Paljastus, osa 2

Muutama viikko sitten paljastin suuren salaliiton siitä, että Ruotsin tuleva prinssi Daniel Westling onkin oikealta henkilöllisyydeltään Clark Kent. Toinen hämäävän yhdennäköinen pari on löytynyt. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen muistuttaa hämmästyttävän paljon Israelin pääministeriä Ehud Olmertia. It’s uncanny!



Ehud vai Sepi?



Sepi vai Ehud?

Huomenna ohjelmassa on Juanes! Ensin hänen keikalle, ja sen jälkeen tapaamaan señor Juanesia. Olen opetellut paljon käytännöllisiä lauseita espanjaksi. Me gusta los chicos columbianos (öhh, tai ainakin jotain tonne päin) tarkoittaa: minä pidän kolumbialaisista pojista. ¿Te qieres casar conmigo? tarkoittaa: menetkö kanssani naimisiin? La cucaracha, la cucaracha, ya no quieres caminar tarkoittaa: Torakka, torakka, ei halua matkustaa. Ja ai niin, tengo la camisa negra tarkoittaa: minulla on musta paita. Yup, I’m SO ready.

Karaokediskoteekki

Äitini lähetti päivällä viestin: ”Onko kaamee rapukrapula?”. Vastasin ”NEJ! Int kan ju suomenruotsalainen ha kaamee rapukrapula!”. Eikä ollutkaan krapulaa, eikä minkäänsorttista rapuallergiaa tai yllätyshedelmöitystä.

Rapukekkereiden jälkeen lähdimme Svengiin, Iso Roobertinkadulle. Se on siis olevinaan klubi tai ”disco” (huomatkaa miten hyvin puhun tota nuorisokieltä, kyllähän kaikki vieläkin puhuu diskoteekeistä, eikö?), mutta musiikki on karaokea (aivan mahtava liikeidea, yes?). Ja juhlakansa teini-ikäistä. Keski-ikä Svengissä oli noin 19 (ja noinkin korkealle sen veti ne muutama 22-vuotias turisti jotka varmasti tahattomasti ja vahingossa olivat tulleet paikalle siinä uskossa että se on huippumenomesta). Osalla porukkaamme oli tuttuja siellä (läheiseltä yläasteelta, tai jotain), ja siksi sinne oli pakko mennä. Se osa joka ei tuntenut Svengissä sakkia, veti johtopäätöksensä hyvin nopeasti. Eli lähdimme. Välittömästi. Som skitiga streck. Menimme evakkoon Black Dooriin kadun toiselle puolelle, ja pidimme superhauskaa. Ilta oli jättikiva. Tarinan opetus: Älä mene Svengiin.

Infopaketti Lotista

Meidän kanavalla on yksitoista hittiä ilman katkoja. Eilen meillä oli kahdeksan baaria ilman katkoja. Lähdin työkaverini kanssa baarikierrokselle, ja saldoksi tuli kahdeksan: Corona, Loose, the Rock (nii-in, mä oon aivan rokkari!), Bar 9, We got the beef, Anna K., Storyville ja Manala. Kahdeksan. Se on jo ihan kunnioitettavaa. Ensi kerralla tavoitteenamme on yksitoista baaria ilman katkoja. Pitää varmaan aloittaa jo vähän aikaisemmin päivällä.

Söin eilen lounasta Imagen toimittajan kanssa. Vierähti yli kaksi tuntia. Jos poliitikot rakastavat itsestään puhumista ja omaa ääntänsä, niin tilanne on järjettömän paljon pahempi kun kyseessä on nuorisopoliitikko, I assure you.

Tänään on rapukekkerit. Ne on mun tämän vuoden ensimmäiset. Uskon että mulla on paha rapuallergia, koska rapukestejä seuraavana aamuna on monesti paha olo. Tai sitten ne ravut jollain yliluonnollisella tavalla olisivat hedelmöittäneet minut ja aamupahoinvointi alkaisi välittömästi. Sitten vähän ajan kuluttua mä synnyttäisin Crab People!!! Aaaargghh, noooooo!
Okei, mä katson liikaa South Parkia. Mun pitäisi yrittää katsoa sivistyneempää viihdettä. Kuten Brokeback Mountainia, jonka sain mun DVD-kerhostani (tällä kertaa ihan tarkoituksella, enkä vahingossa). Olen kuitenkin sen verran urpo että en muistanut peruuttaa edellistä Kuukauden elokuvaani, ja nyt mun pitää ostaa siis myös Lupaus. Uskallan luulla että se on mun mielestäni aika tylsä elokuva, siitäkin huolimatta että suuret elokuva-aviisit Kotivinkki ja Me Naiset ovat antaneet sille neljä ja viisi tähteä. Ainoa mikä tuossa DVD:ssä kiehtoo on se, että se sisältää myös Infopaketin Lotista.

