Pissispostaus

Mua ottaa jo nyt päähän, vaikken ole kirjoittanutkaan tätä postausta vielä, mutta tiedän miten tässä käy: tästä tulee taas tällainen tosi säälittävä ihastelu-fanitus-pissispostaus, eli vähän samanlainen kuin toi edellinen. Eli ei, ilmeisesti mun päässä EI liiku tällä hetkellä mitään aivosoluja, vaan ainoastaan hormoneja.

Tän päivän kuolauskohde on Jarmo Mäkinen. Tämäkin (kuten tuo edellinen) on tarpeeksi vanha ollakseen isäni (ja ihan marginaalilla). Se on itse asiassa ollut mun kuolauskohde jo kauan. Meidän ensimmäinen encounter tapahtui firman kahvikoneella. Kipaisin äkkiä kesken lähetyksen hakemaan kahvia, mutta kahvikoneen edessä seisoikin Jarmo Mäkinen. Häkellyin, tervehdin (ehkä. Muistaakseni. Se on saattanut olla myös pelkkä syvä huokaus tai hengen haukkominen), käännähdin, ja menin takaisin studioon. Kahvitta.

Tänään Jarmo Mäkinen tuli puheeksi työkavereiden kanssa. Tuotantopuolen heppu sanoi että sillä on hyvä ääni. Sanoin, etten mä oikeastaan halua sitä kuunnella, vaan katsella (yäk, mä oon kamala esiineellistäjä!). Fast forward 3 tuntia, kesken mun lähetyksen näen Mäkisen menevän studion ohi. Aavistan pahaa, sillä niin hulppea ja elaborantti mun swoon-palopuhe siitä aamulla oli. Ja eikös vaan, vähän myöhemmin, studion ovi kävi. Mäkinen oli passitettu studioon käymään, minun mielikseni. Hetken rupattelimme (tai Jarmo rupatteli, ja mä en tainnut sanoa mitään fiksua), ja sitten mulla loppui biisi, ja mun piti spiikata (perkele, tyhmä, tyhmä radio!).

Mä olen NIIN kehityksen jälkijunassa. Mulla ei ole vielä digiboksia. Ei. Vielä. Digiboksia. Pakko mennä huomenna ostoksille, koska täysin televisioton tila ei houkuttele.

Tänään olen elämysmatkaillut. Kävin sekä Jumbossa että Lidlissä.

Travolta

Joo-o, mä tarvitsen apua. Mä katsoin Oprah’ia, ja sain itseni kiinni vähän ihastumassa John Travoltaan. Mä oon ehkä aina ollut siihen vähän ihastunut, mutta halooooo! Mä oon 26-vuotias, fiksu, normaali (tai, no…) nuori nainen! Miten tää on mahdollista? Mä ymmärrän, että se jotenkin ehkä pääsi vahingossa lipsahtamaan siihen joskus 90-luvulla (oli ”Hei, Kuka Puhuu?” ja kaikkea) (ja JOO, mulla ON huono leffamaku), mutta nyt? Vuonna 2007? Sitä paitsi Travolta on skientologi, ja sen perusteella TÄYSIN pimee. Joten miksi se viehättää?

Haluan siis sanoa ”Hah!” kaikille, jotka nauroivat ja ilkkuivat kun kirjoitin että Alan Rickman on seksikäs. Mun miesmaku voi nimittäin vajota VIELÄ alemmas. Hah!

Tulipa paljon CAPSEJA.

Raiskaus on "noloa", t. Panimoliitto

Kännissä olet ääliö –sivusto oli mulle aivan uusi tuttavuus, ilmeisesti kamppis lanseerattiin maanantaina. Kampanjan takana on Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry ja liuta suuria ja tunnettuja panimoyrityksiä, medioita ja ravintoloita. Vähän hämmentää tää heidän kampanjansa.

