Pikakelaus

Blogitauko. Piiiiitkä. Anteeksi.

Pikakelaus viikosta:

Torstai
Suurta poliittista vääntöä opetuslautakunnan ruotsinkielisessä jaostossa. Eräs yläaste on hakenut lupaa profiloitua matemaattisluonnontieteellisenä yläasteena, ja saada sinne erityisen matematiikkaluokan. Jotta kaikki helsingin, eivätkä ainoastaan kyseisellä oppilaaksiottoalueella asuvat, koululaiset jotka haluavat panostaa matematiikkaan voisivat hakea luokalle, pitää koululle antaa virallinen ”profiloitumislupa”. Tämä edellyttäisi myös että luokalle järjestettäisiin soveltuvuuskoe. Kokeessa ei olisi tarkoitus ainoastaan testata matemaattista osaamista, vaan sen yhtenä osana olisi myös haastattelu jolla voitaisiin selvittää oppilaan motivaatio. Ei siis kyse ainoastaan huippulahjakkaiden luokasta. Luokan perustaminen ei vaatisi lisäresursseja opetusviraston budjetista, eikä näinollen olisi ”keneltäkään pois”. Viraston esitys oli ettei lupaa tule myöntää. Minun kantani oli hyvin voimakkaasti vastakkainen, koska mulle ei missään vaiheessa kyetty esittämään argumentteja jotka mun oikeustajun mukaan olisi ollut tarpeeksi hyviä eväämään matematiikasta kiinnostuneilta oppilailta tätä mahdollisuutta. Asiasta väännettiin kauan, ja lopulta vastaesityksemme äänestettiin kumoon äänin 5-4.

Perjantai ja viikonloppu
Kööpenhaminaan Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen. Sopimamme lounas Tanskan yhteistyöministerin Connie Hedegaardin kanssa ei toteutunut, koska ministeri oli kiinni Folketingetin, eli Tanskan parlamentin, EU-valiokunnassa. Paikkaamaan tuli ulkoministeriön korkea virkamies.
Viikonloppu oli muuten erittäin onnistunut. Jokavuotinen spektaakkelidebatti käytiin valaanpyynnistä, kun islantilaiset (ja oma ryhmäni… voi voi…) tekivät aloitteen sen puolesta että neuvosto ottaisi positiivisen kannan valaanpyynnin puolesta kun taas vihreä siipi otti täysin vastakkaisen kannan, luonnollisesti. Mun on hyvin vaikea ottaa mitenkään fiksusti kantaa tähän asiaan, koska mulla on hyvin vähän faktaa ja mielipiteitä tästä asiasta. Mun retoriikka on pitkälti valaat-ovat-kyllä-tosi-söpöjä-tasolla, eli ei mitenkään kovin asiantuntevaa ja vielä vähemmän perusteltua.

Molemmat puolet osaavat toki perustella kantojaan. Puolustajat sanovat että kannattavat ainoastaan kestävää valaanpyyntiä, eli eivät suinkaan halua kalastaa harvinaisia valaslajeja, vaan niitä joita on liikaa. Vihreä siipi sanoo että valaanpyynti on epäinhimillistä. Puolustajat siihen, että itse asiassa se on eläintentappotavoista inhimillisin, koska valas ei kärsi kovinkaan kauaa. Esimerkiksi kaadettu hirvi saattaa kitua kauankin ennen kuin se saadaan kunnolla lopetettua. ”Inhimillinen” tosin on outoa retoriikkaa, koska nehän eivät ole ihmisiä. Yllättävää ei varmaankaan ole että kannattajat olivat – puoluerajojen yli – Islannista ja Norjasta, ja vahvimmat vastustajat Suomesta ja Ruotsista. Lopulta esitys hyväksyttiin, ja Nuorten Pohjoismaiden Neuvosto on nyt valaanpyynnin puolesta.

Väistyin viikonloppuna presidentin tehtävistä, ehkä jopa hieman haikein mielin. Piristyin kuitenkin nopeasti, kun sain jättää järjestön turvallisiin käsiin. Seuraajakseni valittiin erittäin fiksu ja filmaattinen (ja suomalainen! Taas!) Tytti Seppänen Suomen Keskustanuorista.

Jännittävintä oli kuitenkin ehkä matka lentokentälle sunnuntai-iltapäivänä. Tai ehkä ”jännittävä” on vähän väärä sana, ja ”ihan-saatanan-pelottava” on oikea sana. Pieni vinkki: Jos maailman puheliain, urpo, mafiasovinistitaksikuski kysyy teiltä haluatteko nopeimman vai halvimman tien lentokentälle, niin vastatkaa för Guds skull HALVIMMAN. Kuski kiihdytti jo (mutkaisella) rampilla motarille 145 km/h:iin, ja jos ei valonnopeus olisi jäädyttänyt mun kaikkia naamalihaksia niin ehkä olisi saanut jonkun rukouksen lausuttua. Pääsin kuitenkin, against ALL odds, hengissä lentokentälle. Just ja just.

