Duudsonivamma

So kann es gehen. Tehtiin tänään liveraadiota tukka liekeissä ja tikka silimässä. Tai ei nyt ihan, mutta tehtiin NRJ:n iltapäivälähetys suorana Kampin Keskuksesta Extreme Duudsonien kanssa. On ne extremejä. Mutta mahtavia. Juontajaparini Jani rikkoi kaksi kattotiiltä otsaansa. Kova jätkä. Kattotiiltä lenteli sen verran että yksi pala vähän raapaisi mun kättä ja siitä tuli verta (kädestä, ei palasta). Äärettömän dramaattista. Piipaapiipaa (toi oli ambulanssiääni. This blog serves on so many levels). Duudsoneilta ei herunut sympatiaa (eikä muiltakaan), vaikka miten yrittin kärttää. Janilla on nyt iso kuhmu otsassa. Onhan se ehkä vähän dramaattisempaa.

Eilen juonsin HUIPS-shown Jaajo Linnonmaan kanssa. Jaajo on ihan älyttömän kiva ja mahtava. Se myös juonsi paljon luonnollisemmin kuin minä, mutta ihan hyvin se meni multakin. Voitte katsoa telkkarista toukokuun 27:nä YLE 2:lla miten hyvin tai huonosti se meni. Hyvin se meni. Joo. Hyvin.

Huomenna lähden Duudsonien synnyinmaille, eli pohjanmaalle. Illalla on keikka Vaasassa, ja bed and breakfast hoidettu kaverini Sallan luona. Like a mini-break, but with work. Salla on ihan mahtava tyyppi.

Lapsuudenystäväni Markku Wettenranta (eli Kapasiteettiyksikön Tasis) oli päässyt päärooliin isossa jutussa NYT-liitteessä. Hän on officially Suomen mr. Bling Bling. Mulla ei oo ollenkaan tarpeeksi blingiä. Sormuksia on sikana mutta isot blingblingit puuttuu täysin. Hankin jostain jonkun metalliketjun ja siihen mersunmerkin. That should cover it.

Also: Highligt of the day (how vain am I?): Jaoin varmaan kymmenen nimmaria! Ihanat fanit kävivät pyytämässä meidän nimmareita juontojen välissä. Supersööttejä olivat. Nyt tää katsoo tyttönyyhkisleffan ja menee nukkumaan.

That's the way my heart goes

Ex-A-Teen Marie Serneholt on ihan tosi poppi.

Laulakaa mukana:

Dam-didam-didam dam-dam-dam
That's the way that my heart goes
Dam-didam-didam dam-dam-dam
You’re the only one who knows
And I'm so in love, it shows
Dam-didam-didam dam-dam-dam
That's the way that my heart goes

Ha ha, nyt se soi sullakin päässä.
I’m so evil.

Kaikissa meissä asuu pieni akka

Oih. Nyt se päivä tuli. Musta tuli vanha, virallisesti. Tänään oli se päivä kun mä haukoin henkeä ja paheksuvasti lipsautin those dreaded words: ”nykyajan nuoriso”. Ihmiset jotka oikeasti viittaavat nuoriin ihmisiin sanoin ”nykyajan nuoriso” ovat aivan saatanasta. Mun sisäinen akka pääsi siis hetkeksi esiin. Mutta oikeasti: se lapsi sylki SISÄLLÄ. Kukaa syljeskelee sisällä?!? Missä lähiössä näitä kakaroita sikiää?! Paikka oli Kampin keskus, ja joo eihän se nyt ihan kenenkään koti ole tai mitään, mutta onhan se nyt sisätila! Syleskeleeköhän se lattialle kaupoissakin? Tai himassaan? Joku roti, saatana!

Egotrippi oli tänään Illan Live-vieraana NRJ:llä. Kitaristilla oli silmä mustana (siis sillä oli se jo ennen kuin tuli meille, tää ei tällä kertaa ole mun syytä!) ja porukka sykki koko päivän pykäten lavaa ja tarjoilua vieraille (kutsuja arvottiin kuuntelijoiden kesken). Samaa aikaa toisaalla: Jyväskylässä oli joku fiba, ja iltapäivälähetystä ei voitukaan tehdä kiertueelta, vaan me paikkailtiin lähetyksessä vuorotellen.