Kampanjasivuston etusivulla pitää valita, onko nainen vai mies. Valitsen naisen. Avautuu kuva, jossa sammunut nainen makaa lattialla. Voit klikata eri kohtia kuvasta, löytääksesi eri tarinoita. Kun klikkaat naisen sukkahousuja, alkaa video, jossa sammunut nainen hoipertelee kahden miehen kanssa, ilmeisesti jommankumman miehen kämpille. Ruudulle ilmestyy kysymys: Puolitutun puolituttu on ystävä? Klikkaan ”ei”. Seuraava kuva: Nainen makaa sammuneena sängyllä vatsallaan, kun miehet ensin riisuvat hänet, ja sitten harrastavat hänen kanssaan seksiä. Uusi kysymys: Siistiä vai noloa? No noloa kai, jos noista kahdesta pitää valita. Tosin mun mielestä raiskaus ei ole ”siistiä” eikä ”noloa”, vaan karmea, epäinhimillinen rikos, mutta okei, olkoot näistä kahdesta sitten ”noloa”.

Ruudulle ilmestyy viisaus: ”Harkintakyky ei tullut jatkoille asti”. Anteeksi, kenen harkintakyky? Nainen osoitti huonoa harkintakykyä tullessaan raiskatuksi? Vai miehet osoittivat huonoa harkintakykyä raiskatessaan? ”Huono harkintakyky” on ilmeisesti sivuston pitäjien mielestä tarpeeksi sopiva tapa muotoilla raiskaus. Hämmentävää.

Totta, valistuskampanjat ovat hyviä, ja niiden pitää olla raflaavia ja provosoivia, jotta ne herättävät huomiota, ja toimivat. Mutta on helvetin 20-lukulaista vihjailla, että raiskaus on naisen syytä. Totta, naisella pitää olla itsesuojeluvaisto, ja kännissä vieraiden matkaan lähteminen on tyhmää, mutta se ei oikeuta ketään kajoamaan naiseen. Että voi tuollainen pikkuvideo vituttaa.

Bad hair day

Otsikko ei liity tähän tekstiin mitenkään, tänään vaan on.

Mun hieno tallinnantuliainen itselleni oli vaaleanpunainen Barbie-kalenteri. Mulla on kyllä töistä saatu, erittäin ammattimaisen ja kunnioitusta herättävän näköinen, jättimäinen, nahkakantinen kalenteri myös, mutta se painaa varmaan 7 kiloa, ja ei ole yhtään näin esteettinen. Päätin, ettei mun tarvitse päteä kalenterillani, vaan voin ihan hyvin olla ammattimainen myös Barbie-kalenterilla (tai Päevik, niin kuin sen kannessa lukee). Sehän on sitä paitsi opettavainen, koska kaikki viikonpäivät ja tekstit ovat viroksi. Se lienee ehkä alunperin suunnattu noin 20 vuotta minua nuoremmille tytöille (tai miksei pojillekin, en minä tuomitse), mikä on todella hyvä, koska nyt mulla kulkee yleistieto mukanani joka paikassa. Kalenterissa on nimittäin esim. maailman kartta, jaksollisen järjestelmän taulukko (en tiedä onko tuo oikea sana, jouduin hakemaan sanakirjasta. Kyse on siis periodiska tabellenista, siitä taulusta joka roikkui kemian luokassa, muistatteko?) ja mm. Viron kansallislaulun sanat. En ole vielä niitä opetellut, mutta jääpähän tekemistä johonkin tylsään palaveriin.

Yleensä tylsissä palavereissa teen hienoja ruudukkoväritysmuodostuksia ruutupaperille, mutta jos ruutupaperia ei ole saatavilla, listaan kaikki USA:n 50 osavaltiota, tsekatakseni muistanko ne. Ja jos palaveri on pitkä, listaan myös niiden pääkaupungit. Mun pitää keksiä jotain uusia listattavia asioita, mä alan osata noi niin hyvin. Joskus listaan hallituksen ministerit, mutta siinä ei mene niin kauan, kun niitä on paljon vähemmän. Kerran yritin listata kaikki kansanedustajat, mutta pääsin vaan 105. Mutta se taisi olla edellisellä kaudella, jolloin ne oli helpompi muistaa, koska olin ollut eduskunnassa töissä. Mikäköhän olisi seuraava? NHL-joukkueita taitaa olla kolmisenkymmentä. Ehkä mä rupean listaamaan niitä. Ja jos veljeni jenkkifutisura jatkuu yhtä hyvin kuin tähän mennessä, niin opettelen NFL:n joukkueet. Se ei ole temppu eikä mikään. Mä keksin jo 12, ja ei niitäkään varmaan ole kuin 30.