Maanantai
Pinkin keikka. Pink on paras. Pink on nero. Pink on ihanimmista ihanin. Aivan uskomaton keikka. Robbie kalpenee Pinkin rinnalla. Mä oon nyt 100 % Pink-fani. Olen vuodattanut Sacha Baron Cohenin neroutta täällä niin paljon että olen luvannut sille ensimmäiseni (my first born child). Jos Sacha ei kuitenkaan sitä jostain syystä ota, niin tarjoan sitä Pinkille. Sen tasoista se oli. Ja NIIN inspiroivaa. Joskus multa kysytään kuka mun esikuva tai idoli on, tai kuka on sellainen nainen jota ihailen valtavasti. Vastaus on aina: äitini. Ihan sille tasolle ei Pink yllä. Mutta Hyväksi kakkoseksi kyllä. Tajuatteko? NIIN mahtava se oli.

Tiistai
Tiedättekö miten joskus tuntuu siltä että palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja voi hetkeksi zeniytyä ja olla hyväntuulinen ja tasapainoinen? Ja heti jos ehtii ajatella niin, niin puhelin soi ja jokin juttu menee säpäleiksi. Sellainen pistää niin helvetin vihaksi. Onneksi on olemassa Marlboro ja Ben&Jerry's. (Ja katsokaa, masennuksen hetkelläkin hän kykenee tuotesijoitteluun! It's a gift).

Arriba arriba arriba

Menin eilen seitsemältä nukkumaan. Mä oon kuin pikkulapsi. Paitsi että pikkulapset saa mennä myöhemmin nukkumaan kuin minä.

Kaksi kollegaani ovat saaneet lapsia (ei keskenään, vaan eri ihmisten kanssa), ja nyt me mennään tapaamaan molempia. Toivottavasti ne ovat kilttejä ja ihania ja sööttejä. Muuten mun biologinen kelloni (anteeksi, mä olen vannonut etten käytä B-sanaa...) vetää taas kolme kierrosta taaksepäin eikä mun mammastani ikinä tule mummoa.

Viivi Avellan sanoi tänään NRJ:n aamulähetyksessä että kirjoittaminen on kuulema hänelle "se juttu". Eli lisää kirjoja on odotettavissa. Goody. Viivi kertoi että on saanut lukijoilta sellaista palautetta, että ne lukivat kirjan päivässä ja nauroivat koko ajan. Niin mäkin. Jos ihmisellä menee enemmän kuin päivä sen kirjan lukemiseen, niin mun mielestä lukijan äidin pitäisi puuttua asiaan koska teksti ei ole ollenkaan sopivaa tokaluokkalaiselle.

My so called life

On olemassa supermielenkiintoisia kokouksia. On olemassa supertylsiä kokouksia. Ja sitten on olemassa niitä, joissa pohtii josko kahvikupinsirpaleella saisi harakirin (tai joukkomurhan) tehtyä, ja joiden aikana ehtii laskea rakkausprosentit (muistatteko rakkausprosentit?!) kaikkien tuntemiensa miesten (ja muutaman tuntemattomankin) kanssa.

Ote kokouksesta. Keskustelun aiheena tilanvaraus:
Virkamies: ”…tilan voi perua xx päivämäärään mennessä, eli ei tässä vielä olla paholaisen kanssa sopimusta allekir…”
Puheenjohtaja: (Keskeyttää) Ei! Paholainen pukeutuu Pradaan! (toim. huom.: What the fuck?!? Veikkaan että kyseessä oli vitsi. Tai Tourette’s. Vaikea sanoa. Virkamies hymyilee kohteliaasti ja jatkaa)
Virkamies: …eli jos perumme xx päivämäärään mennessä, tämä ei maksa meille penniäkään”.
Varapuheenjohtaja: Senttiäkään siis, hahhahhhaaa! vanhempi herra höröttää.

