Isopäinen valkolakki

Kohtaa on Toukokuu. Ihan noin vaan, yhtäkkiä. Kevättunteetkin ovat pinnassa, hormoneja ja ihastumista. Ihanaa.

Perjantaina käytiin hautaamassa Kuka Mitä Häh? –ohjelma. Mahtava ilta kaiken kaikkiaan. Alkudrinkit Wavessa, illallinen Olive’sissa Tehtaankadulla ja jatkot Lostarissa. Olivesin ruoka oli mahtavaa. Mä oon niin huono asiakas, koska munhan olisi pitänyt antaa tää palaute heille, eikä täällä blogissa. Hmm. Hetkinen.

4 minuuttia myöhemmin. Googlasin ravintolan, ja löysin heidän sähköpostiosoitteen. Laitoin meiliä heillekin. Niinhän se pitää tehdä. Positiivista palautetta tulee annettua aivan liian harvoin.

Todistusaineistoa illasta:



Juontaja-Mikko. Mistä tunnistaa ammattivalokuvaajan? Siitä, että heijastaa itsensä kuvattavan aurinkolaseista, tietty.



Alkudrinkit Wavessa.



Illallinen Olive'sissa. Kuvassa Mikko, Pirjo, Riikka, Juha, Marko ja Nelosen Meira.



Kuka, Mitä, Häh? -vakioraati. RIP.

Huomenna on vappu! Jee! Vappu on aina hauska. Monia ahdistaa pakkojuhlimispyhät, ja niin muakin osittain. Juhannus on mulle pahin. Silloin pitäisi olla jossain maalla, ja mä en yhtään halua. Viime juhannuksen vietin Lausannessa, joka olikin paras juhannukseni ehkä ikinä. Uusivuosi taas pitäisi jotenkin viettää aina suunnattoman tajunnanräjäyttävässä seurassa ja ympäristössä, ja sitten kuitenkin sataa loskaa vaakatasossa ja joku on sammunut lumihankeen (yks Jani) ja joku ampuu raketin sisään jonkun käsilaukkuun (mun äiti). On aina ohjelmanumero ja stressinaihe tehdä suunnitelmat uutta vuotta varten.

Mutta vappu on eri asia. Vappuna on lähes aina hauskaa. Vappuaatto on etkoilua, ja suuri hauskuus alkaa vappupäivänä. Silloin on aina ohjelmaa, nimittäin maailman paras sillis Kaisaniemessä. Pateterna on ryhmä opiskelukavereita, joiden seurassa vuosi toisensa jälkeen on jättihauskaa, täydellisissä puitteissa.

Turhamaisena ihmisenä, ainoa murheenkryyni on tietysti pipotukka. Kaivoin juuri esiin ylioppilaslakkini. Tämä on sen kahdeksas vappu, ja nyt jo se on kellastunut ja toisessa reunassa on punaviinitahroja. Mutta kaikki tahrat ja liat ovat tarinoita. Niitä ei vaan ihan kaikkia ihan kristallinkirkkaasti muista. Lauantain Presso kirjoittaa vinkkejä siitä, miten valkolakkia voi puhdistaa. Artikkelissa sanotaan että on kahta eri koulukuntaa: yhden mukaan lakkia ei saa koskaan pestä, toisen mukaan sitä pitää kunnioittaa niin, että se ei koskaan likaannu. Mä kuulun ekaan, osittain siksi että olen kamalan laiska, ja aina viimetingassa kaivamassa hattua komerosta.

Mun lakkini on muutamaa kokoa liian iso, ja mä siinä näytän ihan veturinkuljettajan ja leipurin isopäiseltä lemmenlapselta. Mulla on tosi iso pää. Valitin siitä kerran äidilleni, ja hän lohdutti minua sanomalla: ”Mutta sulla on aina ollut iso pää”. Kiitos, nyt tuntuu jo paremmalta.

VIP – very important pissis

Nyt alkaa putki. Yksitoista hittiä ilman katkoja. Eikun neljä dokauspäivää ilman katkoja. Ei kun onhan mulla katko, sunnuntaina. TänÄä oiS niiNq k4ns ihqut piSSisBileEt *The Clubilla* (daah, missäs muualla?). Anteeksi. Mä oon niin pissisfiiliksissä. Mä oon eilen ja tänään lukenut Pissismin vaaleanpunaista käsikirjaa, ja tänään meillä oli haastattelussa kirjan kirjoittaja Nanna Aito-Ihkula.

