Tin Tin Tangoon ei ikinä tulee Lotta-pöytää

Pitkän aikaa Tin Tin Tango oli kuin toinen kotini. Saatoimme istuskella siellä tuntitolkulla, joskus jopa vuorokauden ympäri. Tintti nimittäin kokeili 24h aukiolemista eräänä kesänä mutta homma ei oikein toiminut. Asiakkaina olivat lähinna me ja muutama hassu Hesperian yökerhon väsynyt juhlija joka useammin kuin ei sammui pöytäänsä patonkiaan odottaessaan. Viinahan yöllä ei tietenkään saanut myydä. Vanhoina hyvinä aikoina Tintissä sai polttaa kahvilan etuosassa, ja silloin kahvilassa kävi mielellään. Sitten tupakoitsijat sullottiin piiloon kahvilan takahuoneeseen jossa ilmanvaihto oli niin huono että pikkuhiljaa, kuin luonnostaan, muut kahvilat päihittivät Tintin.

Tintissä meidän suosikkipöytä oli aina se iso pöytä ihan siinä ikkunan vieressä. Jos se sattui olemaan varattu kun tultiin, piti aina yrittää saada vapaa pöytä mahdollisimman läheltä jotta siinä voisi kytätä ja siirtyä isoon pöytään heti kun onnettomat tietämättömät jotka pöytämme olivat vieneet olivat ryystäneet kahvinsa loppuun. Kukaan ei ottanut pöytää niin vakavan verisesti kuin me - ja eräs toinen vakioasiakaspariskunta. Pöytäkilpailu tuli aina tuolta samalta oudolta pariskunnalta. Hekin olivat sitä mieltä että pöytä oli "heidän". Pariskunta oli jo aika vanha ja oli vaikea sanoa olivatko ne jotain puolispurguja laitapuolen kulkijoita vai syvällisiä taideboheemeja. Mies viritteli joskus viuluaan mutta useimmiten ne vaan pelasivat korttia. Monet tunsivat heidät, mutta emme tietenkään me teinit. Jotenkin jopa tuntui että ihmiset katsoivat meitä pahasti kun pariskunta tuli sisään ja me olimme heidän pöydässään. Se ärsytti ihan hulluna. Joku sanoi minulle joskus että se oli Heimo Haitto. - Aijaa, vastasin, todella hienoa herra Haitolle (paitsi että olen todennäköisesti sanonut sen jotenkin vielä enemmän korostetun mielenkiinnottomasti ja sarkastisesti. Olinhan teini). Koska teini-ikäinen ignoramus ei vielä osaa kauheasti arvostaa hienoa kulttuuriperintöä tai kulttuurihenkilöitä, kuten maailmankuuluja viuluvirtuoosoja, niin ukko ei mulle koskaan ollut mitään muuta kuin vitun ärsyttävä gubbe joka tosi usein vei meidän pöydän.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa vuoteen Tintissä. Tänään oli ohjelmassa mummonskuffailua, joten vein hänet kahville ja konjakille sinne. Se meidän ikkunapöytä on vieläkin siellä, mutta sen yläpuolella on seitsemän suurta, kehystettyä valokuvaa Heimo Haitosta ja vitriinissä ristissä kaksi viulua. Siitä on tehty Heimo Haitto-pöytä. Mitä ajatuksia mulle siitä tuli? Tuliko huono omatunto, koska nyt 25-vuotiaana ehkä osaa kunnioittaa sitä että hän on niittänyt uskomatonta mainetta ja kunniaa klassisen musiikin saralla maailmalla? Että hän opiskeli Viipurin musiikkiopistossa ja osoitti niin mahtavaa lahjakkuutta että rehtori ITSE järjesti ja kustansi Haitolle opinnot Amerikassa? Että hän vielä vanhana miehenäkin oli skarppi kulttuurivaikuttaja? Ei. Ajatus oli että: vittu selvä. Ootte puolenne valinnut. Nyt en IKINÄ suostu siihen että tästä joskus tehdään Lotta Backlund-pöytä. Spite never sleeps. And neither does ancient pöytäkauna.

Huomenna on vappu. Te ootte ihan maailman ihanimpia lukijoita. Toivottavasti teillä on supermahtavaa vappuna, ja löydätte tusinoittaina vappuheiloja! Mä hankin sellaisen joka on helppo ja humalainen. Miespuolinen versio itsestäni, siis.

Punaviinijuomaa ja puhelinluetteloita

Mikä ihmeen punaviiniJUOMA? R-kioski mainostaa telkkarissa että heiltä saa halvalla hyvää punaviiniJUOMAA. Obviously not punaviiniä, kun on laissakin kielletty myydä sitä ärrältä, mutta jotain juomaa se on. Salee punkkua ja vettä lantrattuna. Yks-kaks ei olekaan enää voltteja yhtä paljon ja hey presto: Ärrän punaviinijuomaa! Hyi (koska mähän just olen oikein grand connaisseur de vin, ja tiedän nää hommat).

Ja toinen juttu: Siis miten helvetin paljon voi yksi ihminen tarvita puhelinluetteloita?! Ihan totta, niitä kannetaan mun kotiin nopeammin kuin mä ehdin niitä kantaa täältä ulos. Also: Mä en edes oikein tiedä mihin ne saa viedä; pitääkö ne viedä johonkin salaiseen puhelinluettelokeskukseen vai voiko ne pilkkoa ja viskata normiroskikseen (siis kannet pahviroskikseen ja paperit paperiroskikseen, tietysti. Mä olen NIIN tiedostava). Tai jos vaan laittaisi ne naapurin postilaatikosta sisään? Kuka enää mitään lukua pystyy pitämään siitä kuinka monet näitä luetteloja on tullut, en mäkään tajuaisi jos joku naapuri tunkisi omia luettelojaan mun postilaatikosta. Tai sitten just niin on jo käynyt.

Mä olin tänään töissä aamuyhdeksästä puoli yhteentoista illalla. On täysin mahdollista että mä olen maailman ahkerin ihminen. Mä olin myös vapun hyvä haltijatar tänään. Koristelin studion serpentiinillä ja ilmapalloilla ja puhalsin vappupilleihin. Jaoin (ja pakkojaoin) vappupillejä, serpentiiniä ja hyvää mieltä kaikille, myös myyntispedeille. Ne ovat aina tosi kohteliaita. Ainakin silloin kun ovat uusia. Siellä on yksi uusi. Kyllä se kohta turmeltuu. No ei, ne ovat kaikki tosi ihania.

Kohta on vappu ja Herkuton Huhtikuu loppuu! Sweet!