Herranjestas miten säälittävältä toi kuulostaa, kun sen noin kirjoittaa. Aaaargh!

Blaablaablaa

Wuuuh, huono bloggaaja viilettää yöjalassa ilta toisensa perään, ja laiminlyö blogiaan täysin. Jos tämä on mun vastuunkannon taso, niin millainen äiti minusta ikinä voisi tulla? Aaarghh. No ei, mun vauvakuume nousee taas. Ja laskee. Ja nousee. Mä pidän itseäni poikkeuksellisen vakaana ihmisenä. Ähh. Ei pitäisi bloggata kun on tosi väsynyt, täähän on ihan sekavaa. Huomenna lisää.

Salkkaripoliisi

Helvetin Facebook. Mä oon ihan koukussa.

Amaranth on hyvä biisi. Mä ehkä vähän yllätyin, koska en ole ollut mitenkään älyttömän kova Nightwish-fani ennen, mutta Amaranth on loistava. Yhtään en osaa sanoa, onko tämä uusi laulaja parempi kuin Tarja T, mutta hyvin se vetää. Samoin oon ollut todella positiivisesti yllättynyt Anna Abreusta. End of Love on tosi hyvä kappale, ja Annan levy oli myynyt kultaa heti ekana päivänä. Tiedote siitä, että levy oli myynyt kultaa tuli klo 10.30, eli aika vikkelään sen on mennyt, jos kaupat ovat auenneet yhdeksältä.

Pussycat Dollsien reality show alkoi eilen. En ehtinyt katsoa. Mahtaa olla niillä dolleilla vaikeata valita se uusi doll. Tavallaanhan sitä haluaisi bändin kannalta ottaa sen kaikkein kissoimman (taipuu: kissa-kissampi-kissoin), mutta henkilökohtaisella tasolla joku Doll ei ehkä halua ottaa sellaista, joka on itseään paremman näköinen. Mutta sitten se on huono jos se on The Pussycat Dolls and one dog. Pussydog Dolls. Se voisi olla kilpaileva bändi. Tosin yhdestä niistä tulee ehkä enemmänkin mieleen Crossdress Doll.

Aargh. Katsoin salkkareita, ja mä oon ihan pihalla. Eihän tää ole kunnon souppi, kun tässä putoaa kärryiltä jos ei katso puoleen vuoteen. Miksi Jenni on ollut sairaalassa, ja mitä tämä Aaro/Eero-draama on? Ja onko se poliisipoika vähän hottis? Kyllä se taitaa vähän olla.

Olin Universal-levy-yhtiön kekkereissä tänään tsekkaamassa paria uutta brittitoivoa: Amy McDonald ja James Scott & the Town. James Scottissa on ulkonäöllisesti vähän samaa kuin Nick Lacheyssa, eli sen puolesta ainakin kannattaa pitää silmät auki.

Oho, tulipa musiikkipainotteinen postaus.

Nolaiffari

Ei elämää. Aamulla töihin, ja töistä kotiin. Loputonta Facebookin rämpläystä. Aaargh, ei mitään sanottavaa. Sitä paitsi hiostava sähköposti koululta: pitäisiköhän sinun pikkuhiljaa valmistua. No varmasti pitäisi.

Mutta on hauskempaa kirjoitella blogia ja muita ajatuksia, lueskella kirjoja ja suunnitella häitä (ei niin, että sulhasta olisi olemassa tai edes näkyvissä, mutta muuten vain).