”Pissismin neljäs tukijalka on asenne. Asennekakku leivotaan nyrkillisestä angstia, ripauksesta maailmantuskaa ja ruokalusikallisesta sekopäisyyttä. Kiltteys ja tottelevaisuus auttavat kuin housuun kuseminen pakkasella.”

Mä oon aivan ihastunut tähän kirjaan, mä nauroin ääneen eilen bussissa kun luin tätä. Mä oon myös oppinut paljon käyttäytymismalleja, kuten:

”Keskisormi: Erittäin käytännöllinen monissa tilanteissa. Jos keskisormeen lisätään tilkka hihitystä ja leveä virne, kyse on hyväntahtoisesta läpästä. Jos keksisormea säestää huuto naama punaisena, viesti on negatiivinen. Kavereille voi näyttää myös keskisormea ’Nähdään illalla, lutka’, ne ei oikeasti pahoita mieltänsä.”

Me mennään tänään ulos Kuka Mitä Häh –porukan kanssa. Ne varmaan kaikki arvostaa, kun mä illalla tuun superpissiksenä mestoille ja ilmoitan ”Ihquu et oOttE tääl, luTk4t!”.

Ibiza uncovered

Lähde mun kanssa Ibizalle! Me lähdetään tekemään lähetystä Ibizalle viikoksi (19.5-27.5), ja sinne saa tulla mukaan! Matka losaa alle 500 euron. Hienoa sikailua luvassa. Mä saan leikkiä matkaopasta, joka saattaa hyvinkin olla mun todellinen kutsumus. Mä löysin kerran Salzburgissa nimilaatan, joka varmasti oli matkaoppaan. Siinä luki Ditta. Laitoin sen rintaan ja olin koko illan Ditta, saksalainen matkaopas. Meillä oli sille tosi hauskaa. Meillä on aika huono huumorintaju.

Ai niin, ja se matkatoimisto on Takeoff, ja matkan voi varata NRJ:n nettisivuilta.

Inresseklubben

Oi, viisaat lukijat! Mä tarvitsen käännösapua. Ruotsiksi on älyttömän hyvä sanonta: Intresseklubben antecknar. Mun harmikseni tälle ei ole mitään kovin hyvää käännöstä. Tämä on todella ongelmallista, koska toi on yksi ihan parhaista sanonnoista (ja minua ilmeisesti vaivataan keskimäärin normaalia ihmistä enemmän tappavan tylsillä tarinoilla). Mikä on intresseklubben suomeksi? Kiinnostuskerho? Ei, toi on huono. Innostusyhdistys? Blää. Auttakaa!

Löysin DinaPengar.se:sta listan maailman rikkaimmista poikamiehistä. Pitäisi mahdollisesti suunnata Kaliforniaan, sillä Googlen perustajat Sergej Brin ja Larry Page ovat vieläkin vapailla markkinoilla ja n. 10 miljoonan euron arvoisia. Kolmosena on Mikhail Prokhorov, venäläinen kaivosmoguli. Eniten (ja vähiten) kiehtoo Albert von Thurn und Taxis. Eniten siksi, että jos menisi sen kanssa naimisiin, niin olisi Lotta von Thurn und Taxis, mutta vähiten siksi että se on vasta 23. Ja kun mä olen niin sairaan kypsä, niin mun miehen pitäisi ehkä olla vähintään 24.

Niksi-Pirkka

On taas se aika vuodesta. Puhelinluetteloaika. Luetteloa pukkaa postiluukusta nopeammin kuin niitä ehtii roskikseen kantaa. Internetin aikakaudella ei kenelläkään riitä enää kärsivällisyys selata läpi jotain luetteloa, kun muutamassa sekunnissa voi iskeä hakusanat googleen. Huomasin tehdessäni jotain tutkielmaa opiskeluissani, että tehokkuuttani vähensi huomattavasti se, ettei tavalliseen tekstikirjaan voi lyödä Ctrl + F löytääkseen heti oikean kohdan. Ajatelkaa nyt meidän sukupolviparkaamme, joudumme luoja paratkoon LUKEMAAN tekstinpätkiä löytääksemme oleellisen.