Ehkä Matti otti, ehkä ei

Käykö teille koskaan niin että katsotte jotain tv-ohjelmaa jota oikeasti ette IKINÄ katso (okei, KERRAN oot katsonut aikaisemmin), mutta sitten on joku aivan surkea tv-päivä ja on ihan pakko katsoa sitä ohjelmaa (koska telkkarin sulkeminenhan ei ole vaihtoehto, tietenkään) ja sitten sieltä tulee uusintana juuri se ainoa jakso jonka olet jo nähnyt! Tätä sattuu mulle tosi usein. Mikä ihmeen sikahuono b-luokan-tv-sarja-karma mulla oikein on?!?
Nimim. Never watching Everwood again

Eilen kun me laskeuduttiin Suomeen niin laitoin tietysti (tyypillisenä suomalaisena jo ennen kuin edes nousin lentokoneen penkistä) kännykän päälle heti laskeuduttuamme. Heti tuli tekstiviesti: ”Tervetuloa Ruotsiin! Vodafone toivottaa teille mieluista käyntiä!”. No perhana. Taasko pilotti eksyi?! Veti vaan jonkun kunniakiekan ilmoissa ja palasi Ruotsiin? Mutta thankfully no. Suomessa oltiin.

Mun uusi look on kasarivakooja. Ostin Tukholmasta gorgeous kevättakin. Se on beige ja matchaa täydellisesti mun beigeihin loafereihin. Tukholman kaduilla (okei kadulla; mä näin oikeasti hyvin vähän muuta kuin Drottninggatania jota sahasin edestakaisin) joka toisella vastaantulijalla oli aurinkolasit jotka olivat niin suuret että peittivät puoli naamaa. Sehän ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että jättilasit ovat nyt älyttömän trendikkäitä ja kauniita. Joten ostin sellaiset (tietenkin). Mutta kun ne yhdistää mun älyttömään makeeseen trenchiin niin mun on ihan pakko myöntää että mä näytän huonolta kasarivakoojalta. Suoraan jostain Charlien enkeleistä. Paitsi että mulle tapahtui paljon vähemmän draamaa tänään. Ei oikeastaan mitään.

Okei. I’m so impressed. Bodies without organs oli vieraana Tuomas ja Juusossa, ja niiden laulaja, pieni poika (joka näytti ihan tytöltä) joka oli todella nuori (ehkä 12) ihan vakavalla naamalla antoi aivan superloistavia ja hauskoja vastauksia. Mutta nyt mä en vaan tiedä että olikohan se vaan vahinko. Ohjelmassa on vieraana myös Matti Nykänen. Uskon että koko Suomen kansa on ihan yhtä kauhuissaan kuin minä, täynnä orastavaa myötähäpeää ja hienoista paniikkia. Mitä Matti tekee? Onko se kännissä? Toilaileeko se? Lyökö se? Toimittajat istuvat koneet tanassa (kuvainnollisesti, obviously) odottaen huomisen lööppiä. Ja tuossa se tuli: Matti meinaa hypätä ensi talvena Lahden suurmäestä.

Home sweet home

Tiistaiaamuna heräsin kamalaan sairauteen: kurkku kuivana ja tukossa, koko kroppa kipeä, kuumetta ja korvasärkyä. Koska sairastaminen on heikoille ihmisille, niin lähdin kuten sovittu aamukoneella Tukholmaan Pohjoismaiden Neuvoston ja Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston Kokoukseen. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin se että onneksi sairastuin ennen kuin lähdin Ruotsiin, muuten oisin ajatellut että tää on lintuinfluenssaa. Salee ois ollutkin. Tsirp tsirp.

Ja sitten: I shopped myself happy. Mikään ongelma ei ole niin suuri etteikö voisi itseään piristää shoppailemalla. I give you: RETAIL THERAPY! PN:n kokouksessa Tukholmassa oli tunnin lounastauko. ”Käyn vaan ihan nopeasti tossa kaupassa. In and out, viisi minuuttia korkeintaan.” 20 minuuttia, 6 toppia ja 2 takkia myöhemmin Backlund astelee onnellisesti ulos kaupasta 200 € köyhempänä mutta ajatukset NIIN muualla kuin missään onnettomissa tapauksissa. In a related story: Tän päivän Iltalehti uutisoi: "Himoshoppaajilla aivovamma". Phyh.


Mutta shoppailu oli siis täysin sivuosassa tällä matkalla, koska pääfokushan oli kokouksissa. Yhden kansanedustajan piti kokouksessa sanoa ”vi har hittat” mutta sitten se selkeästi viime hetkellä hämääntyi että pitäisikö ehkä sittenkin ”hittat” sijasta sanoakin ”funnit” ja niinpä se sanoi ”vi har fittat”. Ja kukaan niistä kansanedustajista ja virkamiehistä ei nauranut. Joten en mäkään sitten kehdannut ääneen nauraa, vaan feikkasin jonkun aivastuksen tapaisen kohtauksen. Mun mielestä se oli hilarious. Mä oon NIIN epäkypsä.

Samassa kokouksessa kävi ilmi (tai siis on tää ehkä käynyt ilmi jo kauan sitten, mutta MÄ en vaan tiennyt. Kun en kerta lue mitään Frankfurter Allgemeinea päivittäin) että Saksassa on yhdistetty sosiaaliasiat ja työmarkkina- ja työllisyysasiat yhteen ja samaan ministeriöön. Ne kutsuvat sitä superministeriöksi. Onkohan se vähän niin kuin supermies? It’s a bird! It’s a plane! No, it’s Das Bundesministerium für Arbeit und Soziales!

Islannissa eletään jänniä aikoja. USA on ilmoittanut pikkuhiljaa poistavansa Keflavikissa olevan armeijatukikohtansa, joka siis tarkoittaa että Islanti on kohta täysin ilman puolustusta. Niin kelasin vaan että nehän kannattaisi vallata! Olisi hienoa kun olisi oma saari atlantissa. Ja se olisi valmiiksi jo vähän rakennettukin. Eli nyt on siis järjestetty se, että Islannilla EI ole armeijaa. Nyt täytyy enää järjestää se, että mulla OLISI armeija.



Mutta nyt olen siis turvallisesti kotona. Ehdin koneeseen Arlandassa, villeistä tarinoistani huolimatta. Huomenna pääsee taas töihin. Aika hauskaa että oikein HALUAA takaisin töihin. Ei ole monilla näin hyvin asiat. Ainakaan jos vertaa edelliseen työpaikkaani. Speaking of which: Onko pikkasen överiksi mennyt koko tämä eduskunnan 100-vuotisspektaakkeli? Ihan tolkuttomia määriä rahaa menee, ja aivan IHME projekteihin. Mutta lisää siitä vaikka huomenna. Joko täällä tai radiossa. Oikeesti, INSANE amounts of money.

Sviiiidön

Terveisiä Tukholmasta. Istun Arlandan lentokentällä odottelemassa kotiinpääsyä. Eilen oli vähän kipeä, mutta nyt olo on parempi. Siihen taisi vähän auttaa shoppailu. Ostin ihan tolkuttomat määrät taas tavaraa, mutta aivan minimiajassa. Eli edes ajankäytön suhteen olen tehokas. Hui, vihainen kenttävirkailija huiskuttaa ja huutelee, täytyy mennä!