Mun asunnossa on kaksi kärpästä (kyllä, näin jännittävää elämäni on), ja se onkin ollut viikonalun riesa ja kohokohta. Mä en saa niitä hengiltä, enkä ohjattua kiltisti ulos parvekkeen ovesta (ensimmäinen vaihoehto on aina pasifistinen, mutta niin kauan kuin minä olen ainoa joka lyhennän lainaani ja maksan yhtiövastiketta, niin oon myös ainoa joka asuu tässä asunnossa ilman mun kutsua).

Sain luettua Claire Messaudin kirjan The Emperor’s Children. Ihan hyvä, mutta ei mahdoton laskea käsistään. Nyt aloitin Rosetta Kiven juuri ilmestyneen kirjan Pomo on pahin. Raportoin sitten.

Viinakaappi

Miten nopeasti olut vanhenee? Tein jääkaappi-inventaariota, ja havaitsin, että suurin osa jääkaapin sisällöstä on alkoholipitoista. Tosin se on kaikki seissyt siellä lähes ikuisuuden. Neljä jouluolutta, puoliksi juotu siideripullo (heitin pois, se oli ostettu ja puolijuotu vappuna) ja yksi Strongbow, hankittu euroviisujen aikaan. Tölkki Indian-olutta on juhannuksesta, se on varmaan ihan ok.

Kuivakaapissa on pullo punaviiniä (lahja, saatu maaliskuussa) ja shampanjapullo (sekin lahja, saatu marraskuussa 2004). Mulla pysyy ilmeisesti viina kaapissa ihan miten kauan hyvänsä. Se nimittäin toimii niin, että kun tulee vieraita, ostan viiniä, ja se juodaan heti. Muuten täällä ilmeisesti tapahtuu hyvin vähän. Ehkä nää pitäisi kaikki heittää pois? Puolikas portviini on vuodelta 2004, ja tuo salmari nyt on saattanut olla tuossa miten kauan hyvänsä. Nää varmaan kaikki joutaa; jos en ole niitä kolmeen vuoteen juonut, niin en varmaan juo vastakaan.

Lauantaina lähden Tallinnaan mamman kanssa, ehkä haen sieltä uudet viinat kaappiin seisomaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Niin, ja pitää myös hankkia syy avata se shampanjapullo.

Is this supposed to be funny?

Sain tänään Hugleikur Dagssonin sarjakuvakirjan Saako tälle edes nauraa?. Ihan hulvatonta, jos huumori vaan kestää. Suosittelen, siitä löytyi aivan helmiä.

Kuten se, jossa mies seisoo kerrostalon kielekkeellä, ja huutaa ”Hyvä Jumala… Jos vain antaisit jonkin pienen merkin…”. Ja siihen Jumala huutaa: HYPPÄÄ!!!

Tai se, jossa henkilö esittelee kissansa: ”…ja tässä on kissani pörri”, johon toinen: ”Ei tuo ole kissa. Se on paskapökäle”.

Water = poop

Kiitokseni Kristalle, joka lähetti minulla jonkun viisaan ihmisen päätelmät.

"Wine's Health Benefits

As Ben Franklin said: In wine there is wisdom, in beer there is freedom, in water there is bacteria.

In a number of carefully controlled trials, scientists have
demonstrated that if we drink 1 liter of water each day, at the end of the year we would have absorbed more than 1 kilo of Escherichia coli, E. coli - bacteria found in feces. In other words, we are consuming 1 kilo of poop.

However, we do NOT run that risk when drinking wine & beer or tequila, rum, whiskey or other liquor because alcohol has to go through a purification process of boiling, filtering and/or fermenting.
Remember: Water = Poop, Wine = Health
Therefore, it's better to drink wine and talk stupid, than to drink water and be full of shit.

There is no need to thank me for this valuable information: I'm doing it as a public service."

Suosittelen tosin, että printtaa tämän mukaansa. Kaava ja teoria on monimutkainen, ja jos unohtaa muutaman askeleen tuosta välistä, niin tarina ei ehkä ihan aukea. Jos esim. baaritiskillä yrität nokkelasti iskeä tarinaa kertomalla, että "Benjamin Franklin se oli, joka aikoinaan sanoi, että veden juominen on vähän saman kuin söisi kilon kakkaa", niin ei välttämättä ihan heti aukea asiaan vihkiytymättömälle. Tai sille komealle miehelle, jota yritit iskeä hassunhauskalla tarinallasi.