Palatakseni luetteloihin: Ei hätää! Ärsytys pitää kääntää positiiviseksi, ja siksipä olen aidossa Niksi-Pirkka hengessä keksinyt puhelinluetteloilleni funktion. Mulla on yhdet horopiikkarit joista on irronnut korkolaput. Koska en tietenkään saa aikaiseksi viedä niitä suutarille, teen joka kerta itseni kanssa diilin; ”mä laitan nää vaan enää tänään, sen jälkeen vien suutariin”. Korot voisivat tehdä ilkeät jäljet parkettiin, kun niistä puuttuu korkolaput. Nyt, sen sijaan että puen ne rappukäytävässä niin kuin ennen, käytän puhelinluetteloja seisoma-alustana! Tämä on puhdasta neroutta! Saisikohan tästä rahaa jos lähettäisi Niksi-Pirkkaan?

Columbian osavaltio

Maikkarin Viihdeuutiset kertoivat äsken Marilyn Mansonin suuresta hädästä. Hän pelkää, että hänen musiikkiaan tullaan pitämään osasyyllisenä Virginian koulusurmiin. Syy tähän on se, että hänen musiikkinsa “joutui vuoden 1999 Columbian osavaltion koulusurmien jälkeen medioissa hurjaan syytöstulvaan”. Columbian osavaltio? Just.

Matti’s Angels

Suomessa on maailman naisvaltaisin hallitus. Hyvä niin. Nyt vaan Geradeaus. Mutta ei. Tätä pitää vatvoa. Pitää päivitellä, ja hämmästellä. Ja heti itkeä sitä, että naisia kuitenkin kustiin linssiin, eikä heille annettu niitä PAINAVIA salkkuja. No annettiinhan. Se, että vaan valtiovarainministerin tai kauppa- ja teollisuusministerin salkut olisivat painavia, on jotain äijien propagandaa. Opetusministeri päättää kansakunnan tulevaisuuden mahdollisuuksista, sosiaali- ja terveysministerillä on suuri budjettivalta ja ympäristöministerin pöydällä on esim. energia-asioita. Me ollaan sitä mieltä että nuo eivät ole kovia salkkuja, siksi että meille on sanottu etteivät ne ole kovia salkkuja. Musta opetus- tai ympäristöministeri on helvetin kovia.

Ja mitä tää uutisointi oikein on?! Tämän päivän Iltasanomissa on aukeama jonka peittää kuva jossa Matti Vanhanen seisoo etualalla, ja hänen takanaan kaikki naisministerit (miksi muuten naisministerit ovat aina naisministereitä mutta miehet eivät ole miesministereitä. Mä aion ruveta puhumaan heistä miesministereinä. Joo.) rivissä. Alla lukee isolla MATIN ENKELIT. Are you kidding? Matin enkelit? Nää ovat valtioneuvoksia, eivät mitään tv-kissoja jotka hyppäävät pää edellä rikosselvittelyyn kun miespääministeri Matti käskee.

Ja sitten heti tehtävä uudelle opetusministerille. Iisalmen kouluruoassa näyttäisi olevan parantamisen varaa.



Taitaa olla parantamisen varaa myös STM:llä, ei tämä ole ollenkaan sopiva vaihtoehto vanhushoidolle. Vai onko tämä loppusijoitusta?



Ja sitten pieni ilmoitus Skogåshallenin uimahallista ruotsista.



Eipä kestä, Skogås.

The End

Kuka, Mitä, Häh? loppui. Eilen oli viimeinen lähetys. Näin kirjoittaa Nelonen tiedotteessaan tänään:

"Nelosen Kuka, mitä, häh? -keskusteluohjelman viimeinen jakso nähtiin eilen 19.4. Ohjelma lopetettiin, koska se ei saavuttanut sille asetettuja katsojalukutavoitteita. Mikko Silvennoisen juontaman Kuka, mitä, häh? -ohjelman tavoitteena oli olla tuore ja rohkea keskusteluohjelma, jossa ajankohtaisia aiheita käsittelevät kutsuttujen vieraiden lisäksi viisi vakiokeskustelijaa.”