Arvaan jo sisältöä: ”Lotat ovat pääasiassa sangen älykkäitä, viehättäviä ja äärettömän persoonallisia. Ajoittain he ovat epätasapainoisia, lapsellisia ja huonon huumorin viljelijöitä, mutta siitäkin huolimatta hurmaavia”. Joo, noin mä uskon että ne sanovat.

Oh no! Mä unohdin täysin juhlistaa tämän blogin kahdettasadannetta postausta! Tämä on jo postaus numero 215! Hurrah!

Asunnonomistaja ja aikuinen

Kaupat on tehty, ja minä olen nyt virallisesti asunnonomistaja. Asunnon lisäksi sain asuntovälitysfirmalta pienen aaltomaljakon ja pankilta kahvipaketin. Eli nyt tuntuu siltä kuin lainaa olisi 180 000 euron sijasta enää 179 975 euroa. Tästä tää alkaa. Asunnonostamisesta saa noin tuhat aikuispistettä, ainakin. Kohta mä varmaan hankin S-etukortin ja lentosukat.

Julkkis look-a-like

Oh crap. Osoitteessa www.myheritage.com voi kuvan perusteella tsekata ketä julkkista muistutat.



Lotta Backlund (duuhh!)



Kathleen Turner



Jean Harlow



Leslie Caron (siis ei silloin kun se oli nuori ja nätti, vaan nyt kun se on noin satavuotias).

Huomatkaa että Jean Harlow ja Leslie Caron ovat VANHOJA ja Kathlee Turner näyttää vähän mieheltä. Onneksi mun äiti pakotti mut ostamaan sen ryppyvoiteen.

Suojaa vapailta radikaaleilta

Kävin asuntomessuilla. Wow. I’m so NOT asuntomessuihminen. Mä ajattelin että saisin sieltä hyviä virikkeitä uuden Love Mansionin sisustamiseen (ja sain ilmaiset liput. Thank God. Onneksi en maksanut siitä), but no such luck. Tylsää ja ahdistavaa lähiö- ja omakotitalohommaa se oli, ei mulle mitään. Ainoa talo joka mua viehätti ihan suunnattomasti, oli päreistä tehty talo nimeltä Kotilo. Se oli ihan älyttömän epäkäytännöllinen, mutta niin käsittämättömän hurmaava (much like me!). Nukkumatila oli tehty keskelle portaikkoa, ja kylpyhuone olohuoneen yhteyteen. Talon ympäri koristeena vallihautatyyppisesti meni vana lasimurskaa, jonne oli hajoitettu vaikka mitä lasiastioita (ainakin muutama edesmennyt Mariskooli näkyi). NIIN epäkäytännöllistä ja NIIN outoa. Mutta NIIN täydellistä.

Asuntomessujen parasta antia olikin Lumenen ystävänmyynti jota mainostettiin messuilla. Lumenen pääkonttori (?) sijaitsee Espoossa ihan asuntomessujen vieressä ja kannattaahan sitä varmaan heti mainostaa jos ihmisiä kerrankin tulee Kauklahteen, vaikkei asuntojen kanssa meikeillä mitään tekemistä olekaan. Asuntomessujen saldo oli siis ihan kiitettävä (2 x puuteri, 2 x turvenaamio (yes, really), 3 x huulipuna, 3 x huulikiille, 2 x rajauskynä, 1 x kosteusvoide).

Koin myös hienoisen ikäkriisin. Äitini poimi käteensä ryppyvoiteen (tai eihän niitä kutsuta ryppyvoiteiksi, vaan tyyliin vitamiinirasvaksi tai joksikin yhtä epämääräiseksi), ja sanoi mulle: “Tää on tarkoitettu ehkäisemään ikääntymisen ensimmäisiltä merkeiltä, eli tämä ei ehkä minulle enää ole niin ajankohtainen”. Ja sitten me tuijotettiin toisiamme hetken; hän merkitsevästi, minä kysyvästi. Perkele. Ikääntymisen ensimmäiset merkit. Mä mitään ryppyvoidetta voi tarvita, mä oon 25! Äitini katsoi minua vielä hetken, yhtä merkitsevästi. Mä ostin voiteen.

Nyt kun tutustuin uuteen ruumisrasvaani vähän tarkemmin, kävi ilmi että se myös “suojaa ihoa vapaiden radikaalien haittavaikutuksilta”, joten tätä kannattaa laittaa myös jos törmää vahingossa johonkin EuroMayDay-marssiin tai itsenäisyyspäivänä Kuokkavieraisiin.