Tuo ote ei tosin kuvaa kokousta ollenkaan, koska toi oli kokouksen kohokohta. Toi oli ratkiriemukasta. Siis verrattuna muuhun kokoukseen. Kaikki on niin suhteellista.
---

Klo. 14 Kokousta on kestänyt tunti, ja menemme esityslistan kohdassa 5. Kohdat 1-4 oli kokouksen järjestäytymistä.
Klo. 14.41 Esityslistan kohdassa 7. Kohtia yhteensä: 18.
Mitä jos tää kokous ei lopu ikinä? Mitä jos täältä ei pääsekään koskaan pois? Mun pitäisi aloittaa eduskuntavaalikampanjointi viimeistään vuodenvaihteessa, mitä jos mä oon silloinkin vielä täällä?!? Lähetin kaiken varalta vaalipäällikölleni tekstarin, jotta se tietää missä olen. Eli tarkemmin sanottuna mistä ruumiini löytyy mikäli käy ilmi että tylsyyteen voikin kuolla.

Europe United

Tämän päivän HS kirjoittaa uudesta puolueesta, Europe United. Europe Unitedin linjauksia ovat lehden mukaan:
- Euroopasta pitää luoda liittovaltio, jonka johtaja valitaan suoralla kansanvaalilla
- Euroopan parhaat päivät ovat vielä edessä
- Demokratiaa, ei byrokratiaa
- Eurooppaan yhteinen puolustus ja sisäisen turvallisuuden järjestelmä

Puolueen puheenjohtaja, suomalainen Aki Paasovaara sanoo että ”Nykyinen poliitikkopolvi on oppinut keskittymään tähän päivään, he eivät katso pitemmälle. Nykyisiltä puolueilta puuttuu iso visio.” So true. Voisikohan salaa liittyä tuohonkin puolueeseen, ja olla the servant of two masters. Koska se kuulostaa sitä paitsi juuri sopivan kinkyltä.

Viikonloppu meni viihteellä. Niiiiin viihteellä. Pitkästä aikaa, ja oli huippuhauskaa. Mulla oli keikat Club Viiruksessa sekä perjantaina että lauantaina. Koska koomikot pääosin ovat sangen kieroja sekä juoppoja (minä myös), niin minut huijattiin bailaamaan yötä myöten ja aamuun asti – sekä lauantaina että sunnuntaina. Itse olen täysin syyntakeeton. Onko syyntakeeton oikea sana? Apua! Alkoholi on tuhonnut sen osan mun aivoista jotka kontrolloi kielitaitoa!
Lauantai-iltana pyörähdin myös NRJ Fashion Awardseissa Kaapelitehtaalla, mutta lähdin siis sen verran ajoissa etten nähnyt any of the good stuff. Tosin tänä vuonna käsittääkseni kukaan ei ollut sekoillut kännissä lavalla, eli ei haittaa.

Tilitystä

Ärsytää! (Se pitää nimenomaan lausua noin, ärsytää, ei ärsyttää). Ihme polizei-valtio on Suomesta tullut. Kytätkää naapureitanne, ja selvittäkääpä riprap viestintävirastosta kuka maksaa ja kuka ei maksa TV-lupaansa. Maksaako naapurin Korhoset? Ainakin sieltä aina oven takaa puoli kuuden aikaan kuuluu Kaken ja Roikan tunnari… Oikein kehotetaan ja uutisoidaan. Mutta annapa olla että joku haluaisi tietää kenelle EU:n maataloustuet maksetaan! Sitähän ei kerrota, ei. Niiden kertominenhan olisi valtionsalaisuuden vuotamista ja yksityisyyden loukkaamista, saatana. Ei, vaikka EU:n komissiokin painostaa Suomea asiasta. EU-tuissa on kyse tuhansista (kymmenistä, sadoista tuhansista) euroista, jotka jaetaan joskus hyvinkin kyseenalaisin perustein. Mutta ehei, niistä ei puhuta, koska maatalous on pyhää perkele. Aaarghh! ÄRSYTÄÄ!

Huh, mitä angstia. Kiroileminen auttaa.

Muutetaanko Dildoon?

Miten halpaa hupia voikaan olla. Marylandissa on paikkakunta nimeltä Boring, Michiganissa on Climax ja Canadan Newfoundlandissa Dildo.

Tein mahtavan löydön (tän on tietysti kaikki muut löytäneet jo vaikka miten kauan sitten, ja mä olen taas kaikissa trendeissä auttamattomasti jälkijunassa), jota ehdottomasti suosittelen: Salakuunnteltua.fi –saitti on ykkösenä blogilistan Luetuimmat-listalla, ja varmasti aivan syystä. Nää tarinat ovat usein aivan hilarious. Käsittääkseni idea on saanut alkunsa Overheard in New York-saitista, josta lienee nyt paikallisia versioita jo ympäri maailmaa. Saitti kuitenkin aiheuttaa välillä pientä ääneenhihitystä, eli älä ihan heti pomon eessä jos on kovin gestapomainen pomo.

Artistinimi haussa

Katsokaa, täältä voi kuulla Poets of the Fallin synttärikeikkani. Älkää hämääntykö siitä, että siinä lukee Poets of the Wall, kirjoitustaito ei ole vaatimus meidän firmassa.

