Nyt analysoimaan

Tätä kieltä (HUOM! Kieltä, EI moraalisesti kyseenalaista sisältöä) ovat Helsingin ruotsinkieliset abiturientit pohtineet.

Slut med kompisen

Jag har dumpat och nobbat killar för riktigt pladdriga orsaker: konstig panna, kunde inte nämna alla de finska europarlamentarikerna, trängde sig in i spårvagnen före de som var inne hann ut. Jag har också dumpat killar för fullständigt rimliga orsaker: han flyttade utomlands, skrattade åt mina historier på fel ställen, hade visitkort med texten ”I will give up my gun when they prie it from my cold dead fingers”. Flick- och pojkvänner kommer och går, men kompisar förblir. Eller hur?

Det kan finnas många orsaker till att ett par går sina skilda vägar. En av dem är rätt aktuell, nämligen firmans lillajulsfest. För de flesta är firmans lillajul ett spektakel man desperat försöker glömma. (Vems idé var den uppblåsbara dockan, egentligen?!). Andra däremot försöker ännu också minnas. (Jo, du sade faktiskt det till din chef. Och nej, han tyckte inte att det var underhållande). Snedsteg händer, speciellt under lillajul, men ibland slutar förhållanden mindre abrupt.

Ibland hör man att äkta par skiljer sig eftersom de ”växte isär”. Ni vet nog. Låtsas inte att ni aldrig sett på De vackra och de djärva eller Melrose Place. “We just grew apart”. Sådant händer. En person mognar och utvecklas – och förändras. Jämför dig själv: är du samma person idag som du var fem eller tio år sedan? Inte alls. Det kan ju hända att personen du lever med har utvecklats annorlunda än du. Hon eller han är heller inte samma person längre. Så det är kanske inte så konstigt att folk “växer isär” i alla fall.

I det moderna kompiskollektivet är det dock inte tillåtet att skilja sig från sin kompis på grund av isärväxande. När du en gång blivit kompis med en person, är det inte tillåtet att avsluta den vänskapen. Även om din kompis skulle ha blivit en familjelivsavgudande Hausfrau eller en självtillräcklig B-klassens kändis eller en patetisk socialparasit, även om hon plötsligt skulle representera alla de värden du själv föraktar tar vänskapen inte slut. Då den andra ringer och ber dig på kaffe, går du. Som svar duger absolut inte “hördu, vi kanske inte borde träffas längre. Jag skulle vilja träffa andra människor”.

Du kan alltså skilja dig från din pojkvän, men inte din kompis. Det enda sättet att ta avstånd från en kompis är att sluta ta hennes samtal och hoppas att hon fattar i något skede. Men inte vill man ju vara sådan heller. Kompisen är ju inte elak, bara irriterande. Ingen av oss vill såra en kompis, utan hellre ljuger vi och hittar på svepskäl för att inte hinna träffas.

Ibland slutar vänskap förstås mer dramatiskt: skymfningar, förolämpningar, tårar och blodutgjutelse. Ibland gör kompisar orätt mot varann. Din kompis kanske stjäl din flick- / pojkvän (vad hände med allt det där ”ingen flicka / pojke kommer NÅGONSIN att komma mellan oss”?) eller oåterkalleligt annars bränner alla sina broar. Då finns det endast en mogen approach: Hämnas.

Kähmiä vaiko eikö kähmiä?

Sofi Oksanen löi, kun mieskansanedustaja kouraisi peffasta. Oikein. Niin pitäisikin tehdä. Mäkin olen aika nynny, ja yritän hoitaa tuollaisissa tilanteissa (riippuen lähentelijästä) asian sivistyneesti (pyöräyttelemällä silmiäni lähellä seisoville, kommentoimalla sarkastisesti tai nostamalla tuomitsevasti kulmiani). Rosa Meriläinen kehuu Sofi Oksasen toimintaa. Liian moni on hiljaa, eikä heti nosta äläkkää. Pitäisi nostaa. Ihan vaikka ukkojen omaksi hyväksikin. Jos ne vaikka luulevat, että näin ihan oikeasti isketään naisia? Pitäähän ne päästää piinasta ja ikuisesta saamattomuuden tilasta kertomalla, että EI NÄIN. Kokeile vaikka JUTELLA naiselle. Jotkut naisethan ovat myös muuta kuin sukupuolielimensä.