...Ettei käy niin kuin ystävättärelläni Pialla ja minulla Lanzarotella. Kone joutui odottamaan 45 minuuttia sitä että neidit pääsee baaristaa koneeseen. MUTTA: In our defence: meille sanottiin että kone lähtee muutaman tunnin myöhässä kun kiitoradalle oli levinnyt joku kone tai auto tai ruumis (me ei kuunneltu ihan hirveen tarkkaan) ja se piti sieltä kiitoradalta käydä korjaamassa) ja kestäisi sikakauan ennen kuin kone pääsisi minnekään. Luonnollisesti päätimme hyötykäyttää ajan menemällä baariin juomaan kaljaa (olimmehan kuitenkin Sikailumatkalla Kanarialla). Autuaan tietämättömänä päätimme kuitenkin mennä ajoissa geitille, ja kun lähdimme sinne päin kenttävirkailija tuli meille huutamaan. Kone oli sittenkin päässyt lastaamaan ja lähtemään aikaisemmin mutta ei ollut voinut kun Pia ja Lotta puuttuivat. Mistä me sen olisimme tietäneet, ei baariin kuulunut mitään kuulutuksia... Kun pääsimme koneseen koko kone taputti ja joku kuvasi videokameralla. Saatana. Silloin hävetti. Whip out the drink cart NOW, stewardess!

Mutta siis nyt pitää mennä etten joudu yöpymään Arlandalla. Raporttia tulee ihan pian kunhan pääsen kotikoneelle.

400 Sitä Oikeaa

Ystävättäreni Salla kertoi mulle että joku (salee joku erittäin luotettava tiedeinstituutti tai korkea-arvostettu tutkija) on todennut että jokaiselle ihmiselle on olemassa 400 Sitä Oikeaa. Se oli kauhean helpottavaa kuulla. Kun kerroin hänelle ihastuneeni ihan täysin väärään (mutta jotenkin niin Oikeaan) mieheen, hän kohautti olkiaan ja sanoi: ”no nyt niitä on sitten enää 399”. Mä uskon erittäin mielelläni kaikkiin tutkimuksiin ja selvityksiin jotka asettavat oman tilanteeni hyvään ja lupaavaan valoon (sama pätee horoskooppeihin ja persoonallisuustesteihin. Jos esim horoskooppi sanoo että olen äärettömän viehättävä ja älykäs ihminen, niin uskon. Jos se sanoo että olen pinnallinen ja yksinkertainen, niin en usko. Tietenkään. Joku roti. Humpuukiahan se useimmiten on. Paitsi silloin kun oon viehättävä ja älykäs.) Joka tapauksessa: niitä miehiä on nyt enää 399 jäljellä. One got away. For good. Mutta mitä jos yksikään niistä 399:a ei asukaan Suomessa? Needle in a haystack, I tell you.

Mutta fiksu, moderni nainen ei vaivu epätoivoon. Fiksu, moderni nainen kutsuu kanssasisarensa leffaan ja viinille. Menimme Pian kanssa katsomaan Failure to launch, Muuttohaluton poikamies. Leffa olikin paljon parempi kuin me luultiin (vaikuttiko nauttimamme kaksi olutta asiaan? Nobody will ever know). Siellä oli hirveesti miespoloja joiden tyttöystävät todennäköisesti olivat pakottaneet heidät sinne. Jos kuunteli oikein tarkkaan saattoi kuulla hiirenhiljaisen vanhan transistoriradion rätinäisen urheiluselostuksen ja sen päälle kimakan huudahduksen ”Antti! Onko sulla radio mukana!?!”. Okei, mä ehkä keksin ton viimeisen osan, mutta olisi se voinut tapahtua.

Leffan jälkeen me mentiin baariin juomaan viiniä ja kiroilemaan. Kiroileminen on kamalan hauskaa ja vapauttavaa, mutta ei sitä koskaan voi kenenkään edessä oikein tehdä. Siksi kiroilin efektiksi oikein joka lauseessa. No en ehkä ihan joka lauseessa. Keksin myös seuraavan kolumnini aiheen. Kannattaisi ryypätä enemmän. Ja ehkä kiroilla. Silloin saattaa tulla parhaimmat ideat.

Mun talon ulkopuolella on jättisuuri nosturi (TAI mahdollisesti Eiffel-torni, pimeässä on kauhean vaikea sanoa) jonka nokassa vilkkuu violetti valo kaksi kertaa sekunnissa. No, that’s not annoying at all. Perkele, mä asun diskossa!

Mutta katsokaa miten ihana ja taiteellinen kuva minusta!


Kuva: Juha Myllymäki

Tanssii tätien kanssa

Tanssii tähtien kanssa (tanssii tätien kanssa, more like it) loppuu. Äntligen. (In a related opinion: Salee Tomi Metsäketo kuksii tuota tanssipariaan.) Ehkä lehdet nyt voivat ruveta kirjoittamaan jostain muusta. Mun mielenkiinto lopahti kun Markus Pöyhönen tippui eikä siitä enää ollutkaan kuvia lehdessä joka päivä. Mikäköhän on seuraava bisarri laji josta ihmiset innostuvat? Tänä vuonna hurjaa mediasuosiota on saanut jo curling ja tanssi. Seuraava voisi olla keilaaminen. I’m so ahead of trends, koska mä keilasin eilen. Kävi ilmi että mä EN ole keilailun luonnonlahjakkuus. Joustin jopa periaatteissani, ja laitoin päälle keilailukengät. Kengät joita joku muu on siis käyttänyt. Tai ehkä monetkin muut. Aaarghhh, mä en halua ajatella sitä. I’m trying to block the memory. Ja silti otin todistusaineistoksi valokuvan. Mastermind, I am.

Eilinen työyhteisöretki Lohjalle oli huippuhauska. Ensin oli hohtokeilailua. Nyt mulla on kaikki keilailulihakset tosi kipeinä. (Kaikki keilailulihakseni = joku yksi lihas oikean käden sisäpuolella ja vasen pakara. Reason: unknown). Mä olin ihan sikahuono keilaaja, mutta omaksuin ulkoisen tyylin heti. Mä siis NÄYTIN ihan oikealta keilaajalta (miinus siis se että en oikein osunut niihin keiloihin), ja monesti se on ihan tarpeeksi. Mun mielestä ainakin.

Hurjalla vauhdilla singahdin mammamobiililla Lohjalta vikkelästi Helsinkiin keikalle, ja sieltä salamana takaisin. Illemmalla lähdimme tutustumaan Lohjan yöelämään, Latobaariin. Se ei ollut oikea lato, mä kysyin. Sieltä Kovasella Helsingin yöhön, DTM:aan sheikkaamaan. Oli tosi kivaa. Mutta on täysin mahdollista etten mä enää ikinä juo viinaa. Pientä cocktailflunssaa oli tänään aamulla. Joo. Ei ikinä enää viinaa. Paitsi ehkä vappuna vähän.







Kaverini Thomas Perret päätti lähteä Floridaan. Lopetti vaan työt ja lähti. Onneksi Thomas bloggaa, koska hän on niin lahjakas ja hauska ja lennokas ja vaikuttavasanainen että on aina nautinto päästä osaksi hänen hengentuotantojaan. Käykää lukemassa.