Reilu meininki

Mikä on reilun kahvin vastakohta? Hyvä kahvi, voisi sanoa jos olisi näsäviisas. Monissa paikoissa (ja kun sanon paikoissa, tarkoitan kansalaisjärjestöjä) luottamushenkilöt tekevät päätöksen, että meillä juodaan pelkkää reilua kahvia, ja liimailevat innoissaan tarrojakin kaapin oviin ilmoittaakseen myös vieraille, että he ovat moraalisesti korkeita ihmisiä ja eettisesti kuluttava järjestö. Sitten niissä järjestöissä on kuitenkin sellainen superihana rouva joka on toiminut ikuisuuksia siinä järjestössä, ja hoitaa kahvinostamiset (jokaisessa järjestössä on tällainen rouva), ja hän kuitenkin salaa ostaa Presidenttiä. Siksi niin monet luulevat, että reilu kahvi on hyvää. Se on suuri väärinkäsitys.

Tuo oli kamalan rumasti sanottu, varmasti on olemassa hyvääkin reilua kahvia, mulle vaan on osunut kohdalle huonoja versioita. For the record: jos on valintamahdollisuus, niin ostan reilua versiota. Kuten banaaneissa. Nykyään saa Reilun Kaupan valkkariakin. Sitä mä olen ostanut monta kertaa. Koska mä olen suuri hyväntekijä. Haastankin kaikki juomaan enemmän valkkaria. Ihan globaalin solidaarisuuden merkeissä. Tai kuten Topi Sorsakoski sanoo tämän päivän Ilta-Sanomissa: ”En kannata täydellistä raittiutta”.

Facebook

Aaargh, nää eivät ikinä lopu, ja mä en ikinä pysty niitä kuitenkaan loppujen lopuksi vastustamaan! Tarkoitan kaiken maailman nettiyhteisöjä. Mä luulin, että ihmiset ovat joko kahta eri koulukuntaa: JOKO kuulutaan MySpaceen TAI Facebookin. Ei molempiin. Ja tänään tuli sitten neljäs kutsu Facebookin, ja niinpä minä annoin periksi. Mä rekisteröidyin. Mutta ymmärrän kyllä miksi ihmiset ihastuvat Facebookiin. Ensinnäkin siellä oli jo mun kolme parasta ja todella aktiivista kaveria (tosin ymmärrän, että se, että just MUN bestikset on siellä, ei ehkä houkuttele laajempaa yleisöä ainostaan noilla meriiteillä) (vaikka pitäisi, Lippe, Lena ja Kukka!). Toisekseen: (onko toisekseen sana? Toiseksi?) siellä saa omalle sivulleen virtuaalikirjahyllyn ja virtuaali-dvd-hyllyn. Niiden tietokanta on suoraan kytketty Amazoniin, joten se antaa sieltä vaikka mitä vaihtoehtoja, ja ehdottaa sulle kirjoja, joista sä saattaisit pitää, se perusteella mitä oot jo lukenut. Kolmanneksi: Siellä on kaikkia muita makeita juttuja mitä voi laittaa sivuilleen. Okei Toinen ja Kolmas syy olivat vähän sama.

Mutta toisaalta: MySpacessa on KAIKKI. Hmm.

Love Actually ja lakanat

Kannattaa tsekata tämän päivän NYT-liitteen kaksi marjaa. Kukapa se siellä, ellei Late ja Repe?