Interior (inferior?) design

Mun uudessa asunnossa on iso jenkkijääkaappi, varmaan kaksi kertaa isompi kuin tämänhetkinen jääkaappini. Quick examination of contents of current fridge: Valkoviinipullo (EI avattu), kuusi pulloa vichyä, soijakastikepullo (EI vielä vanhentunut), valkosipulisalaattikastike (viimeinen käyttöpäivä 10.5.2006) ja pullo Felix Pastaketsuppia (pahaa). Note to self: heitä salaattikastike roskikseen. Huonot uutiset: Uusi jääkaappi tulee siis näyttämään vielä tyhjemmältä kuin nykyinen. Hyvät uutiset: Sinne mahtuu monta, monta, MONTA pulloa valkkaria enemmän kerralla kuin nykyiseen.

Etelä-Suomen Sanomat olivat seuraamassa torstaista paneelia johon osallistuin Porissa. Puhuin niin viisaita että pääsin lehteen asti:
”Sanaa "pakkoruotsi" kukaan panelisteista ei hyväksynyt.
-Meillä oli pakkokemiaa koko yläasteen. Se otti päähän, mutta se opiskeltiin. En lietsonut silti kansanjoukkoja pakkokemiaa vastaan, nauratti Lotta Backlund yleisöä.

Koomistakin voimaa

Aiemmin vahvan suomenkielisen komiikan tantereet on nykyään vallattu ruotsinkielisillä koomikoilla. Lotta Backlund ja André Wickström ovat tyypeistä tunnetuimpia.
Molemmat löytävät komiikkaansa voimaa kaksikielisyydestään.
-André on sellainen maalaispoika, joka puhuu Sipoon murteella. Minä olen toinen ääripää. Sellainen, joka opiskelee Hankenilla ja kulkee Burberry-huivi kaulassa, sanoi Backlund.
-Kun vahvistaa ruotsinkielistä stereotypiaansa, siitä muodostuu uniikki tapa kertoa myös omasta kielestä ja kulttuurista. Se on myös omiaan tavallaan käänteisellä tavalla murtamaan kulttuuriin liittyviä stereotypioita.

Tänään kävin Lastenklinikalla. Tosiradio Lotta Tekee Lapsen-finalistiksi noussut Tero halusi lahjoittaa voittamansa pelikonsolin Lastenklinikalle, ja pääsin siivellä mukaan. Oli tosi hieno tunne viedä sinne jotain, joka saattaa huvittaa pikkupotilaita. Ne kaikki palkinnot olisi pitänyt lähettää sinne.

Huomenna aion olla superaikuinen, ja mennä Asuntomessuille. Mikään sisustaminen ja designsäätäminen ei ole ikinä kuulunut kauheasti kiinnostuksenkohteisiini, mutta nyt kun yht’äkkiä on oma, ei enää väliaikainen asunto joka pitää nätisti sisustaa niin alkaa yllättäen kiinnostamaan. Eilisissä grillijuhlissa selasin Laura Ashleyn Country Design-kirjaa. Noin neljä sekunttia. Obviously THAT’S not for me.

Maria Bimbo

Blessed art thou, Starbucks!

Tämä oli ilmainen mainos, mutta katsokaapas tätä: Dagens Nyheter kirjoittaa perjantaina että bloggaajat keräävät itselleen yhä suurempia mainostienestejä. Ruotsissa mediainvestoinnin nettiin ovat kasvaneet yli 40 %:lla viime vuoden aikana, ja ovat nyt noin 2,3 miljardia kruunua. Tämä vuorostaan tarkoittaa että suurilla, etabloiduilla (toi on sana, onhan?) saiteilla ei enää ole mainostilaa kovinkaan paljon. Niinpä Ruotsin suurimmat (ja pienemmätkin) mediatoimistot ovat alkaneet suosittelemaan asiakkailleen että nämä mainostaisivat heille oikeantyyppisissä blogeissa. Tällä hetkellä mainoksia virtaa lähinnä ”tunnustettuihin” blogeihin, kuten Vecko Revyn-lehden alaisuudessa toimivaan Ebba von Sydowin blogiin, mutta ammattilaiset meinaavat että lähitulevaisuudessa mainostilaa etsitään myös yksityisistä blogeista. Ergo: Tänne vaan, tervetuloa.

Tiedättekö sen jutun miten saa oman pornotähtinimensä? Että pitää ottaa oma toinen nimi ja sitten ensimmäinen kadunnimi missä on asunut. Mun pornotähtinimi olisi Maria Bimbo. Se on jo vähän liian hyvä.

Me asuttiin todellakin Budapestissa Bimbo utcalla (utca = unkariksi katu). Bimbo unkariksi tarkoittaa nuppua, eli tarina on ihan respectable, mutta nyt mun pornotähtinimeni forever on siis Maria Bimbo. Vaikka Lotta Love ei olisi yhtään huono sekään.