Oli ihan huippuhauskaa tehdä ohjelmaa. Me ollaan sovittu Pirjon, Riikan, Juhan, Markon ja Mikon kanssa, että me jatketaan keskusteluiltoja – nyt vaan ilman kameroita. Se voi olla hauskempaa, ei tarvitse varoa kiroilua tai sikahuonoja juttuja.

Mikko Silvennoinen kirjoittaa KMH-blogissa näin: "Olen pettynyt. Ymmärrän kanavan päätöksen, sillä olen itsekin töissä kanavalla tuottajana kansainvälisellä osastolla. Katsojaluvut olivat liian pienet. Selitykseksi ei vain riitä, että lähetyksemme saivat vastaansa vaaliväittelyn, Idols-tuloslähetyksen, viikon ohjelmatauon ja myöhästyneen aloitusajan venyneen SM-lätkäottelun vuoksi. Katsojat eivät ehtineet löytää ohjelmaamme.
Toki minua rehellisesti sanottuna vituttaa, että tv-bisnes on nykyisin sellaista, ettei armoa eikä aikaa anneta. Katsojalukumme olivat nousujohteiset ja kanavalta ei KMH:n aikaan lähdetty poiskaan. Semmosta tää nyt vaan on.

No niin, so kann es gehen. Uuteen nousuun. Huomenna Lahteen juontamaan NRJ-konserttia.

Kahvitauko

Stop the presses. Vuoden mökkiläinen on valittu. Siitä tuli jopa lehdistötiedote (koska minä, NRJ, olen lehdistö, ja aion valtaisasti tiedottaa siitä, että vuoden mökkiläinen on valittu).

Mä olen vähän ihastunut erisorttisiin teemablogeihin (paitsi ehkä neule- tai ruoanlaittoblogeihin, ne ei ole ihan mun juttu). Mietin että pitäisiköhän itsekin aloittaa teemablogi? Tällainenkin löytyi, vaikka en juuri tällaista ehkä olisi aloittamassa: idea on siis bongata Hummeri, näyttää kesoa ja ottaa kuva. Statement, katsokaas.

Mä olen pyöritellyt mielessäni vessablogia. Jos sellainen olisi, mä lukisin sitä. Se voisi alkaa Helsingistä, ja sitä voisi tarpeen mukaan laajentaa. Ravintola-arvosteluja kirjoitellaan vaikka miten paljona, mutta vessahan on keskeinen ravintolaillan viihtyvyydelle. Se pieni ilo, jonka tuntee kun tulee mukavaan vessaan, on oikeasti täysin kohtuuton. Miksi innostuu kivasta vessasta? Mulla ainakin on vahvoja vessa-issues. Pakko aina mielenosoituksellisesti vääntää naamaa, vaikka kukaan ei olisi sitä näkemässä (usein siellä kopissa ei olekaan. Onneksi).

Vessablogin tekemiseen pitäisi kuitenkin kantaa kameraa mukanaan koko ajan, ja mä en ole itse asiassa ihan perillä lainsäädännöstä tällä alueella. Onko jotenkin laitonta valokuvailla ravintoloiden (ja muissa) vessoissa, varsinkin jos siellä on tosi ällöttävää. Huonoa makuahan se tietysti osoittaa, mutta se ei onneksi vielä ole laitonta. Vessablogi vaatisi myös aktiivista baarikiertelyä, ja sehän ei kuulu mun luonteeseen LAISINKAAN.

Nyt on kuitenkin heurekahetki lähellä. Kahviblogi! En ainakaan blogilistasta löytänyt blogia, joka olisi pelkästään kahvista. Kaikkii liittyi jotenkin kirjoittajien elämä. Sehän on mukavaa, mutta entä jos mä haluaisin lukea VAAN kahvista? Mä olen täysin amatööri kaikessa kahvijutuissa (paitsi että olen suurkuluttaja), mutta ajatelkaa vaan mikä ammattiharrastaja musta voisi tulla tuon myötä. Joo, tämä on nyt vakavasti harkinnassa. Mulla kun on tätä vapaa-aikaa niin suunnattoman paljon, sitä pitäisi ruveta jollain täyttämään. Uuuh.

