How the Grinch stole christmas

Aaah, työpaikka. Eräänlainen ihmemaa. Täynnä pieniä maisemakonttorikoppeja, joita hallitsee julma yliherra, joka rääkkää käskyläisiään, ja murskaa heidän luovan kipinänsä loistelamppuvalaistuksessa, ja pakottaa heidät juomaan ummehtunutta kahvia. Mutta kerran vuodessa koko alamaisuus tulee yhteen, ja juhlii jeesuksen syntymää. Puhun tietysti Firman Pikkujouluista. Mutta ei, eipä vain jokaisella työpaikalla tehdäkään näin! Nimittäin Puhemies Saulista on tullut The Grinch who stole christmas, ja hän on peruuttanut eduskunnan yhteiset pikkujoulut. Ajatukseni ja rukoukseni ovat kanssanne, arvoisat eduskunnan virkamiehet.

Ulkona tulee, ja lehtiä, roskia, hiekkaa ja kakkaa lentelee pahaa-aavistamattoman kävelijän silmille. Koko ajan on jotain roskaa silmässä. Olisiko tosi epätrendikästä mennä ulos aina uimalasit silmillä?

Tyyppasin Hans Välimäen uutta ravintolaa La Société du Cochonia. Toimii.

In Facebook Veritas

Facebook tietää totuuden. Omassa profiilissa voi klikata eri juttuja, niin että se näyttää vain sitä tiettyä asiaa. Voit esim katsoa sun "wall activity", ja ilmestyy lista kenen seinälle olet kirjoittanut, ja milloin. Sieltä saa esiin kaikki muutkin asiat. Mä klikkasin oman profiilini Relationship Stories, ja siinä luki: You have no recent activity. Auts, don’t I know it.

Lapsuuden idolit

Mikä seikkailu! Olin eilen Presidentti Clubilla Dingon keikalla. Jättipaljon porukkaa oli paikalla, joillakin oli huiveja ja toiset olivat Neuman-look-a-like’ja (siis näyttivät siltä Neumannilta, joka lauloi Dingossa silloin 80-luvulla. Siellä oli myös niitä, jotka muistuttivat Perttiä, joka nykyään on Dingon laulaja, mutta ne eivät tehneet sitä tahallaan), mutta suurin osa oli tavallisia ihmisiä (paitsi Jimi Pääkallo).

Olin vihjaillu seurueelleni, etten ehkä ole ihan yhtä kova Dingo-fani kuin muut, mutta totuus selvisi heille vasta keikalla. Mä en osannut sanoja mihinkään biiseihin (paitsi Autiotaloon, joka tuli encoressa onneksi). Joistakin biisestä osasin osan kertsiä, ja silloin lauloin mukana tosi kovaa, ja ”törmäsin” johonkuhun aina sillä hetkellä, jotta ne katsoivat minua, ja näkivät minun osaavan sanat. Sillä tavalla (mun humalaisessa päässäni) niille jää sellainen mielikuva, että osasin sanat. Koska se, ettei osaa Dingoa on vähän noloa. Vähän niin kuin ei olisi lukenut Sinuhe Egyptiläistä, tai nähnyt Tuntematonta Sotilasta. Dingohan on osa kulttuurihistoriaa.

En ollut tunnustanut seurueelle, ettei mulla ikinä ole ollut yhtäkään Dingon kasettia tai levyä. Puolustuksekseni: mä oon syntynyt vuonna 1980, ja muuttanut suomeen vasta vuonna –85. Ja kun muut rakastivat Dingoa, olin minä paljon nörtimpi. Multa kysyttiin pienenä, kuka mun idoli on. Vastasin hetkeäkään epäröimättä: Ronald Reagan, Olof Palme ja Jasser Arafat. Näin jälkikäteen tunnustan ehkä arvomaailmani ja poliittisten näkemysteni hieman muuttuneen siitä kun olin 5, mutta oon salaa vähän vaikuttunut siitä, että olen osannut rykäistä tuollaiset nimet esiin idoleinani. Muistan, että kun Olof Palme kuoli, niin se oli äärettömän surullista, ja ehkä itkin (en muista, pitää kysyä äidiltä). En siis fanittanut Dingoa, fanitin poliitikkoja.

Sitä paitsi mulle selvisi vasta ihan vähän aikaa sitten, että Levoton Tuhkimo –kappaleessa lauletaan ”ja tekee sinusta marttyyrin” EIKÄ suinkaan ”ja tekee sinusta vampyyrin”, niin kuin mä olen sitä monta vuotta laulanut. En mä ollut edes ajatellut, että siinä on jotain outoa, että jostakusta tulee yhtäkkiä vampyyri. Vaikka on, tietysti. Olen yllättynyt, että ne edes päästivät mut sinne keikalle, koska oon selkeästi liian TYHMÄ menemään Dingon keikalle.

Ja se, että tää oli mun mielestä seikkailu, kertoo ehkä vähän siitä, miten exciting mun elämä on.

Kaikki polttavat!

Purin turhautumistani shoppailuun. Pikkujoulukausi on alkamassa, ja sitä myötä hurja firmakeikkaputki. Ei sinne ihan horon näköisenä voi mennä, joten tarvitsin ehdottomasti uusia esiintymisvaatteita (tarvitsinhan, tarvitsinhan?). Kaupungilla pariin otteeseen vastaan tuli kaksi jättisuurta robottia. Ei ihan oikeita, vaan ehkä vaahtomuovista tai jostain vastaavasta tehtyä. Siellä sisällä käveli kaksi ihmistä, ja ne jakoivat Manpowerin flyereita. Onko tää parasta mainosta Manpowerille? Ensimmäinen kysymys, joka mulla heräsi oli nimittäin, että mistä nämä kaksi tyyppiä ovat duuninsa saaneet? Manpowerista? ”Tulkaa meille, pääsette kaupungille kulkemaan vaahtomuovirobotteina”.

Stockan ulkopuolella mut tavoitti feissari. Tein jo jonkun aikaa sitten päätöksen, että ryhdyn lahjoittamaan rahaa Unicefille, mutta en ole saanut aikaiseksi. Onneksi on feissareita, nyt oon Unicef-tukija.