Kaiken takana on Backlund

Oooh, must get feng shui in balance. (Note to self: must find out what feng shui actually is). No ei, mähän olen lähes täysoppinut feng shui-konsultti, koska kerran selasimme äitini kanssa pientä 5 x 5 cm suurta Feng Shui-oppikirjaa. Ainoat säännöt mitkä jäi mulla mieleen oli että asuntoon pitäisi aina peruuttaa sisään, ja ensimmäinen asia mikä sun pitäisi nähdä kun tulet asuntoon on kolmijalkainen sammakko. (Mulle on kuitenkin hieman epäselvää pitääkö se siis asettaa niin että se on heti oven vieressä jotta näet sen kun peruutat sisään, vai ovea vastapäätä jotta se on ensimmäinen asia jonka näkee kun tulee asuntoon kuten normaali ihminen – etuperin. Said frog will not be seen in my apartment, I fear. Ja se asuntohan on nyt jo niin täydellinen, ettei siellä varmaan energiat edes voi virrata väärin ja epä-feng shui’sti.

Ja ai niin, muistinko myös mainita että mulla siis siellä mun uudessa asunnossa on POREAMME? Ihan kuin mä olisin joku räppäri Cribs-ohjelmassa. Amme ei suinkaan ole pinkki ja sydämenmuotoinen (valitettavast), vaan ihan peruskylmyampeen muotoinen ja kokoinen, mutta siinä on pore-efekti. I love it. Nyt tarvitsen vaan laajakuvatelkkarin kylppärin seinälle ja voinkin siirtää Gilmore-maratonit poreammeeseen. That’s the life.

Tänään olin radio Vegassa puhumassa perintöverosta. Spontaanisti perintövero tuntuu erittäin epäoikeudenmukaiselta verolta, enkä yhtään ihmettele että Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa kansasta haluaa sen poistaa. Monesti pienessä, ja vähän suuremmassakin, perinnössä koko perinnön pointti häviää täysin kun joudut siitä fyrkkaamaan jättimäisiä summia kertaheitolla. Jos niin traagisesti käy että esimerkiksi nuori aikuinen menettää vanhempansa, on hänen todennäköisesti sangen vaikeaa jostain pieraista esiin kymmeniätuhansia euroja jotta voi säilyttää esim lapsuudenkotinsa tai muuta arvokasta jota vanhempansa olisi halunnut hänen saavan.

Uuuuh, ja joko olet lukenut uusimman Trendi-lehden?! ”Kaiken takana on Backlund”, otsikoivat he. Niinhän se on. Glad the media is finally catching on. ”Onko Lotta Backlundista tulossa äänitorvi 80-luvulla syntyneille konservatiiveille? Uuden kokoomuspolven keulakuva, 2010-luvun Piia-Noora Kauppi?” Okei, täytyy vastustaa tota ”konservatiivi”-sanaa, koska olen kyllä niin liberaali, mutta I appreciate the sentiment. ”Hauskaa? Kyllä. Tervetullutta? Ehdottomasti.” Sweet. Love the people at Trendi.

Pori calling

C'est super! Jazzeilla on hienoa ja hauskaa. Eilen juonsin ja kävin puhumassa viisaita asioita politiikasta, vaikuttamisesta ja tietysti bloggaamisesta nuorkauppakamarilaisille. Illalla olin kaupungin vastaanotolla. Juttelin Satakuntalaisen toimittajan kanssa joka sanoi minulle että aikoo laittaa nimeni nyt ylös koska olen ainoa joka edustaa ammattikuntaa ja taustaa joka oikeasti kiinnostaa yhtään ketään. Samoilla kutsuilla oli myös Matti Vanhanen.

Ilta jatkui tietysti paheen tiellä, ja teimme valtavan virheen ja menimme kuuntelemaan eduskunnan karaokekerhon esitystä. Wow. That sucked. So bad. Sieltä various baareihin ja autotalleihin raveihin (tai jotain). Ilta loppui paikalliseen teinihelvettiyökerhoon jossa olimme me, miljoona porilaista ja Ike Kanerva. Kohta kotiin.

Ja ai niin: Ostin sitten eilen aamulla asunnon. Ostin. Itse. Sen ihana. Pankki omistaa minut nyt, mutta omistakoot. Mä omistan ihanan asunnon. Beware, the Love Mansion is moving.

Bang Bang

Loma! Mulla on loma! Paitsi että toi on kamalaa kusetusta. Mulla ei todellakaan ole lomaa, mutta käytän lomapäiviä töistä mennäkseni Poriin SuomiAreenaan. SuomiAreena on eduskunnan ja maikkarin SuomiAreena järjestämä kaikkien suomen ja universumin tärkeimpien ihmisten ja kansalaisjärjestöjen spektaakkelimaiset kokoontumisajot. Tai jotain. Anyway, menen sinne juontamaan "nuoret, muistakaa äänestää"-tyyppisen tilaisuuden kahteen eri otteeseen. Tänään illalla menen puhumaan Nuorkauppakamarilaisille vapaasta sanasta (ja vähän blogeista mediana) ja huomenna osallistun paneeliin Jörn Donnerin, Astrid Thorsin ja Porin kaupunginjohtajan kanssa.