Tänään oli osittainen auringonpimennys, mutta kukaan ei tiedä sitä koska kukaan ei ole nähnyt aurinkoa pitkään aikaan. Salee olisi just tällaista olla vampyyri.

Kuka puhuu Abdulia?

Paula Abdul oli kännissä American Idolsin kuvauksissa. Känni tekee Paulasta selkeästi hyvin syvällisen. Ilmeisesti niin syvällisen ettei kukaan muu oikein pysy kärryillä. Paula pohti erään kilpailijan tilannetta muun muassa näin: "What did you tell me Simon? What did you tell me? Simon gave me advice and said on 'The X Factor' he always refers to a fortune cookie and says the moth who finds the melon finds the corn flake always finds the melon and one of you didn’t pick the right fortune." Vanha amerikkalainen sanonta, tunnistittehan? Tuon taisi mun mielestä ensimmäistä kertaa sanoa – oliko se – George Washington?

Mä olen kyllä pannut merkille product placementin American Idolissa, mutta nyt alkaa palaset loksahdella paremmin kohdilleen. Tuomareillahan on aina edessään isot mukit jossa isolla lukee Coca-Cola. Oonkin aina miettinyt miksi niillä ei ole esim. cokis-pulloja (vahvistaisi brändiä paremmin?), mutta syyhän on se että Paulan kokiksen vaaleampi sävy (joka ilmeisesti tulee rommista) herättäisi huomiota. Sweet.

Backlund out.

I pitty the fool

Purin vaatekasan mun tuolilta kotona. Kesti varmaan tunnin, ja huomasin että mun vaatteet eivät ihan oikeasti enää mahdu mun vaatehuoneeseen. Mun on pakko muuttaa. Mutta se mikä oli mahtavaa, oli että tein upeita löytöjä! Esim. yhdet mustat housut jotka ovat juuri sellaiset mitkä mä tarvitsen! Mutta mä olin selkeästi osannut ennakoida, ja ostanut ne jo viime syyskuussa, sitten vaan unohtanut että mulla oli ne! Wunderschön! Sama kävi punaisella ja pinkillä pikeepaidalla, ne oli just sellaiset mitkä mä haluan!

Mä olen siis täysin kotihengetär. Järjestin vaatteeni ja imuroin (naapureiden iloksi puoli kymmeneltä). Olin ihan varma että joku naapuri (turkkilaiset) kävisi valittamaan (ei ne sitä kyllä ikinä ole tehneet), ja valmistelin imuroidessani pahansisuisen ja puoli-ilkeän ripityksen jolla voisin kontrata valitukseen. (”Anteeksi nyt vaan, mutta mä teen sitä ja tätä ja tuota (kunnallisia luottamustehtäviä etc muuta supertärkeätä) ja en aina PÄÄSE kotiin ennen yhdeksää ja kyllä teiltäkin tulee meteliä, kakarat huutaa koko ajan ja eikö niillä ole nukkumaanmenoaikoja yhtään ja voitteko laittaa niitä teletappeja hiljaisemmalle”). Ei ne tietenkään mitään valittanut (ei oo varaa, kts Teletappihelvetti). Tällaiseen mielikuvitustilitykseen kyllä lietsoutuu mukaan aivan uskomattomalla antaumuksella, mutta kun on tosipaikka kyseessä ei sanaa saa suustaan! Kävin naapurin kuppilassa eräänä sunnuntaina hakemassa pizzaa. ”Aaah, sinä olla naapurityttö”. Joo, olen. ”Hehe, meiltä kuuluu paljon meteliä?”. Hehe… No, ehkä vähän (toim. huom: ”ehkä vähän”!?! VÄHÄN? What the fuck?!). ”Lapsella on kova tempperamentti, hehe”. (No joo, on. Ja vaimolla kanssa. Ja huono kuulo taitaa olla koko perheellä myös, volyymeista päätellen). But how pussy am I? Vastaus: ”Joo ei se mitään”. Mulla ei mielestäni ole enää ikinä oikeutta valittaa mun naapureista, koska a) en saanut sanaa suustani tilanteessa jossa olisi kohteliaasti voinut asiasta mainita kun kerran naapuri sen itse otti puheeksi, ja b) niiltä saa sikahyvää pizzaa.

