m2:n kokoinen VIP-tila, Club Royal, omilla viimeistellyillä baareilla ja ekslusiivisilla seurustelualueilla varustettuna. Club Royalissa pääsee nauttimaan korkeatasoisesta palvelusta viimeistä piirtoaan myöten tyylikkäissä tiloissa. VIP-vierailla on myös vain heidän käytössään olevat vesi-wc -tilat, joka festareilla todellakin on luksusta!”. Siis korostaisin tuota kaikkein keskeisintä sanaa: vesi-wc –tilat. ’Nuff said.

Tiger Backlund

Kävin tänään pelaamassa golfia, ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen. Oli aivan huippukivaa, ehkä mua vähän nyt puri se golfkärpänen, joka jätti pistoksensa viime kerralla vähän vajaaksi. Nyt mun täytyy löytää golffauskaveri (jolla on auto), ja klubi (joka on halpa) ja vaatteita (jotka ovat golfmaisia).

Valmistauduin golfkoitokseen henkisesti koko päivän, lähinnä pukeutumalla golfmaisesti. Valkoiset housut, pinkki pikeepaita, valkoinen neuletakki, pinkki lippa ja pinkki huivi. Mulla on pinkki bägi, ja kaikenhan pitää matchata. Mä olin pienen golfpossun näköinen kaikessa pinkkeydessäni. En ollut yhtään niin surkea, kuin luulin. Ehkä olen henkisesti meditoinut itseni golf-zen-tilaan harjoittelematta yhtään. Yhtään reikää en pelannut pariin, mutta muutamankin pelasin yhden yli par, eli ei kamalan huonoa ekakertalaiselta. Siis käytännössä ekakertalaiselta. Mä oon kuullut että jos on tarpeeksi pitkään harrastamatta seksiä, niin kasvattaa immenkalvonsa takaisin, ja muuttuu periaatteessa uudestaan neitsyeksi. Toi on varmaan urbaanilegenda, mutta ei täällä ennenkään vain faktaan mitään olla perustettu. Päättelen että tuo neitsytteoria siis pätee myös golfiin. Jos tarpeeksi kauan on pelaamatta, voi kutsua itseään ensikertalaiseksi.

Apua, nyt nukkumaan! Mä oon koko viikon lintsannut mun nukkumaanmenoajasta, sillä seurauksella, että oon nukkunut monen tunnin päikkäreitä seuraavana päivänä, ja rytmi on ihan sekaisin. Mun on pakko saada itseni kuriin. Ehkä mun pitää ostaa nauhoittava digiboksi, jotta voin saada kaikki sarjat nauhalle, ja voin mennä ajoissa nukkumaan. Voi haloo. Luin just mitä olin kirjoittanut. Toi on NIIN huono syy olla väsynyt töissä.

Häähumu

Harvinaisen kivuttomat häät pidettiin lauantaina (ei omat). Siitäkin huolimatta, että mua vaivaa kohtalaisen vahva hääaversio, niin täytyy sanoa että lauantaina en joutunut kohtuuttomasti kärsimään. Vihkiminen oli ihmisystävällinen, eli se kesti noin 20 minuuttia, ja yhtäkään virttä ei tarvinnut laulaa. Hääjuhlat oli mukavat, normaalit ja kaikin puolin hauskat ja sopivat.

Ihmiset aina sanovat että ”MEIDÄN häistä tulee niin erilaiset, me halutaan vaan että ne ovat hyvä bileet”. Ja sehän on ihan holtitonta kusetusta, koska ne ovat AINA samanlaisia, ei yhtään OMAN NÄKÖISIÄ, ja aina ihan HELVETIN tylsiä maailmanlopun leikkeineen ja pönötyksineen, tekopirteyksineen ja kiduttavine perinteineen (kuka vittu haluaa dyykkailla ympäri nurmikkoa morsiuskimpun perässä?? Eikö mulla ole enää ihmisarvoa?? Missä on Amnesty?!).

Paavon uusi duuni

Ulkomaankauppaministerin uusi homma onkin sitten aika mielenkiintoinen. Talk show –juontaja, joka haastattelee itseään, sopii tosin varmasti erittäinkin oivasti Paavolle. Me, Myself and I alkaa SubTV:lla syksyllä. Oletan että tää ei enää ole salaisuus, koska SubTV:n pressi alkaa tunnin kuluttua.