Tänään on viimeinen kesälomapäiväni. Neljä viikkoa sitten hujahtaa vikkelästi. Tosin mulla oli soft landing, koska olin jo alkuviikosta firman strategiaseminaarissa pari päivää. Harmi vaan, että kesälomakelit alkoivat heti kun työtkin. Kesäloma-ajan valitseminen on täysin hasardia Suomessa. No, ainakin Budapestissa oli 41 astetta, joten kyllä munkin lomalla on lämpöä riittänyt…

Katsoin eilen Love Actually –leffan (ehkä vasta noin 50:n kerran). En oo katsonut sitä pitkään aikaan. Rakastuin taas Alan Rickmaniin, vielä vähän enemmän. Onkohan ihan tervettä himoita miehiä, jotka ovat 34 vuotta itseään vanhempia? Saldo oli about 40 nenäliinaa. Mä oon niin nynny. Ja nyyhkikset ovat niin ihania.

Mä oon pohtinut Suomen nykykirjallisuuden tilaa, tosin todella epävakavalta kantilta. Miksi ei suomalaista chick lit –kirjallisuutta ole ollenkaan? Marian Keyes, Sophie Kinsella, Plum Sykes ynnä muut myyvät kyllä suomessakin, mutta miksi kukaan suomalainen ei kirjoita ton tyyppistä helppoa, hauskaa viihdekirjallisuutta? (Koska kyllä, mä luen myös muuta kuin Harry Potteria, usko tai älä).

Harrysta puheen ollen: (tätä itse asiassa ei VARMASTI pitäisi tunnustaa julkisesti). Mulla ei eilen ollut tarpeeksi puhtaita lakanoita, joten jouduin vetämään kaapista mun Harry Potter pussilakanan ja tyynyliinan. Kun ängin peittoa pussilakanaan pysähdyin pohtimaan: Onko ihan ok että 26-vuotiaalla aikuisella on Harry Potter –lakanat? Päättelin, että ei ole. Toisaalta, se myös takaa sen, että ei tule kutsuttua (yö)vieraita kotiin, joka sopii täysin periaatteeseni siitä, että yhden-yön-juttuja saa harrastaa ainoastaa Suomen aluevesien ulkopuolella. Pitäisi hankkia Love Actually -lakanat, niin kävisi ainakin selväksi miten romantikko oon (näin sanoi myös Love Actually -leffan kotisivujen testi: You're a hopeless romantic. Kuka olisi tiennyt?!)

Nyt terassille!

Rockin' girl blogger

Oih! Katsokaa, minkä arvonimen sain Ulrikalta! Olen superotettu ja imarreltu.

80 hyttysenpuremaa

Työpaikan vetäytyminen ja strategiapalaveri vei Nauvoon. Matka oli jättihauska, (siitäkin huolimatta että ohjelmaan kuului maanantaina 15 kilometriä pyörilyä). Nauvossa vaan luonto ehkä pääsi ihan vähän liian lähelle. OFF:sta huolimatta, mun säärissä on 80 hyttysenpuremaa. Ja joo, on todella säälittävää, että mulla on ollut aikaa laskea ne.

Luin Kristin Goren kirjan Sammy’s Hill. Jos googlaa kirjan nimen, löytää seuraavia määritelmiä: ”Chick lit for the political junkie” ja ”West Wing meets Sex and the City”, ja itse asiassa nämä ovat aika hyviä määritelmiä. Joskus on tosi ihana lukea Bridget Jones –tyyppisiä ei-niin-paljon-ajattelua-vaativia feelgood-kirjoja á la Marian Keyes ja Maeve Binchy, mutta jotenkin viime aikoina ne eivät ole houkutelleet. Sitten tuli Sammy’s Hill, ja se oli tosi kiva. Toi kuulostaa tosi blaah, mutta ”kiva” on hyvä. Sammy’s Hill on mahtavaa kesäistä parvekelukemista. Ja mielenkiintoista siitä alusta asti teki tietysti sen, että Kristin Gore itse on mm. Emmy-ehdokkuuksia saanut kirjoittaja (mm. Saturday Night Live) ja entisen varapresidentti Al Goren tytär. Vaikka ei missään tapauksessa pitäisi arvioida ihmisiä heidän vanhempiensa perusteella, niin voi vain kuvitella miten mielenkiintoinen perhe Goret on ollut kasvaa, ja miten uskomaton eturivin paikka Kristinillä on ollut suoraan vallan ja amerikkalaisen politiikan ytimeen. Ehkä kirjaa lukee vähän eri perspektiivillä juuri siksi.