Opetuslautakunnan puheenjohtaja ja kaverini Tuomas kertoi että oli yhtenä päivänä kuunnellut NRJ:ta, ja sieltä oli tullut mun uutiset (tai siis eivät minun uutiset, vaan ihan yleiset uutiset, mutta mun tekemät ja lukemat) (I know, big challenge). Tein ensimmäistä kertaa uutiset sinä päivänä, ja skuuppasin välittömästi. Tuomas nimittäin kuuli NRJ:lta Kepun ryhmän kriisikokouksesta. Hän ei ollut uskoa korviaan, vaan surffahti siltä istumalta STT:lle, jossa ei vielä ollut asiasta havaintoakaan. Vahvistuksen hän sai vasta soitettuaan eduskuntaan. Me siis uutisoitiin jostakin asiasta ennen STT:a. NRJ ei siis suinkaan ole enää vain Suomen hittiasema numero yksi, vaan myös Suomen uutisasema numero yksi. Turn to us for hit music and the latest scoops.

Kelatkaa että mä olin pienenä ihastunut Mr. T:hin. What was I thinking? I pitty the fool. Me, that is.

Montecito, baby!

Mi Word esta muerte. Se on ihan hajalla eikä toimi yhtään. Mikään ei ota päähän niin kuin tietokoneen temppuilu ja kiukuttelu! Paitsi ehkä bad hair day. Se menee aika lähelle. Mitä jos saakin kerran jonkun hullun primitiivireaktion ja heittää koko tietokoneen ikkunasta ulos? Hiuksia tosin ei ehkä heitä. Tai jos heittää, niin kannattaa make sure ettei ne ole enää attached päähän. Ja jos sittenkin heittää, niin on jo suuremmat ongelmat kuin bad hair-päivä. Profound.

Mä haluan Las Vegasiin! Mä oon aina halunnut mennä sinne (ja Aruballe) (ei liity tähän mitenkään), ja joka kerta kun katson Las Vegas-ohjelmaa tekee vielä enemmän mieli lähteä sinne. Kelatkaa nyt olla jossain Bellagiossa tai Tropicanassa tai Luxorissa, lounging around pitkin kasinoa, imien Cosmopolitania. Ei oo ihan sama mennä johonkin Mikonkadun kasinolle aspartaaminmakuisen light-Siiderin kanssa jotain ykskätistä kiskomaan.


Sasha! Sasha Baron Cohen oli juuri Conanin vieraana. Vaikka South Park ja Beavis & Butthead ovatkin nerokkaita, niin kukaan - KUKAAN - ei vedä vertoja Ali G'lle, Boratille ja Brunolle. Am SO in awe. Oon ehkä vuodattanut Cohenin erinomaisuutta ennenkin, mutta en usko että sitä voi koskaan terottaa tarpeeksi. Se on nero. Neroneronero! Neroneroneronero!

I choose vodka. And Chaka Khan.

Tanssii tähtien kanssa-ohjelman lopussa ne tanssii piiritanssia pudonneen pariskunnan ympärillä. Tunteeko kukaan muu valtavaa myötähäpeää kun ne tekevät sitä?! Eikö se kenenkään (tuottaja, ohjaaja, anyone?!?) muun mielestä ole ihan tolkuttoman dorkan näköistä??

Well, eilinen Folktinget-kokous oli kokonaisuudessaan suht kivuton, koska se kesti vain päivän ja mä lintsasin vikat kaksi tuntia. Oikeastaan en edes lintsannut, koska menin töihin juontokeikalle. Mahtavia luonnonilmiöitä näin myös kokouksessa. On aivan uskomatonta miten jotkut vanhemmat suomenruotsalaisrouvat saaavat kampauksensa niin täsmälliseen kuntoon: se on kuin violetinhopeinen kypärä, you could crack nuts open that thing! Hurrikaani Katrina olisi voinut osua eduskunnan lisärakennukseen ja tuhon jälkeen raunioista nousisi tuo kampaus, kuin koskemattomana. Hiuskaan ei olisi poissa paikaltaan.

