Helluntaiheilan säännöt

28 astetta näyttää mun keittiön lämpömittari (siis ulkona, duuhh…), mikä on oikeasti suurta huijausta koska todellisuudessa ulkona ei ole yhtään niin lämmin, koska harvalla on mahdollisuus istua liikkumatta, viidennen kerroksen ikkunalaudalla, auringonlämmössä.

Huomenna alkaa oikea kesä, koska on kesäkuun ensimmäinen päivä. KESÄkuun ensimmäinen. Kuulitko, sää?! (Toi ei ollut tuommoinen tamperelainen sää, vaan siis sää as in weather). KESÄkuun. Eli aurinkoa peliin. Ällöttävää hikoilua ja kärpäsiä! Sitä me halutaan! Kuulitko!?

Tänään kokkasin (it’s true! Vaikkei uskoisi!). Ja haikailin Mr. Rightin perään. Lauantaina on helluntai, ja jos ei heilaa helluntaina, niin… eipähän ole morkkis sunnuntaina. Jotenkin noin menee vanha suomalainen sananlasku. En ole kuitenkaan yhtään varma voiko ottaa sitä riskiä että jättää helluntain heilattomaksi, koska mitä jos sanonta pitääkin paikkansa? (Siis se oikea sanonta, ei toi huono lottaversio). Aika alkaa ehkä olla kypsä sille että Love Mansionin emäntä hankkisi itselleen Miehen. Love Mansioniin Miehellä ei tietysti ole asiaa muuttaa vielä pitkään aikaan, mutta kyllä tiluksille isäntäkin jossain vaiheessa tarvitaan. Mä en ole kyllä selvittänyt nyt ihan tuon helluntaisäännön tarkkoja sääntöjä. Tarkoittaako se siis että helluntaina voi olla joku aivan random heila, jonka voi heivata vaikka seuraavana päivänä, mutta se takaa sen että kesällä löytää jonkun muun? Vai tarkoittaako se sitä, että se samainen helluntaiheila pysyy koko kesän? Oh, proverbs are so confusing. Tehkää tarkempia sääntöjä, saatana!

Nukkari ja herätyskarnevaali

Elämme historiallisia aikoja. Mä kävin tänään kahdessa vaatekaupassa enkä ostanut mitään. Vaikka kokeilin KAIKKEA. Musta on tullut järkevä. Tai sitten se oli hetken lapsus. Mä olin jo melkein kassalla kolmet farkut kainalossa. Sitten mä ajattelin: ehken mä oikeasti tarvitse näitä. Joo, ei tää kuluttajajärkevyys kauaa kestä.

I iz famous tv-star now. Lauantaina tuli telkkarissa HUIPS-ohjelma jonka mä juonsin Jaajon kanssa. En nähnyt itse kun olin just silloin jossain pahoilla teillä, mutta Jaajo sanoi että me oltiin sen näköisiä että me oltiin sulattu (sultu?) auringossa kaksi tuntia. Not as hehkeä as in real life, siis. Ja eilen Viihdeuutiset olivat kuvaamassa meillä töissä ja laittoivat studiosta jotain kuvituskuvaa. Oikeasti ne olivat siellä haastattelemassa Tenkasta, joka siis lopettaa Tenkasen aamushow’n tekemisen perjantaina. Tenkanen siirtyy täysipäiväiseksi pomoksi. Meillä onkin töissä perjantaina öppet hus.

Kympin uutiset kertovat että lakivaliokunta esittää hedelmöityshoito-oikeutta vaan heteropareille. Was? Vuonna 2006 tähänkö ollaan tultu? Oh nein. Saapa olla ylpeä avomielisestä ja edistyksellisestiä valiokunnasta. Hallitus uskoo että täysistunto on eri mieltä, ja äänestää lain lopulliseksi muodoksi sen, että se sallii hedelmöityshoidon myös naispareille ja yksinäisille naisille. Ei sekään vielä ihan tasa-arvoa ja tasavertaisuutta ole, mutta parempi kuin ei mitään. Oliskohan aika äänestää eduskuntaan muitakin kuin backwards superkonservatiiveja?

Neljä aamua herätyskarnevaaliin (not to be confused with herätysjuhla. Ne on hieman eri juttu. Mä puhun aamuherätyksistä.). Kerroin kaverilleni Erikalle eilen että mulla alkaa ensi viikolla yhdeksän viikon aamurupeama. Erika melkein tikahtui räkäseen nauruunsa. ”Sinä?! Sä oot ehkä vähiten aamupirteä ihminen jonka mä tunnen!”. Hmph. Mä olen henkisesti täysin valmistautunut. Tai siis henkisesti vähän valmistautunut. No en yhtään, mutta siitä tulee kyllä hauskaa. I’m SO ready.

Hih, kympin uutisten loppukaneetti oli hauska. Urpo ei tajua mikä on nukkari josta loppukevennyksen eskarilaispojat olivat puhuneet ("tytöt tanssii aina nukkarissa, eikä ne päästä meitä sinne"). Pirjo Nuotio selittää että nukkari on tietysti nukkumishuone, ja pojat eivät pääse sinne kun tytöt eivät päästä. "Samalla tavallahan se menee vieläkin" Pirjo lohkaisee. Hauskoja ovat nuo.

Mä meen nyt omaan nukkariin. Enkä päästä sinne poikia. Tänään.

45 arkiaamua

Caramba, monta päivää ilman postausta. Älkää luulko että en pidä tätä blogia enää, mä oon vaan auttamattomasti jäljessä. Perjantaina pidin vakavamielistä poliittista palaveria ystävättäreni Ellin kanssa. Palaveri oli NIIN vakava ja intensiivinen ettei me ehditty syömään mihinkään, vaan jouduttiin juomaan noin sata lasia viiniä ennen kuin siirryimme Hemingway’sista DTM:aan katsomaan Miss Drag Queen 2006 Cristal Snow’n show’n ensi-illan. Cristal oli totta kai maailman upein. Simply SO fabulous. Kuulitteko? Simply. So. Fabulous.

Lauantain ja sunnuntain vietin Laakkosen autotalon avajaisissa (joita muuten tosi hienosti mainostettiin jopa sunnuntain Hesarin etusivulla. Kelasin että sen sijaan että pitää kaikille tutuille aina ilmoittaa mitä tekee viikonloppuna, niin oli helpompi vaan laittaa Hesarin etusivulle ilmoitus). Siellä oli sikahienoja autoja, ja päivät olivat oikeasti tosi hauskoja. Lauantai-illan olin suunnitellut viettäväni, edellisen illan vastapainoksi, rauhallisesti kotona. Ja tavallaan vietinkin, kun vihdoin kolmen jälkeen aamuyöllä hoippuroin kotiin. Mutta ihan hyvä nyt vähän juhlia varastoon, koska ensi viikon maanantaina mun sosiaalinen elämä as I know it loppuu. Stop. Haltestelle. Seis. Ensi viikon maanantaista lähtien mä nimittäin teen seuraavat yhdeksän viikkoa AAMULÄHETYSTÄ. Luit oikein. AAMUlähetystä. Siis aamulla. Aikaisin. Ihan hullua. (Näen sieluni silmin sen kauhun joka kuvastuu niiden kasvoilta jotka ovat joskus saaneet tavata minut aikaisin aamulla…).