JA: Tänään aamulla mä tein sen! Tarjouksen siitä TÄYDELLISESTÄ asunnosta. Mä saan kohta tietää. Mä haluun sen! Haluun haluun haluun!

Eilen oli karaokea Anna K:ssa ja jazzfiilistelyä Storyvillessä Kukan ja kukan sulhasen Michaelin kanssa. Anna K:ssa ja mummokujalla mukana oli myös Michaelin aussikaveri Ben Bang. Okei, mä en ole ihan varma että sainko mä ton nimen oikein... Mä kutsuin sitä Bang Bang:iksi koko illan. Go Bang Bang!

Storyvillessä bändi oli mahtava. Mä haluan jazzlaulajaksi. Must put that on my list.

Love Mansion - the new and improved version

Mä oon rakastunut. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Mä kävin katsomassa asuntoa. Nyt mä haluan mennä sen asunnon kanssa naimisiin. Mä en enää haluaa mennä mun pieneen asuntoon, vaan mä haluan olla mun uuden rakkauden kanssa koko ajan. Mulla on huono omatunto: musta tuntuu ihan kuin mä pettäisin mun omaa asuntoa vieraan, isomman kanssa. Salee mä nään siitä märkiä unia ensi yönä. Mun on pakko alkaa säästämään. Mä en enää ikinä shoppaile mitään. Mun radio/CD-laite onneksi muistuttaa mua mun säästötarpeesta taukoamatta kun se hyppyyttää mun uutta Nick Lachey-levyä koko ajan.

Mä tiesin sen jo eilen kun mä näin ilmoituksen tosta asunnosta. Mä tunsin sen heti. Se oli kohtaloa. Me kuulutaan yhteen, Asunto (kyllä, huomaa capital A) ja minä. Love Mansion: the new and improved version. We’re meant to be. Musta tulee enemmän ja enemmän fatalisti koko ajan.

Tein vielä kieroja asunnonostajakikkoja, ja pelottelin muita ostajia sanomalla isoon ääneen "toi liikenteen meteli on sit todella kamala ja jatkuva. Mä asun tossa ihan vieressä, mä tiedän" ja nyökkäilin tietävästi. Autoa ostaessa pitää aina potkia renkaita, ja mietenkin että pitääköhän asuntoa ostaessa potkia esimerkiksi seiniä, mutta en tehnyt sitä (koska asunto oli niin täydellinen etten mä halua vahingoittaa sen täydellisyyttä potkuilla). Asunnossa ei ole vaatehuonetta, mutta on paljon kaappitilaa. Eli mun 17 farkut mahtuu sinne.

Kyllä, mulla on 17 farkut. Mä siivosin lauantaina ja yritin ratkaista mun vaatehuoneen tilaongelmaa, ja laskin mun farkut. Niitä on 17. Kuka ihminen tarvitsee 17 farkut?!? Ei KUKAAN! Laukkuja oli vaan 40, mikä yllätti mut koska ne vie kohtuuttoman paljon mun säilytystilasta, ja oisin veikannut että niitä oisi ollut ainakin sata.

Ooooh, mä en voi lopettaa ajattelemasta sitä asuntoa. Se on täydellinen. Täydellinen täydellinen täydellinen. I want to marry it. Mä unohdan miehet täysin, ja meen ton asunnon kanssa naimisiin. Mutta huomenna menen katsomaan sitä uudestaan, tällä kertaa järjen ääni mukanani. Can’t hurt.

Prinsessan Victoria och prins Clark

Mulla on peffa kipeä. Ja ei edes mistään sellaisesta, mielenkiintoisesta syystä, vaan siksi että kävin pyöräilemässä. Ei tää myöskään mitään treenikipua ole, vaan ihan perus peffatraumaa. Pöh. Urheilija ei tervettä päivää nää. Ensin benji-hyppy ja nyt tämä. Hypystä ilmaantui meiliini jopa todistusaineistoa. Tadaa:

Tänään olen myös paljastanut suuren salaliiton. Prinsessa Victoria on nyt vaikka miten kauan deittaillut Daniel Westlingia, ja yhtä kauan poikaraukkaa on vähän paheksuttu. Onko Danielissa prinssiainesta ollenkaan, epäilevät Damernas Värld ja muut korkealuokkaiset aviisit. Kuningashuone hyväksyy silti sinnikkäästi suhteen. Sherlock Backlund on päässyt asian ytimeen. Katsokaapa oikein tarkkaan, Daniel Westling onkin oikeasti Clark Kent! Jos ei Teräsmies ole prinssiainesta, niin ei sitten kukaan.

Clark Kent?

Daniel Westling?

Eilen ostin taas hippipaidan. Musta tulee kohta vegaani kun oon niin Indiska-mainos. Nyt meen kampaajalle. Oh, the fascinating life that I lead.