Meidän kaikkien iloksemme myös Kauko Juhantalo on päättänyt osallistua keskusteluun: ”Olen ollut eduskunnassa kauan, ja minulle tällainen on kyllä täysin vierasta, enkä ole sellaista havainnut. Mielestäni tämä on joku uusi muoti-ilmiö tai erittäin uutta feminismiä”. Voi Kake kiltti. Mä EN ollut eduskunnassa kuin vähän yli puoli vuotta, ja jo sinä aikana kävi harvinaisen selväksi miten usea kansanedustajaherra käyttäytyy nuoria naisia kohtaan. Lienee vähäinen yllätys että kansanedustajakollegat eivät ole sinua, toista keski-ikäistä miestä, ahdistelleet.

Minulta on yksikin kansanedustajamies tarjoutunut nuolaisemaan huulikiilteen huuliltani (kädet eivät tosin olleet peffallani, vaan poskillani ja pitivät päätäni kiinni). Sain viime hetkellä tehtyä action-elokuva pyörähdyksen ja kieli osui mun poskelle. Ei toikaan nyt aivan PC-toimintaa ole. Eikä mitenkään yksittäinen tapaus. Tuollainen ottaa päähän aivan holtittomasti, eikä se ole mitään ”erittäin uutta feminismiä”.

En ollut Manalassa kun Sofi Oksanen hutki kansanedustajaa, enkä mä tunne henkilökohtaisesti (tai mitään antipatioita) Jukka Roosia kohtaan, eli en tohon yksittäiseen tilanteeseen voi ottaa kantaa. Mutta mun mielestä tää mieskansanedustajien härski jeesustelu siitä, että tällainen käyttäytyminen on niin helkkarin vierasta, on tekopyhää. Vaikka kaikki kansanedustajamiehet EIVÄT olekaan tuollaisia, niin epäilen etteivätkö he olisi jonkin sortin kyseenalaista toimintaa joskus todistaneet. Ja elleivät, niin onpa helkkarin hyvä että Sofi Oksanen älähti.

Tästä piti tulla vaan pieni kommentti, ja tästä tulikin oksennus.

Maailmankirjat

Nyt on maailmankirjat sekaisin. Lukiossa tehdään ennen kirjoituksia ns. ”preli-kirjoitukset” (mä en tiedä miksi niitä kutsutaan suomeksi, mutta ruotsiksi ne ovat prelit). Useamman koulun abit siis tekevät samat tehtävät, aivan kuten oikeissa ylioppilaskirjoituksissakin, eri aineissa. Äidinkielenkokeissa on tekstianalyysi. Abit saavat valita eri teksteistä, minkä haluavat analysoida.
Olin lauantaina esiintymässä veljeni abi-illallisilla, jossa joku abeista hyvin casually kertoi minulle että suurin osa oli valinnut analysoitavaksi minun kolumnini. Herranen aika! Koulutusjärjestelmässämme on tultu siihen, että kirjoituksissa analysoidaan Backlundin tekstejä Papper-lehdestä! Voin vaikka postata koko kolumnin tänne kun pääsen kotikoneelle, niin saatte kaikki analysoida oikein sydämen kyllyydestä.
Mutta: en varmaan ikinä ole ollut näin imarreltu mistään.

Ilmastonmuutosta ja virhemarginaali

Joku ehtikin jo kysellä Salolais-hehkutusta. Mun piti kirjoittaa sitä jo eilen. Pertti Salolainen siis lähti eduskuntavaaliehdokkaaksi. Meinasin hehkuuttaa, mutta sitten ajattelin että se miesraukka pelästyy ja luulee että musta tulee kamala stalkkeri, eikä voi enää tehdä normaalia kampanjaa, koska sen pitää aina selvittää etten mä ole siellä (koska tietysti Pertti käy lukemassa tätä blogia, eikö? Ah, itsepetos on niin kaunista).