Tänään aamulla oli luksusaamu. NRJ:n iltapäivien juontaja Tuottaja Jääskeläinen tuli ennen kahdeksaa ja kokkasi meille omelettia, nauravia nakkeja ja köyhiä ritareita. Tuottaja Jääskeläinen huijasi minua vedonlyönnissä keväällä, ja joutuipa nyt sitten maksamaan siitä. Tohon voisi tottua. Sitä paitsi tulimme siihen tulokseen, että jos tuottajalla joskus radioura ei enää etenekään, niin maailman paras humppabändinimi olisi Jani Jääskeläinen ja Köyhät Ritarit. Ekaa sinkkua ja lavatanssikeikkaa odotellessa.

Mulla on myös uusi ura alkanut. Meillä oli Technicolour haastattelussa viime keskiviikkona, ja jotenkin (mä en oo ihan varma miten tässä näin kävi) Jimi Pääkallo (tai niin kuin meidän säätiedottaja Lefa sanoi: Jimi Sääpallo) liitti mut heidän bändiinsä. Eli mä oon nyt Technicolourissa. Mä oon rokkari. Näkeehän sen jo päällepäin. Täältä voi kuulla miten tässä näin pääsi käymään. Tosin mulla on pieni dilemma, koska muulla bändillä on hienot artistinimet: Jimi Pääkallo, Gary K. Kojootti jne. Mun pitää saada artistinimi! Tätä sietää pohtia.

Birthday girl

Synttärit oli lauantaina! Ja mitä mä teen heti synttäriaamuna? Meen Vanhalle yläasteelleni, koulun penkille. Tarkoitus oli keskustella Norssin johtokunnan kanssa koulutusasioista opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston kanssa. Koululla on avoimien ovien päivät, ja ensin meidän on tarkoitus osallistua opetukseen.

Flashback: Kello on 12.27. Salee ehdin vielä tupakalle ennen kuin tunti alkaa. Hermostunutta pälyilyä ovelle, näkeekö joku (ope) että mä oon tupakalla? Meen vähän pidemmälle nurkan taakse. Kun oon valmis, meen takaisin. Perhana. Tunti on alkanut jo. Koputan oveen. Flashback taas. Näin se oli aina kun mäkin olin yläasteella. Tässä luokassa opetettiin silloin suomea, tänään luokassa 103 on englantia. Englannintunti oli tietoinen valinta. Mä oon aika varma että mä olen tehnyt jonkinlaisia pyhiä lupauksia ylioppilaaksi päästessäni, etten enää ikinä opiskele biologiaa tai kemiaa. Toisaalta halusin ehkä myös valita aineen jota osaan (englanti), jotta en tuntisi itseäni tyhmemmäksi kuin yläastelapset jossain aineessa (biologia, kemia). Valintaan vaikutta myös se, että enkuntunti pidetään ekassa kerroksessa, enkä mä jaksa lähteä kiipeämään neloseen.


Illalla olin keikalla Studio Pasilassa. Siellä on aina yhtä huippua esiintyä. Keikan jälkeen menin tapaamaan Piaa ja Caroa Rotterdamiin, josta siirryimme jossain vaiheessa Presidentti Clubille. Pressasta ollaan ilmeisesti tekemässä jonkinlaista Helsingin hotelli Vantaata, mutta vielä siellä ainakin on kaikenlaista porukkaa. Paikalla oli myös Jere Karalahti. Olin ihan star struck, mutten mennyt juttelemaan. Jere näytti olevan vähän viihteellä. Yhtä star struck olin viimeksi Belgen synttäreillä kun bongasin Urpo Martikaisen. Wow.

Paras synttärilahja!

Oh bloody hell! Jossain vaiheessa työkaverini kysyivät mitä mä oon toivonut syntymäpäivälahjaksi, ja mä vastasin epäröimättä (tietysti) että Poets of the Fallin Markon. Katsokaa mitä mä sain aamulla! Sen lisäksi että Marko lauloi mulle onnittelulaulun niin sain myös serenadina Roses-kappaleen. Mulla on maailman parhaat työkaverit.

Home sweet home

Kotona. Pääsin aikaerostakin yli melkein heti. Kun lentää New Yorkista kotiin, kannattaisi yrittää nukkua koko matka, ja sitten pysyä hereillä koko päivä kun kone laskeutuu aamuyhdeksän aikoihin Helsinkiin. En sitten nukkunut hetkeäkään koneessa. Ei vaan nukuttanut. Ja sitä paitsi lennolla näytettiin Devil wears Prada-elokuva. Luin kyseisen kirjan vähän aikaa sitten, ja kirja oli oikein viihdyttävä ja hyvä. Leffa taas oli ihan scheisse. Buu.