Kaupungilla huomasin myös, että KAIKKI polttavat. Polttavatko ihmiset nykyään enemmän kuin ennen? Ja kun sanon ennen, tarkoitan kolme viikkoa sitten, ennen kuin oma tupakkalakkoni alkoi. Yhtäkkiä kaupungilla joka paikassa haisee tupakka, ja joka puolella kulkee onnellisia ihmisiä röökit kädessä. Aaargh!

Erilainen feng shui

Ilta-Sanomissa oli tänään artikkeli siitä, miten Mariann Fischer Boel murskaa Suomen maatalouden tulevaisuuden. No juuri niin, kyse ei suinkaan ole mistään EU:n standardeista ja päätöksistä, vaan siitä, että tämä nainen on päättänyt tehdä henkilökohtaisen ristiretken eteläisen Suomen maatalousyrittäjiä kohtaan. Samalla aukeamalla, kun hänet ensin superasenteellisesti on lytätty, kerrotaan hänen salasuhteestaan Tanskan parlamentin puhemieheen. Ensimmäisessä kappaleessa häneen viitataan termillä ”harmaa pantteri”. Come on! Ketä miespoliitikkoa kutsutaan harmaaksi pantteriksi? Ei journalismi ole oikealla tavalla provosoivaa (koska sitä kai haettiin, toivottavasti), jos se on vaan huonoa.

Love-Mansion (mun asunto, miksi vain Hugh Hefnerillä saisi olla Mansion?!) on kauheassa sekasorrossa. Tää on kuin Kosovo. Mä tarvitsen jonkun järjestelmän, jossa tilaa muutetaan tehokkaamaksi (eli oma huone mun kengille), ja jossa asunto ei pääse näin sekavaksi (siivooja). Kun mä imuroin, mä vaan siirrän tavarat tuoleille, ja eteisessa on 30 kenkäparin esterata. Se on mun turvallisuusjärjestelmä, eli heti kuulee, jos joku yrittää sisään asuntoon. Tää on vähän niin kuin Home Alone –leffassa. Vähän erilaista feng shuita, siis.

Onneksi Keskustassa loppui koplauspuheet. Jotkut kepulaiset olivat ehdottaneet, että 141-tuen jatko oltaisiin koplattu EU:n uuden perustuslaillisen sopimuksen (äh, mä en ees enää muista mikä sen uuden sopparin virallinen nimi on. Po-tay-to, potato) hyväksymiseen. Mulla on nyt jo laaja Ranskan ja Hollannin vastainen boikotti meneillään, koska ne äänestivät EU:n perustuslakia vastaan. Olisi ollut vaikea boikotoida omaa maata.

Ja ai niin: oon täysin unohtanut noteerata Kimi Räikkösen maailmanmestaruuden. Öööh... No, jätkä ajoi tosi kovaa. Siinäpä se.

Uudet ammatit

Thank heavens, Nelosen uutisissa oli tänään juttu Facebookista, ja siellä sanottiin, että Facebookin käyttö saattaa olla tulevaisuudessa valtti työnhaussa. I knew it! Vihdoinkin joku hauska on myös hyödyllistä (ööh, sanoo koomikko).

Tänään on ollut hyvä päivä. Huomenna meille tulee Heikki ja Lore vieraiksi, ja Poets of the fallin Marko on meidän ohjelman Keikalla-osiossa. Ei mitään hätää, mä oon zeniytynyt ja skarpannut koko päivän. Onneksi se ei tule paikalle, vaan me soitetaan sille. Sillä tavalla voin laittaa mikit kiinni heti jos tulee pakottava tarve kiljua jotain sopimatonta (kuten Marko sä oot ihana, iiiiiiiiik, mee mun kaa naimisiin). Can you say: restraining order?

Mulla tulee aina tietyistä tv-ohjelmista hirveä himo ryhtyä johonkin tiettyyn ammattiiin. Aina kun katson West Wingiä, päätän että aion käyttää elämäni jossain kansalaisjärjestössä, kuten Amnestyssa, hyviä asioita tehden (enemmän kuin nyt. Nyt mä maksan vaan jäsenmaksua. Buu. Anteeksi). Sitten katson Sinkkuelämää, ja päätän ryhtyä kirjoittamaan tajunnanräjäyttäviä kolumneja (nyt kirjoitan jo kolumneja, eli sinne päin mennään). Muutama vuosi sitten tuli sellainen Wall Street –ohjelma, ja päätin oikeasti, kerrankin, taas satsata kunnolla rahoituksen tenttiini (ei tapahtunut). Kun katson Frendejä, haluan saada rent-control-asunnon Manhattanilta ja hengata kahvilassa (käy työstä). Nyt oon kuitenkin huomannut ettei tää päde ihan kaikkii sarjoihin. Toi Num3rot-sarja, joka tulee Subilla on ihan hyvä, mutta ei mun tee yhtään mieli mitään Pytagoraan lausetta tästä käydä kertaamaan. Yhtenä joululomana katsoin varmaan kaksi päivää putkeen Greyn Anatomiaa DVD:lta, eikä kertaakaan käynyt mielessä, että pitäisi ruveta lääkäriksi. Se on varmaan potilaidenkin etu. Ja sieltä sairaalasta ei salee saisi soittaa Poets of the Fallin Markolle. Eikä sinne ehkä pääse ihan vaan sillä, että on sairaan hyvä Facebookaamaan.

Rexi on homo

USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi: ”Uskon, että osasin tavata sanan Betlehem ennen omaa nimeäni.” No ok, mutta se nimi on Condoleezza. Monet tavaa sen nytkin väärin, ja ne ovat aikuisia toimittajia.

Harry Pottereiden kirjoittaja J.K. on mielestäni kirjallinen nero, jolla on vertaansa vailla oleva mielikuvitus. Oon hehkuttanut Pottereita jo aikaisemmin (siinä määrin, että kirjoitin siitä jopa kolumnin Etelä-Saimaa –lehteen). Rowlingin arvostus mun silmissä nousi taas. Hän ilmoitti kirjakiertueellaan, että Harry Potter –kirjojen rehtori Albus Dumbledore on homo. Rowlingilla on ainutlaatuinen kanava vaikuttaa lasten ja nuorten arvomaailmaan, ja hän käyttää sitä mun mielestä oikein. My hat’s off to her.

Alla mun Potter-kolumnini.

Harry Potter ja viisaat opetukset

Puute ja riisto saattavat synnyttää vihamielisyyttä, epätasapainoisuutta ja rikollisuutta. Yritä kuvitella miten reagoisit, jos itse koko olemisellesi jokin elintärkeä yhtäkkiä riistettäisiin sinulta.
Kuvittele, toisin sanoen, maailma ilman Harry Potteria.