The InvisiGirls

Torstain arvoitukseni radiossa oli: Lotta ja Lotan äärettömän viehättävä ystävättärensä Kukka olivat eilen Storyvillessä, ja kesti ainakin puoli tuntia ennen kuin kukaan mies yritti iskeä heitä! Mikä on AINOA mahdollinen looginen syy?

Arvoituksen ratkaisu oli tietysti että Lotta ja Kukka olivat muuttuneet näkymättömiksi. Todennäköisesti Darinilla on superkykyjä ja näkyvyys- ja valovoimaimijä jonka avulla hän imaisi tyttöjen näkymisen johonkin omaan evil näkymissäiliöönsä. Tää on ainoa looginen selitys. Tosin kuuntelijamme Anne pani paremmaksi: hän veikkasi että miehet olivat häikäistyneet meidän kauneudesta niin etteivät nähneet mitään puoleen tuntiin. Now THAT sounds reasonable!

Torstaina olin keikalla Valtioneuvoston linnassa. Iso-Matti tekstasi ja pyysi. No ei. I’m SO kidding. Mutta olin mä siellä oikeasti keikalla, en vaan esiintynyt pääministerille. Vielä.

Eilen aamulla olin Oulunkylän yhteiskoulussa paneelissa puhumassa siitä miksi nuorten kannattaa pyrkiä vaikuttamaan ja miksi on tärkeää esim. äänestää. Vaikka paneelin poliittinen kirjo oli vasemmalta oikealle, niin liikuttava yksimielisyys vallitsi kaikissa kysymyksissä. Ei oltu tultu politikoimaan, vaan kertomaan miksi itse on valinnut sen vaikutuskanavan kun on. Oranssi ry:n edustaja tietysti kehotti kaikkia laittomuuksiin, mutta oppilaat vaikuttivat kyllä sen verran fiksulta että osaavat itsekin päättää haluavatko vaikuttaa lakia rikkomalla vai noudattamalla.

Lähetys eilen oli tosi hauska. Oli ihan perjantaimeininki, niin kuin monesti kaikilla työpaikoilla perjantaisin on (duuhh). NRJ:n puhelinvastaajaan on soitellut muutamaan otteeseen joku Tomppa, joka on pyytänyt Jania salille ja viimeksi jopa bileisiin jossa voitaisiin ”ottaa muutama bissee ja vähän rentoutua poreammeessa”. Obviously this is too easy to let go, täähän on ihan ehtymätön vitsienlähde. Jani on huolestunut: mä olen ollut tuolla vasta vähän yli kuukauden töissä ja nyt jo Janilla on leima että hän on vähintään mystisen punttisali-Tompan salarakas. Ensi viikolla mä aion auttaa. Me tehdään Janista taas heteromies. Oh we have our work cut out for us.

Eilen olin illalla keikalla Turussa. Neljä tuntia kulkuvälineissä puolen tunnin keikan takia. Mun tarvii ostaa pienempi läppäri niin sitä voisi kantaa mukanaan tuommoisilla matkoilla, ja jotenkin myös hyödyntää ton ajan. Nyt mä luin Gloriaa ja ratkoin Sudokua. Hyödyllistä in its own way. Right?

NRJ:n kuuntelijamäärät olivat nousseet tyyliin sadalla tuhannella viime kuussa. Siis samassa kuussa kun MINÄ olen aloittanut siellä. Yhteensattumaako?!

Mating rituals of the middle aged

Eilinen oli ihan huippumahtava päivä! Illalla tapasin bestikseni Kukan. Kävimme muutamalla lasillisella viiniä (meillä on usein tapana juoda universumin kaikki viinit loppuun yhden illan aikana). Hietalahden Hemingwaysta menimme kadun yli Nosturiin Darinin keikalle.

Darinin keikalla promottiin tervehenkisiä arvoja, mikä oli minun mielestäni erittäin mahtavaa – to an extent. Keikalla ei siis myyty alkoholipitoisia juomia eikä siellä missään on the premises saanut polttaa tupakkaa. Tervehenkisyys on mun mielestä erittäin positiivista, ja olen ehdottomasti sitä mieltä että on hyvä kun artistit ottavat vastuuta ja toimivat esimerkkeinä. Mä huomasin että arvostan näitä tervehenkisiä arvoja vahvasti NIMBY-periaatteella. Eli mun mielestä on TODELLA tärkeää ja hienoa järjestää lapsille ja nuorille keikkoja ja tilaisuuksia jotka ovat non-alcoholic ja non-smoking, mutta MINÄ en halua sellaisilla keikoilla olla. Toisaalta se olisi ollut tosi bad business myydä viinaa siellä, koska todennäköisesti Kukka ja minä ja muutama äiti ja iskä olivat ainoat joilla oli ikää edes laillisesti ostaa keskiolutta.

Keikan jälkeen menimme syömään Salveen (jossa on ihan käsittämättömän hyvä ruoka ja jätti-isot annokset!) josta matka jatkui – kuinkas muutenkaan – Storyvilleen. Storyvillessä oli myös mun eräs toinen bestis Sauli. Sauli on ihan yli-ihana. Me hengattiin. Bändikin oli ihan OK.

Siellä on todella kiehtovaa seurata the mating rituals of the middle aged. Kuten tämä: ”Uskotko että mä oon ollut Veli Paloheimon (voit myös insert any random has-been athletes name here, toim. huom.) valmentaja!” Nå men grattis. Siitähän onkin vasta varmaan 20 vuotta, onkos kiirettä pidellyt sen jälkeen.

Mä heräsin aamulla ja mun asunnon ikkunan ohi vilahti jotain ukkoja (no, not superman, you comic nerd). Perhana. Pätkien muistan että postilaatikosta tosiaan on jossain vaiheessa pukannut ilmoitusta jostain parvekeremontista. Slight alterations on tehty parvekkeille nyt. Niistä on poistettu kaiteet ja kaikki sivut. Nyt ne on ainoastaan betonilaattoja jotka sojottavat ulos talon seinästä. Ne ovat selvästi lapsiystävällisempiä nyt. No ehkei se remontti vielä ole valmis.

Chupa Chups! Chupa Chups! Chupa Chups!

Haluatko kuulla jotain TODELLA ällöttävää? Tom Cruise on mimmikaverinsa Katie Holmesin raskauden aikana päästänyt suustaan jos jonkinmoista ihmetystä, mutta tähän mennessä parhaa tarjoili Daily Mirror ja Daily Star eilen. He osasivat kertoa että Tom Cruise on nyt ilmoittanut haluavansa synnytyksen jälkeen SYÖDÄ HOLMESIN ISTUKAN. Ewwwww!!! Toi kuulostaa joltain julkkis-Fear Factorin extremeversiolta, mutta ei. Cruise ihan vapaaehtoisesti ajatteli sen syödä.