Juhannussuunnitelmatkin on nyt tehty! Liput Geneveen on ostettu! Will be fabulous and splendid!

Feikkikesä

Oh no! Kahden päivän tauko kirjoittamisessa! Oikeastaan hienoa, koska se antaa ihan sellaisen kuvan että mulla on elämä. Keskiviikkona kävin istumassa kaverini Thomaksen luona ja eilen olin koko päivän töissä (workaholic, I am). Meillä oli eilen Happoradio esiintymässä NRJ:n illan livessä. Koska olen maailman kivoin ja solidaarisin ihminen lupauduin sitten (neljän siiderin jälkeen) mennä juontamaan NRJ pool partyn Kaivolle. Kaivolta jatkettiin Bar 9:iin ja Meccaan. Koska pelisilmä oli niin hakusessa (katseeni haritti ja näin tuplasti, eli ei yhtään ihme) lähdimme metsästämään taksia vähän puoli neljän jälkeen. Niin myös kaikki muut etelä-suomen ihmiset jotka jostain syystä olivat tulleet samoihin taksijonoihin meidän kanssa. Mulla oli ihan liian vähän vaatetta päällä ja olin lähes hypotermiassa (drama queen? Who? Me?) kun vihdoin kävelin kotiin. Kesä on suurta huijausta. Ei nyt ole mikään kesä. Ulkona on melkein miinusasteita. Feikkikesä. Perhana.

Ay ay ay ay ay ay Puerto Rico

Tänään palasin mielikuvitussisäkköni Consuelan synnyinmaille, eli johonkin pieneen latinalaisamerikkalaiseen valtioon. Siis kuvainnollisesti, en fyysisesti (ay caramba). Menin siis Ricky Martinin keikalle. Huomaa että on tullut vanhaksi kun katsoo kelloa 20.05 ja tuhahtaa: tän piti alkaa kahdeksalta, mikä maksaa? Mulla on työpäivä huomenna. Toinen varma merkki on se kun konsertti alkaa ja ajattelee itsekseen ”onpas tää musiikki kovalla”.

Ricky Martin oli hieno. Suurimman osan ajasta. Kun se tuli lavalle sillä oli ihan ihmeelliset vaatteet päällä. Se oli vähän spurgun näköinen. Sillä oli harmaa paita päällä josta roikkui joku ihme riepu. Pohdimme äitini kanssa että se saattaa olla joku unirätti (lapsillakin on sellaisia), mutta sitten äitini muisti että oli kuullut että Ricky oli tullut Helsinkiin Moskovasta, ja päättelimme että paita oli varmaan ostettu Venäjältä. Siinä oli ompeleetkin ulkopuolella. Ricky kuitenkin (onneksi) vähän väliä vaihtoi vaatteita. Vaatteidenvaihtoväleissä screeneiltä tuli täyteohjelmaa. Ensimmäisellä breikillä sieltä tuli outoja anime-piirrettyjä, japanilaiset Prätkähiiret tai jotain. Liian isot silmät niillä piirretyillä oli, joka on varma merkki japanilaisuudesta (mikä on outoa koska oikeilla japanilaisilla ei ole kauhean isot silmät).

Rickyn trademark on jossain määrin latinolanne ja sen liike. Jostain syystä se kuitenkin tanssi tässä konsertissa tosi usein tosi oudosti. Se oli jotain afrotanssin ja Rocky-elokuvan väliltä. Välillä se oli kuin kuiva-parkouria, välillä outoa käsien svingailua ylös alas. Other than that Ricky oli spektaakkeli. Niin spektaakkeli että lopussa ilmaan ammuttiin konfettia. Se oli kovin republican party convention-mäistä.

Isoäitini on tänään kuunnellut minua radiosta ja keksinyt NRJ:lle hienon parannuskeinon. ”Ne voisivat ottaa pois kaiken musiikin sieltä kanavalta ja Lotta voisi laulaa kaikki ne laulut kun se laulaa niin hyvin”. Mahtava idea, mutta veikkaanpa että ainoa kuuntelija joka meillä olisi jäljellä sen jälkeen olisi mun mummo. Ja sekin kuulee tosi huonosti. ”Onko se siellä koko ajan saman pojan kanssa?” mummo kysyy noin 15 minuuttia sen jälkeen kun ”poika” kanssani radiossa on vaihtunut Renéstä Janiin. Ei, tää on nyt eri poika, valottaa äitini. ”Tekevätkö ne muut siellä vaan puolikasta päivää, ja Lotta vaan kokonaista?” tuhahtaa mummoni paheksuvasti. Hymyilyttää. Mulla on maailman ihanin perhe.

Mun sankarilistalle on päässyt uusi ihminen: Silvia Night, islannissa Silvía Nótt. Silvía Nótt on siis islantilainen tv-hahmo joka edusti maata Euroviisuissa. Kansainvälisen median huumori ei ihan riittänyt oivaltaakseen Silvíaa, mutta mä olen sitä mieltä että Silvía on aivan huippu ja nero. Rakastuin hahmoon jo syksyllä kun kävin Islannissa ja sattumalta luin Icelandairin lehdessä Silvían haastattelun. Innostuin tytöstä niin että jopa repäisin kyseisen artikkelin lehdestä irti (salaa. Oh the anarchist that I am). She’s a pearl. Mä yritän löytää sen sähköpostiosoitteen jostain jotta voin lähettää naurettavaa fanipostia jossa voin kehua hänet maasta taivaaseen. Mahtava. Mahtavamahtavamahtava!

Pulukebab?

Turkkilaisnaapureiden ravintolalla on keittiön ovi takapihalle yleensä aina auki. Tänään mä näin kun siinä kynnyksen sisäpuolella könötti pulu. Toinen pulu oli juuri seuraamassa ensimmäistä sisään. Joko pulut olivat pahemman kerran eksyneet tai sitten nämä elukat olivat pulumaailman Hannu ja Kerttu ja heidät oli houkuteltu jollain kebabinmurusilla ravintolan keittiöön asti. Tai pulunmurusilla. Hyi, anteeksi, mä oon tosi gross. Nyt mä tietysti jotenkin aiheutan heidän ravintolansa sulkemisen kun kaikki saniteettitarkastajat heräävät (ei ikinä uskoisi että huomattava osa tän blogin lukijoista on saniteettitarkastajia) ja menevät sinne tarkastamaan pulukeittiötä. Sitten koko teletappiretkueperheelle käy kuin Babulle Seinfeldissa. Ja mä olen Seinfeld. Voi ei.

Viikonloppu meni eksoottisesti Hämeenlinnassa. Siellä pidettiin ’Tomaatteja Tomaatteja’ stand up-festarit. Kaikki keikkani olivat perjantaina joten lauantai oli rauhallista hengaamista. Paras keikka oli varmaan Kirsikkatomaatit, joka oli show jossa oli pelkästään naisesiintyjiä. Keikka lähti niin käsistä etten päässyt puoliakaan materiaalista läpi kun yleisö oli niin mukana ja virikkeellinen.