Minä olin kovin epätodennäköinen Potter-fani. En ole koskaan osannut arvostaa fantasiakirjallisuutta; se menee minulta aivan yli hilseen, ja tuntui, että se kuuluu lähinnä roolipelaajien ja muiden valtavirrasta poikkeavien lukemistoon. Tarut sormusten herrasta eivät innostaneet yhtään, enkä niitä outoja elokuviakaan saanut koskaan katsottua. (Vinkki elokuvastudioille: tehkää elokuvia jotka kestävät alle kahdeksan tuntia. Naiset synnyttävät lyhyemmissä ajoissa, kuin mitä se elokuva kestää). Minusta fantasiagenre kuulosti yhtä mukavalta ja mielenkiintoiselta kuin revennyt, vertavuotava tyrä ja juurihoito ilman puudusta. Yhtäaikaisesti.

Oli vuosi 1999. Lehdet jaksoivat kirjoittaa jostakin lastenkirjasta, ja siitä, miten se ei oikeastaan lastenkirja ollukaan. Päätin pitää pään kylmänä, ja suosiolla (fanatismin ulkopuolelta) halveksia ilmiötä, ja sen kannattajia. Puhe Potterista ei kuitenkaan ottanut loppuakseen. Niinpä eräs kaunis joululomapäivä otin veljeni lahjaksi saaman Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjan käteeni. Selaan vähän, jotta osaan osallistua keskusteluun tästä aiheesta, josta kaikki puhuivat, ajattelin. Kaksi päivää myöhemmin katsoin kirjasta ylös. Olin ahminut sen siltä istumalta, häthätää välillä hieman nukkuen ja syöden. Seuraavat Potterini luin pari vuotta myöhemmin, silloin kolme kirjaa putkeen. Viidettä jonotin jo aamutuimaan kirjakaupan edessä.

Odotus viidennen ja kuudennen kirjan välillä alkoi jo olla sietämätön. Onneksi olin käännyttänyt ystäviäni kiihkoon mukaan. Kuudes kirja haettiin eräänä kesälauantaina, ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Siellä me siis seisoimme, aamuseitsemältä Akateemisen kirjakaupan ulkopuolella. Me: kolme sivistynyttä nuorta naista, yksi ekonomi, kaksi lähes ekonomia, kaikki yli 24-vuotiaita. Muut: viisisataa lasta ja teiniä, jotka olivat pukeutuneet harrypottereiksi ja hermionegrangereiksi. Saimme kirjat, ja suuntasimme aamukahville Kauppatorille. Poltimme suumme hörppiessämme kahvia aivan liian nopeasti. Kukaan ei puhunut, kaikkien ajatus harhaili. Sitten joku meistä lausui sanat, joita kaikki hiljaa mielessään ajatteli: ei millään pahalla, mutta voidaanko me lähteä lukemaan?

Seitsemäs kirja oli jo kesän kohokohta. Ruotsissa asuva ystävättäreni lähetti minulle tekstiviestin jo helmikuussa: "Laita 21 heinäkuuta kalenteriin. Silloin ilmestyy viimeinen Potter."

Olen vilpittömän innoissani siitä, että Potter on saanut lapset lukemaan. Enkä pistä pahakseni, että aikuisetkin lukevat, sillä mitä Potter opettaa lapsille (ja aikuisille)? Rakkautta, hyvän voittoa pahasta, ja lojaalisuutta viimeiseen asti. Kirja ei ole vain jännittävä ja lumoava lukukokemus, joka innostaa lapsia ja nuoria kirjojen pariin, se myös opettaa tärkeitä asioita. Jokainen aikuinen tietää, että Potterin maailman sotaa käydään jästimaailmassa yhtä kaikki. Ei ole yhteensattumaa, että maailman taitavin velho Dumbledore päihitti kaksintaistelussa aikansa häijyimmän velhon Grindelvaldin juuri vuonna 1945. Grindelvald, kuten Voldemort, halusi erotella puhdasveriset ja kuraveriset. Ja eivätkö huppupäiset kuolonsyöjät mielikuvituksessasi muistutakin hieman Ku Klux Klaanin miehiä? Potter-pahikset harjoittavat siis etnistä puhdistusta. Ja kirjailija JK Rowling opettaa, tarinan kautta, miten puhtaasti pahaa erottelu, epätasa-arvo ja rasismi on.

Ikinä en siis olisi uskonut, että minusta tulee Harry Potter-fani, mutta käännynnäisethän niitä kovimpia uskovaisia ovatkin. Mutta ihan tiedoksi: käännynnäisyys koskee vain Potteria, ei mitään muuta sillä hämärällä lohikäärme/taikasormus/maahinen/peikko –akselilla.

Twilight zone

Stop the presses! Miten tämä nyt pitää tulkita?!? Uusimmassa City-lehdessä Spy-Hard palstalla lukee näin: ”Lux, 10.10. Speed-Dating –tapahtumia järjestävä Vispilänkaupan Manna löysi heti matchin Lotta Backlundille. ’Jarmo Mäkinen olisi hyvä, koska näillä kahdella on samanlaiset kasvonpiirteet.’ Omaan napaan tuijottaminen on siis out ja omaan naamaan tuijottaminen in".

Siis mitä? Jarmo Mäkinen? Apuaaaa! Lehdessä lukee noin? Joku evil lehtikustannusjumala is messing with my head!

Kuin kaksi marjaa. Taas.

Ihmiset puhuvat ja mediat mainostavat Fran Pereaa (joka ei ole Queensilainen juutalaisnainen, vaikka nimestä voisi luulla). Fran on espanjalainen laulaja, ja mukana Serranon perhe –sarjassa, jota hämmentävän moni seuraa. Se on jonkinlainen espanjalainen feel good-souppi. Sen uusi levy on ilmestynyt, ja sitä hypetetään (jollekulle, ei ehkä just mulle). Levyn nimi on ”La chica de la habitacion de al lado”, joka on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi ”Niin pitkä nimi, että kun pääsee sen loppuun, on jo unohtanut miten se alkoi”. Tai sitten se tarkoittaa ”tyttö, joka asuu talossa ja syö jäätelöä”. Sitä se ei varmaan tarkoita, mutta chica on tyttö, habitacion voisi olla talo tai asua tai jotain, ja al lado kuulostaa samalta kuin ”helado”, joka on jäätelö.