Mä oon myös huomannut että mulla on jonkinsortin ihmissuhde-ADHD. Jos kiinnostus herää jotakuta ihmistä kohtaan, mutta mitään ei tapahdu heti, niin kiinnostus menee ohi. Ja jos vastakiinnostus osoitetaan vasta muutamaa tuntia tai päivää tai viikkoa myöhemmin, niin tilanne on mennyt ohi. That window closed.

Maikkari teki tutkimuksen siitä, ketkä valitaan eduskuntaan. Maikkarin politiikan toimituksen esimies Timo Haapala kirjoittaa blogissaan näin:

”Kokoomuksen seitsikon ylivoimainen ykkönen on Ben Zyskowicz.

1. Ben Zyskowicz 31,8 %
2. Sari Sarkomaa 15,4 %
3. Jan Vapaavuori 14,1 %
4. Sirpa Asko-Seljavaara 8,9 %
5. Jere Lahti 3,7 %
6. Suvi Rihtniemi 3,5 %
7. Juha Hakola 2,7 %

Mutta kuten sanottu, herra Salolainen kiilaa tuohon joukkoon ja ilman muuta ja tiputtaa yhden. Myös Lotta Backlund pyörii virhemarginaalissa.”

Virhemarginaalissa! Mä pyörin virhemarginaalissa! Juha Hakolan prosentit ovat 2,7, mun prosentti tutkimuksessa oli 2,6. Tutkimukset ovat tietysti aina tutkimuksia, ja tämäkin perustuu 1000 ihmisen otokseen. Vaaleihinkin on vielä yli puolitoista kuukautta aikaa, mutta kyllä toi antaa tsemppiä omaan kampanjaan.

Tän päivän Hesarissa on iso artikkeli Jorma Ollilasta, jossa Ollila kertoo mielipiteensä ilmastonmuutoksesta. Onneksi. On kristallisoitunut monesti, ettei nuorten huuto ilmastonmuutoksesta useimmiten kaiu kuin kuuroille korville. Ollila taas on maassamme nostettu jossain määrin jumalalliselle tasolle, ja kun hän sanoo painavan sanansa, sen arvo on satakertainen monen muun asiantuntijan sanaan. Kun Ollila puhuu, valkoiset keski-ikäiset miehet seuraavat. Hyvä. Tämänlainen korkean profiilin puolestapuhuja mm. päästökaupalle saattaa vauhdittaa yleistä tietoutta ilmastonmuutoksesta, ja aitoa halua tehdä asialle jotain.

Banaania!

Työkaverini Jukka löysi uuden kirjan: Syö itsesi terveeksi. Kirjassa kerrottiin miten menkkaongelmista pääsee eroon. Kirjoittajan mukaan kireyttä ja ahdistusta vähentää banaani. There ain’t enough bananas in the world… Pakko hankkia joku Chiquitan bonuskortti. Joka kuudes kilo banaania ilmaiseksi, tai jotain.

Tästä illasta tulee huippuhauska. Meen vierailevaksi juontajaksi Herkkusia-webcastiin. Kannattaakin tsekata heidän sivunsa heti. Poikien ohjelmaa on ladailtu kymmeniä tuhansia kertoja. Tämä taitaa olla TV:n tulevaisuus: hauskat ihmiset tekevät omasta olohuoneestaan talk-show’ta tai vaikka mitä lähetystä. Median monimuotoisuus kasvaa. I’m loving it! (Huomatkaa hienovarainen tuotesijoittelu (tai itse asiassa slogansijoittelu)).

Pieni moodswing-rintama tulossa lännestä, saattaa ohittaa Helsingin täpärästi. Nyt banaania tänne ja äkkiä. Grasping at straws.

Yllättäjä

Titta här: Alex Stubb uskoo että mä olen näiden vaalien yllättäjä. You heard it THERE first. Alex onkin superihana. Se uutinen tosin ei breikannut täällä.