Menkkamonsteri

Kaksi ja puoli tuntia elämästäni joita en enää ikinä saa takaisin. I feel cheated. Pirates of the Caribbean ei ollut ihan voittaja. Johnny Depp oli aivan loistava hahmoineen ja ilmeineen, mutta muuten elokuva jätti kyllä vähän toivomisen varaa vielä.

Tänään on taas hormonihirviö ja menkkamonsteri kylässä (kuvainnollisesti siis, noi ei ole mitään koodinimiä mun känkkäränkkäisimmille ystävättärilleni). Vielä ei ole tullut ruumiita, mutta se taitaa olla vaan ajan kysymys. Se, tai suuri public display of itkuraivari.

Mun luontainen itseuojelu- ja piristysvaistoni sanoo että pitäisi mennä shoppailemaan, mutta sen verran fiksu olen nykyään, että tiedän ettei menkkojen aikaan sovi shoppailla. Mitä muita piristyskeinoja on? Siis laillisia, mä vastustan muita laittomuuksia. Paitsi ehkä punaisia päin kävelemistä, mutta se ei varmaan piristä kovin paljon.

Huset i paket

Ulkona paistaa aurinko. Ainakin luulen niin, mun asunnon ikkunat ovat niin likaiset ettei täyttä varmuutta voi olla. Pitäisi olla iloinen ettei asuntoni kaikki ikkunat ole vuorattu valkoisella pressulla, niin kuin naapureillani, mutta se lämmittää aika vähän kun muka ei saa ikkunoitakaan pestä juuri nyt. HIP – Huset i paket.

Vietin eilen laatuaikaa perheeni kanssa. Oli mamman ensimmäinen lomapäivä, ja päätimme lähteä aina niin eksoottiseen Itäkeskukseen. Se oli vähän niin kuin miniloma, koska Itäkeskus on vähän niin kuin lähtisi ulkomaille. Kuulimme paljon eri eksoottisia kieliä, söimme mexicolaista ruokaa ravintolassa ja shoppailimme. Eli aivan kuin lomalla. Minimatkamme kruunasi pikkukioski josta löyty Festistä ja muuta ulkomaalaislimsaa. Nothing says holiday like foreign soda. Tiedättehän tuon vanhan sanonnan, tiedättehän?

Tänään meen pelottavaan elokuvaan. Pirates of the Caribbean-elokuvan jatko-osan ennakkonäytös on tänään. Mua ei oikeastaan lämmitä yhtään se, että sinne on ikäraja vain 11 (joka voisi viestittää sitä että se ei ole kovinkaan pelottava) tai että sen tuottaja on Disney, sillä mä olen nähnyt että siinä ykkösosassa on luurankoja. Ja luurangot on aina pelottavan elokuvan merkki.

Ehkä kirjoitan lisää yöllä, sitten kun istun asunnossani kylmän hikisenä, enkä saa unta koska katsoin niin pelottavan elokuvan. Ellei tekstiä ilmesty yöllä lisää, voi elokuvan huoletta mennä vähän nynnymmätkin (kuten minä) katsomaan.

Rokkifestivaalit

Minä olin Ruisrockissa. Eli rokkifestareilla. Jotkut sanovat ettei ole festareilla jos vaan menee lounaalta venekuljetukseen, josta suoraan VIP-alueelle, sieltä takaisin laivalle kun lähtee illalliselle, ja sitten vielä takaisin VIP-alueelle. Ne sanovat että sitten vasta on ollut festareilla kun on kunnolla rämpinyt mudassa, tai jotain. No, mä melkein rämminkin. Yhdessä paikassa oli sellainen hana jossa ihmiset täyttivät vesipullojaan. Siinä ympärillä oli ihan märkää ja liejuista (=mutaa) ja mä melkein astuin toisella jalalla siihen kohtaan. Ergo: rämmitty on.

Lotta festareilla

Tein muutenkin vaikka mitä festarimaista: join kaljaa, annoin haastattelun YLE:lle siitä mitä tällainen päivä Turussa antoi Helsinkiläiselle kunnallispoliitikolle (=minä, krhm, tietenkin), kävin Bajamajassa ja hypääsin Bunge-hypyn. Pelottavinta oli Bajamaja. Mulla oli päällä ihan rokkifestivaalivaatteetkin. Farkkuhame, musta toppi ja fliparit. Ja Longchampin laukku, which apparently gave me away.