Joka tapauksessa, huomasin mainoksen kuvasta, että tämä Fran muistuttaa sikana Milo Ventimigliaa, joka taas on ajankohtainen Heroes –ohjelmassa, paitsi että mulle hän tietysti aina tulee olemaan Gilmore Girlsien Jess Mariano. Tämä jatkaa Kaksi Marjaa –sarjaani, jossa uncanny yhdennäköisyys on havaittu jo Lauri Tähkässä ja Repe Sorsassa, Israelin pääminister Ehud Olmertissa ja eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisessä sekä Sauli Niinistössä ja Beavisissa (tai Buttheadissa, mä sekoitan ne aina).

Mutta titta här: Tässä Fran ja Milo. Kumpi on kumpi? Ja onko sillä edes mitään väliä?







In a (tavallaan) related story: mulla on Facebookin Gilmore Girls tietovisassa 10030 pistettä. Kun jokaisesta oikeasta vastauksesta saa 10 pistettä, niin siitä saa aika nopeasti laskettua juuri miten säälittävää mun elämäni on. Miten tuolle oli aikaa? Ja miten mä tiedän noin paljon jostain TV-sarjasta? Oh well. Ehkä mä nyt voin osallistua Tupla tai Kuitti –ohjelmaan, ja valita aiheeksi Gilmoret.

Paranna työilmapiiriä: Kiroile!

No johan nyt on perkele. Uusi tutkimus todistaa, että kiroileminen työpaikalla vähentää stressiä ja parantaa ryhmäkoheesiota. Tutkimuksen mukaan naiset kiroilevat enemmän kuin luultiin, etenkin keskenään. Tutkimus myös ohjeistaa pomoja: Kiroilukielto työpaikalla luo huonoa henkeä, ja alentaa motivaatiota. Tää on mun mielestä helvetin hieno tutkimus.

Kiroileminen on ihan liian aliarvostettua, ja tää on nyt hyvä avaus kiroilunedistämiskampanjassa. Jos kiroilu kielletään, niin se myös viestii, ettei ole sallittua ilmaista itseään negatiivisissä tilanteissa. Ja sekös vituttaa.

Märkä uni

Backlundin märkä uni löytyi netistä. Ohh.... Monet käyttää nettiä etsiäkseen pornokuvia, mä käytän sitä etsiäkseni tällaista.



Toi on vielä just mun suosikkia, French Roastia. It is wrong to love a coffee this much.

Kokaa nokkaan. Eiku hopeatarjottimelta.

Uuuh, johan alkaa olla ameriikan meininki Suomessa. Ilta-Sanomat kertoo, että Crowne Plazan ylellisimmässä luksussviitissä biletti viime helmikuussa ”seurapiirien nuorten aikuisten eliitti”, ja heidän jäljiltään oli pöydät täynnä shampanjapulloja, ikkuna rikki ja kokaiinia hopeavadilla. Iltiksellä on jopa videokuvaa. Uteliaisuus herää (kukakukakuka?!), mutta IS ei kerro nimiä (buuuu!). Kun lukee eteenpäin, ehkä tajuaa (jeee!). IS kertoo nimittäin sen verran, että heidän joukossaan oli ”kehuttu nuori laulajatarlupaus ja tunnetun poliitikon poika”. Ei tuu ketään mieleen... Kenet videokuvatut kokkelibileet yleensä Suomessa tuo mieleen? En mä keksi. Ja seurusteleekohan se jonkun kanssa? En mä tiedä, tää on ihan mysteeri.

Mun suosikkikohta artikkelissa on: ”Yksi vieraista oli kirkon nuorisotyöntekijä, joka oksensi hotellin pihalle jo saapuessaan ja sammui sitten sviitin vessaan”. Sattuuhan tuota, jumalallisemmissakin piireissä näköjään. Sen äiti on varmaan ylpeä. Ja Jeesus.

Oi, minttua, mitkä synttärit!

Hyvää syntymäpäivää! Kiitos! Ja kiitos kaikille, jotka muistivat. Heitä oli ihan miljoona, etenkin Facebookissa (mä rakastan Facebookia!). Muutama onnittelu koskettivat sydäntäni erityisen vahvasti. Toinen tuli Jenniltä Sveitsistä. En tunne Jenniä, eikä mulla ole Jennin yhteystietoja, niinpä toivon, että hän lukee tämän. Sain töihin paketin Sveitsistä. Sisältä paljastui paketti Starbucksin kahvia (Jeee!!!)! Bless you, Jenni, ja kiitos.

Toinen hieno lahja oli elaborantti ja kaunis ruusupuska, joka toimitettiin mulle tänään keskellä päivää töihin. Olen uuden digiyrityksen Haltijakummi (tuo on sen virallinen bisnestermi), ja Gyllene Skor muistivat minua ihanille kukilla. Ne ovat niin ihania (siis sekä kukat, että firman tyypit).

Synttärit sujuivat muuten suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Biletimme uudistetun Stockholm Diskotekin avajaisissa sekä DTM:ssä kaverini Akin ja Fredrikin kanssa. Oikea synttäripäivä oli sunnuntai, ja vaikka en tunne itseäni ollenkaan vanhaksi, on alitajunta eri mieltä. Sunnuntain vastaisena yönä näin erittäin todentuntuisen unen, jossa olin raskaana. Viime yönä näin unta vauvoista ja lapsista, jotka otin itselleni, koska niillä ei ollut vanhempia. Mun alitajuntainen biologinen kello raksuttaa selkeästi eteenpäin niin perkeleesti.

Päivän vesilasimyrskystä vastaa Iltalehti ja Peter Nyman. Peter Nyman ei suorassa lähetyksessä tiennyt, että kamera ja mikrofonit käyvät, ja sanoi ”Voi vittu”. Uutinen on siis se, että aikuinen mies kiroili. Joo, sitä ei saa tehdä suorassa lähetyksessä, mutta sattuuhan sitä. Kohtelias ja korrekti Nyman kertoo, että yritti heti keksiä, miten voisi korjata tilanteen: ”Ajattelin, että voisin sanoa, että meille tarjottiin studioon teetä ja minä vastasin "oi, minttua". Tuskin se menee kuitenkaan You Tube -aikakaudella läpi, Nyman nauraa”. Hih, hassu mies. Ja aivan oikein, klippihän löytyi heti YouTubesta.