Päivällä kävin juttelemassa Olutkäräjillä. Olutkäräjät on Panimoliiton järjestämä olutseminaari (ei, se ei ole ollenkaan niin paheellista, kuin miltä kuulostaa). Lyhyitä puheenvuoroja kuultiin pienpanimoilta, ravintolahenkilökunnan puolesta, SOK:lta ym. Minä pidin oluen kuluttajan puheenvuoron. Tehtäväni oli piristää seminaarikansaa stand up-komiikalla ennen taukoa, ja olenkin sitä mieltä että sain hyvin perusteltua kantani. Kävin läpi hallitusohjelman, ja tulin siihen tulokseen että olut vaikuttaa keskeisesti kaikkiin kohtiin. Ja että etenkin STM:ssä ministeri Hyssälän pitäisi silloin tällöin ottaa olut jotta pinna vähän löysääntyisi ja elämänilokin palaisi.

Alkoholivero on kinkkinen juttu. Mun mielestä ei ole valtion asia päättää missä mä milloinkin juon ja mitä, ja vielä verottaa sitä hulluna. Samalla me ollaan kuitenkin kansana osoitettu että me ei osata hanskata "halpaa" viinaa ollenkaan, ja kansanterveydelliset kustannukset nousivat heti kun vero aleni.

Ei skandaalia

Opetusministeriön kansliapäällikkö Harri Skog linjailee tänään Hesarin haastattelussa. Ja ihan asiaa. Osittain. Ammattikorkeiden ja yliopistojen pitäisikin aikaisempaa enemmän yrittää tehdä yhteistyötä tukipalveluiden suhteen. Skog puhuu konsortioista ja liitoista, joita jo on valmistelussa monissa kaupungeissa. Skog sanoo että, ”tärkeintä on säilyttää alueiden elinvoima, jolloin ei voi kaivautua omiin poteroihin”. Joo, korkeakoulutuksella on tärkeä alueellinen tehtävä, mutta mun mielestä on hieman ongelmallista, kun koulutuspolitiikkaa tehdään aluepolitiikkana. Ei enää pohdita kokonaiskuvaa siitä, kuinka paljon tiettyä koulutusalaa ja sieltä valmistuvia tarvitaan Suomessa, vaan annetaan aika randomilla tutkinnonanto-oikeuksia hakemusten perusteella vähän minne sattuu. Tämä on tapahtunut kaupan ja tekniikan aloilla, sekä yliopisto- että AMK-sektorilla.

NRJ Radio Awardsit olivat perjantaina Hartwall Areenalla. Oli supermahtavaa, paitsi että mun tappajasaappaat eivät olleet mitkä jalkojen ystävät. Me juonnettiin Jukan ja Mikon kanssa Antti Tuiskun ja Sunrise Avenuen keikat ennen itse gaalaa. Me jaettiin myös Mikon kanssa palkinto parhaalle Pohjoismaiselle artistille, joka oli (onneksi!) Sunrise Avenue!

Awardsien jatkot pidettiin Stockholmissa, jossa oli hyvä meininki. Basic Element biletti meidän kanssa täysillä, mutta joskus yhden jälkeen alkoi vanha neiti Backlund nuokkua siihen malliin, ettei mulla ollut enää asiaa hengata yökerhossa. Siirryin sivistyneesti narikkaan ja kotiin. Ei mitään skandaalia raportoitavana. Harmi.

Korvaironiaa

Mä tajusin nyt vasta tuon ironian. Puolueella on käynnissä Korva-kampanja, ja mulla on korvassa vajaatoiminta. How ironic.

Tänään mulla on yhteishaastattelu Paavo Arhinmäen kanssa. Tämä on toinen jo vissiin viikon sisään. Kyllä, me näytään yhdessä usein. Itse asiassa meidän kannattaisi nyt laittaa Paavon kanssa huhu kiertämään, että me ollaan vaan ystäviä, ja sitten mennä kuukauden päästä kihloihin. Tehdä niin sanotut Taiveahot. Sen jälkeen me ei tosin voitaisi enää – ilmeisestikään – puhua politiikasta tai mistään tärkeistä asioista, vaan meidän pitäisi hehkuttaa onneamme, ostaa koira ja kaivertaa puuhun meidän nimikirjaimemme.