Hämeenlinna oli kiva paikka mutta mä näin siellä asioita jotka huolestuttavat mua. Mä näin kolmella (siis KOLMELLA! Ei yhdellä tai kahdella, vaan KOLMELLA) miehellä kampauksen joka edestäpäin näyttää ihan tavalliselta ja siistiltä, mutta sitten kun mies kääntyy sä näät: lähes metrin pituinen, laiha ponihäntä. Tätä ilmiötä on siis vaikea edes sanoin kuvailla, mutta se on vähän niin kuin takatukka joka on ponihännällä, ja joka ei kasva ihan koko niskasta, vaan ihan vain siitä keskeltä. Mä luulin että nämä olivat urbaanilegenda (ihan kuin permanentattu otsatukka ) jota korkeintaan esiintyy USA:n syvässä etelässä. Mutta ei, Hämeenlinnassa niitä on. Ihan kolminkappalein. Mutta varmaan niitä on vielä enemmänkin, koska mä en tainnut tavata ihan kaikkia Hämeenlinnalaisia.

Keskustan puoluesihteeriehdokas Jarmo Korhonen kertoi päivän Hesarissa ettei pidä blogia koska ”katsoo kaikkien blogeja pitäneiden keskustajohtajien epäonnistuneen”. No siinäpä harvinaisen järkevä poliittinen oivallus. Eihän suinkaan johtajan epäonnistumiseen mitään muuta syytä ole voinut olla kuin bloginkirjoittaminen. Se yleensä menee just yks yhteen epäonnistumisen kanssa. Hienoa että mies joka haluaa suomen mahdollisesti suurimman puolueen nokkamiehistöön osaa näinkin rehellisesti ja analyyttisesti tarkastella omien johtajien ja puolueen onnistumisia ja epäonnistumisia. Jarmo, you political mastermind, you.

Hirmumyrkky

Uutisissa sanottiin että sinilevästä tulee hermomyrkkyä. Mä kuulin että hirmumyrkkyä. Se olisi paljon pelottavampaa.

Olin tänään taas messuilla. Messut olivat aika miesvoittoiset, naisia ei paljon näkynyt. Sen huomasi etenkin ovien ulkopuolella tupakkapaikalla. Maa oli räkimisestä märkä, sylkilänttejä pystyi seuraamaan kuin Hannun ja Kertun traagisessa sadussa pipareita. Ei kun leivänmurusia. Eikun nehän sitten syötiin, ja siksi ne eksyivät. Ähh, mulla on nyt vähän huonosti hanskassa nää lastensadut. Mutta messuilla mulla oli päällä farkut, nahkatakki ja pilottilasit, eli olin pukeutunut kuin jokaisen rekkamiehen (ja varmaan rekkanaisen myös) unelmamimmi. Moneen otteeseen mulle heitti öögaa (hyi saatana mikä sanonta) ja välillä ”läppääkin” parrakkaat viiskymppiset ukot joilla oli liian pieni t-paita jossa luki Suomalainen Seksituristi. Oli todella vaikeaa pitää housut jalassa, mä oonkin just aina miettinyt että onko mun unelmamiehet kaikki kerääntyneet johonkin yhteen tiettyyn paikkaa kaikki. Ja siellähän ne olivat, kuljetusmessuilla.

Tänään Hämeenlinnaan Tomaatteja Tomaatteja-festareille. Komiikka ja koomakännit. Siis erikseen, toivottavasti. Enkä oo ihan satavarma niistä känneistäkään, voisi vaikka olla vaihteeksi aikuinen ja vähän lipittää viiniä sivistyneesti.

Valvomon Mikä Kesä on ihan älyttömän mahtava kesäbiisi.

Koomikko vs. miimikko

Keikka messuilla. Kuitenkin on hienoa huomata että jollakulla menee vielä huonommin. Mä esiinnyin sentään kutsuvierasloungessa. Vastapäisen firman ständillä seisoi miimikko firman haalarit päällä ja naama maalattuna. Sitten se hiljaa miimaili ja välillä leikki patsasta siinä käytävän ja trukkien välillä. ’A shitty gig’ on niin suhteellista.

M15 oli siellä myös. Übermensch Uusipaavalniemi. En kehdannut lähteä kesken keikan sitä metsästämään. Ja mitä mä oisin tehnyt jos oisinkin tavannut sen? Pyytänyt nimmaria? Puhunut Curlingista? Kysynyt miten pitkä se on? I’m SO lame.

Tein tänään keikan myös Lastenklinikan Kummien yhdessä tilaisuudessa. Illalla on vielä yksi keikka. Laskin että kolmen päivän sisään tulee 12 esiintymistä. Siis kolmen päivän sisään. 12.

Eilen oli Jordan Knightin synttärit. Siis New Kids On The Blockin Jordan Knight. Tietenkin. Duuhh. Me lähetettiin ystävättäreni Kukan kanssa toisillemme onnitteluviestit. ”Hyvää Jordan Knightin syntymäpäivää!”. Ihme ettei sellaisia kortteja saa ostaa kaupasta. Kaikenlaisia muitakin onnittelukortteja on tehty valmiiksi (”Hyvää synttäriä”, ”Se on poika”, ”mukavaa eläkettä”, ”pääsiäinen on tärkeä korttipyhä”, ”pääsitpä ripille, hienoa”, ”hauskoja häitä” jne.). Taidan laittaa meiliä Hallmarkille ja ehdottaa. Kyllä ne tajuaa, tässä ideassa on salee isot rahat.

On a scarier note: Robbie Williams aikoo perustaa oman ufouskonnon. Se on lukenut L. Ron Hubbardista ja skientologiasta, ja sen mielestä se on ihan loogista. Robbie näkee omien sanojensa mukaan joka yö ufoista unta, ja hänen uusin visionsa on että San Fransiscoa kohtaa jättimäinen ja kuolettava maanjäristys mutta avaruusolennot estävät sen. Robbien uskontoon ei voi vielä liittyä, koska sillä on niin kiire tänä vuonna ettei se ehdiä kulttiaan perustaa. Ehkä ensi vuonna sitten. Seriously. Onhan tää vitsi, Robbie? Onhan!? (Ette ehkä tienneet, mutta Robbie lukee tätä blogia koko ajan. Aivan jatkuvasti). (Jos harhaiset ihmiset pääsee jonon ohi sinne Robbien kulttiin, mulla on vippi).

Tunneliin

Tänään oli keikka. Aamulla. Ja vielä messuilla. Kuljetusmessuilla. Cant’t you just see it? Loppujen lopuksi keikat meni kuitenkin ihan kivuttomasti, koska esiinnyin loungessa ja sakki joi kaljaa jo aamusta. Oh, the wonders of beer drinking.