Monopolikampanja

Telkkarista tulee Tappajahai 2, ja mä katson sitä. Yksin, ilman ääntä, koska en uskalla katsoa äänet päällä, koska se on pelottavampi niin. Mun ei pitäisi katsoa tätä laisinkaan, ja niin surffaan netissä samalla, ja kuitenkin oon koko ajan kääntyneenä telkkariin päin. Tappajahai on niin superkitsch ja kuitenkin pelottava. Huomaan, myös että minusta tulee Tappajahaita katsellessa mummoni. Mun mummo aina huutaa telkkarille, ja neuvoo päähenkilöitä (”Älä nyt mene sinne!”, ”No etkö sä akka jo tajua, että tuo on se murhaaja?”, ”Aja kovempaa”, ”Mä otan nyt konjakkia”). Mun mielestä se on ollut koomista, paitsi että nyt mä istun itse ja huudan ”vetäkää se nyt ylös sieltä vedestä!”, ”iiiiiiiik, varo, nyt se tulee!”, ”Mä otan nyt konjakkia”. Se, että erikoistehosteet ovat ihan kasaria, ei tee leffasta yhtään vähemmän pelottavaa.

Hälyttäviä uutisia internetistä: www.monopoly.fi –sivustolla on äänestys käynnissä siitä, mitkä paikkakunnat pääsevät uuteen Monopoli-peliin. Ilmeisesti uudessa Tässä ja Nyt – Suomi –monopolipelissä kadut vaihdetaan paikkakuntiin, ja Helsinki on jäämässä sen ulkopuolelle! Sen sijaan Turenki on pääsemässä Erottajan paikalle, koska se johtaa yleisöäänestystä ylivoimaisesti. Apua! What is wrong with the universe? Kotiseuturakkaus nostaa päätään Love-Mansionissa, ja mä olen ripustanut Monopoli ja Helsinki-banderolleja kotini seinille. Helsingin on päästävä mukaan, eli mene äänestämään!

Ja listikää nyt se helvetin hai, että mä pääsen nukkumaan.

Kuka kukin luulee olevansa?

Tilasin töihin näytekappaleen Kuka Kukin Luulee Olevansa ’07 –kirjasta. Ajattelin, että tästä löytyy vaikka mitä hauskaa materiaalia lähetykseen. Selasin hetken (B:hen asti), ja perskele: siellä minä olin. KKLO vittuilee huolella kaikille, joten ahdistuin. Näin luki:

Backlund, Lotta ET (esittää tavista), HM (hinkuu mediaan)
KLO (Kuka luulee olevansa): Urbaani alfa-naaras ja Suomen hauskin stand up –koomikko. Tunnetaan myös radiojuontajana, poliitikkona ja suosittuna bloggaajana.
KO (Kuka on): Hankenilla opiskeleva höpöttäjä, joka toimi aiemmin eduskunnassa turistioppaana mutta sai kenkää liian totuudenmukaisen bloginsa takia. Blogissa todettiin muun muassa, että alue- ja kuntaministeriksi ”loppusijoitetaan joku pystyynkuollut gubbe”. Kunnostautunut myös kerskailemalla ryhmäseksikokemuksillaan Helsingin Sanomissa.

Ryhmäseksikokemuksillani? Really?! Mutta no, pahempi kolaus tuo on Hesarille kuin mulle.

Sex, droger och Facebook

No niin, mä oon seonnut Facebookiin niin, että kirjoitin jopa viimeisimmän kolumnini asiasta.

Sex, droger och Facebook

Vissa skulle se din attityd som negativ. Du, däremot, tröstar dig med att acceptera att det finns ett antal saker som du inte kommer att göra under din livstid. Flyga en rymdfärja, simma över Engelska kanalen, köpa gångstavar: alla dessa är bedrifter som du är glad att lämna till andra. Det gäller dubbelt för internetdejting.

Det är klart att vi alla hade hört historier om folk som lagt ut sina profiler på nätet, och till och med hittat andra – normala – människor där ute, men inte skulle vi väl själv göra det, tänkte vi. Då händer något intressant. Det visar sig att till och med statsministern hittat sällskap på nätet. Statsministern! Inte ett dåligt kap, tycker vi, kanske det trots allt finns anständiga människor ute i cyberspace. Och just som vi börjat tina, händer det något igen: den värsta smällen som internetdejting någonsin kan få, den värsta travestin av posterbarn för internetdejting stiger fram, en värsta motgång, som internetdejting aldrig kommer att repa sig från. Nämligen Susan Kuronen. Om något kan skrämma en människa ifrån nätdejting, är det Susan Kuronen. Vi svär att vi aldrig - ALDRIG - kommer att leta efter sällskap på nätet. Aldrig.

Enter Facebook. En internetbaserad nätverkssajt, dit alla nu flyttat över sitt socialliv, har börjat ha en enorm effekt på våra människorelationer. Plötsligt är alla där, och folk facebookar en masse. Vi har dock inte bara fått ett redskap för att uppehålla våra vänskapsrelationer, utan Facebook är dessutom ett ypperligt redskap för att lösa många frågor som kan avgöra vårt kommande förhållandestatus, och till och med sexliv. Tro mig, det är bara fråga om tid, förrän de första facebookparen i din bekantskapskrets uppstår.

Det har blivit så enkelt: du kan "poke" den där söta killen från grannhusets arkitektfirma, skicka en virtualdrink till den där tjejen från din tyskagrupp, ge ett superlativ ("hottest guy on facebook", till exempel) åt din kusins kompis ex-flickväns bror som du träffade på midsommaren, men som du aldrig skulle täckas ringa upp eftersom ni inte känner varann så väl. Och voilá: en oskyldig kontakt är skapad.

Facebook är inte endast singlarnas Röda Kors, utan hjälper också nykära. Att ändra på sitt förhållandestatus i sin profil, är ett klart tecken på vad tillståndet i den reella världen också är. Vad anser din kille, då du ändrar från "Single" till "it's complicated"? Att göra förhållandet officiellt är också enkelt: hela ditt nätverk informeras, då du lägger till din älsklings identitet. "Anna is now in a relationship with Kalle". Och det viktigaste: lättnad unnas ju hela deras skvallersugna bekantskapskrets. "Dejttar Kenneth och Missen? Knappast, i alla fall är dom inte officiella på Facebook."