Vajaatoiminta

Mulla on sisäkorvan tasapainoelimen vajaatoiminta. Oon pari päivää kulkenut pienessä sumussa. Huimaa koko ajan, ja päässä humisee (tiedättekö sellaisen huminan mikä kuuluu kun on laivalla? Sellainen mulla on ollut päässä pari päivää). Päätin luottaa länsimaiseen lääketieteeseen, siitäkin huolimatta että työkaverini Jukka on hurahtaut homeopatiaan ja vaikka mihin. Onneksi luotin. Lääkäri sanoi että mulla on vajaatoiminta. Se menee itsestään ohi, mutta viikon tai pari huimaa ja oksettaa. Jes. Sen lisäksi lääkäri sanoi että ”mikään ei viittaa siihen, että ongelma on aivoissa”. Fabulous, nyt sen on todistanut myös lääkäri.

Tän päivän lehdessä on juttu siitä, miten eräälle leukemiapotilaalle oli löytynyt sopiva verenluovuttaja. Luovuttamista ei sallittu, koska mies oli homo. Nyt tarkkana! Eihän tuollasta voi olla olemassa! Vuosi on 2007, ja homoilla on elinikäinen verenluovutuskielto. Eihän tuo enää perustu edes mihinkään tilastoihin, minkä mukaan homoilla olisi suurempi todennäköisyys sairastua HI-virukseen, koska HIV on ihan yhtälailla heterojen tauti nykyään. Homot eivät ole sen enempää riskiryhmä kuin heterotkaan. Ja pitäähän se veri testata joka tapauksessa, ei siinä mitään merkitystä ole ihmisen seksuaalisella suuntautumisella. Oon aika varma että siltä perheeltä, joka nyt menettää isän tai äidin tai tyttären tai pojan syövälle, ei oikein liikene ymmärrystä kyseiselle säädökselle. Eikä multakaan.

Tollon blogi

Hups. Yrititkö lukea blogia nyt aamulla? (siis neljän jälkeen, jolloin kaikki normaalit ihmiset ovat hereillä, eikö?). Ei ehkä onnistunut, koska olin (taas) rikkonut Internetin ja (taas) deletoinut blogini. Sormi on silmää nopeampi. Ehkä tein sen juhlan kunniaksi, koska tämä on tän blogin KOLMASSADAS postaus.

Löysin uuden mahtavan blogin. Hyvien Herrojen Tollo pitää omaa blogiaan, ja kiroaa vaalikoneet paholaisen keksinnöksi. Mun mielestä vaalikoneet ovat hauskoja, viihteellisiä ja hyödyllisiä. Mutta joo, kun niitä täyttää 8 viikon sisään, niin alkaa jo sokeutua sille, mitä asiaa on jo kommentoinut mihinkin koneeseen. Mulla on kohta Maria Sid vieraana studiossa. Maria on Donna Paukku uusissa Hyvissä Herroissa. Mä yritän heruttaa kirjoittajien nimet siltä. Salee ei kerro. Mutta jo yrittäisi huijata. Aion yrittää. Harmi, etten mä ole kierompi.

Z-lehti

Perjantai meni keikkojen ja vaalitilaisuuden merkeissä. Z-lehti täytti 32 vuotta, ja he pitivät kekkerit DTM:ssä. Sinne oli kutsuttu eduskuntavaaliehdokkaita sekä Helsingistä ja uudeltamaalta. Ehdokkaita ilmestyi paikalle varmaan kolmisenkymmentä, mikä oli paljon enemmän kuin järjestäjät olivat odottaneet. Hienoa, koska se osoittaa että ehdokkaita kiinnostaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Jokaisella ehdokkaalla oli 30 sekuntia aikaa esitellä itsensä ja kertoa, mikä on omasta mielestä ykkösprioriteetti HBLT-ihmisten oikeuksien parantamisessa ensi eduskuntavaalikaudella. Mun mielestä se on adoptio-oikeus, ja ainakin nyt akuuteimmin perheensisäinen adoptio-oikeus samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheissä. Mun ihanat vaalitiimiläiset Jenni, Maria, Miika ja Elli jaksoivat painaa myöhään yöhön baarissa mukana. On myös käynyt ilmi että tiimipaidat eivät vain mainosta tehokkaasti nettisivuja, vaan ovat älyttömän hyvä keskustelunavaus baarissa, kertovat tiimiläiset. Jos ei kampanjasta muuta jää käteen, niin ainakin se parantaa sinkkutiimiläisten elämänlaatua.