Menin nukkumaan muutamaksi tunniksi kun tulin kotiin. Matkalaukut ovat ihan levällään pitkin eteisen lattiaa (se on mun uusi säilytysjärjestelmä). Kyllä, matkalaukut. Monikossa. Mä jouduin siis ostamaan toisen matkalaukun jotta sain tuotua kaikki tavarat kotiin. Ei se haittaa, koska mun matkalaukut olivat aivan adorable näköisiä kun vetelin niitä ympäri Kennedya: toinen on pinkki ja toinen sellainen baby blue-vaaleansininen.

Pistää vihaksi Pohjois-Korean ydinkokeet! Siis tietenkin osittain siksi että ne ovat ydinkokeita ja siksi että se on Pohjois-Korea mutta osittain niiden ajoitus. Just viime viikolla olin New Yorkissa YK:n yleiskokouksessa, niin eikö samana päivänä kun mä tuun sieltä pois niin käydä ydinkokeita tekemään ja aiheuteta uskomatonta säpinää YK:ssa!?! Buuu! Olisi ollut aika hienoa päästä seuraamaan sitä ihan vierestä. Olisin mennyt kytikselle turvaneuvoston oven ulkopuolelle fiilistelemään. Noin lähelle maailmanpolitiikka ei pääse usein. Ja en siis päässyt nytkään. Höh.

Trailerpark lounge

Täällä aivan vilisee julkkiksia. Tosin ei ehkä just siitä superjulkkispäästä. Ensin olin katsomassa Paulie Shoren stand up-shown. Siitä miehestä voi olla monta mieltä, mutta... no... siitä miehestä voi olla monta mieltä.

Mutta illan kohokohta tuli sen jälkeen (itse asiassa ilta oli kohokohtia täynnä!). Pamela vei mut ensin erääseen kauppaan jossa hän on ollut töissä, Ricky's. Huippumahtava. Ostettiin vaikka mitä, mm. vibraattori. Pohdin myös tosi kauan sitä, ostanko pinkin peruukin ja supermiespuvun (tai pimp-puvun, tai hoitsupuvun, tai poliisipuvun... siellä oli ihan kaikkea!), mutta jätin ostamatta. Ihan ihmekauppa!

Sieltä me mentiin ihan mahtavaan baariin. Siis tää paikka oli sisustukseltaan ja tunnelmaltaa mahdollisesti paras baarikokemukseni ikinä. 23 kadulla (8 ja 9 avenuen välissä) on baari nimeltä TRAILERPARK LOUNGE!("The place to meet your next "ex"!"). Aivan mahtava paikka! NIIN asiaankuuluva sisustus ja meininki. Ja pirulliset drinkit. Jim Bob's IQ vetää pään sekasin tosi vikkelään (ja aiheuttaa pientä koktailflunssaa seuraavana aamuna).

Trailerparkissa tein Paulien lisäksi illan toisen superjulkkisbongaukseni. Kyseessä on peräti niin superjulkkis että mä en tiennyt sen nimeä, mutta nyt tiedän koska googlasin sen. Sen nimi on Wallace Shawn.



Wallace Shawn

Huomenna kotiin New Yorkista. YK:n yleiskokouksen kolmannen komitean puheenjohtaja oli niin inspiroitunut siitä, että me nuoret olimme mukana yleiskokouksessa, ja siitä että pidimme puheet komiteassa, että hän vaati saada tapaamisen kanssamme. Oli aika hurjaa tavata ihminen, joka ensimmäistä kertaa vangittiin mielipiteidensä takia 20-vuotiaana, ja on elänyt tappouhkauksien alaisuudessa koko ajan. Hamid al Bayatin koko perhe on murhattu, viimeisimpänä häneltä teloitettiin veli. Äiti ja isä teloitettiin vähän aikaisemmin. He kun puolustivat ihmisoikeuksia. Vaikka näistä asioista puhuu, kuulee ja lukee jatkuvasti, niin on ihan eri asia tavata ihminen, joka oikeasti on käynyt läpi tuollaisen vainon. Hamid itsekin on kerran jo ollut teloituskomppanian edessä (tai itseasiassa hirttotelineellä), mutta sai sillä kertaa pitää henkensä. Hamid otti nuorten asiat omakseen. It's good to have friends in high places.