Bunge-hyppy oli aivan uskomaton. Mun ei edes tarvinnut sitä itse maksaa, vaan sen maksoivat demarikaverini. Aina kun on mahdollisuus saada kokoomuslainen narun päähän, niin mahdollisuus pitää käyttää, he sanoivat. Hyppy oli ihan huippuhauska. Se oli 60 metrin korkeudesta. Vähän jännitti kun kori lähti ylös, koska piti seistä todella lähellä korin reunaa, eikä siinä ollut mitään edessä. Ja se tuntuu kyllä tosi korkealta. Perillä 60 metrissä poika laskee kolmeen ja taputtaa olalle. Hetken odotin, ja sitten vaan kaaduin eteenpäin. Aivan uskomatonta. NIIN huippumahtavaa. Aion mennä uudestaan. Kaikkien pitäisi mennä. Se oli hienoa. Hienoa, hienoa, hienoa.

Festareilla olin, joo. Yhtään bändiä en nähnyt, mutta olin festareilla. Paitsi muutaman biisin Don Johnson Big Bandia kävin kyllä katsomassa, mutta totesin että kaljateltassa oli hauskempaa. Niitä bändejä voi kuunnella vaikka CD:lta. (Oh, I’m gonna get so much shit for that…). Yöksi Hamburger Börsiin ja aamulla hotelliaamiainen, joka on parasta maailmassa.

Nine million bicycles

There are nine million bicycles in Beijing
That's a fact,
It's a thing we can't deny
Like the fact that I will love you till I die.

Katie Melua on fantastinen (she says, reaching for the Kleenex).

Huomenna meen festareille! My goodness. Mulla ei ole aavistustakaan miten sinne pitää pukeutua, ja kuinka paljon mun pitää ottaa tavaraa mukaan. En onneksi mene lentokoneella, koska sinne saa ottaa matkatavaraa ainoastaan 20 kiloa. Mun pakkaaminen on aivan onnetonta. Viime viikonlopun Robbie-matkalla mulla oli mukana kahdeksan (kyllä, KAHDEKSAN) toppia. Ja kun istuimme terassilla ennen lähtöä tajusin ettei mulla ollut kuin yksi pitkähihainen vaate mukana. Mukana oli myöskin ainoastaan yhdet housut. Kenkiäkin oli vain kahdet, mutta toppeja tosiaan kahdeksan. Rational packer, I am.

Tein haastattelun Nick Lacheyn kanssa eilen. Valitettavasti en livenä, vaan puhelimen kautta. Nick istui New Yorkissa, ja minä studiossa Lauttasaaressa. Se oli kovin korrekti ja mukava. Sen gestapo-publicistilta tuli hyvin tarkat ohjeet siitä mitä saa ja mitä ei saa kysyä. Ja sitten tein niin kuin sanottiin. Mä oon niin nynny. Mutta Nick oli tosi mukava. Ja se on hirvittävän komea. Se oli varmaan alasti koko sen haastattelun ajan. Niin mä ainakin sen kuvittelin. Joo, kyllä se ehdottomasti kuulosti alastomalta.

13 tunnin työpäivän jälkeen lähdin kaverini Thomaksen luokse, josta kierot pojat vielä pakottivat minut terassille käyttämällä hyväkseen täysin epäeettisiä aseita. Eli Mumm shamppanjaa. Minua ei voi siis itse pitää mistään vastuussa, tietenkään. Se oli psykologista sodankäyntiä. Tai ei sodankäyntiä. Eikä niin psykologistakaan. Okei, mä oon vaan niin helppo.

Kookostehdas

Aromatisoin tänään asuntoni. Heitin puoli pulloa hajuvesiöljyä lattialle ja nyt mun asunto haisee kookostehtaalta (tiedättehän nuo tunnetut kookostehtaat, tiedättehän?). Onnistuneesti viskasin sen vielä juuri tuohon keittiön oven eteen, ja näen jo sieluni silmin kun kiikutan höyryävää pastakattilaa vierailleni illallispöytään ja liukastun öljyn vahaamaan parkettikohtaan. Okei, myönnän, there’s a flaw in the story, koska luonnollisestikaan mä en pidä mitään illalliskutsuja jossa pastakattilat höyryävät, mutta saattaisihan kyseessä olla vaikka viinipullo joka lentäisi lattialle! No, eipähän tuoksuisi kookos enää. On tää ehkä parempi näin.

Aion hankkia itselleni jostain Katie Meluan CD:n, sillä on tosi kivaa musiikkia. Ja vaikka nimi onkin Melua, niin nomen NON est omen tällä kertaa.

Suuri vesivahinkoharjoitus

Musta on tullut vainoharhainen. Ja mahdollisesti kyttääjä. Vainoharhainen kyttääjä. Kuulostaa hyvältä. Makasin sängyssä eilen nukkumaanmenoaikaan ja kuulin outoa lorinaa. Yritin blokata äänen päästäni. Ehkä se kuului talon ulkopuolella olevasta pressusta, päättelin. Mutta ei, ääni oli ihan samanlainen kuin jos naapuri kusisi lattialle (no, tai siis, sama kuin jos kuka vaan kusisi lattialle, I imagine. En mä niin hyvin osaa erottaa naapurini pissaamista muiden vastaavasta). Sain valaistuksen. Paniikkivalaistuksen. Näin kova lorotusääni ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että yläkerran naapurilla on valumassa kylpyamme yli! Kohta se vesi on mun asunnossa ja oonhan mä maksanut mun kotivakuutuksen ja voi helvetti minne mä laitan mun kengät jos täällä alkaa koko lattia lainehtia ja minne mä meen asumaan siksi aikaa kun mun naapurin pilaama parketti uusitaan koska jos meen äidin luokse niin sieltä on pidempi matka töihin ja mitä jos se yläkerran mummo onkin kaatunut suihkussa ja se makaa siellä kuolleena ja siksi vesi tulee yli äyräiden ja VOI EI MITÄ MÄ TEEN?!?