Tänään kerroin ihan älyttömän hyvän arvoituksen radiossa. Juontajaparillani Jääskeläisellä on tapana kertoa NRJ:n iltapäivässä arvoitus, mutta nyt se ei enää keksi niitä. Co-incidentally: mä en koskaan tajuu niitä, mutta olen varma että osaisin keksiä hyviä. Mun ajattelutapa on aivan liian monimutkainen arvoitukselle. Mun vastausehdotukset ovat ihan uskomattoman kaukaa haettuja, eivätkä koskaan oikein. Kerran tosin tiesin vastauksen. Vastaukseen liittyi siiamilaiset kaksoset ja muutto yhdestä maanosasta toiseen. Arvoituksen vastaus oli siis täysin absurdi, mutta mulle se oli aivan kristallinkirkas. Jos vastaukset siis ovat kaukaa haettuja niin silloin mä yleensä tajuan ne.

Mun tän päiväinen arvoitus oli: Kaksi merirosvoa kirjoittautuvat sisään Floridalaiseen motelliin. Ne ovat bestiksiä ja ovat juuri jakaneet sikaison aarteen. Aamulla toinen löytyy kuolleena (tapettuna) motellin uima-altaasta. Altaalle johtaa ainoastaan kuolleen rosmon jalanjäljet, eikä motellin yövahdinkaan ohi ole ketään koko yönä päässyt. Mitä on tapahtunut ja kuka on syyllinen?

Turns out: ihmiset lähestyvät näitä juttuja ihan ÄLYTTÖMÄN loogisesti. Vastaushan on tietenkin ettei merirosvo saa maalla unta, joten se meni uima-altaalle kellumaan uimapatjan päälle. Uimapatja oli sellainen vihreä krokotiilin näköinen. Lähisuolta oli eksynyt alligaattori kaupunkiin ja se luiskahti aidan alta motellin pihalle ja suoraan uima-altaaseen. Sitä panetti ja se yritti hässiä uimapatjaa, mutta häkeltyi kun siinä makasikin ihminen päällä (tämä oli ilmeisesti likinäköinen alligaattori joka tajusi sen vasta kun oli siinä ihan vieressä). Sitten ukko ja alligaattori tappelivat, ja alligaattori voitti. Tietenkin. Duuhh. You know, THAT old story. Ja kukaan meidän kuuntelija ei arvannut sitä. Ihme hommaa.

Ex-työkaverini latino-Pedro (tuo ei ole sen ristimänimi) (surprisingly enough) (eduskunnassa ei mielellään saa erottua persoonallisesti, eli tuo nimi ei tulisi siellä kysymykseenkään) kysyi kerran mikä olisi sellainen asia jonka haluaisin tehdä, minkä haluaisin saavuttaa. Vastasin lähes empimättä että haluaisin kirjoittaa kirjan. Mä oisin hyvä kirjailija. Mä voisin kirjoittaa monta self-help-kirjaa.
"Miten lintsata (mutta selittää itselleen) detoxauksesta"
"Kootut tekosyyt"
"Spit or swallow - a balanced analysis" (Syvällinen analyysi purukumin loppusijoituksesta. Mitä sä oikein luulit, pervo?!)
"How to pay a lot and still look cheap" (Which reminds me: Mä tarviin uusia vaatteita. Paljon. Takkeja, housuja, toppeja, kesäkaikkea!)
"Rexi on homo - oikeesti"

Olin tänään myös opetuslautakunnan kokouksessa. Se hyvä puoli on koomikkoudessa, että oppii erittäin hyvin tiivistämään sanottavansa. Huono puoli on että odottaa muilta samaa. Komiikassa toisto on hauskaa. Kokouksessa ei. Koulunkäyntiavustajat ovat ongelmallinen ammattiryhmä. Tai siis HE eivät ole ongelmallisia, vaan heidän tilanteensa on. Koulunkäyntiavustajilla tulee kuukauden katkaisu työsuhteeseen kesällä, koska töitä ei ole tarjolla. Ongelmalliseksi koetaan myös se että osalla on työaika vain noin 26 tuntia viikossa. He ovat vähän väliinputoajaryhmä, koska opetuslautakunnan työkalut ja mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. Ja toisaalta ei mun mielestä ole mitenkään mielekästä lisätä ihmisen työsuhteen tuntimäärää, mikäli töitä ei yksinkertaisesti ole. Siihen ei kaupungilla resursseja ole. Loppujen lopuksi kuitenkin päästiin siihen tulokseen että vuoden 2006-2007 resurssointi vahvistettiin nyt, mutta tulevaisuudessa (mahdollisesti jo syksyllä) asiaa ruvetaan purkamaan vähän laajemmalla näkökulmalla ja keskustelupohjalla.

Olin myös keikalla kauppakeskus Sellon ravintola Basessa. Siellä pyörii komiikkaklubi Hanuri. Keikka meni ihan hyvin, vaikka yleisö kyllä oli aika rauhallista sakkia. Taisivat tykätä, kuitenkin. Espoo. Kelatkaa. Ihme hommaa.

Mun tekee hulluna mieli Chupa Chups-tikkaria! Damn you, Herkuton Huhtikuu!

Kesäaika. Ei kun kesämeikkiaika.

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Tai no ei ollut. Ei se ole synkkä, eikä myrskyinenkään, mutta yö kuitenkin. Vuorokausirytmi chez Mamma on mennyt aivan sekaisin kun on saanut katsoa Gilmore Girlseja kolmeen aamulla ja nukkua kahteen iltapäivällä (this must be what heaven is like). Kellot on ihan liikaa, ja kohta pitää noustakin. Seuraavat viikot ovat kamalia. Yhtään vapaata hetkeä ei tunnu kalenterissa olevan, ja silti sinne pitäisi ahtaa gradunkirjoittamista ja -esittelyä sekä kahden päivän Tukholmanmatka. Omatunto kolkuttaa koko ajan kun ei ehdi tavata kavereita eikä skuffailla mummoa kaupassa eikä siivota kotona. Huh, mitä tilitystä.

On a happier (and much, much vainer) note: on kevät, ja siksi valkoinen, sininen ja muu kirkkaanvärinen meikkiarsenaali on palautettu aktiivikäyttöön (näin isoja juttuja mun elämässä tapahtuu). Harmi ettei koko ajan voi olla livenäkin ihan photoshopattu. No ei kai, en haluaisi. Mä oon nyt (tod.näk. temporarily) vaan niin zen. Happy with existence.

Ennemmin viiniä kuin leipää ja suolaa

Voih. Katsoin eilen Jennifer Lopezin ja Jane Fondan leffan Monster-in-law. Kaksi tuntia elämästäni jota en ikinä saa takaisin. Älyttömän tylsä elokuva. Jos on nähnyt yhdenkin jakson Dharma ja Gregiä sekä minkä tahansa samaan genreen kuuluvan J-Lo-leffan niin tämän olisi voinut itsekin kirjoittaa. Hohhoijaa. Aika jännä ettei se J-Lo ikinä halua tehdä minkään muunlaisia elokuvia.