Ja sitten hämmentävä TV-huomio. Näin juuri mainoksen, että Maikkari aloittaa Kojakin uudet jaksot. Mulla on hämärä muistikuva mun lapsuudesta, ja siitä että Kojakia katsottiin myös meidän perheessämme. Hän oli kärttyisen näköinen kalju ukko. Tässä uudessa sarjassa Kojakia näyttelee Ving Rhames. Ving Rhames on reasonably hot, eli en paheksu näyttelijävalintaa (itse asiassa päin vastoin), mutta eikö ketään muuta hämmennä se, että Kojak on yhtäkkiä vaihtanut väriä? Wikipedia osaa kertoa, että poliisipäällikkö Theo Kojakin oikea nimi olisi Theocrates Kojakias, joka päätellään kreikkalaiseksi. Oonkin aina miettinyt, että Ving Rhames on aika tyypillisen kreikkalaisen näköinen.

Lomakuvat

Aargh. Tää on just se kohta, jossa mä alan hienotunteisesti pakkailemaan käsilaukkuani jos oon kylässä. Eli se hetki, kun LOMAKUVAT tulevat esiin. Mutta laitan ne tänne, koska voit klikata pois heti kun haluat. Ja koska tää on mun päiväkirja, eikä omat lomakuvat itseään voi tappaa tylsyyteen.

Ekalla Budapestin reissulla oli aika lämmin. Mittari näyttä 40 ja 41, ja sakkia lakosi ympäri Unkaria kuumuuteen. 500 jopa kuoli sillä viikolla, mutta me olemme nuoria ja viriilejä, ja huolehdimme nestetasapainosta erittäin hyvin. Me myös hengattiin päivät kylpylöissä. Kuva on Gellértin kylpylästä, sekä sisältä että ulkoa. Takana on ihana ulko-osa jossa me vaan maattiin (ja luettiin Potteria).





Illat oltiin tietysti Budapestin yössä. Török Adam esiintyi Old Man’s Music Pubissa. Joko Török on Adamin sukunimi (unkarilaiset sanovat aina sukunimen ensin), tai sitten se vaan on Adamin artistinimi. Török tarkoittaa turkkilaista. Turkkilais-Adam. Sillä oli Puistoblue T-paita, ja heti pieni, ylpeä, veljeskansarakkaus nosti päätään sisälläni. Myöhemmin matka jatkui Rioon, paras mesta koko Budapestissa. Hurja meno joka ilta (paitsi ehkä talvella, koska Rio on ulkona).





Ja sitten keskellä yötä piti tietysti hakea uusi Potter. Sekin piti matkakumppanin mielestä ikuistaa, niin kuin pitikin. Historiallinen hetki.



Jannen ja Thomaksen (Thomasin?) kanssa oltiin syömässä Spoon ravintolalaivassa yhtenä iltana. Näköala oli hulppea, linnavuori valaistuna yöllä. Mestarivalokuvaaja Janne osasi ottaa hienomman kuva, Backlundilla oli pari lasia viiniä alla, ja käsi vähän heilahti. Mutta mun mielestä toi mun kuva (alempi) on todella persoonallinen. Mutta joo, ÄLÄ vapise Annie Leibowitz, kilpailua ei ole tulossa mun suunnalta.

Budapest. Taas.

Budapestin matkalta jäi erittäin epätyypillinen shoppailusaldo:
Kahdet housut (okei, EI niin epätyypillistä)
6 Frank Sinatran CD:tä
1 satukirja
Ei-mainitsemisenarvoista pikkusälää

Levyt eivät ole merkittävän paljon halvempia Budapestissä, mutta jossain vaiheessa piipahdin kauppahallia vastapäätä olevaan folk music –musakauppaa (tietenkin, olenhan folkmusiikin suuri ihailija. Not.). Siellä oli Akciós-pönttö, eli laari täynnä alelevyjä. Suurin osa oli kamalaa scheissea (niitä järkyttäviä kasari- ja ysärikokoelmia ja ties mitä), mutta sitten käteeni osui Frank Sinatran levy. Ja sitten toinen. Ja toinen. Hinnaksi Old blue eyesin levyille oli laitettu 390 forinttia, joka on 1,5 euroa. Joten ostin niitä kuusi kappaletta, kaikki erilaisia. Sinatra on ihana.