Eilen iltapäivällä kävin palaverissa Suomi-Areenasta. Suomi-Areena on Pori jazzien yhteydessä järjestettävä spektaakkelimainen kansalaisjärjestöjen, valtion ja median kohtaamiskarnevaali. Olen siellä lupautunut juontamaan muutaman rokkibändin (jotain nuorison juttuja, rokkenrollia and what have you) lavalle ja valistamaan nuoria että pitää äänestää. Feel almost like a rocker myself now.

Eilen istuin iltaa ja yötä kaverini Thomaksen kanssa. Ihailimme Oprah Winfreyn neroutta ja toistemme syvällistä näkemystä elämästä ja sen syvimmästä olemuksesta. Pohdimme myös sitä että olisi älyttömän kätevää jos voisi tässäkin iässä käyttää samoja perusiskutapoja kuin pienenä. Pienenä vaan kysyttiin ”alatsä olee?” ja sitten joko alettiin tai ei alettu. Ei ollut edes kovinkaan dramaattista jos toinen ei alkanut. Toinen aika varma tapa selvittää toisen kiinnostus oli pyytää tanssimaan hitaita koulun discossa. Jos poika pyysi tanssimaan niin se tarkoitti että se tykkää, ja jos tykkäsi takasin niin meni tanssimaan ja jos ei, niin ei mennyt. Se oli kauhean yksinkertaista. Olisi hyvä jos vieläkin voisi tarkistaa toisen kiinnostuksen ihan vaan kysymällä lähteekö se tanssimaan. Se voisi olla koodi. Ei tarvitsisi olla edes musiikkia. Työpaikan kahvitauolla voisi vaikka kysäistä että ”hei, tuutko tanssimaan” ja toinen ymmärtäisi mistä on kyse.

Toinen mikä täysin puuttuu on ilmainen-pääsy-pois-tukalasta-tilanteesta-kortti (vertaa get out of jail free-kortti Monopolissa). Puhelimessahan voi (teoriassa ainakin) sanoa että ”hei, sori mä meen just tunneliin (suhinaa, kohinaa)… nyt ei oikein kuulu (lisää feikkikohinaa)… tää varmaan katkee, soitellaan myöhemmin (kohinaa, klik)". Harmi että toi toimii korkeintaan puhelimessa. Olisi hienoa jos sitä voisi käyttää myös livenä. Jos vaikka oven taakse ilmestyisi Jehovan todistajia, niin voisi vaan sanoa että ”ööh, mä meen just tunneliin” ja –släm– ovi kiinni. Okei, tätä on vähän vaikea selittää. No pääasia että aukee mulle.

Lotta Armstrong

Mä ostin pyörän! Siis oikean polkupyörän! Ja kypärän! Ja lukon! Mähän olen aivan atleetti (ei vaan näy vielä). Olo on kuin Lance Armstrongilla (siis ennen kuin se alkoi pyöräilemään) ja nyt vaan oottelen että Tour de France alkaa. Ajattelin heti illalla käydä testaamassa pyörätien töihin, mutta mä pääsin ainoastaan pihan toiseen päähän kunnes huomasin että satula ei ollut kunnolla ruuvattu kiinni. Siihen hätään muistin että se kaupan mamma puhuikin jotain satulan ruuvaamisesta (mutta se puhui niin hirveän paljon etten mä oikein jaksanut rekisteröidä kaikkea, kun mä samalla yritin keskittyä siihen miten mä voisin pimp my bike (I’m thinking pinkkiä, glitteriä, Barbie-kori ja hapsut tankoon), ja että siihen tarvitaan jokin työkalu (ehkä ruuvimeisseli tai jakoavain tai vasara tai saha. Mä en osaa ihan kaikkia työkaluja). Niinpä ensimmäinen pyörämatkani jäi noin 35 metrin pituiseksi. No, ehkä ens kerralla jopa tuplaan sen. Syyskuuhun mennessä pääsen sillä jo töihin asti. Siihen mennessä kerkeän myös koristella sen. Kuvan pyörä ei ole mun. Siis vielä.

Kävin myös katsomassa asuntoa (suurempi ostopäätös kuin pyörä). Se kuulosti mahtavalta, ja kuvatkin näyttivät lupaavalta: olin ihan varma että tämä on tuleva Love Mansion. Mutta ei. Luukku olisi pitänyt remontoida from top to bottom ja siihen nähdä hinta oli kyllä vähän (paljon) korkea. Voisihan sitä tietysti itsekin remontoida, mutta jos ei edes omista satulanruuvausvehkeitä niin lattiaremontti ja seinän hajottaminen on ehkä vähän kunnianhimoista. Siitä ei siis tullutkaan Love Mansionia.

Mä myös siivosin tänään (Consuela on maailman paskin sisäkkö), mutta vaikka mä miten siivoan niin ei tapahdu mitään. Mä sulloin mun vaatteet mun vaatehuoneeseen. Ne mahtuivat, suunnilleen. Harmi vaan että noin 18 laukkua ja 15 paria kenkiä ovat vielä vaatehuoneen ulkopuolella. Yliopisto on aivan liian teoreettista: mä luen logistiikkaa pääaineena, ja silti mä elän kenkä- ja laukkukasassa. Tein myös historiallisen päätöksen. Heitin yhdet kengät ja yhden takin pois. Tai ne ovat nyt kassissa oven vieressä. Takki sietää tosin mennäkin, se on Polo Sportin toppatakki josta pursuaa höyheniä (lintuinfluenssaa, eli SARS-takki) joka välistä, eikä toppatakki ole enää ajankohtainen tähän aikaan vuodesta. Toivottavasti.

Yksi meidän työharjoittelija on töissä karaoke-emäntänä Nummelassa. Me päätettiin että meidän pitää tehdä karaoke-eskursio. Nummelaan. Fright night. Mutta kaikkea pitää kokeilla.

Tour de Baltic

Torstaina vietettiin suurta merkkipäivää. Ai mitä merkkipäivää, you ask. No tietenkin New Kids On The Blockin ensimmäisen suomen konsertin merkkipäivää. Ne esiintyivät Lahdessa 11.5.1991. Jostain syystä se ei ole vielä kansallinen liputuspäivä, mutta mä aion kirjoittaa asiasta kirjeen sekä presidentille, pääministerille että eduskunnan puhemiehelle. Voisi kuvitella että ne ymmärtävät. Tähän väliin on hyvä mainita myös että nyykkäri-Danny Woodilla on tänään syntymäpäivät. Also: Mun säälittävyydellä ei näemmä ole mitään rajoja.

Torstaiaamuna aikaisin suuntasin siis Makasiiniterminaaliin, josta lähdin Super Sea Catilla (siis supermerikissa? Ymmärrän että ne käyttää tuota englanninkielistä sanaa. Loses a little something in the translation, nimittäin) Tallinnaan. Tallinnasta menimme bussilla Laulasmaan kylpylähotelliin. Illalla oli luvassa firmakeikkoja, mutta päivän hengasin kylpylällä ja otin aurinkoa, sekä keksin kysymyksiä seuraavan päivän haastatteluihin. Perjantaina oli NRJ in the Park-konsertti Särkänniemessä ja teimme sieltä lähetyksen ja haastattelimme artisteja.