Potter countdown

Uuh. Viimeisen Harry Potterin tulemiseen on enää vähän päälle kuukausi, beautiful. Mä olen NIIN nörtti. Siis tällaisen pulttauksen viime kirja on mussa aiheuttanut:

”Voi voi, blogilomailua on ollut viimeiset päivät. Mutta erittäin hyvällä syyllä. Syy on tietenkin uusin Harry Potter, jonka vihdoin sain loppuun toissapäivänä.
Siellä me siis seisoimme, aamuseitsemältä lauantaiaamuna Akateemisen kirjakaupan ulkopuolella. Me: kolme sangen sivistynyttä nuorta daamia, yksi ekonomi, kaksi lähes ekonomia ikähaarukassa 23-27. Muut: Ziljoona lasta ja teiniä jotka olivat pukeutuneet harrypottereiksi ja hermionegrangereiksi tai muiksi oudoiksi velhoiksi ja noidiksi.
Saimme siis kirjat, ja siitä eteenpäin en paljoa muuta olekaan tehnyt kuin lukenut.
Lähdin lauantaina Anttonin luokse Naantaliin. Antton ja muut melukylän lapset pitivät pienet (n. 100 hlö) kekkerit, ja mä olin ajatellut että voin auttaa järjestelyissä. Ilma oli kuitenkin tosi hieno ja mä autoin istumalla Anttonin terassilla lukemassa Harry Potteria koko päivän. Välillä Antton toi mulle kaljaa ja sitten mä vaan luin lisää. Ja vihdoin sain sen toissapäivänä loppuun. Ja kyllä oli taas niin dramaattinen ja jännittävä loppu että ei millään malta odottaa että seuraava (ja viimeinen) Potter-kirja ilmestyy.” (21.7.2005)
Siis oikeasti, mä oon 26? Ei uskoisi. Jos miettii, mitä Potterille tapahtuu kirjojen jälkeen, niin kannattaa tsekata tää clippi: Harry Potterin keski-iän kriisi.

auf Deutsch

Verdammt! Parvekeavajaiset eivät olleetkaan maailman helpoin juttu. Parvekeremontti oli jättänyt partsin lattialle sentin paksuisen paskakerroksen, joka piti siivota. Ja siivoaminen ei TODELLAKAAN ole mikään mun suosikkipuuha. Helvettiä se oli. Ostin tänään jopa mopin. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ostin mopin. Onko noloa jos ostaa ensimmäisen moppinsa vasta 26-vuotiaana? Mä en tiedä mikä keskiverto mopinostoikä on.

Minä olen juhlistanut Helsinki-päivää ja parannellut sydänsurua käymällä terassilla (huom! KAHVILLA!), flirttailemassa saksalaisen pojan kanssa. Viereisestä pöydästä, tosin, mutta onhan sekin alku. Who knew, että hyvännäköisiä saksalaisiakin on? Mä olen päättänyt hankkia RTL-kanavan (jos ikinä saan aikaiseksi ostaa digiboksin, siis). Kun asuin Budapestissa, ainoat TV-kanavat jotka mulla näkyivät olivat saksalaiset Pro 7 ja RTL. Alussa oli käsittämättömän turhauttavaa kuunnella sitä kamalaa dubbausta, mutta hetken kuluttua siihen tottui. Ja se oikeasti auttaa kielenoppimisessa, ja osatun ylläpitämisessä. Ihminen on peruslaiska, ja opettaminen kannattaa aina piilottaa. Ja sehän kannattaa nimenomaan piilottaa sellaiseen kamalaan saksalaiseen sosiaalipornoon, jota jotkut heidän day-time-talk show’t esittävät. Hampaaton takatukkamies, hänen 400-kiloa painava vaimonsa ja heidän kahdeksan hulttiolasta asuvat sikolätissä: ”Ich mache nie sauber!”, heute nur auf die Oliver Geissen Show. Tai ehkä näin: Heute, auf das Famielengericht: Mein Onkel hat mein baby gestohlen – tai jotain. Ne on aika sairaita. Just hyvä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti hankkia se saksalainen poikaystävä. Ehkä vähemmän sairasta. Toisaalta, se olisi saksalainen, eli mistä sen tietää.

Jone Nikula asuu mun päässä

Tänään puhuimme lähetyksessä siitä, minkälaisia julkkisunia on nähnyt. Jukka tunnusti nähneensä eroottista unta Cheristä (!), ja minä Charlie Sheenistä ja Gina Gershonista. Muistin myöhemmin, että Jone Nikula julkaisee (tai on ehkä jo julkaissut) unikirjan. Iltapäivällä nukuin päiväunet, ja näin eroottista unta Jonesta. Siis ainoa järkevä selitys tähän on, että Nikula alintajuisesti kosti mulle sen, etten maininnut ja puffannut lähetyksessä sen uutta kirjaa. Jone Nikula tietää selkeästi kaiken. Pelottavaa.

Lausanne oli ihana. Mahtava keli koko ajan, lauantaina 34 astetta lämmintä. Kävin joka päivä Starbucksissa, tietysti, sehän on vähän niin kuin my house of worship. Me shoppailtiin, ja laiskoteltiin. Voi olla että Sveitsissä ei ole enää viiniä jäljellä.