Mun ensimmäinen ajatus (ton jälkeen) oli tietysti: I better investigate! Menin kylpyhuoneeseen suorittamaan kuunteluoperaatiota. Joo-o, selkeästi siellä kylpyamme lainehtii. Vedin siis vikkelästi salapoliisihousuni jalkaan ja avasin oven rappukäytävään (sinnehän se vesi ensimmäisenä valuisi, ennen kuin mun asuntoon, eikö?) mutta vielä ei ainakaan kuulunut lorinaa tai näkynyt tsunameja käytävässä. Kuuntelin ihan hiirenhiljaa. Suljin oven ja menin kylpyhuoneeseen kuuntelemaan. Sitten se yläkerran naapuri sulki suihkunsa. Naapurin iltasuihku saa mut siis suorittamaan suuren mittakaavan hälytysharjoituksen salapoliisihousut tanassa ja Sturmabteilung on speed dial.

The verdict is in: Vainoharhainen kyttääjä.

Toimiiko junan vessa?

Voih. Robbie. Oih. Robbie. Ullevilla oli miljardi (eli noin 55 000) ihmistä katsomassa konserttia, mutta kun Robbie lauloi Back for good, niin olen aika varma että se lauloi vaan mulle. – Se ei nähnyt sinua sinne sadan metrin päähän missä seisoit, sanotte. Mutta kyllä se näki. Ihan varmasti. But seriously, Robbie on show-mies. Ihan mahtava karisma, ottaa varmasti yleisön kuin yleisön yhtä hyvin kuin tuolla.


Matka oli kokonaisuudessaan hauskinta pitkään aikaan. Verrattuna mihin tahansa. Vaikka bussissaistumista oli ohjelmassa about tuhansia tunteja, oli matka aivan ratkiriemukas. Bussin vessa ei kuitenkaan ole ihan yhtä toimiva kuin junan vessa, vaan vessassa oli tarkat käyttäytymisohjeet. Ja ne olivat graafisesti esitelty myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta olisi ymmärtäneet sitä kun
a) kuski KÄSKI istua ja KIELSI seisomasta pissiessä, tai
b) ovessa oli kissankokoisin kirjaimin kirjoitettu kylttiin ”ISTUTHAN pissiessäsi” (ei ehkä just noilla sanoilla).
Kuva jossa asia vielä väännettiin rautalangasta oli sellainen, jossa porsas (sikamies for the analogy-impaired) kuseskeli seisoaltaan pitkin lattiaa, kun taas pingviini (herrasmies) istui sivistyneesti pöntöllä. Kenellä on se työ että pitää keksiä tuollaisia? Wau.

Pilkahdus synkkään ja syvälliseen sielunelämään: Mulla on tänään alkanut suuri elämänmuutos (koska elämänmuutospäätökset täytyy aina tehdä uuden kuukauden ensimmäisenä maanantaina, eikö?)("No mä poltan vielä tän viikonlopun, ja sitten maanantaina lopetan". You know). Aion detoxata itseni maailman ihanimmasta miehestä. Hän on täydellinen (miinus siis se, että hän on jonkun toisen oma) ja mun mielestä tarkoitettu elämään mun kanssa loppuelämänsä, mutta universumi oli eri mieltä. Niinpä asia ei ole aiheuttanut minkäänlaisia konkreettisia toimenpiteitä (edes tunnustusta) (paitsi tietysti aivan liikaa shoppailua mun puolelta unohtaakseni sydäntäsärkevän totuuden). Jos pohtii liikaa toisen omaa, jää omat jutut tekemättä. Voi tätä vitutuksen määrää. Mutta tänään siis julistan juhlallisesti uuden elämän alkaneeksi, ja ilmoittaudun takaisin peliin. Nyt myös henkisesti. Huh, menipäs vakavaksi. Must revise rescue plan now.

Tän päivän top-3:
1) Starbucksin vastajauhettu kahvi
2) Maailman huipuin työpaikkani
3) Pikkuveljeni jenkkifudissaavutukset

Tän päivän bottom-3:
1) Taksi, joka ei tullutkaan tänään aamulla
2) Internet, joka ei toiminut töissä
3) The obvious