Tässä tasa-arvon ajassa, olen tehnyt erittäin epätasa-arvoisen asian. Olen valinnut suosikkikuuntelijan! Mut hälytettiin tänään meidän postihyllykölle töissä. Siellä oli paketti tullut mulle, Japanista (!). Mulle. Japanista. ¿Que? Eipä vaan kaukoidästä pukkaa pakettia päivittäin, ja niinpä ympärilleni kerääntyi uteliaita työkavereita, johtoporrasta myöten. Kun sakset oli uteliaiden katselijoiden toimesta kiikutettu mulle alta aikayksikön, paljastui paketista – lo and behold! – paketti Starbucksin kahvia! Suomalainen Erno ja hänen suomalaiskaverinsa tarvitsevat päivittäisen annoksen Suomea, ja saavat sen NRJ:n aamun Podcast lähetysten muodossa. Kiitokseksi (ja helpottaakseen minun olemassaoloani), postissa tuli Starbucksin kahvia! Maailman paras kuuntelija! Ei, universumin paras kuuntelija! Nopein tie Backlundin sydämeen vie Starbucksin kautta.

Great success!

Tiedättekö sen ihmistyypin joka laittaa meili-signatureensa jonkin todella ”inspiroivan” fraasin tai sitaation, ja thus ovat olevinaan vallan zen ja hyviä ihmisiä. Mä olen niin kyyninen, että jos mä laitan sitaatin, niin sen on oltava kamalan lapsellinen.

Mutta joskus mäkin herkistyn. On olemassa paljon viisaita ihmisiä, jotka sanovat viisaita asioita.

I don’t know the key to success, but the key to failure is trying to please everyone.
Bill Cosby

I you don’t like something, change it. If you can’t change it, change your attitude.
Maya Angelou

Mutta toisaalta… Jos olisi pakko valita suosikkisitaatti, niin se voisi kuitenkin olla:

Great success!
Borat

Is it cause I iz black?
Ali G

Salonkikelpoista larppausta

Täällä on jo kommenttilootassakin ehditty ihmettelemään Kokoomuksen ministerivalintoja. Itsehän ilmoittauduin vapaaehtoiseksi opetusministerin virkaan tai vaikka puolustusministeriksi (oonhan Lotta). Tosin en usko että tää lista on laisinkaan yhtä shokeeraava kuin Keskustan. Sitä ootellessa.

Kävin Oulussa tänään, puhumassa valtakunnallisen Malli-YK-istunnon avajaisissa. Malli-YK on vähän niin kuin salonkikelpoista larppaamista, ja mua harmittaa ettei sitä vielä ollut olemassa Suomessa silloin kun mä olin koulussa. Vaklasin hetken ”Afganistanin” delegaatiota, jotka ilmeisesti olivat yläasteikäisi kundeja. Ristus, mä en vieläkään ole yhtä fiksu kuin he, let alone että olisin ollut sitä yläasteella. Silloin energia muistaakseni meni siihen, että etsittiin kiinalaisia ravintoloita joista sai kaljaa ilman henkkareita. Tai siis oltaisiin me varmaan muuallekin menty, mutta ei kukaan koskaan päästänyt. Ilmeisesti ”öööh, mun henkkarit, tota, jäi autoon…” ei ollut niin uskottavaa kuin luuli.

Friday the 13th

Hallitusneuvottelut ovat alkaneet. Ne ovat vähän niin kuin golf: peli jonka jumala unohti. Neljäs valtiomahti, eli Raimo Sailas, on käynyt ojentamassa hallitusneuvotteluja siitä, että perintöveroa ei pidä alentaa, vaan alennukset pitää suunnata tuloverotukseen. No hyvä niin, mutta eivätkös kaikki puolueet olleet aika lailla yhtä mieltä vaalien alla siitä, että ainakin perintöveron alinta rajaa pitäisi nostaa? Saa nähdä, miten muna riittää.