Anyway, ehdin viettää aikaa myös hienossa hotellihuoneessani, ja ennen kaikkea ehdin lueskellä hotellin infokirjasta joka huoneessa oli. Otsikon ”Laulasmaa Resortin hieno tapaa” alle oli listattu sääntöjä ja ohjeita hotellin asiakkaille. Eräs neuvoista oli ”välttäkää yliarvioimasta omaa uimataitoanne”. No perhana. Just kun olin aatellut mennä sinne Kylpylään yliarvioimaan uimataitoani, mutta nyt sitä sitten pitikin välttää. Kaikki kiva kielletään. Toinen, ihan asiallinen mun mielestäni, ohje oli: ”Aterioille toivomme teidän tulevan pukeutuneena”. Höh. Herää kysymys: onkohan niille ollut yleinenkin ongelma se, että sakki on rampannut aterioille alasti. Varmaankin, miksi ne muuten olisivat sen sinne keksineet kirjoittaa.

Hotelli oli kuitenkin erittäin hieno ja mukava, ja palvelu oli hirmu ystävällistä, ja kaikki skulasi. PAITSI: Kaikissa vessoissa oli tavallinen rullasta tuleva vessapaperi vaihdettu pieniin vessapaperipalasiin. Kenen idea tää on?!? It’s stupid! Hirveä projekti on yrittää vuorata WC-istuimen rengas niillä palasilla (I have issues with public toilets enkä voi istua suoraan renkaalle)! Tuollaisista innovaatioista pitäisi rangaista. Joko fyysisellä väkivallalla tai vankilalla. Ja sinne selliin ei saisi kunnon veskipaperia, vaan se joutuisi käyttämään vaan niitä omia palasiaan. Hah. That’ll show him! (Huomatkaa miten spontaanisti heti päättelin että keksijä on mies).

Mulla oli onneksi myös hetki aikaa katsoa televisiota. Eestin televisio näyttää espanjalaisia souppeja pitkin päivää, mutta siellä ei uskota tekstitykseen, ei. Siellä soupit dubataan. MUTTA: niitä ei dubata samalla tavalla kuin muualla, vaan niin että alkuperäiskieli kuuluu koko ajan sieltä alta (vain vähän vaimeammin) ja sitten yksi ukko lukee kaikkien repliikit. Myös naisten. Eikä eläytynyt kovinkaan hyvin. Now that’s good television.

Hårborttagningskit on oikeasti hårborttagnings-kit, mutta joka kerta se näyttää sanalta hårborttagning-skit. Ja joka kerta se naurattaa. Joo, mä oon henkisesti 12.

Perjantain puistokonsertti meni mahtavasti. Aurinko paistoi ja artistit olivat hyviä. Kävin lavallakin juontamassa mutta ei edes yli 10000-päinen yleisö häkellyttänyt. Tuli kyllä vähän rokkarifiilis kun kaikki kirkuivat. Salee oisin mahtava rokkari. Jos osaisin soittaa jotain.

Bileet konsertin jälkeen olivat myös hyvät. Pelasin jopa Black Jackia ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli ihan hauskaa, mutta sen verran tylsää että mä en ole vaarassa joutua peliaddiktion valtaan. Huh.

Lotta in the park

Terveisiä Särkänniemestä. Täällä minä istuskelen mobiilistudiossa ja teen lähetystä live from Manse. Meillä on käynyt haastatteluissa Kwan, Marie Serneholt ja Happoradio. Puolen tunnin kuluttua tulee Darin. I iz going to be charming. As always, obviously.

Huomenna tulee extensive raporttia mun yhden päivän Baltian-kiertueelta (eli Helsinki-Tallinna-Helsinki), mutta esimauksi voin sanoa että se ihminen joka on keksinyt ne WC-paperiPALASET normaalin rullan sijaan sietäisi saada pataansa!

Burberry, Manolo, Longchamp, LV - place here!

Uudet püksid on hankittu perjantaita varten. Se joka sanoo että mun uudet farkut näyttää samoilta kuin kaikki mun muut farkut, saa turpaan. Nää on TÄYSIN erilaiset. Perjantaina on siis NRJ in the park-konsertti Särkänniemessä. Esiintymässä on Darin, Marie Serneholt, Kwan, Lovex, Happoradio, Olavi Uusivirta ja Jonna. Iz going to be fantastic, and I iz going to be gorgeous in new pants.

Tän päivän Luova Luokka käsitteli product placementia. Mä oon monta kertaa yrittänyt saada sponsoreita tällekin blogille sijoittelemalla tuotteita tänne. Voisiko joku kertoa esim Longchampin toimitusjohtajalle että mä käytän niiden laukkuja ihan KOKO ajan, ja voin ryhtyä täälläkin raportoimaan jokaisen päivän laukkuvalinnastani (joka siis aina olisi Longchamp, jos lähettäisivät mulle edes kolme laukkua!)? Voisin ihan hyvin myös kertoa suosikkimeikistäni, suosikkivalkkaristani tai suosikkihajuvedestäni. Tervetuloa sijoittelemaan.

Me käytiin tänään Pian kanssa Café Punawuoressa, eli Baari-ohjelman baarissa. Tulipa sekin nyt sitten tehtyä. Yksi niistä mimmeistä oli ihan älyttömän pirteä ja puhelias. Kun se näki mun shoppailukassit (ja myönsin sille kausiluonteisen shoppaholic-ongelmani) se sanoi ”turhamaisuus on täysin aliarvostettua”. Oh my God. Siis toihan on just sellainen lause joka olisi voinut ihan hyvin tulla mun suustani! Salee se on tän blogin joku salalukija. Mä toivon että se voittaa koko kilpailun. Se vaikutti mun mielestä hienolta ihmiseltä.

Meemi - part II

Hei! Nimeni on Maria Acanal ja asun Turussa. Olen 26 vuotias myyntivirkailija ja harrastan kuorolaulua ja puutarhatöitä. Minulla on yksi lapsi, valkoiset hiukset ja beiget silmät. Suosikkimusiikkini on death metal ja suosikkiartistini Aqua. Itseäni parhaiten kuvaa adjektiivi ”hyvä”.

Ja tähän siis päästiin, kun otettiin
- nimeksi 2. nimi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla
- iäksi oma ikä plus lohjenneiden sormenkynsien lukumäärä
- ammatiksi äidin ammatti tai miehillä isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää
- lasten lukumääräksi se, montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidanväri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi genre, jota et siedä
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi ja
- itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi laitetaan se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun googlaat 2. nimesi ja "adjektiivi"

Tää on meemi. Oh, I am SO a blogger. Joo, on tää vähän tyhmää.

Kes lastest on kaasas?

Me keskusteltiin kaverini Thomaksen kanssa eilen elokuvista. Mä sain taas kerran huomata että mun leffamaku on oikeasti hirvittävän huono. Thomas varmaan kestää sen että mulla on huono leffamaku (koska se on kamalan suvaitsevainen ja viisas ihminen) mutta ymmärsin vihdoin miten huono leffamaku mulla oikein on. Niin huono, ettei Thomas ollut nähnyt yhtään niistä elokuvista jotka mun mielestä ovat ehkä on the top of the movie-food-chain . Mutta mä oon muutaman kerran nähnyt niin huonoja elokuvia että edes minä en tykännyt niistä.