Men det finns gränser. Jag surfade runt mina kompisar, och märkte att en facebookbekant hade uppdaterat sin status till ”in a relationship”. Spännande, tänkte jag, fast jag inte alls egentligen känner henne väldigt bra, och har således ingen att skvallra åt. Jag klickade på namnet hon uppgett som sin partner. Jag kom till en profil… Av en hund! Jag vet inte vilket är sorgligare: det att hon uppgett en hund som sin viktigaste relation, eller att hon verkligen skapat en Facebookprofil åt sin hund. Där går gränsen. Köp fast hellre dom där gångstavarna.

Oz, pyllyt ja kofeiini

Kamala väsymys vaivaa. Tää johtuu nyt sitten varmaan siitä, että olin eilen heikko. Pohdin illalla (myöhään), että pitäisikö mennä nukkumaan, vai katsoa Oz. Tietysti katsoin Ozin, ja tavallaan onneksi, koska se oli viimeinen jakso. Ja muutenkin, kuten kaverini Aura sanoi: "Tietenkin watch Oz! Maanantai-illan pehmohomopornoannos on olennainen osa viikon viihdepakettia. Sitäpaitsi pylly- ja ruumiskiintiöiden täyttymisen ennustaminen on mainiota ajanvietettä. Mm pylly". Oon juonut Beroccaa, kahvia ja Batteryn (ja taas kahvia, kahvia ja kahvia, vaikka se onkin aika pahaa tuosta kahviautomaatista), ja kuitenkin väsyttää. Ei tää näin voi mennä. Mä olen allerginen talvelle.

Me tehtiin just vaparilistat Miran kanssa. Vaparilista on siis lista julkisuuden henkilöistä, joiden kanssa saa harrastaa kaiken maailman haureutta, ilman että partneri saa suuttua. Pieni fiba tässä meidän jutussa on ehkä se, ettei meillä ole niitä poikaystäviäkään, jotka voisivat olla suuttumatta, mutta parempi hoitaa nämä tärkeät asiat pois alta. Ajatella nyt, jos yhtäkkiä olisikin parisuhteessa, ja olisit Siwassa, ja Vince Vaughn kävelisi vastaan pakastealtaalla, ja et olisi valmiiksi tehnyt vaparilistaa ja selittänyt sitä poikaystävällesi, ja siitä vaan lankeaisit Vincen syliin. Sehän olisi pettämistä!

Mun listalla on
Jarmo Mäkinen (tietty, haloo)
Poets of the Fallin Marko (myös tietty, haloo)
Vince Vaughn

Jos listalle saa laittaa viisi tyyppiä kolmen sijaan, niin sitten siellä olisi myös Shaquille O’Neil ja yks Juha.

P:n ja B:n salaliitto

Salapoliisi Backlund ilmoittautuu! Mä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut Dianan kuoleman uutisoinnista. Se oli tragedia, se on tapahtunut, ja mä aina skippaan ne sivut, joilla on Diana-juttuja lehdessä. Paitsi: nyt ne ovat keksineet, että tässä onkin ehkä salaliitto taustalla. Silloin alkoi Backlundia kiinnostamaan! Ihmistä jotenkin luonnostaan kiinnostaa kaikki salaliitot, vaikka ne olisivatkin tosi naurettavia.

Vaikka OIKEASTI ei aiokaan uskoa siihen, että esim. 9/11-terroristi-iskut olikin a) USA:n hallituksen ja George W:n faijan, b) Tom Cruisen ja muiden Skientologien c) Barbie and the Rockstarsin orkestroimia, niin niitä tarinoita ja vakuuttavia todisteita on aivan suunnattoman viihdyttävää kuunnella ja katsella.

Dodin iskä on alusta asti sanonut, että Dianan ja Dodin kuoleman aiheutti valtion salaliitto ja paparazzit olivatkin ehkä MI6-agentteja, ja heillä oli valopommi, joka välähti tunnelissa ja mystistä valkoista Fiatia ajoi ehkäpä kuningataräiti itse. Salaliittoteoriat ovat ihan parasta viihdettä.

Ja sitten päivän dilemma: Mä oon 26-vuotias, ihan fiksu ihminen, mutta mä oon aivan pulassa aina kun joku sanoo esim. "ai kova pee?". Missä nämä kirjainten kovuudet ja pehmeydet on opetettu? Ja missä ne päätettiin? Ilmeisesti P on kova ja B on pehmeä, mutta kyllä mun mielestä spontaanisti B:kin kuulostaa aika kovalta. Ja toisaalta: P niin kuin Pehmeä. Haloo. Eihän tässä ole mitään järkeä. Salee tän takana on joku kieltenopettajien ja kierojen ihmisten salaliitto!

a Bitch of a day

Mun bussimatka sai aivan eksessiivisiä mittasuhteita. Klo 15.17 nousin bussiin Lauttasaaressa. Klo 16.16 olimme Kampin liikenneympyrässä. Ja mulla oli vielä matka Hämeentielle opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston kokoukseen, jonka oli tarkoitus alkaa 16.15.

Mikäli edessä olisi ollut liikenneonnettomuus tai tietyö tai jotain, olisi ymmärrystä ehkä riittänyt, mutta ei. Ihan perustorstai. Seisoimme 35 minuuttia yhdellä kadulla. 35 minuuttia! Naiset synnyttää nopeammin, kuin mä pääsin kolme korttelia eteenpäin! Hermot kiristyvät. Monet bussimatkustajista jäävät pois kadulla, pysäkkien välillä. Äh, mua ei käveleminen oikein auta, koska olen joka tapauksessa menossa tällä bussilla loppumatkani, eikä varmaan ole mahdollista saada edeltävää bussia kiinni, eli silloin vaan kävelisin jonkin matkaa, ja sitten odottelisin tätä samaista bussia pysäkillä.