Tänään on perjantai 13:s päivä. Päivä on saanut nimensä sen yhden kauhuelokuvan mukaan. So far, so good. En mä mihinkään tuollaiseen taikauskoon usko, tietenkään. (Kuuluisat viimeiset sanat). Wikipedia kertoo että amerikkalaiset yritykset menettävät keskimäärin 800-900 miljoonaa $ joka kerta kun tää päivä osuu kohdalle. Monet ihmiset eivät mm. suostu lentämään tänä päivänä. Mun mummo sanoo että perjantai 13 aina on ollut hänen onnenpäivänsä. Ehkä se periytyy. Ehkä I’m getting lucky tonight. Eihän sitä koskaan tiedä.

Manhattan

Mä olen luonut lähes autenttisen Starbucks tunnelman kotiini. Juuri jauhetusta French Roastista höyryävät aromit levittäytyvät koko asuntoon. Kahvi on suuressa valkoisessa termosmukissa, joka on saman näköinen kuin Starbucksin oikeat pahvimukit. Stereossa soi James Morrison, ihan kuin tällä hetkellä oikeissakin Starbuckseissa. Elämä on taas vähän enemmän tasapainossa.

Olen siis palannut laajoilta ulkomaanmatkoiltani (tai siis New Yorkista), matkalaukut täynnä laukkuja, DVD:tä ja Starbucksin kahvia. Ja ehkä muutama rätti, eli vaate.



Tietenkään, siis tietenkään, en vain shoppaillut matkallani, vaan tein tietysti kaikkea sangen kultturellia myös. Kuten kävin museossa. Museum of Modern Arts’ssa oli hirveä tungos, joten hetken mietin että kävisin vaan gift shopissa ja sanoisin kaikille että kävin koko MOMA:ssa, mutta onneksi päätin toisin. Momassa on kuitenkin ihana hengata tuntikausia (riippuen tietysti sen hetkisistä näyttelyistä). Nytkin oli muutama tosi hieno valokuvanäyttely, josta tykkäsin tosi paljon. Ja tietysi Warholin Marilyn ja Jeff Koontz. Kyllä siellä muutaman tunnin helposti sai kulumaan, vaikka olenkin täysin taideummikko, ja ihan valmis myöntämään sen. (Mulle ei vaan kerta kaikkiaan aukea miksi on taidetta laittaa neonvaloputki nojaamaan nurkkaan. Mutta niin se vaan on).






Torstaina lähdin myös perusturistikierrokselle. Kierros vei paikkoihin joissa eri TV-sarjat ja elokuvat on kuvattu. Kävimme mm. Cosby-perheen ja Frendien talolla.



Kävimme myös Empire Dinerilla. Siellä on kuvattu kohtauksia mm. Igby Goes Down –leffaan. Igby Goes Down inspiroi mua kerran ihan suunnattomasti keskellä yötä. Myöhemmin ostin koko leffan, mutta ei se enää toisella katsomuksella samaa saanut aikaan. Se on ehkä sellainen keskiyön elokuva sitten. Kävin Empire Dinerilla kuitenkin syömässäkin seuraavana päivänä, ihan Igbyn takia.




Miksiköhän on tärkeää aina matkoilla olla näyttämättä turistilta? Siis musta tuntuu että tää on universaali ilmiö ihan sivistyneissäkin ihmisissä. Mä huomasin itsessäni ihan saman (tosin se saattaa liittyä enemmän tähän mun sisäiseen kaipuuseen OLLA a New Yorker), kunnes relasin ja otin kameran esiin ja olin tosi perusturisti. Silloin kuuluu kuvata mm. Times Square, Rockefeller Center ja vaikka New Yorkilainen paloauto (okei, mä yritin enemmän niitä palomiehiä, mutta ne oli just pelastamassa jotain eikä ehtinyt poseerata. Hmph.).








Mä myös innostuin ottamaan taidekuvia. Tai no, oikeastaan vaan tuon yhden. Eli taustalla Chrysler Building, edustalla taideteos Bryant Parkista. Hah, hienompaa kuin loisteputki nurkassa, eikö?