Mä asuin vielä kotona, ja me katsottiin telkkaria pikkuveljeni Callen kanssa. Kaukosäädin oli hävinnyt. Itse asiassa se ei yhtään ollut hävinnyt vaan se oli pöydällä. Pöytä sijaitsee ihan älyttömän kaukana sohvasta jolla istuimme (ainakin varmaan kolme metriä). Kumpikaan ei suostunut kaukosäädintä hakemaan (- ”en hae, nyt on sun vuoro”, ”-eipäs oo, en hae. Hae sä”, ”-Enkä hae. Mä mieluummin vaikka katson tätä”, ”No katsotaan sitten!”), ja niinpä me katsoimme koko elokuvan loppuun asti. Se tuli TNT-kanavalta ja se oli mustavalkoinen scifi-elokuva 40- tai 50-luvulta. Se kertoi perheestä joka adoptoi viisi lasta jotka olivatkin avaruusolioita tai paholaisia tai jotain. Se oli ihan käsittämätöntä paskaa. Ja me katsottiin se loppuun asti. Häijyys ei nuku koskaan.

Toinen tapaus oli nimeltään Aikarepeämä. Ihan kamala. Lentokone lensi vahingossa ”aikarepeämän” läpi, ja joutuivat aikaluuppiin. Ainoat jotka eivät hävinneet lentokoneesta olivat ne jotka nukkuivat (tietenkin, sehän on aivan kristallinkirkasta). Lopulta nerot tavikset keksivät miten päästä takaisin aikarepeämästä, ja loppuhuipennus on hidastettu, power rangers-tyylinen ilonhyppy joka pysäytetään still-kuvaan mid-air.

Mä kävin taas lauantaina shoppailemassa (köyhyys motivoi työntekoon, and all that). Mun uudet püksid hikoilee. Püksid on tosi hyvä sana. Mä käytän aivan liian vähän vironkieltä, mun mielestä. Mun kommunikaatio on muutenkin yhtä kielten sekamelskaa. Mulla pitäisi ehdottomasti olla enemmän viroa. Häiresignaal (=hälytys) on hyvä sana. Sitä mä aion ryhtyä viljelemään.

Kõik on korras!

Kitty? Hello?

Oh for God's sake. Mä olen ihan rakastunut kaikkeen pinkkiin, kiiltävään ja kimaltelevaan. Jos siihen vielä saa yhdistettyä jotain ällöttävän söpöä ja kitschiä, niin mä oon ihan myyty. Mä näin kerran Hello Kitty-leivänpaahtimen, ja melkein ostin, ihan vaan siksi että se sopii tuohon ylläolevaan kuvaukseen. Sitten mun tuli sääli mun omaa, täysin hyvin toimivaa, valkoista tavispaahdinta ja niin ostos jäi tekemättä.


In a kind of related story: Seksikolumnistina vastuullinen tehtäväni on tehdä myös taustatutkimusta kolumneihini liittyen. Check what I found: Hello Kitty-vibraattori! Oh my God! Tavallaan todella, todella häiritsevää, mutta tavallaan todella, todella makeeta! Mun uskottavuus puumana ja miss Robinsonina taitaisi kyllä olla vähän förbi jos tällaisen hankkisi. Mutta ONHAN se söpö. Adorable. Like me. Ja eikös lemmikin kuulu muistuttaa emäntäänsä?

Junioripuuma

Oh sweet Moses (ei Lipponen). Blogilista listaa suurimman osan suomalaisista blogeista. Siellä on vasemmassa laidassa ‘Luetuimmat blogit’. Tää blogi on numero 14! It must be a passing phase, but whoa!

Nousin tänään keskellä yötä, eli puoli kuudelta. Mä luulen että mä oikeasti olen kyllä henkisesti aamuihminen. Teoriassa. Teoriassa mä olen erittäin aamuihminen. Mä olin Aamu TV:ssa vieraana. Paikalla piti olla 06.15. Eli lähes keskellä yötä. Mutta oikeastaan oli ihan tosi kiva olla hereillä niin aikaisin. Aikaiset aamut olisivat mahtavia jos ei tarvitsisi herätä niin aikaisin. Ei ehkä uskoisi, mutta mulle toi lause makes perfect sence.

Suloisin kaikista universumin laivastoupseereista on Officer Love. Officer Love laittoi taas meiliä mulle. Meilin subjectiksi hän oli näppärästi laittanut “Mrs. Lotta Love”. Mä päätin tulkita sen epäsuorana kosintana. Nice to know I have options. Ne olivat juuri lähteneet Singaporesta ja Thaimaasta. Toivottavasti mä en nyt kerro jotain valtionsalaisuuksia ja classified tietoa amerikan puolustusvoimien strategisista sijainneista. Oh well, too late. Siellä ne ovat.

Luin että yhteiskuntaan on syntynyt uusi ihmisryhmä. Kyseessä on 40+ naiset jotka jahtaavat nuorempia miehiä (think Demi Moore, Jeri Hall etc). Niiden nimi on Urbaanipuumat (I shit you not, niitä kutsutaan oikeasti niin). Urbaanipuuman tyyliin kuuluu lehtien mukaan hankkia toyboy. Now here’s what I’m thinking: Mä voisin olla junioripuuma! (Onhan Lions-klubeillakin joku pioneerijärjestö, ja martoilla!). Musta tulisi ihan älyttömän hyvä Mrs. (well, miss, obviously) Robinson! Ja mä niiiin mielelläni haluaisin oman toyboyn! (Ja jos se myös siivoaisi, se olisi täydellinen).

Upp i rök

’Tis madness, MADNESS! Täällä on käynyt torstaina yli 850 ihmistä. Se on vielä enemmän kuin koko eduskunnastalähtödramatiikan aikoihin.

Eilen olin ulkoilemassa Pian, Anttonin ja Sebastianin kanssa. Obviously not OIKEASTI ulkoilemassa jossain luonnossa tai metsässä (tai missä nyt ihmiset ulkoilevat), vaan baariulkoilemassa. Aloitimme Lasipalatsin terassilta, josta menimme Loisteen terassille juomaan skumppaa. Loisteessa söimme myös kunnes ravintola laittoi kiinni aikaisemmin siksi että makasiinien savut tulivat sisään asti.

Makasiinit roihusivat siis eilen, siinä määrin että sinne hälytettiin kymmeniä sammutusyksikköjä, sekä Lotta Backlundin äiti. Tai no ei ihan, mutta kun korttelipoliisi Backlund kuuli paloautojen äänet niin piti hänen tietenkin uteliasuuttaan lähteä niitä seuraamaan Meille siis tiedotettiin hyvinkin reaaliaikaisesti sammutustöistä. Mun äitini on aina ollut ihan kamalan utelias, etenkin paloautojen suhteen. Pienenä se oli yleensä palopaikalla ennen palopäällikköäkin, kun seurasi tikkana paloautoja.