Vihdoin, 16.35 olen opetusvirastolla. Ovi on lukossa. Okei, toiselle ovelle. Sekin on lukossa. Soitan summeria. Kukaan ei vastaa (no haloo, ei tietenkään, tää on kunnallinen virasto ja kello on yli neljä). Olen juuri menossa takaisin sille ensimmäiselle ovelle, kun saan tekstiviestin: ”Olethan tulossa tänne Töölöön, emme ole vielä aloittaneet”. Hyvä uutinen siis on, että periaatteessa en ole vielä myöhässä, huono uutinen se, että olen täysin väärällä puolella kaupunkia. Kokouskutsut ovat aina identtisiä, joka ikinen kerta, joka kolmas viikko, koko vuoden läpi. Ei mulla tullut mieleenkään katsoa, voiko kokouspaikka olla jokin muu, kuin se, mikä se aina on, koska se ei ole koskaan ollut mikään muu. No oli miten oli. Tarvitsen taksin.

Tilaan taksin tekstiviestillä, kuten aina. Hetken kuluttua piippaa, ja taksi kuittaa. Jokainen hetki tuntuu ikuisuudelta (oon just istunut ruuhkabussissa, käytännössä paikoillaan, yhtä kauan kuin menee bussilla Helsingistä Hämeenlinnaan). Mulla on muutenkin aika lyhyt kärsivällisyys, ja nyt ei saa edes tupakkaa. Toisella puolella Hämeentietä on pubi, salee sieltä saisi röökiä…

Samalla hetkellä taksini ajaa ohi. Tiedän sen, koska tekstaritilauksen kuittauksessa tulee se numero, joka on taksin katon keltaisessa valossa. Ja minun numeroni ajaa juuri tällä hetkellä kylmän rauhallisesti ohitseni, sivulle edes vilkaisematta. Saatana, huudan ehkä ääneen. Olen valmis luovuttamaan, mutta päättelen että taksi tajuaa ensi talon kohdalla mokansa, tekee uukkarin ja palaa hakemaan minut. Hetken (miten kauan mä oon oikein tässä seissyt? Onko vielä 2007?) kuluttua taksi ajaa takaisin päin, vastakkaisella puolella katua. Toivon kipinä herää taas. Mutta ei, taksi ei käännykään! Se jatkaa matkaansa Hakaniemeen ja pois, pois mun luota! Aaarghh!

Jumala tai universumi tai Vishnu tai kuka se nyt onkaan, koettelee mua (ja JO mun röökilakon neljäntenä päivänä!!!). Soitan taksikeskukseen. Jenna vastaa taksikeskuksessa, ja on mahtava. Jenna pahoittelee ja lupaa selvittää asian, ja soittaa kohta takaisin. Voiko tää enää tästä nyt mitenkään kusistua (kusistua = muuttua kusisemmaksi) tää homma?

No tietenkin voi. Ohi ajaa bussi. Siellä istuu puolituttu, jonka kanssa oli jotain sähellystä, jonka luulin jatkuvan pidempiaikaiseksi säpinäksi, mutta hän ei sitten koskaan soittanutkaan, ja teki selväksi, että se oli vaan kertajuttu. Eli universumi on valjastanut kaikki liikennevälineet minua vastaan, ja sitten muistuttaa vielä pahasta olosta oikein bussin ikkunasta käsin.
Saan sekunnin sadasosan etulyöntiaseman, sillä huomaan hänet ennen kuin hän huomaa minut. En tosin ehdi piiloutua (mihin helvettiin mä edes piiloutuisin keskellä autiota Hämeentietä?!?), ja joudun tekemään kiusallisen silmäkulmienkohotus-ja-puolihymy-tervehdyksen.

Hermot meinaa totaalisesti palaa, mutta silloin Jenna soittaa uudestaan. Jenna ei saa yhteyttää mun alkuperäiseen taksiin (nilkkikuski, perkele), mutta on tehnyt mulla toisen tilauksen, ja se onkin jo kuitattu. Jenna on ihana ja pelastaa taksikeskuksen mahdolliselta jauhekirjeeltä tai muulta kammottavalta kostolta.

Taksi tulee. Selkeästi mulla alkaa järki lähteä. Taksissa soi Radio Rock, ja mä melkein soitan heidän studioon, koska pyytävät. En tosin tiedä mistä siellä puhutaan, tai mitä asiaa mulla heille voisi olla. Juuri silloin taksin viereen kurvaa pakettiauto, jonka kyljessä on puhelinnumero. Pitäisikö soittaa? Olisikohan se tuo ukko joka ajaa nyt tuota autoa? Mitäköhän nuo myyvät? Jos sekin vaikka haluaisi vaan vähän rupatella? Apua, mä oon sekoamassa!

Taksissa ehdin myös pohtia puolentoista tunnin bussimatkaani Lauttasaaresta Hämeentielle. Tämäkö on sitä metropolipolitiikkaa? Että pitää varata tuntitolkulla aikaa, jos aikoo matkustaa julkisilla pari kilometriä ei-edes-pahimpaan-ruuhka-aikaan?!?

Mä aion aloittaa valtaisan sähköpostishow’n kaupunginvaltuutetuille, virkamiehille, kaupunginsuunnittelulautakunnalle, liikennelautakunnalle (ja okei, lupaan myös selvittää kuka oikeasti tästä vastaa, ja sen, onko edes olemassa liikennelautakuntaa).

Kunnallisvaaleissa aion äänestää sitä ehdokasta, joku lupaa järjestää Ruoholahdenkatu/Malminrinne-pätkän liikenteen inhimillisemmäksi. Ihan sama miten, kunhan hoituu. Ei voi olla niin, että ihminen joutuu istumaan yhdellä kadulla noin kauan. Mä alan ihan eri tavalla ymmärtämään Michael Douglasia Rankka päivä –elokuvassa.

Nyt tekee kyllä tosi paljon mieli tupakkaa. Onneksi parin korttelin säteellä ei ole mitään paikkaa auki, ja naapureiden alakerran ravintola ei myy röökiä. Ohh, ja pakko on tunnustaa: kävin läpi kaikki takintaskuni KAIKISTA takeista. Ehkä johonkin olisi jonkun baari-illan jäljiltä jäänyt joku vanha aski? Mutta ei, löysin vaan kolme sytkäriä, vähän rahaa, pari kynää ja kortsuja. Mutta ei tupakkaa – onneksi.

Hajuharha tai supervoima

Toinen päivä ilman tupakkaa, ja tää menee yllättävän hyvin. Ei yhtään röökiä vielä, ja ei edes ihmeempiä himoja. Poltin kaikki röökini sunnuntaina, eli mulla ei edes ole tupakkaa, vaikka haluaisin.