Nero

Sweet! Me tehtiin viime viikolla Mensan testit duunissa. Me ei päästy yhteisymmärykseen siitä, kuka meidän aamuporukasta on fiksuin ja kuka tyhmin. Tämä päätettiin selvittää auktoriteetin kautta. Mensan testit antavat jonkinlaista osviittaa perinteisen älykkyyskäsityksen mukaisesti siitä, kuka meistä voisi olla fiksuin. EQ on tietysti yhtä tärkeää kuin IQ, ja... Aaargh. Musta on tullut niin super PC. Mensa mittaa fiksuutta, sanotaan nyt vaan niin.

Mun tulos oli 26 / 36. Mun oikeinvastausprosentti on 93%. Mensa sanoo minulle että "Sinulla on erittäin suuri todennäköisyys saavuttaa Mensan testissä jäsenyyteen oikeuttava tulos". Pojilla EI ole erittäin suurta todennäköisyyttä. Tätä mä aion käyttää vielä vuosikausia niitä vastaan. Ja ehkä suurentaa tuon todistuksen ja printata sen studion seinälle. Ja ehkä muistuttaa siitä poikia päivittäin. Ja ehkä laittaa sen mun meilin signatureen. Tai jotain yhtä huomaamatonta.

Tietenkin, jos mä olisin saanut huonomman tuloksen kuin joku muu meistä, niin mä olisin dissannut Mensat ja muut, ja sanonut ettei ÄO-testillä ole mitään yhteyttä oikeaan älykkyyteen ja yhteiskunnassa kunnon kansalaisena toimimiseen. Nyt tietysti mun mielestä se on ihan validi testi.

Mä jopa tiedän että Mensa on latinaa ja tarkoittaa pöytää. Latinantunneilta mulla on jäänyt mieleen vaikka miten paljon tärkeää latinaa. Kuten "Puella per domum ambulat" ja "Feles in horto sedet". Ei kamalan paljon muuta.

Rohkea ihminen

Minä olen rohkea ihminen. Ainakin niin väittää 40 or so kommunistia jotka olivat eilen kuuntelemassa Suomen Kommunistisen Puolueen Maanantaiklubi-tilaisuutta Ravintolalaiva Wäiskillä. Leipää oli talon puolesta ja sirkushuvina olin minä. Tai siis minä ja Seppo Lampela. Ajatuksena oli, että keskustelemme teemoistamme, aatteistamme ja vaaleista. Jos joku ei yhdistä nimeä, niin on Seppo Lampela sama herra kuin räppäri Steen1. Steen1 on SKP:n listalla sitoutumaton ehdokas.

Hurjaksi äityi keskustelu muutamaan otteeseen, mutta selvisin hengissä ulos. Asiallistakin keskustelu oli. Suurimman osan ajasta. Siksi että osasin keskustella kehitysyhteistyöstä, epäilivät kuulijat että olin väärässä puolueessa. Se, että puolueen oma ehdokas moneen otteeseen sanoi, ettei häntä voisi tällä hetkellä vähempää kiinnostaa kehitysyhteistyö, koska suomessakin on köyhiä, ei kuitenkaan millään tavalla tehnyt hänestä vähemmän kommunistia. Tilaisuus oli loppujen lopuksi mun mielestä ihan hyvä ja opettavainen.

Kauhea nuha. Tai duha, niin kuin mä sen tällä hetkellä sanon. Joo, puhevamma ja supernasaali ääni ei haittaa mua yhtään, ei sitä radiossa kukaan huomaa. Phöh.