Pia lähti vähän aikaisemmin kuin me muut, ja soitti heti pihalta. Ulkona oli kuin kokkoon olisi kävellyt, savua, lämpöä ja katkua joka paikassa. Kun katku alkoi käydä sisälläkin vähän liiaksi, laitettiin putiikki kiinni, ja me lähdimme Coronaan. Siitä Superiin (très weird paikka) josta vielä Meccaan. Missään ei oikein ollut porukkaa. Me käytiin jopa Helmen ovella kääntymässä mutta siellä ei ollut ristin sielua. Dónde estan los todos?

C'est un mission impossible?

Kanavasurffailin ja surffahdin neloselle kesken Lostin. Eikö ne kaikki tulleet sille saarelle lentokoneella? Miten ne yht’äkkiä saivat sinne pyssyjä!? Ei pitäisi näin, kesken kaiken, neljän sekunnin katselun perusteella käydä analysoimaan, mutta koska elämme post-9/11-maailmassa niin MITEN NE SAIVAT SINNE LENTOKONEESEN PYSSYJÄ? Paitsi että ei mua oikeasti ihan hirveästi kiinnosta. Jos mä oon ymmärtänyt oikein, niin siellä saarella on ilmeisesti myös jääkarhuja. Pyssyt nyt taitaa olla niiden ongelmista pienimpiä.

O-Ou. Nyt tulee uusi sarja 4400. Ei pitäisi katsoa, mä jään aina koukkuun kaikkeen. Toisaalta ei niin kyllä käynyt Täydellisten Naisten eikä Lostin kanssa. Eli ehkä mä voin katsoa.

Kävin katsomassa Mission Impossible III tänään. Hurjaa menoa se on. Hienoa tosin että Tom Cruise vaihteen vuoksi ei puhu täysin inkoherentteja. Mutta se juoksee kovaa. Ja usein. Mun ei missään tapauksessa pitäisi mennä katsomaan tuollaisia. Mulla kävi sydän ihan ylivarveja koko kahden tunnin ajan. Onneksi mulla oli kaverini Maria mukana, me pidettiin toisiamme kädestä koko ajan. Mun pitää todellakin pitäytyä niissä puoli-indie kaupunkilaiselokuvissa joissa ei tapahdu paljon mitään. Niistä mä tykkään, ja niitä mä uskallan katsoa.

Soittivat tänään YLE:n aamu-TV:sta. Meen sinne maanantaina puhumaan opiskelijoiden mielenterveysongelmista. Ja ei, EN mene sinne minään elävänä esimerkkinä! I’ll be well charming 6.48 in the morning, I’m sure.

Bubblegum Twinkle Berry

Oh there are NO limits to my immaturity. Aamu-TV:ssa puhuttiin tänään onnellisista kanoista ja seitsemän sortin eri munista. Vieraana heillä oli tiedottaja Finfoodin MUNATIEDOTUKSESTA. Sweet! Olisko ehkä maailman huipuin titteli olla Munatiedottaja!?

Titteleistä nimiin: mä oon päättänyt mikä mun tyttären nimeksi tulee. Mä nimittäin löysin aivan gorgeous huulikiilteen. Not only is it ihanan pinkki ja sparkly, mutta sillä on myös aivan täydellinen nimi. Se oli Bubblegum Twinkle Berry. Jos mä joskus saan tyttären, niin siitä ei VOI tulla mikään muu kuin Bubblegum Twinkle Berry. Ei vaan voi. Mä harkitsen jopa oman nimeni muuttamista, ja sitten tytär vaan olisi Bubblegum II. Bubblegum Backlund. I see that happening.

Mä kyllä mietin sitä että rajoittaako tuo nimi jollainlailla sen uravalintaa (olenhan vastuullinen tuleva äiti). Voidaanko esim YK:n pääsihteeriksi koskaan valita Bubblegum Twinkle Berry? Tai suurlähettilääksi, tai vaikka ALKO:n pääjohtajaksi. Ehkei. Toisaalta, kukapa olisi sitä uskonut Condoleezzastakaan? Eihän nimi naista pahenna, and all that.

Hippipaidan TV-debyytti

Oooh! I iz TV-current-events-show-celebrity! Äsken olin A-Talkissa juttelemassa perustulosta ja prekariaatin (jota siis itsekin mitä suurimmissa määrin edustan) arjesta kahden EuroMayDay-marssin järjestäjän kanssa. Ohjelman ekalla puolella aktivistit keskustelivat palomestarin ja poliisikomentajan kanssa, ja puolenvälin jälkeen teimme vaihdon ja keskusteluun liityimme minä ja Olli Rikala. Olli oli loistava. Sana ja faktat hallussa. Keskustelu oli mun mielestä tosi hyvä, vaikka aika tietysti vähän tuntui jäävän kesken. Vähän hataralla pohjalla oli jotenkin aktivistien argumentaatio. Toinen perustulon puolustajista, Eetu Viren, sanoo että hänen mielestään kapitalisteilla ei ole oikeus määritellä, millainen työ on arvokasta. Ohjelmassa hän kuitenkin vaati perustuloa sillä perusteella ettei ihmisten tarvitsisi tehdä ”paskaduunia”, joksi hän määritteli muun muassa hampurilaisravintolan työn. Eli kuka nyt mitäkin sitten määrittelee…

Jos missasit ohjelman niin se tulee huomenna torstaina uusintana klo 14.00. Voit katsoa ohjelman myös netistä täältä.

Palautetta tuli välittömäst tekstareiden muodossa ainakin kymmenen. Suurin osa tutuilta, mutta oli hienoa huomata että ihan vieraatkin katsojat olivat kiinnittäneet huomiota kaikkiin viisaisiin asioihin mitä mulla oli sanottavana. Kuten Oiva, joka lähestyi minua viestillä: “Moi Lotta, näin sinut ohjelmassa. Olet herkullisen näköinen. T. Oiva”. Oiva katsoo ajankohtaisohjelmia ihan oikeista syistä. Viimeksi kun olin TV:n suorassa ajankohtaislähetyksessä oli pressanvaalien ekan kierroksen iltana minua lähestyi Oleg joka kirjoitti “Hei, rupeeks mul dominaks? T. Oleg”. YLE:llä on outoja katsojia.

Ja sitten tärkein: meikkaaja oli vähän nihkeä vaikka yritin olla sille ihan älyttömän kiva. Teki salee mut tahallaan rumaksi. Onneksi oli päällä uusi hieno hippipaita.

Hipit ei narraa

Mä ostin eilen hippivaatteen. Ylipäätänsä ostin taas eilen kauheasti kaikkea tavaraa. Alkaa oikeasti todella motivoimaan yksi tosi tyhmäkin keikka joka on tulossa, kun tietää miten monet kengät / topit / aurinkolasit / housut etc. sillä saa. Ostin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni Indiskasta vaatteen. I’m venturing out to new territories. Mulla on nyt hippivaate. Ja mä viihdyn. Assessoroin myös Glitterin kukkaiskorulla ja oon kyllä ihan hipin näköinen. Mä olen löytänyt mun sisäisen hipin. Illalla telkkariin! Muistakaa katsoa A-talk ykkösellä klo 21.10!