Osallistuin valmisteluvaliokunnan työhön. Valiokunta voisi oikeammalta nimeltään olla esimerkiksi pilkunnussimisvaliokunta. Pilkunnussiminen on ihan hyvä ja tarpeellistakin kun käydään läpi esim. tilinpäätöstä, mutta kun se on sitä että kaksitoista aikuista ihmistä yhdessä käy läpi kirjoitusvirheitä toimintakertomuksesta voi ehkä alkaa hieman turhauttaa. Just a tad.

Tänään tein ensimmäisen live-lähetykseni. Amazing. Hiljaisia hetkiä ei ollut, vaan musiikki ja spiikit tulivat kaikki ajallaan. En tehnyt jättimokia ja ULA-aallot ja Suomen radioverkko ja mastot (öööh, huomaako että että ymmärrän radiotekniikan ihan täysin?) ovat vieläkin pystyssä, enkä tuhonnut mitään. Hurrah! Am radio hosting genius!

Tänään tuli eka Bridget Jones-elokuva. On se aika hyvä. Vieläkin. Ja hauskempaahan sitä on katsoa kun osaa kaikki repliikit ulkoa. No, that’s not sad at all.

Ulkona on Day after tomorrow

On hilarious seurata millä hakusanoilla ihmiset osuu tähän blogiin. Siis kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita, mutta yleensä heidän tarkoitusperiinsä nähden mun blogi on ihan käsittämättömän hyödytön! Uskon että hän joka googlasi ”Turun strippibaari” tai ”oraakkeli tietää kaiken” ei saanut tästä blogista kovinkaan paljon lisäarvoa. Keskustan puoluesihteeriehdokas Mikko Alkion nimellä googlattaessa osuu aika nopeasti tänne. Pahoittelen, herra Alkio, voin kuvitella ettei ole meriitti että mä promoan sua. Mä päätin että mä päivitän hauskimmat hakusanat tuohon sivupalkkiin (jos käytät exploreria niin sun pitää skrollata ihan loppuun asti että näät sen) niin ei tarvitse niitä joka päivä kommentoida. This is amusing over and over again. Oh, the fun never ends. For me. I’m THAT simple.

Heitin just ihan katastrofikeikan. Esiintymistila oli yökerho jossa esiinnyttiin keskellä lattiaa. Kaikki kulki narikasta discoon mun ohi (kesken keikan), ja koska ei ollut lavaa niin jouduin väistelemään pissalasseja oikealle ja vasemmalle (think Donkey Kong gone Irc-galleria). Suurinta osaa ei kiinnostanut pienimmissäkään määrin kuunnella stand up-komiikkaa (etenkään se joka tuli mun viereen, keskeytti mut kesken lauseen ”hei kun sä oot täällä töissä, niin missä täällä on vessa”. En tiennyt. Seuraavaksi joku huusi ”mee säkin kuselle”). Well then. This is going well. Tän takiahan mä ryhdyin koomikoksi, joo. Easily elämäni huonoin keikka. Ever.

Huomenna menen Folktingetin istuntoon eduskuntaan (if they let me in, eduskunta on salee asentanut jonkun persona non grata-filtterin ovelle). So much fun, I can barely find the words to describe. Aaah, mutta tuo ei olekaan totta. Voin nimittäin ihan hyvin löytää ne sanat jolla kuvailla kyseistä tilaisuutta. Olenhan nimittäin bloggannut vastaavasta tillställningistä viime vuonna. Muistaakseni otsikkona taisi olla ”Voiko vitutukseen kuolla?” That pretty much sums it up.

Dear mr. Nintendo...

Lisää mahtavia hakusanalöydöksiä: Eräs surffailija oli tehnyt googlehaun sanoilla ”turkkilaisia miehiä + Pori”. Mä en tiedä kumpi on huolestuttavampaa: että joku tekee tuollaisia hakuja, vai että sillä haulla löytää mun sivuille.

I have learned NOTHING! Mä olin yhdestä tapaamisesta vähän ajoissa eilen, ja päätin että käyn ihan vaan nopeasti ostamassa uuden ripsivärin. 10 minuuttia myöhemmin mä oon 90 € köyhempi. Kalliiksihan se tulee kun on vartti luppoaikaa. Mutta kaikki mitä ostin oli niin tarpeellista (hiuskiharrin, kajalkynät, hiustenhoitotuotteet, Gilmore Girlsin toinen tuotantokausi).