Parvekeavajaiset

Kävin eilen ostoksilla, ostamassa parvekekalusteita. Nyt alkaa suuri kevätsiivous ja sisustussirkus! Tosin noin mä olen sanonut myös viimeiset kuukaudet, enkä mitään ole saanut aikaiseksi, paitsi suuria sisustussuunnitelmia (jotka ovat toistensa kanssa täysin ristiriidassa, joten eivät kovinkaan toteuttamiskelpoisia noin niin kuin estetiikan näkökulmasta). Jos jollakulla on trendit ja sisustussilmä hallussa, niin vinkkejä saa laittaa. Olohuone pitää saada uuteen uskoon, ajattelin vaaleansinistä seinää. Ja huom! Ajattelin maalata ITSE. Kyllä! Ihan itse! Mä olen varma että mun sisältä löytyy remppareiska (ei kirjaimellisesti, pervot!), ja pieni pintaremontti tulee sujumaan kuin tanssi. Mä olen katsonut sen K-Raudan mainoksen missä ne tytöt remppaa, ja inspiroiduin. Mä olen NIIN mainoksen uhri.

Katsoin just Dirty Sanchez -leffan (siis ei mitään pervoa (tai no oikeastaa kyllä ihan sikapervoa, mutta ei pornoa), vaan sen Jackass tyyppisen nelikon leffa). Katsoin sen duunia varten (kyllä, tää on mun duunia!). Laskin kuinka monta kertaa sanon ääneen NEEEEJ (siis ääneen, yksin, kotona) leffan aikana. Tulos: 66. Mutta ihan sikahyvä leffa oli, tosin muhun kyllä uppoaa kaikki tuollainen sairas huumori aika hyvin. Leffan viimeinen paljastus/repliikki on parasta. Suosittelen. Tosin jos on yhtään heikkohermoisempi ihminen (ja ei esim. halua katsoa live-rasvanimua ja myöhemmin sitä kun ihminen JUO sitä rasvaimun jätettä!), niin kannattaa varmaan varustautua oksennuspussilla. Hilarious, oikeasti.

Huomenna Geneveen! Wuhuu!

Borta bra men Budapest (II)

Varasin kesäksi matkan Budapestiin. Vihdoinkin pääsen sinne takaisin. En ole käynyt Unkarissa kolmeen vuoteen, joka tuntuu aivan liian pitkältä ajalta. Vuosien 2001 ja 2002 kesät asuin ja työskentelin Budapestissa, ja menin takaisin useita kertoja seuraavien vuosien aikana. Kesän 2004 jälkeen en ole käynyt, ja ikävä tuntuu joskus jopa fyysisesti. On todella vaikea selittää tätä, mutta välillä tulee viikkoja, jolloin muistelen eri syistä Budapestia paljon. Jostain, toisiinsa liittymättömistä syistä, eri asiat, eri yhteyksissä muistuttavat Budapestista. Ja kaipuu sinne alkaa taas, aina yhtä vahvana. Siksi vähän jännittää mennä takaisin. Olen vähän onnistunut turruttamaan itseni siitä kaipuusta.

Tiedätkö, joskus onnistuu pääsemään yli jostakin suuresta rakkaudesta. Ensin et näe häntä kertaakaan, koska jos näet, sorrut häneen, ja seuraavana aamuna kaduttaa, koska kaikki tehty surutyö täysin deletoituu. Ehkä mulla oli Budapestin kanssa vähän sama. Palaaminen oli aina ihanaa, mutta lähteminen, ja seuraavat viikot kotona, joka kerta vaikeaa. Vähän niin kuin sen suuren rakkauden kanssa. Siksi oli välillä parempi olla menemättä.

Miksi sitten joku kaupunki voi sykähdyttää niin syvästi? Miksi voi rakastua kaupunkiin niin vahvasti? Pelkäsin kun lähdin Budapestiin toisena kesänä. Ajattelin, että mitä jos kesäni Budapestissa oli ollut niin täydellinen vain niiden ihmisten takia kenet tapasin? Jos taika ei ollutkaan kaupungissa? Ja sitten istuin lentokoneessa hieman jännittyneenä. Olimme melkein Budapestissä. Lentokone kaarsi Budapestin keskustan yltä. Ilma oli kirkas ja kaunis, ja katsoin alapuolelleni. Tonava, Pestin keskusta, parlamenttitalo… Ja kaikki vaan loksahti kohdalleen, ihan kuin olisi kotiin tullut.

Synnyin Budapestissa, ja asuin siellä ensimmäiset kaksi vuotta elämästäni. En tietenkään kovinkaan paljon muista niistä vuosista, vain joitakin väläyksiä. Mutta alitajunnassa on varmaan paljon jäljellä, ja kaikki ne tarinat jotka olen lapsuuteni aikana kuullut vanhemmiltani ovat varmaan vaikuttaneet. Ehkä siksi side on niin vahva. Ja tajusin myös: Budapestissä mä olin aina onnellinen.

Joskus se kuitenkin yllättää, monen vuoden kuluttua, tulee vastaan kadulla, se suuri rakkaus. Ja silloin vasta tietää, onko päässyt sen yli vai ei. Ja näin lähden tänä kesänä varovasti Budapestiin yrittämään. Vaikka mä en kyllä oikeasti taida haluta päästä Budapestistä yli.

Vanhasen elämän Cliffs Notes

Klassikoita tiivistetään monesti CliffsNotes -tyyppisiin paketteihin, ja se on ihan maailman kätevintä. Nyt on myös viime vuoden lööpit tiivistetty yhteen sarjakuvaan.