Julkkisbongaus, osat I, II ja III

Mun hotelli on vastapaata Madison Square Gardenia, seka erasta kirjakauppa. Torstaina oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita 7 avenuella, kun New York Rangers pelasi kotiottelun Montreal Canadienseja vastaan. Olin tasta autuaan tietamaton, koska kun menin sisaan itse kirjakauppaan oli viela valoisaa ja hiljaista (tai siis NY-mittakaavassa hiljaista). Kun tulin ulos, oli pimeaa, ja kadun oli vallannut jaakiekkopelipaidoissa melskaavat paikalliset seka muutama hassu kanadalainen (mulla kestaa kirjakaupoissa aika kauan...). Hammastyksissani en oikein kunnolla katsonut minne menin, vaan olin kavella pain pienta superlaihaa nattia tyttoa. Se oli Mary-Kate Olsen. Tai Ashley Olsen, en yhtaan tieda kumpi. Wau, mika julkkisbongaus, ajattelin.

Mutta pyh. Aina paranee. Illalla menin katsomaan komiikkaa. Yllatyssetin (45 min) tuli vetamaan Jim Gaffigan.

Ja ei tama edes tahan lopu. Nyt tulee paras. Olin kahvilla Bryant Parkissa. Hain kulman Starbucksista kahvia, ja menin puistoon nauttimaan kahvia ja tupakkaa (taa kaupunki vihaa tupakoitsijoita). Vastaan kaveli RICHARD GERE! Ahtaalla kadulla, mun piti menna hanen ohitseen (vahan liiankin lahelta). Sanoin Excuse me. Se ei sanonut mitaan, vahan hymyili ja sillai puolinyokkasi. Me ollaan NIIN bestiksia.

5th grader

Kaikki tietaa ne (urbaani?)legendat, joiden mukaan joku amerikkalainen aina kysyy -Oh, which state is that? kun kertoo olevansa Suomesta. Meista on hauskaa nauraa amerikkalaisille, hihii, ne ovat niin tietamattomia. Halpaa huvia, tasta maasta tulee kuitenkin myos suurin osa maailman huippututkimusta jne. Mutta joo, kylla naa valilla vahan tyhmia on.

Siksi onkin niin kovin ironista etta uusin tv-hitti taalla on Are you smarter than a 5th grader. Kisaajat vastaavat kysymyksiin, joita opetetaan ala-asteella. Ja jos (siis kun) mokaa, pitaa katsoa kameraan ja sanoa I'm not smarter than a 5th grader. Voi tata huvia.

Salakuunneltua bussissa

Keskustelu kuskin ja matkustajan valilla M6 bussissa, Broadwaylla matkalla downtown.

Matkustaja: There have always been jaywalkers in New York, but not as much as in the past few years
Kuski: And the tourists are doing it! People who don't even live here!
Matkustaja: Yeah, it's like running with the bulls in Spain.

Ma muistan vielakin etta mulla on tyopaikka ja vastuuta kotona, joten loma ei viela ole taydellinen. Eli kaikki jotka soittelevat mulle jossain tyontekoon tavalla tai toisella liittyvia asioita; lopettakaa.

Suuri paljastus

Haa! Nyt ehdin kaikkien medioiden edelle, ja teen SUUREN paljastuksen, joka oikeastaan tulee telkkarissa vasta huomenna illalla. Minä nimittäin tiedän – drumroll, please – kuka voitti Pajatson MM-kisojen Julkkiserän! Mutta se ei ole ollenkaan tärkeää, vaan tärkeää on se, että minä voitin MM-hopeaa julkkiserässä. Mä olen pelannut pajatsoa ehkä koskaan, mutta minussa asuikin luonnonlahjakkuus. Hienoa pokaalia en kuitenkaan saanut, joten siksi aion ensi kerran kun voitan maailmanmestaruushopeaa, tehdä sen jossakin toisessa lajissa. Esimerkiksi jalkapallossa.
Mun oli pakko tehdä suuri paljastus jo tänään, koska en ole enää maassa huomenna klo 17.30 kun itse kisa tulee televisiosta (MTV3).

Mulla on hyvin yksityiskohtaiset suunnitelmat mun loman alkuun (koska lomahan on just sitä että on aikataulu kaikelle menemiselle). Mä jopa tiedän missä aion syödä aamiaista tiistaiaamuna. Hyvä. Ostoslistalla on ainakin Veronica Mars DVD-boxit, jos sellaisia on. Kiire tulee.

Mariko on niin paras. Sekä tossa ohjelmassa, että muuten. Sen mä haluaisin tavata. Ma-ri-ko. Hah, olipa huono. Hävettää. Tuohon on hyvä lopettaa.