24-ohjelma on saanut oman pleikkapelin. Kummisetä on saanut oman pleikkapelin. Jopa kaikenlaisilla oudoilla japanilaisilla piirretyillä on omat pleikkapelinsä. Millon mä saan oman pleikkapelin?!? Se olisi älyttömän haastava ja vaikea. Ensimmäinen level olisi tosin aika helppo. Siinä pitäisi alle neljässä kuukaudessa suututtaa random kansanedustajia siihen pisteeseen että joutuu tekemään spektaakkelimaisen sirkuslähdön työpaikastaan eduskunnasta. Tokalla levelillä on jo vaikeampaa. Siinä pitäisi kävellä ALE-aikaan KAIKKIEN kauppojen ohi ja olla ostamatta yhtään (tai no ehkä kolmet kengät saisi ostaa, ei tää nyt mikään sadistipeli olisi). Kolmannella tasolla mennään bileisiin jossa on ihan tolkuttomasti ilmaista ruokaa ja valkoviiniä, ja seuraavalle levelillä pääsee jos voi olla bileissä kolme tuntia juomatta yhtään lasia valkkaria ja syömällä YHDEN patonginpalasen. Oh this is fantastic. This can NOT go wrong. Alan heti värkkäämään kirjettä Sonylle. Tai Mariolle ja Luigille. Niillä on salee hyvät kontaktit Nintendon sukuun.

Herkuton huhtikuu-projekti is getting out of hand! Mä haastoin juontajaparini Jani Jääskeläisen mukaan Herkuttomaan huhtikuuhun, sillä seurauksella että meillä on nyt veto päällä. Se joka ensimmäisenä sortuu johonkin herkkuun (tai muuten rikkoo sääntöjä, esim käyttämällä hissiä eikä rappusia) joutuu kärsimään jonkun kamalan rangaistuksen jonka meidän kuuntelijat saa päättää. This is VERY scary.

Saulilla oli pienet kokkarit tänään Privéssä. Sauli pahoitteli että ei ollut ehtinyt mun läksiäisiin. En ollut lähettänyt sille edes kutsua kun jotenkin ajattelin että melkeinpressa ei salee (no pun intended) olisi sinne tullut, mutta olisipa vaan! Ja tulikin, mutta kuulema vasta niin myöhään ettei me enää siellä oltu. Ei toisaalta pitäisi olla yllättynyt, olihan bileet Storyvillessä. You can take the Storyville out of Sauli but not the Sauli out of Storyville. Eiku…

BullShientology?

Check it: jos menee osoitteeseen www.ilovelotta.com niin pääsee tähän blogiin! Fantastic, eikö vain? Paljon helpompi osoite muistaa, yes?

Mahtavaa taas katsoa millä hakusanoilla ihmiset ovat eksyneet tähän blogiin. Joku oli googlannut ”Täydelliset miehet”, ”Maailman suurin lentotukialus” ja – of course – ”pornotähtiä” ja päätyneet tänne. Varmasti löytyi aika paljon vastauksia joita esim lentotukialusintoilija haki. Tää on monien lentotukialustutkijoiden ykköstietoresurssi.

Luin tänään uutiset ensimmäistä kertaa radiossa. Oon nyt aivan uutistoimittaja. Pulitzeria odotellessa…

Katsoin just South Parkista Scientology-jakson, joka sai Isaac Hayesin (Chefin ääni) irtisanomaan itsensä koko ohjelmasta. I tell you: CLASSIC Stone & Parker neroutta! Mahtavaa! Ja opettavaista, koska siinä kerrotaan oikeasti se koko tarina johon Skientologia perustuu (Galaktinen hallitsija Xenu jäädytti avaruusolioita ja dumppasi ne tulivuoriin ja räjäytti ne vetypommeilla. Sieltä heidän sielunsa lensivät suuriin aivopesuvempaimiin ja kiinnittyivät esi-isiimme. You know, THAT old story) (Ai niin, tarinan yksityiskohdat ovat salaisia kaikille paitsi korkeimman tason skientologeille, joksi pääsee vasta sitten kun on maksanut ihan sikapaljon rahaa. Kuten kaikissa tervehenkisissä uskonnoissa, you know). Matt ja Trey kuvittavat kaiken, totta kai, ja ruudussa lukee koko ajan teksti ”THIS IS WHAT SCIENTOLOGISTS ACTUALLY BELIEVE!”.