Senaattori-to-be

Aargh. Mun on fyysisesti pakko suoltaa tietty määrä hömppää mun elimistöstä joka päivä. Mun täytyy saada sikahuonot vitsit systeemistä ulos, oli niillä kuulijoita tai ei. (Jos en tee niin, on ihan mahdollista että mä räjähdän. Kun mä olin pieni, kaverini Johanna sanoi että jos nielaisee purkan se jää peffaan kiinni, sitten ei voi kakata ja räjähtää. Vähän samalla tavalla voi käydä nyt aikuisena jos ei joka hassusta asiasta pääse kommentoimaan). Ahdistaa kun kävelee yksin kadulla, ja on vaikka miten pseudo-nokkelia (also known as vitun ärsyttäviä) kommentteja, ja niille ei saa purkautumista. Joten sanon ne sitten ääneen. Yksin. Mutta hienointa tässä kaupungissa on juuri se, ettei kukaan edes reagoi siihen. Ei täällä itsekseenjuttelu ole mikään issue, ja toisaalta ei ihmisillä täällä ole aikaa kyttäillä toisiaan ja niiden puhumisiaan.

Tänään istuin ensimmäisen komitean kokouksessa. Teemana oli disarmament, eli aseistariisunta. Mielenkiintoisinta oli kuulla USA:n statement, ja huomata, että heti kun USA oli kannanottonsa pitänyt häippäsi varmaan kolmasosa seurakunnasta muihin hommiin. USA ei varsinaisesti pahasti sanonut (ei täällä kukaan oikein kovin pahasti sano), mutta antoi huutia sekä pohjois-Korealle että Iranille. USA muisti sättiä muutamaa muutakin maata (tosin ei nimeltä) jotka ovat olleet mukana valitsemassa Irania erään IAEA:n komitean varapuheenjohtajaksi. Antaa kuulema vähän väärää signaalia. No kidding.

YK-dilemma on konkretisoitunut mulle yhä vahvemmin. Tulee niin epätoivoinen olo välillä täällä. Ongelmat kristallisoituvat ja ovat in your face koko ajan. HIV / AIDS, nälänhätä, köyhyys, ihmiskauppa, lukutaidonpuute, terveydenhoidonpuute, epätasa-arvo... Ja tämän putiikinko pitäisi nuo korjata? Jäykkä, epädynaaminen ja superbyrokraattinen järjestö. Mutta toisaalta, ei kukaan muukaan siihen kykene. Tämä on paras mahdollinen.

Amerikassa ollaan paljon innovatiivisempia monissa asioissa, kuten esimerkiksi rekisterikilvissä. Näin eilen auton jonka rekkari oli DR. SKILZ. Jep, tämän tohtorin on oltava taitava!

Tänään illalla repeää. Mä meen katsomaan Paulie Shoren stand up-komiikkaa. En ole oikein ehtinyt käydä kunnolla katsomassa stand upia täällä, mutta Paulie Shorea en voi jättää väliin. Hän on nero joka loi muun muassa elokuvan Bio-Dome. Now that's genius.

Ai niin ja joo, eihän se mikään salaisuus ole. Mut nimitettiin eilen illalla suomen aikaa virallisesti eduskuntavaaliehdokkaaksi. Jos siis vaalitiimin orjatyö houkuttelee, niin laita viestiä!

Rotta Backlund

Mä tein mun ensimmäisen ROTTA-BONGAUKSEN! Lafayetten ja Houston streetin kulmassa. Mä tiedän että niitä on tässä kaupungissa ihan kaikkialla, mutta mä ajattelin että out of sight, out of mind. Mistä sen tietää vaikka Rudy Guliani olisi ensin deletoinut kaupungista rikollisuuden, ja nyt rotat? Ehkä toi olikin VIIMEINEN niistä rotista? Hardly. Mä näin myös ensimmäisen torakkani.Tosin torakkani kuulostaa nyt ehkä vähän väärältä, koska se ei suinkaan ole MINUN torakkani. Todellakaan.

Mä oon todella paranoid (en se biisi). Molemmissa hotellihuoneissani jouduin tömistelemään hulluna heti kun tulin huoneeseen, jotta rotat ehtisivät pois alta. Sitten tein (salapoliisi Tutkasilmä) perusteellisen tutkkmuksen ympäri huonetta jotta heti löytäisin mahdolliset reiät seinässä josta rotat voivat tulla ja mennä. Sen jälkeen olisin siis voinut hysteerisesti tuijottaa sitä reikää herkeämättä koko matkani ajan, tai virittää niille ansan, ja blokata reiät roskiksilla.