J-Lo:n agentti: -Tehdäänkö tällainen missä sä rakastut mieheen joka on sulle jotenkin sopimaton?
J-Lo: -Ai se olisikin jo varattu ja mä olisin eri yhteiskuntaluokasta? Joo, kuulostaa ihanalta!
J-Lo:n agentti: -Tehdäänkö tällainen missä sä rakastut mieheen joka on sulle jotenkin sopimaton?
J-Lo: -Ai se olisi senaattori ja mä olisin eri yhteiskuntaluokasta? Joo, kuulostaa ihanalta!
J-Lo:n agentti: -Tehdäänkö tällainen missä sä rakastut mieheen joka on sulle jotenkin sopimaton?
J-Lo: -Ai sillä olisi kamala äiti ja mä olisin eri yhteiskuntaluokasta? Joo, kuulostaa ihanalta!

See a pattern here?

Muslimit eivät vietä pääsiäistä, mutta naapurini pitävät kuitenkin ravintolansa kiinni. Ei siksi että voisivat lähteä pitkänä pyhänä jonnekin käymään, vaan jotta voisivat mekastaa mun seinän takana aamusta iltaan. Jouduin siis lähtemään gradunkirjoitusevakkoon mamman luokse, koska (vaikken oikeasti ole kyllä kirjoittanut sanakaan mammankaan luona) niin mekastus teki perjantain aika sietämättömäksi.

Olen tehnyt suuren päätöksen elämässäni. Päätös osoittaa uskomatonta kypsyyttä ja sitoutumiskammon vähenemistä. Mä olen päättänyt ostaa asunnon. Siis päätös on tehty nyt ajatuksen asteella, en ole vielä edes avannut Hesaria tai muuta mediaa mistä asuntoja voisi löytyä, eli ihan vielä ei ole pakko lähteä etsimään tuparilahjaa (ja mä aion pissiä sen booliin joka uskaltaa tuoda leipää ja suolaa!). Hyvä nyrkkisääntö mun mielestä on: ennemmin viiniä kuin leipää ja suolaa. Ennemmin viiniä kuin leipää ja suolaa. Say it with me: Ennemmin viiniä kuin leipää ja suolaa. Toi ei yhtään rimmaa eikä ole catchy, mutta tässä onkin nyt viesti se keskeisin, ei idiomaattisuus.

The Love Mansion ja naistenlehti

Mulla on tapana kastaa kaikki. Ei siis kastaa veteen (näitkö jo silmissäsi overgrown koulukiusaajan pakottamassa päätä pönttöön?), vaan ristiä, antaa nimi (mielikuvitussisäkköni on Consuela, kummisetäni asunnossa asunut hämähäkki Holger, eräs entinen pomoni Gestapo ja tissini Barbie ja Cindy). Siis luonnollisesti mun kodilla pitää olla nimi myös. Château de Lotta Love? Ei. The Lovingham palace? Ei. Tietenkin: the Love Mansion. Kuulostaakin sopivasti puolidekadentilta bordellilta.

The Love Mansion on kaaoksessa. Consuela on tehnyt katoamistempun (mielikuvitusulkomaalaisvirasto on tehnyt haamukarkoituksen?) ja vaatteita on joka paikassa, hesarikasa kasvaa ja sitä paitsi joku on jättänyt tiskaamatta. Lady of the house ei nyt missään tapauksessa ehdi siivota, koska on pakko kirjoittaa gradua (mutta bloginkirjoittamiseen ilmeisestikin on aikaa, go figure). Mä myös sisustin. Mä ostin taulun. It’s so kitch, it’s gorgeous. Mustavalkoinen taulu Marilynista. Not many homes can pull that off, but the Love Mansion can.

On aivan uskomatonta minkä itsesuggestion voiman sitä yhtäkkiä saa kun pitää ryhtyä kirjoittamaan supertylsää lopputyötä. Ei siis itsesuggestio siihen kirjoittamiseen, vaan KAIKKEEN muuhun. Pitää tiskata, laittaa ruokaa, järjestää CD:t aakkosjärjestykseen, kirjoittaa kirjeitä (!). Eihän kukaan kirjoita kirjeitä enää (eikä mulla oikeasti varmaan edes ole kenenkään osoitteita), mutta jotenkin sitä saa itselleen uskoteltua ettei missään tapauksessa voi keskittyä gradunkirjoittamiseen ellei saa näitä ensiarvoisen tärkeitä asioita hoidettua ensin. Right.

Mistä tänään saa ruokaa? On pitkäperjantai ja koko universumi on kiinni. The Love Mansionin kaapeissa ei TODELLAKAAN säilytetä ruokaa (vaatteet eivät nimittäin mahdu enää vaatehuoneeseen, joten ruokakaapissa on T-paidat ja tarpeisto mitä-mä-oikein-ajattelin!?!-vaatekappaleita). Jääkaapissa on salaattikastiketta, ketsuppia ja jugurttipurkki. Perhana etten oo katsonut Strömsötä. Sieltä olisi salee oppinut miten tuosta voi tehdä gourmetillallisen. Mutta sitten puhuisi loppuikänsä ruotsia pohjanmaanmurteella ja kaikki luulisi että on täysin debiili.

Gloriassa oli aivan mahtava artikkeli minusta. Ihan uskomaton, kerta kaikkiaan. Neljä sivua artikkelia, ja kerrankin erilainen kuin kaikki muut. Artikkeli sisälsi muutakin kuin ”no miten keksit ruveta tekemään stand up-komiikkaa”. Toimittaja Titti on mahtava. And also: kuvaaja oli superlahjakas. En mä sano että musta on vaikeita ottaa kauniita kuvia (I mean, look at me), mutta kyllä ne oikeasti ovat tosi upeita. Oh, modesty is a bliss.



Kuva: Juha Myllymäki

I niin kuin Ihan-sika-kiero-kosto

Oh mein Gott! Nyt on nousemassa Suomen komiikkataivaalle uusi tähti. Olin tänään Comedy On The Rocksissa MC:nä (kutsutaan sitä vaikka illan emännäksi) (vaikka en kyllä ihan heti esim. kutsuisi vieraita kotiini jos asuisin Rocksissa) (ja olisi se muutenkin tosi outoa, asua baarissa) (mutta tavallaan kiehtova ajatus. Mahdollisesti tuleva realityformaatti mikäli joku epätoivoinen tuottaja tän lukee. Baari meets Big Brother. This can’t possibly go wrong). To the point: esiintymässä oli mies nimeltä Jukka Lindström. Aivan mahtava setti. Laittakaa nimi mieleen, tästä pojasta kuullaan vielä.

Mulla on kieroja työkavereita. Sadistisia suorastaan. Kristiina keksi Herkuttoman Huhtikuun, jonka takia me ei saada koko huhtikuun aikana syödä mitään herkkuja tai käyttää hissiä. It’s awful (vaikkakin ihan tarpeellista). Rene taas on sadistinen JA nerokas. I am in complete awe. Rene sai mut huijattua laulamaan nauhalle kamalaa, vanhaa Pepe Willberg laulua, ja nyt se soittaa sitä pätkää lähetyksessä koko ajan! Siis mä menin siihen NIIN helposti, I walked right into that one! Tunnen suurta kunnioitusta jekkukuningasta kohtaan. But I will get revenge.