Mä kuulin, että tupakanpolton lopettaminen parantaa hajuaistia (tai en ole ihan varma oonko kuullut just jotain tuollaista, mutta go with it, tää on nyt mun aasinsilta), ja sen täytyy pitää paikkansa. Joko niin, tai sitten mulla on hajuharha. Koko matkan Simonkadulta Abrahaminkadulle tuoksui pihvi. Sitten yhtäkkiä haju loppui pitkäksi matkaa, mutta taas kun tulin lähikaupastani ulos, haisi sekä palanut, että vastaleikattu nurmikko. Hämmentävää.

Toisaalta, on myös TÄYSIN mahdollista, että tämä onkin yksi mun supervoimistani. Teräsmies esimerkiksi näkee seinän läpi ja kuulee monien kilometrien päässä tapahtuvat avunhuudot. Mulla onkin superkuulon tai supernäön sijasta superhaju. ”Nuuh, nuuh… Mitäs tämä (viekas keskittynyt katse kaukaisuuteen)… Ahaa! Ritva Nurmijärvellä paistaa marenkikakkua!”. Okei, tää ei ole ihan niin hyödyllinen superaisti.

Samalla kun bloggaan, katson Frendejä. Käännöskukkanen: Frendit ovat päättäneet mennä Plazaan juomaan shampanjaa ja kokteileja. Phoebe huudahtaa: ”Let’s go, we’ll get us some Mai Tais!”. Miten se on käännetty? ”Mennään! Tilataan nuudeleita”. Jep.

Vi vill kramas, hälsningar Sverige

Expressenin kotisivuilla (ja ehkäpä koko Ruotsissa, en tiedä) käydään mielenkiintoista keskustelua vankien olosuhteista. On nimittäin epäinhimillistä, etteivät vangit saa vierailuilla halata omaisiaan. Niinpä ovat ryhtyneet nälkälakkoon, tietysti. Artikkeli on otsikoitu ”Hur kan kramar bli till en risk?”, ja se on surullista luettavaa. Murhan avunannosta tuomittu Sebastian ei ehkä välttämättä koskaan ihmisty, koska hänen ei anneta halata. Ja siksipä Expressen kysyy nettikyselyssään lukijoiltaan: Finns det för lite kärlek inom kriminalvården? (Onko vankeinhuollossa liian vähän rakkautta?). Only in Sweden.

Day 1

Oh dear lord, beware of miss Crankypants (veljeni kutsumanimi mulle, silloin kun vähän kiukuttaa). Tänään nimittäin alkoi NRJ:n Lopeta Tupakointi –kisan lokakuun kierros. Kisassa kaksi julkisuudesta tuttua henkilöä lopettavat tupakoinnin, mutta tässä kuussa ne ovatkin NRJ:n iltojen Jussi Ridanpää ja MINÄ! Minä, vaikka mä rakastan tupakanpolttoa! Aaaargh. Mutta se kumpi meistä pärjää paremmin voittaa matkalahjakortin, joten sisulla mä aion tän hoitaa. Tai siis niin mä sanon nyt ekana päivänä. Ymmärtänette, että tästä blogista tulee nyt sitten (ehkä) paljon vähemmän tupakantuoksuinen kuin ennen (buuu!), ainakin kuukaudeksi.

Tiedättekö sen Seinfeld-jakson, jossa Jerry menee sänkyyn Ninan (jota George deittailee) kanssa? Jakson nimi on the Betrayal (se on se joka menee lopusta alkuun, missä he matkustavat Intiaan). Siinä Jerry päättelee, ettei alunperin päätynyt sänkyyn Ninan kanssa siksi, että heillä aina oli niin hyviä keskusteluja, eikä yhtään kiusallista taukoa.

Jerry: Anyway, like I was saying, I couldn't make the transition from conversation to sex. There were no awkward pauses... I need an awkward pause.

George: I'm all for awkward pauses. Fix me up with her.

Päivän analyysini on, että tupakka on mulle awkward pause –täytettä. Menin lauantaina yhteen hyväntekeväisyystilaisuuten päivällä auttamaan. Alussa kukaan ei oikein tiennyt, mitä mun piti tehdä, tai kenelle ilmoittautua. Ensimmäinen reaktio oli mennä pihalle tupakalle ihan vaan vanhasta tavasta, koska se jotenkin olisi helpottanut sitä kiusallista seisoskelua (mutta en mennyt, koska se oli sairaiden lasten hyväntekeväisyys). Tupakka antaa tekemistä. Tänään mun ei ole kertaakaan tehnyt mieli tupakkaa mitenkään erityisen paljon. Ainoastaan kerran, nyt illalla, kun seisoin bussapysäkillä, pohdin, että tupakka antaisi tekemistä. Mä olen siis tekemistupakoitsija, ja selkeästi alitajuntaisesti kammoan kiusallisia hiljaisuuksia. Mä mitään nikotiinilaastaria tarvitse, vaan psykiatrin!

Perjantaina olin hauskoissa bileissä. Radio X3M:n 10-vuotisjuhlat pidettiin Voimalassa, joka vissiin olikin joku vanha voimala. Ne olivat supersuomenruotsalaiset bileet, ja me yritettiin tehdä julkkisbongauksia. Pisteet saimme Mikael Jungnerista, Matti-Esko Hytösestä ja Joel Melasniemestä. Ja sitten yhdestä tosi komeasta portsarista. Tai ei siitä julkkispistettä tullut, vaan joku hottispiste. Aikuispisteitä ei tullut missään nimessä, koska mä en tietenkään saanut mitään viisasta tai nokkelaa sanottua hänen flirtteihinsä.

Ja jos olet pohtinut, mikä on mauttomuuden ja mediahuoraamisen huippu, niin kannattaa vaikka vilkaista viikonlopun lööppiä, jossa Valtakunnan Virallinen Punamultapariskunta itkee lapsettomuuttaan. Missä vaiheessa ihminen kokee, että se, ettei voi hankkia lapsia, on niin tärkeä uutinen, että pitää oikein soittaa toimittajatuttavalle ja kertoa se? Muistaako kukaan, mitä mieltä kumpikaan heistä on mistään oikeasta asiasta? Ei varmaan, mutta kaikki tiedämme heidän koiransa nimen, että heidän nimikirjaimet on veistetty johonkin puuhun jossain päin Uuttamaata, ja nyt siis senkin ettei vehkeet vörki niin kuin pitää. Lovely.