TV-dilemma

Suomen mediakonsernit ovat aloittaneet minua kohtaan henkilökohtaisen kettuilun! (Olisin kirjoittanut ”vittuilun”, mutta NYT-liitteen haastattelusta on tullut palautetta että mä kiroilen liikaa. Ja paskat.). Mä seuraan neljää sarjaa televisiosta. Oikeastaan kolmea, koska Greyn Anatomia tulee klo 21, ja mun pitää silloin olla nukkumassa (eli seuraan sitä DVD:ltä). Nämä kolme sarjaa ovat tietysti Gilmore Girls, West Wing ja Tunteet Pelissä. Mulla on lähes kaikki tuotantokaudet kaikista näistä sarjoista, paitsi ne jotka tulevat tällä hetkellä televisiosta. Siis KOLME sarjaa. Se ei ole paljon.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, ja viikossa on 7 päivää. Yhteensä tuo antaa 168 eri lähetysaikavaihtoehtoa yhteen viikkoon. Mutta mitä tekevät maamme kolme suurta televisiokonsernia?! Laittavat kaikki kolme sarjaa SAMAN PÄIVÄN SAMALLE TUNNILLE!

Sunnuntai, klo 17.00, Nelonen, West Wing
Sunnuntai, klo 17.10, SubTV, Tunteet Pelissä
Sunnuntai, klo 17.15, YLE 1, Gilmore Girls
Warum? Warumwarumwarum!?! Nyt äkkiä kirje jonnekin Jungnerille.

Perjantaina olin Helsingin yössä. Koomikkokaverini Pekka Jalava vanheni, ja täytti 30. Pekalla oli jättibileet Bottalla, ja kaikilla oli hauskaa. Uskoisin.

Einstein

Oikaisu: Mä OLEN käynyt Kanariansaarilla. Vaikka miten monta kertaa. Toimittaja on tainnut ääninauhalta sekoittaa mun ja Pia Viitasen äänen. Puhun tämän päivän NYT-liitteestä. Olen oma itseni, mutta ei ehkä ihan koko ajan tuo sarkasmi ja läppä paista läpi, vaan vaikutelma on ajoittain enemmän bimbo. Even so, tärkeintä onkin että siitä käy ilmi että poliitikko voi olla myös ihminen. Paitsi että ei siitä paljon se kyllä käy ilmi.

Huolestuttaa. Mä olin aina ihan kohtuuhyvä oppilas koulussa, paitsi biologiassa ja kemiassa, joissa olin aivan holtittoman paska. Voidaankin ottaa tähän kohtaan pieni flashbackanekdootti hamasta menneisyydestä.

Picture this (kuvitelkaa taustalle sellainen soupeista tuttu prilililing-soitahdus, joka kuullaan silloin kun mennään ajassa taaksepäin): Oppilas Backlund on kahvin voimalla keskiviikkoaamuna saapunut kokeisiin ajallaan. Tänään on biologian koe. Oppilas Backlund on vahvasti sitä mieltä, että biologia on universumin tylsin kouluaine, mutta myös sitä mieltä että koskaan ei saa jättää mihinkään kysymykseen vastaamatta.
Kysymys: ”Förklara kort: Vegetavisk förökning”
Oppilas Backlundin vastaus: När två grönsaker vill ha barn.
Kysymys: ”Skriv en essä om hur Skanderna uppstod”
Oppilas Backlundin vastaus: Elaborantti tarina (n 3 sivua) siitä, miten eräs ikivanhan lapinnoita oli kyllästynyt toimettomuuteensa ja tyhjän panttina olemiseen… blablabla… ja jotenkin se tarina loppui siihen, että Skandit syntyivät.

Und So Weiter. The list goes on and on. Siellä kokeessa piti aina istua kokonainen tunti, ja ei aikaansa saanut kulumaan muulla kuin vastailemalla.
Long story short: mua huolestuttaa mun adhd-keskittymistaso bilsassa ja kemmassa, koska tänään menen vieraaksi Einstein-ohjelmaan, ja nyt tulen olemaan siellä aivan kahvilla.

Kuljen ympäriinsä ja sanon kaikille: ”Hei biaaatch, se on haloo jossain englannissa. Daah”. Mä oon radiomainoksen uhri. Tää ei oikein liity mihinkään.