Kuvituksena myös vähän huumorimaaottelua. En ollut oikein osannut etukäteen sisäistää miten mahtavaa olisi esiintyä Svenska Teaternin lavalta. Kun tulee Svenskikselle henkilökuntaovesta sitä tupsahtaa lavalle vähän niin kuin varkain. Yht’äkkiä edessä aukenee permanto punaisesta sametista ja neljä kerrosta parveketta. Katto on alyttömän korkealla ja yleisöä tulee istumaan katonrajassa asti. Ja kohta mä seison yksin tällä lavalla. Se oli oikeasti todella hienoa.




Svenska Teatern



Tältä näytti lavalta (picture more people)(en kehdannut kesken esityksen kaivaa esiin kameraa)



Finland vs. Sverige. We kicked some Swedish ass. Okay, once.

Tauko ja huono omatunto

Oih. Kamala tauko päivityksissä! You deserve so much better! Melkein kolme päivää on mennyt ihan päivittämättä! On pukannut vaikka mitä maaottelua ja kolumnidedistä ym.

Viimeinen maaotteluerä menikin sitten paremmin kuin olisi edes voinut toivoa. Sunnuntaina päivällä kelailin että yleisö varmasti on vaisumpi sunnuntaina kuin lauantaina. Mitä vielä! Yleisöhän oli ihan liekeissä. Ja lopulta erä meni Suomelle. Ja vielä täysin pistein! Andrén ja mun yhteenlasketut pisteet olivat siis illan lopussa 40! Molempien molemmista esityksistä tuli täydet kympit, korkeimmat mahdolliset pisteet. Leikkiähän tää vaan on, mutta salaa sisäisesti hivelee...

Tässä viime päivien syvällinen oppimissaldo:

- Jos ei nuku kolmea tuntia enemmän yössä niin on kyllä aika poikki. Vanhuuden merkit eivät anna armoa.
- Maailma ei ihan kaikissa suhteissa ole valmis kaikille mun viisauksille.
- Out of sight ei tarkoita aina out of mind.
- Nenää ei pidä kaivaa julkisilla paikoilla, eikä kutsua itseään Jeesukseksi. Silvio hävisi vaalit.
- Mä haluan afrotukan.

Päivitystä tulee lisää ihan pian, I promise. Ongelma on siinä että graduraakilekin tarvitsee vähän päivitystö ja tuunausta, joten siihenkin pitäisi alkaa keskittymään. Gradu sucks ass.

Landskamp up-date

Huumorimaaottelussa tulee turpaan. Turussa Ruotsi voitti yhdellä pisteellä. Tämän päivän ensimmäisessä esityksessä meni tasan, ja toisessa Ruotsi voitti taas pisteellä. Ja vaikka Ruotsi rökittää meitä, niin tää on oikeasti ehkä hauskin stand up-juttu minkä oon ikinä tehnyt! Tää on aivan mahtavaa. Fiilis jokaisella keikalla on ollut tosi hauska, ja porukka (André, Adde, Marica ja Stan) ovat aivan mahtavia.

Epätietoisille voitaneen kertoa että kyseessä on huumori-ilta jossa suomalaiset koomikot taistelevat ruotsalaisia koomikoita “vastaan”. Esitykset pidetään teattereissa (Åbo Svenska Teater ja Svenska Teatern). Alussa joukkueet esitellään (Suomesta André Wickström ja minä, Ruotsista Marica Carlsson ja Adde Malmberg), jonka jälkeen jokainen koomikko kutsutaan esittämään 10 minuutin setti. Jokaisen koomikon jälkeen yleisö antaa maalle pisteet, asteikolla 4-10. Seuraa tauko, ja sen jälkeen toinen erä. Jokainen tekee uudestaan vuorollaan 10 minuuttia, ja taas pääsee yleisö jakamaan pisteitä. Aivan mahtava show. Ihan huippua.

Googlefight

Jösses. Tein Google-haun itsestäni (kyllä, olen niin turhamainen), ja hittejä tuli 18 500. Ja melkein kaikki olivat minusta! (Paitsi Eva-Lotta Backlund joka oli osallistunut Stafettkarnevaliin sekä Lotta Backlund joka on ruotsalainen lääkäri (?) jonka jollekin lääninsairaalalle pitämänsä powerpoint myös löytyy).

Olin tänään opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston kokouksessa. Helposti laitetaan Backlundin moraalia koetukselle. On hurjaa antaa 25-vuotiaalle (jolla vielä ala-aste ja yläaste suht’ tuoreessa muistissa) valta päättää entisten opettajiensa viroista, jos nämä esim hakevat rehtoriksi tms. Kostonhimoisemmalla ihmisellä voisi olla vaikeammat oltavat. Onneksi olen kypsä ja järkevä poliitikonalku ja osaan erotella oman egoni ja ajatukseni siitä mikä on the greater good (kaikki eivät osaa. Ei suuri osa kansanedustajistakaan. As we’ve noticed…). Tästä tuli paljon aikuispisteitä.

Huomenna on Huumorimaaottelu! Mä edustan Norjaa. No en kai. Vitsi. Koomikko, you know.

Suomen hittiasema numero yksi

Terveisiä studiosta! Ei VOI olla hyvä idea kirjoittaa samaa aikaa kun tekee lähetystä, etenkin kun tää on ihan älytöntä sähläämistä. But get this: Mä oon tehnyt lähetystä livenä yksin jo puolitoista tuntia enkä kertaakaan ole vielä tehnyt mitään major mokaa! En ole skipannut mainoksia, en spiikannut väärää biisiä, en sytyttänyt studiota tuleen. All is intact. Mutta kyllä tässä vielä kerkeää.

Joku laittoi äsken NRJ:n tekstaripalveluun mulle studioon tekstiviestin ”Rakastan sua”. Cute. Or creepy.

Mies-distraction ei oikein etene. Aion googlata tän aiheen, ehkä googlesta löytyy apua. Tai Cosmosta. Mä en voi sille yhtään mitään! Mä YRITÄN olla flirttailematta, mutta mä en ole yhtään varma onnistuuko se yhtään. This sucks. Ja mulla ei ole DVD-laitetta kun se hajosi. Se ei liity tohon edelliseen yhtään, mutta sekin ottaa päähän. Damn.

Oh, am such a radio guru and hosting genius!

Borta bra men Budapest

Nyt huolestuttaa! Joku tyyppi on rekisteröitynyt Irc-galleriaan (kyllä, luit oikein, irc-galleriaan!) ja laittanut profiiliinsa tämän blogin kotisivunsa osoitteeksi. Oh my God! What is up with that?! For God’s sakes!