Mulla on aika paljon parannusehdotuksia YK:lle. YK:ssa saa polttaa vähän missä vaan. Istuntosalissa en oo vielä uskaltanut pistää tupakaksi, mutta mä oletan että lähes kaikkialla muualla. Ainakin tietokoneiden ääressä käytävällä sakki vetää körssiä ihan surutta. Kahvilassa saa (tietenkin) myös polttaa. YK lieneekin siis tyyliin ainoa talo koko Manhattanilla jossa enää saa polttaa sisällä. Mutta missään ei ole tuhkakuppeja! Kahvila on selkeästi paikka johon mennään tupakalle, sen huomaa. Mutta kahvilassa EI ole tuhkakuppeja, eikä niitä saa tiskiltä. Ja sillon joutuu tekemään niin kuin minä, ja varastamaan jonkun viattoman turkkilaismiehen kahvikuppi ja käyttää sitä tuhkakuppina. No en mä sitä oikeasti VARASTANUT, ja se ukko antoi luvan. Tavallaan. Sitten tekisin ehkä myös aloitteen vessoista. Paperi on liian ohutta, ja automaattisuus pelottaa mua. Vessa vetää itsensä samalla hetkellä kun peffa nousee renkaalta.

Näin Kazhakstanilaisia YK:ssa. Ne ei näyttänyt yhtään Boratilta. Ja pöh! Mun piti postata tänne muutama kuva, mutta eihän tää kone mitään sellaista anna tehdä. Kuva tosin löytyy myös täältä. Se on YK:n yleiskokouksen istuntosalista (mutta älkää siis käsittäkö väärin, mä en suinkaan istunut Montenegron paikalla, niin kuin ehkä kuva antaisi ymmärtää).

Manhattan calling!

Pidin puheeni aamulla, heti (suurten demokratiavaltioiden) Iranin ja Valkovenajan jalkeen. Hyvin meni. Mulla oli hyva vitsi jolla oisin voinut aloittaa, muta paatin etta YK:n yleiskokouksen kolmas komitea ei ehka ole juuri se paikka missa uutta materiaalia kannattaa testata. Tosin se oli ainoa foorumi jossa vitsi olisi noinut toimia, koska vitsi liittyi niin keskeisesti puheenjohtaja Haya Rashed Al Khalifan yhdennoisyyteen Actor's Studion James Liptonin kanssa.

Opin yos keinon jolla hammentaa ihmisia helposti. Lounaan jalkeen (eli viisi tuntia mun puheen jalkeen) eras mies tuli luokseni Suomen paikalle, ja kysyi olisiko minulla antaa kopiota puheestani. Annoin. Han kiitti ja sanoi "I really like your website" ja haipyi takariviin Paraguayin tai Perun tai Papua Uuden Guinean paikalle. (Taalla istutaan aakkosjarjestyksessa. Ma istun Fijin ja Ranskan valissa). Mutta siis mika website? Ja mista tama mies mun nimen tiesi? Puheenjohtajalle ma olen vain "distuingished representative of Finland", ei mun nimea sanottu. Ja mista joku Paraguayilainen mun suomalaista blogia ymmartaa? Vai luuleeko tama Perulainen etta ma olen joku ihan muu? Kuka se siina tapauksessa luulee etta ma olen?!?

Ehka se tekee tata huvikseen? Menee randomilla ihmisten luo ja sanoo etta se tykkaa niiden kotisivuista ja saa ne aivan neuroottiseksi. Siina tapauksessa tama mies on nero. Kuulitteko? NERO!

Tassa mun puhe:

Mr.Chairman,

As the youth representative from Finland, it is an honour for me to address this Assembly.

Last year a review of the World Programme of Action for Youth brought together a record amount of youth delegates at the United Nation's highest decision-making body, the General Assembly. It was a delight that so many delegations considered youth as an important stakeholder and that these delegations were ready to hear the voices of the young people. The World Programme of Action for Youth is not on the agenda during this General Assembly, however we can not forget how crucial young people are in all matters. Roughly half of the world’s population is young people. Youth need to be present, and youth-led development should be promoted at all levels. We want to take responsibility for developing our own futures.



Mr.Chairman,

Especially the education of girls and young women need an extra focus. Their opportunities are even fewer then those of their peer boys’. We, the young people of today, are the most educated generation ever. Still 113 million children grow up without any schooling and 130 million young people can’t read. Opening doors to possibilities is not easy in that situation.?

The education of girls and young women is crucial for achieving the Millennium Development Goals. Access to education for girls and young women is important for them as individuals as well as for the development of the entire society. The education gives youth the keys to the social rise and control of their own life. Increased human capital is the key to economic growth.


Mr.Chairman,


We need to make young people equal partners and actors in creating their own society, own future, own development. When we have knowledge and skills, young generations can together lead initiatives against poverty. One of the themes in the World Programme of Action for Youth is youth participation. Participation and possibilities to influence are not self-evident to many young people. That has to change. Our goal should be that young people everywhere could take responsibility of their own decisions and their own lives and futures.