Saturkirjan taas ostin divarista. Tai siis oletan, että se on satukirja. ”Kedvenc meséim”:in käänsin nopeasti päässäni rakkaimmiksi saduiksemme. Ja kannessa on joku äijä ja kolme porsasta (my second clue). Ostin kerran Unkarista kaksi lastenkirjaa, ja päättelin että tämäpä olisi mahtava tapa opiskella kieltä. Istua sanakirjan kanssa, ja selvittää ne sanat joita ei ymmärrä. Mielestäni hyvä idea oli ostaa Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter és a bölcsek köve), koska olin sen jo lukenut kielellä jota ymmärrän. Sehän helpottaisi, eikö vain? Kunnes tajusin että unkarinkielistä vastinetta esim. sanalla muggle (jästi) ei varmaan ihan heti mun pikku turistisanakirjasta löytyisi. Joten innostus vähän lopahti, sivulla 4. Niinpä ostin satukirjan. Sitä täytyy olla helpompi ymmärtää.

Lauantaina olimme shoppailemassa Mammut-kauppakeskuksessa. Päätimme mennä keilaamaan, joka oli huippuhauskaa (vaikka pitikin olla vuokrakengät jalassa). Keilailussa pitää laittaa screenille omat nimet. Me päätettiin ottaa taiteilijanimet. Thomas oli Tamás, Janne oli János ja minä olin Ildikó. Keilasin pinkillä (tietenkin) pallolla, ja alta aikayksikön mulla oli alter ego: Ildikó Pink. Mahdollisuudet Ildikó Pinkille ovat rajattomat. Hän seikkailee kansainvälisissä agenttispektaakkeleissa (Ildikó Pink ja Kultasormi), kotimaisissa hassunhauskoissa romaaneissa (Kaasua, Ildikó Pink), Lasten fantasiakirjoissa (Ildikó Pink ja Azkabanin Vanki) ja jopa self-help-kirjallisuudessa (Ildikó Pink ja kuinka rikastua nopeasti). Nimi mieleen, Ildikósta kuullaan vielä. Alla Ildikó Pink Bowling Team (vaikkakin on myönnettävä, että Tamás keilaa Ildikón suohon mennen tulleen. Mä voitin yhden kierroksen).



Ja sitten loppukevennys. Mä olen pitkään ollut sitä mieltä, että Lauri Tähkä muistuttaa Repe Sorsaa (ystävättäreni Hannamari varmaan tappaa mut, koska se rakastaa Lauri Tähkää). Thomas ei aikaile, vaan koosti teoriastani ”Kuin Kaksi Marjaa” –kuvat. Ja eikös vaan: yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Tiesittekö muuten, että Lauri Tähkän oikea nimi on Jarkko Suo. Hassua kun ihmisellä on tosi tavallinen nimi, ja sitten se ottaa artistinimen, mutta sekin on tosi tavallinen. Ajatelkaa nyt mitä mahdollisuuksia Jarkko Suo luo! Mä amerikkaistaisin nimeni, ja olisin vaikka Jack Marsh (hyvä nimi), Johnny Quagmire (ehkä vähän liikaa Family Guy assosiaatioita), tai Jarvis Swamp (ei kovin hyvä nimi). Mutta ei, Jarkko Suo on Laura Tähkä. Ehkä mäkin otan taiteilijanimen, ja oon vaikka Anna Westerlund. (HUOM! Jarkko on kaikesta huolimatta mun mielestä komea ja kiva ja lahjakas ja kaikkea. Pakko laittaa tuo disclosure, ettei Hannamari ole pohjalaisena puukon kanssa mun oven takana kohta).