Shakiralla (yäk) ja Wyclef Jeanilla on biisi Hips don’t lie. Mun esimies kääntää sen että ”Hipit ei narraa”. Eihän ne narraakaan. Shakira on yäk siksi että jos ihan oikeasti LAULAA LEVYLLE ja IHMISILLE (joilla on korvat! Ne kuulee! Ja aivot, eli ne ymmärtää!) ”lucky that my breasts are small and humble so you don’t confuse them with MOUNTAINS” niin ei mun mielestä oikeasti edes saisi elää. Des’ree on yhtä lailla mun inholistalla. Hän pääse listalla tällä sanoituksella: ”I'm afraid of the dark, Especially when I'm in the park” ja laulu jatkuu myöhemmin “ It's the sight that I fear most, I'd rather have a piece of toast”. Verdict’s in: YOU SUCK ASS!

Hui. Vihainen nuori nainen.

Nipottajasavage

Eilen se tapahtui. I crossed over to a very bad place. Musta tuli sellainen ihminen jonka kaltaisiin mä en haluaisi kuulua. Mä hakkasin seinään koska naapurit mekkaloivat. I have become – a niuhottaja. Kellot oli puoli yksi ja mä halusin nukkua. Univelkaa oli ja aamulla työpäivä. Mutta Turkkendaali jr. (n. 3 v. luulisin) juoksi ja huusi ja itki ja sitten rouva Turkkendaali yhtyi huutamiseen ja sitten huusivat kilpaa turkiksi. Ihan saamarin kovaa, ja ihan siinä seinän takana. Ja sitten se vaan tapahtui. Pinna katkesi. Ja mä hakkasin seinää nyrkillä ehkä viisi kertaa. Mutta the BLISS! The SILENCE! Ne hiljenivät heti ja hetkeä myöhemmin mä nukahdin ja nukuin kuin vauva koko yön. Suosittelen lämpimästi seinään hakkaamista, se parantaa yöunia!

Voi terve. Neloselta tuli dokkari bodarinaisista. Ja ei siis vaan mistään ”kato, mä tein 40 toistoa habaa”-bodarinaisia vaan oikeita, HC-bodarinaisia. Se oli ihan tosi friikkiä. Yksikään niistä ei ollut enää naisen näköinen laisinkaan, edes kasvoiltaan. Huono iho, miehiset piirteet ja möreämpi ääni kuin Jaakko Ryhäsellä ei ehkä ole mun käsitys unelmien täyttymyksestä, mutta se on niiden naisten tavoite ja kuka mä nyt olen toisten unelmia arvostelemaan?

Onko musta tullut aivan savage kun mä en enää juo maitoa lasista? Kun asui kotona niin aina kaatoi maidon lasiin ja joi sen sivistyneesti niin kuin normaali ihminen. Mutta sitten muutti kotoa ja nyt mä juon sitä suoraan jääkaapista, suoraan purkista. Mä olen villi-ihminen. Mutta hyväntuoksuinen sellainen.

Keväthormoni - yksikkömuoto on vahinko

Ooh! Am hard hitting activist, ruthlessly determined to convey the truth to the masses! Mä menen huomenna A-Talkiin puhumaan tärkeistä asioista. Sweet. Am totally ajankohtaisohjelmavieras. Eli viritä videos huomiseksi klo. 21.10 ykköselle.

Officer Love laittoi taas meiliä. Se oli huolestunut kun en ollut vastannut sen viime meiliin monta viikkoa sitten. No kun en mä just silloin jaksanut, ja sitten se vaan jäi. Oioi, mä oon maailman huonoin ex-hoito ever. Mutta mä haluaisin hirveesti rakastua. Ihan hirveen hirveesti. Mulla on menossa vieroitusoire miehestä jota ei voi saada, joka salee olisi mulle Se Oikea (arvatkaa vaan auttaako tää mun drama queen-mäisyyttäni?!), ja mä kompensoin sitä (ja harhautan itseäni) shoppailemalla, mutta tää alkaa tulla ihan älyttömän kalliiksi. Nyt ei auta muu kuin suu hymyssä mennä ihan jokaiselle keikalle joka tulee – niille kamalillekin. Voipahan harhauttaa itseään sitten enemmän. Ilmassa on paljon hormoneja (tai joo, ei ne vältsi siellä ilmassa ole. Onneksi. Kiva kun joku hormoniparvi lehahtaisi naamalle jossain tuolla kadulla), ne voivat olla keväthormoneja. Sen huomaa siitä että kaikki tunteet menevät ihan potenssiin kymmenen, mutta ne myös tulevat ja menevät sekunnin nopeudella ja ilman varoitusta. Yhdellä hetkellä kaikki on ihanaa ja on Mary Sunshine (in my case juuri tuo vaihtoehto on oikein lähes aina. Tietenkin) ja sitten seuraavalla hetkellä voi alkaa esim. pesuainemainos itkettämään. This is entirely insane.

Boikoteista

Miten koukussa voi ihminen olla että pitää neljältä aamulla vielä kirjoittaa päiväkirjaa?

Tulin juuri Pian luota jossa pidimmme Fondue-illallisen. Suostuin syömään fondueta vaikka oikeasti olen vieläkin Ranska-boikotissa siksi että ne äänestivät EU:n perustuslakia vastaan. Samasta syystä olen myös Hollantiboikotissa. Hollantiboikottimme alkoi jo tosin pari vuotta sitten kun MM(tai joku EM tai jotain)-futaaja Ruud van Niistelrooj (en enää ees jaksa muistaa miten sen nimi kirjoitetaan, I'm SO over him) meni naimisiin ihan ilmoittamatta mulle (tai äidilleni, tulevalle anopilleen) mitään! Todella epäurheilijamaista käytöstä. Boikottiin meni aivan välittömästi tulppaanit, puukengät, tuulimyllyt ja Gouda-juusto. Goudasta olemme nyt tosin joustaneet, koska se on aika hyvää. Mutta oikeastaan mua huolestuttaa Hollannin ei-tulos enemmän kuin Ranskan, koska Ranskassa selkesti purettiin turhautumista istuvaan hallitukseen EU-äänestyksen kautta, eli eivät ne oikeasti siitä ASIASTA äänestäneet. Hollannissa taas selkeästi Turkin jäsenyys ja muutenkin ulkomaalaisvastaisuus oli suuri osa äänestyspäätöstä. Heh, tosi ajankohtaisista asioista tää tilitys. Summa summarum: Suostuin Ranskaboikotistani huolimatta syömään fondueta, ja se oli tosi hyvää. Meillä oli ihan älyttömän hauskaa, mutta nyt pitää mennä nukkumaan koska ihan kohta on sillis Kaisaniemessä, ja siellä pitää olla tasan klo. 9.01.

Hauskaa vappua!