It’s a shame to see so few youth delegates at the General Assembly this year. I strongly encourage all nations to include youth delegates in their delegations. We the young people want to influence our own futures. We want to take the responsibility, but we need access. Hear the voices of the young people in your countries. You might learn something.

Mr. Chairman,


Absolute poverty breaches the human rights. It denies the individual of possibilities. States and international organisations - indeed all of us - have a responsibility to create those possibilities. Young people need to have the possibility to realise their dreams. Creating jobs and education opportunities for young people need to be put much higher on the priority list of the United Nations.


Thank you for your attention.


Lotta Backlund

Helsinki-NY all night long

Nyt oon YK:ssa. Nappis jumittaa, ja istun kaytavalla ja kirjoitan. Tassa New York-tarinani tahan mennessa:

Perjantai 29.9

Helsinki-Vantaan lentokentta, portti 32. Eksessiivisen turvatarkastuksen (jarjestyksessa ensimmainen, eika edes mitaan KUNNON kopelointia) jalkeen saan menna portille. Shoppailut saa unohtaa, silla portilla pitaa olla kaksi tuntia ennen koneen lahtoa. Heitan portin ulkopuolella kolme sytkaria roskikseen, koska olin lukenut turvallisuusohjeet tarkkaan, ja tiesin mita ei saa ottaa koneeseen. En kantanut mukanani nesteita (paitsi aidinmaidonvastiketta jota saa vieda) enka yli 100 ml kosmetiikkapurtiloita. Mutta eikos vaan (saatana) Joe Blascon (sikakallis) meikkivoide (perkele) ole voide, jota ei (helvetti) saa vieda lentokoneeseen. Kansallista ja kansainvalista turvallisuutta uhkasivat myos ripsivarini, eye-linerini seka huulikiiltoni, joten ne minulta brutaalisti vietiin turvatarkastuksessa. I feel violated. Olisi ehka voinut kuvitella etta vahan olisi lammittanyt etta mut tarkasti sertifioitu Hunk joka oli kovin pahoillaan ja alyttoman komea. Tai en ma tieda oliko se pahoillaan, ma en kovin paljon keskittynyt sen puheeseen. Mulla oli tilanne paalla: oonko iloinen etta mua tarkastaa hunk, vai todella - TODELLA - artynyt siita etta multa viedaan mun kosmetiikka. Kosmetiikka - ja turhamaisuus - voittivat. Ruumiintarkastus olisi voinut ehka tip the scale toiseen suuntaan.

Lauantai 30.9

Saldo:
2 farkut
4 laukkua
8 paitaa / toppia
4 kengat
3 kirjaa
1 aurinkolasit
1 takki

Shoppailuun meni niin pitkaan etta lahto Caroline's Comedy Clubiin meni ihan hasaykseksi. Caroline's on New Yorkin (ehka amerikan tai jopa maailman) tunnetuin komiikkaklubi. Varausten tekeminen show'hun oli helppoa. Varausten lisaksi sain conciergelta puhelinnumeron ja treffitarjouksen. Klubilla mun viereen istutettiin amerikkalainen nuorimies. Kavi ilmi etta han oli koomikko myos. Troy. Ihana.

Sunnuntai 1.10

Perkele. Koko kaupunki on tukossa koska Puola viettaa kansallispaivaa tai jotain. Polish Day Parade valtasi 5th avenuen. Varmaan sadattuhannet polakit ramppasivat paraatissa. Koko 5th avenue suljettiin ja oli marssiorkesteria, lava-autoja ja kauneuskuningattaria. Miss Junior Polonia valitaan ilmeisesti jokaisessa kaupungissa ja kreivikunnassa. Monet ilmeisestikin ovat kaupungin ainoan polakkiperheen ainoa tytar; kilpailu ei paatahuimaavalta nayttanyt. Hienoa paraatissa oli tosin se, etta koko Manhattan raikasi slaavilaisesta kansanmusiikista; vahan niin kuin olisi kavellyt sisaan Borat-jaksoon.

Maanantai 2.10

Ei viela paljoa raportoitavaa. Sain YK:n ID-passini, ja nyt saan kulkea YK-talossa miten lystaan. Suomen YK-edustusto on ihan viereisessa talossa, eli katevan matkan paassa. Siella mua odotti jo oma postilokero, bless. Kolmas komitea aloitti tyonsa tanaan aamulla, ja juhlallisia puheita riittanee viela koko iltapaivaksi. Lounastauolla istuimme kokouksessa YK:n nuoriso-ohjelman kanssa. YK-jutuista lisaa blogissa kenenyk.blogspot.com. Jossain vaiheessa. Ihan kohta. Any minute now.