Tyyppi on vuonna 1991 (Kuulitteko? 1991!) syntynyt poika. Hän kuuluu ilmeisesti sellaiseen ryhmään kuin ”Lotta <3” (toi on siis varmaankin sydän eikä ”Lotta on pienempi kuin kolme”). Nimensä voisi olla Johnny (koska hänen nimimerkkinsä on z0n1) (oikeesti). This is soooooo weird. Onkohan lapsukaisilla käynyt väärinkäsitys? Kyllähän tää blogi välillä on vähän pissis-hommage, mutta jotain rajaa!


Budapestissa tulvii. Tonava on noussut jo 8,5 metriä. Kun viimeksi asuin Budapestissä tuli siellä vuosikausien pahimmat tulvat, ja nyt siellä on asiat vielä pahemmin. Jo vuoden 2002 tulvat aiheuttivat aivan absurdeja tilanteita. Tonavan viereiset autokaistat olivat veden alla, ja siellä täällä näkyi liikennevalojen punainen ja keltainen valo. Vihreä oli jo veden alla, kuten loputkin. Puolikkaita liikennemerkkejä vilahti aaltojen välissä. Oli myös outoa että vedenpinta nousi, koska kertaakaan ei satanut kovinkaan paljon. Saksassa kuitenkin satoi, ja siellä tulvi niin että vedet ryöpsähti Unkariin asti. Havaitsin tulvat kun hyppäsin taksiin Club del Riosta keskellä yötä. Koska Tonavan ranta yöllä on yksi maailman kauneimmista asioista vilkaisin ikkunasta ulos. Siinä missä piti olla korkea muuri, alempana toinen autokaista ja viisimetriä korkea joenpenkkaa olikin nyt Tonava. Heti siinä. Ihan vieressä. STOP-merkistä näkyi puolet tekstistä. Luonnonvoimat ovat hurjia. Seuraavana päivänä olo oli kuin katastrofituristilla kun sunnuntai-ilokseni menin joelle valokuvailemaan taloja jotka olivat puoliksi veden alla.

Uuh. Kirjoitin eilen että on hankalaa jos tuntee vetoa sopimattomaan ihmiseen. No ei sentään ole ihan yhtä vaikeaa kuin tuossa dokumentissa joka tuli tänään Nelosella. Siinä sisarpuolet ovat rakastuneet toisiinsa. Pariskunnat eivät suinkaan ole verisukulaisia, vaan heidän jompikumpi vanhempi on mennyt keskenään naimisiin. Talk about tricky situation. And a little groce.

Veljeni Calle kutsuu piereskelyä muffailuksi. Se on mun mielestä paljon hienompi sana. ”Mä muffasin just”. Siis MÄ en muffannut just, toi oli esimerkki. Mutta kannattaa käyttää. Muffailkaa.

Ohhoh. Uskoisiko tekstien perusteella että oon 25-vuotias nainen?

Model gone mad

Susanna Rahkonen kutsui blogissaan Mikko Alkiota ”olmiksi”. That’s stupid. Ei siis edes kansanedustaja ymmärrä että on aika toissijaista arvostella ulkonäköä? Sehän ainoastaan (vahvasti) viestii ettei osaa tarttua mihinkään fiksuun tai argumentoida asiaa. On the other hand: Onko nyt oikeasti El Grande Drama että joku puolihauskasti omalla tyylillään kirjoittaa blogissaan? Well I think we’ve established että on.


Naomi Campbell heitti sisäkköään puhelimella päähän. Vekki tuli, verta roiskui ja nainen joutui tikattavaksi. Naomi syytti sisäkköä, 41, että tämä oli varastanut Naomin farkut. Haloo! Kuka voi varastaa Naomin farkut?! Eihän niihin MAHDU kukaan! Jos ne oikeasti on varastettu niin epäilisin Kate Mossia, Nicole Richietä tai niitä Pirates of the Caribbean-leffan luurankoja. Naomi on ennenkin ottanut vähän herneet nenään. Viime vuonna hän pahoinpiteli italialaisnäyttelijättären koska tällä oli sama outfit kuin Naomilla (yeah that seems reasonable) ja kaksi kertaa aikaisemmin hän on heittänyt kahta eri assariaan puhelimella päähän (see a pattern here?). Onneksi Nokian uusi kommunikaattori on tehty juuri sopivaksi palvelusväen pieksemiseen.

Mitä pitää tehdä jos tuntee vetoa täysin sopimattomaan ihmiseen? Miten saa muuta ajateltavaa? Yleensä mun vastaus tohon on shoe-shopping, mutta kun sekään ei auttanut! (I’ve never known there IS a problem that big!)

Trainspotting

Junissa on kuulema olemassa sellaisia hiljaisia vaunuja joissa ei saa puhua kännykkään. Olisipa sellaisia joihin ei saa tuoda muitakaan häiriötekijöitä.

Mä oon vasta 25 ja musta on nyt jo tullut kärttyinen vanha akka. Viisi tuntia junassa ja KAIKKI ärsytti. Aion kirjoittaa VR:lle kirjeen ja tehdä ehdotuksen. Juniin voitaisiin laittaa Normaalien Aikuisten-vaunut. Siellä ei saisi olla lapsia (edes kilttejä, nekin voivat kaatua ja sitten ne itkevät ja huutavat), ei humalaisia yksinmatkustavia säälittäviä miehiä jotka ovat jotain helvetin neandertaaleja prolemaalaisia jotka ensin iskevät tarinaa ja kun eivät saa vastakaikua kanssamatkustajilta rupeavat soittelemaan kännipuheluja (kolmannen jälkeen osaan jo ulkoa tarinan yksityiskohdat pakkilauseita myöten) (ajatella että tämä susiruma alfauros joka kutsuu naisia lutkiksi on saanut PAKIT raflassa, how is that possible?) ja kun kännykästä loppuu akku Riihimäen kohdalla (there is a God!) niin puhuu vaikka paremman puutteessa yksinään. Vaunuun ei myöskään päästetä katkeria naisihmisiä jokta puhuvat koko matkan kännykkään ärsyttävällä nasaaliäänellä valittaen samaa tarinaa kolme tuntia (”siis tällä palkalla, mua ei arvosteta, se ei tiedä millaista työtä me tehdään, se ei tiedä miten rankkaa tää on” etc.) (Ainoa ketä käy enemmän sääliksi kuin minua on se raukka joka tota joutuu toisessa päässä kuuntelemaan). Primitiivireaktio on lähellä.

Valheella on lyhyet jäljellä, ja Menkka-Lotalla on lyhyt pinna.

Keikka Vaasassa oli kiva. Chez Salla oli upea paikka yöpyä, siellä oli älyttömän hyvä palvelu. Salla vei mut keikkani jälkeen tutustumaan Vaasa yöhön, mutta koska me ollaan vanhoja ihmisiä me lähdettiin kotiin jo puoli kolmelta. Ja jos luulin että mua oli kaikki mahdolliset junaärsyttävyydet kohdannut välillä Helsinki-Vaasa, niin enpä ollut ottanut huomioon kännisiä eläkeläisiä joiden puheenaiheet vaihtelivat viinasta gynekologeihin. NOT an image you want in your head.

Herkuton huhtikuu on aivan hanskassa.