Arki

Brilliant Sex and the City-maratoni pidettiin eilen. Katsoimme 12 jaksoa SATC:a, joimme Cosmopolitaneja ja söimme kiinalaista. Vähän niin kuin miniloma. Siihen se lomailu ja sluibailu sitten päättyikin, koska tänään alkaa taas kiire ja hommat. Maanantaina klo 19 menen räppäri ja kansanedustajaehdokas Steen1:n kanssa keskustelemaan Kommunistisen Puolueen tilaisuuteen ravintolalaiva Wäiskille, kun taas päivällä olen ollut HBL:n yhteishaastattelussa Paavo Arhinmäen kanssa. Universumi ajaa minua vahvasti yhteen vasemman laidan nuorten, komeiden miesten ja tulevaisuudentoivojen kanssa. Tän täytyy olla kohtaloa.

Espanjalaisravintola

Mä up-gradesin mun kalenterin. Isompaan, ja epäkäytännöllisempään. Kyllä mä sitten oon näppärä. Ehkä mun pitäisi yrittää siirtyä e-aikaan, ja hankkia elektroninen kalenteri. Tosin en mä täysin auttamattomasti jäljessä ole, koska jopa Suomen Kuvalehti (ei ehkä kaikkien mielestä se trendien ykkösauktoriteetti, mutta se sopii juuri nyt mun tarkoitusperään, eli saa kelvata) sanoi joulukuussa että perinteinen paperikalenteri on pyyhkäisemässä e-kalenterien ohi. Taas. Tai vielä. Mä en oikein tiedä miten e-kalenteri tähänkään mennessä on positioitunut kalenterimarkkinoille. Ehkä kuitenkin paremmin kuin mun kolme kiloa painava jättikalenteri. Onneksi mä oon sen kanssa tosi ammattimaisen näköinen. En mä tosin tiedä minkä ammattilainen. Mutta professional kuulosti tuohon tilanteeseen oikealta sanalta.

Perjantaina pidin kestit kotona. Ja get this: mä laitoin ruokaa. Paellaa. Sen verran hyvää siitä tuli, että harkitsen vahvasti muuttoa Espanjaan. Voisin avata siellä Suomalaista Kotiruokaa. Ja paellaa. Ja tapaksia, koska niitä ei tarvitse laittaa-ravintolan. Vanhana (ja tässä sanaa ”vanha” käytetään enemmän merkityksessä ”entinen” kun vanha per se, vaikka ”vanha” ihan ”vanhanakin” käy, koska mulla on meneillään vaihe jossa mulla EI ole ikäkriisiä. Siis tällä viikolla.) markkinoinninopiskelijana ymmärrän että ehkä tota nimeä vielä vähän pitäisi hioa, koska tota voi olla vähän vaikea brändätä. Tai edes markkinoida. Tai edes muistaa.

Uusi vuosi meni hienoissa merkeissä. Olin illallisilla (tai kuten me surut niitä kutsumme, sitseillä) joiden teema oli kieltolaki (kai). Pukeuduimme gangstereiksi ja diivoiksi, ja jokaisen tehtävä oli salakuljettaa bileisiin oma kanisteri. Toki tarjolla oli ruokaa ja juomaa, mutta mitä mielikuvituksellisimpia salakuljetuskeinojakin löytyi. Yksi salakuljetti tärpättiä mukanaan sytkärissä (joo, pieni suunnitteluvirhe sinänsä on ehkä se, että siinä voi kerralla kuljettaa noin yhden centtilitran), toinen hevosenpään sisällä, kolmas kissassa (ei elävässä). Voittaja oli Marlon Brandon näköinen (tai no… hänellä oli tamponit kummassakin poskessa, joka kyllä antoi autenttista fiilistä) faux-mafiagangsteri, joka kuljetti viinilaatikon sisällä olevan pussin housuissaan. Ei ainoastaan lähes näkymätöntä, vaan myös älyttömän käytännöllistä, koska sitä pystyi näppärästi lorottamaan sepaluksesta.

Uuden vuoden lupauksia: Hmmm... Ei.