Ja kelatkaa: Ilmeisesti Tom Cruise oli onnistunut estämään Skientologia-jakson esittämisen Amerikassa (uhannut olla promoamatta Mission Impossible 3:sta jolla halutaan takoa rahaa. MI3:n on tehnyt Paramount jonka omistaa Viacom joka omistaa myös Comedy Centralin). Ja onneksi oli, muutenhan joku olisi voinut luulla että Skientologiassa olisi jotain OUTOA!

South Parkista opin myös kaiken jonka tiedän mormoneista. Tai siis en ihan kaikkea, koska osan opin myös jostain ikivanhasta Encyclopedia Britannicasta kun meidän oli once and for all pakko selvittää uskooko mormonit ihan oikeasti siihen mihin uskovat. Ja kyllä, uskovat. South Park on paljon tehokkaampaa opetusmateriaalia kuin mikään lukion uskonnonkirja.

Pitäisi tosin olla varovaisempi mistä kirjoittelee (I should know by now…), ettei käy Tanskalaiset. Kohta on Utahin Suomen suurlähetystö tulessa.

On a vainer note: Ooooh, am SO gorgeous in new hair!

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Mainokset saattavat olla parhaimmillaan tosi nokkelia ja pahimmillaan tosi surkeata mainosta (kuten mainos toimisto (!) Sopranosin ”mainokset” ennen ja jälkeen Conanin mainoskatkojen). Tänään näin nokkelan. Potenssitestin voi nimittäin tehdä osoitteessa www.rautakanki.fi. Hihi.

Kävin kampaajalla. Tukka lyheni, hienosti. Kun mulla iskee himo muuttaa hiukset niin sen pitää tapahtua aivan täysin instantly. Hyvä etten itse ruvennut leikkaamaan eilen. Se kampaus ei ehkä olisi ollut ihan yhtä onnistunut kuin tämä. Jotkut asiat kannattaa jättää ammattilaisille. Mun kohdalla se tarkoittaa lähes kaikkea: hiustenleikkaaminen kampaajille, ruoanlaitto kokeille (tai muille ravintolanpitäjille, mun kokemuksen mukaan ne ei todellakaan kaikki ihan kokkeja ole…), sekä taloudenhoito Consuelalle (joka on mysteerisesti kadonnut. Mielikuvitussisäkköni on tainnut kuolla jonkun vaatekasan alle. Tai sitten the-make-believe-ulkomaalaisvirasto on karkoittanut sen takaisin Mexicoon. Tai mistä se nyt sitten olikaan kotoisin.)

Baari-ohjelman kilpailija itkee mainoksessa että ottaa päähän kun joka viikko joutuu tiputtamaan jonkun kanssakilpailijan. Mutta päätti sitten kuitenkin ottaa osaa REALITY-sarjaan?! No voi yttyhyy.

Turns out: mulla on faneja. Studioon pukkaa tekstareita. Mulla on kuulema seksikäs ääni. Se on lohduttavaa, koska jos tää radiohomma (tai mikään muu homma) ei toimi, niin mulla voi olla loistava tulevaisuus jollain 0700-linjalla.

Mä tein tänään päivälähetystä Renen kanssa, ja me päätettiin tarjota mua Tarja Turusen tilalle Nightwishiin. Mulla on tietysti tiettyjä vaatimuksia: Nightwishin pitää alkaa soittaa toisenlaista musiikkia, mä en aio värjätä tukkaani tummaksi ja sen Turusen kuteita en salee laita päälle. Päätin että voisin lähteä esimerkiksi Karibialle kiertueella (Aruba, Jamaica, Bermuda, Bahama, come on pretty mama…). Lauloin koelauluna Britneyn Hit me baby one more time. Nyt mä vaan jään odottelemaan Tuomas Holopaisen puhelinsoittoa. Ei oo kuulunut vielä. Hmm. Can’t imagine why.

Decadence of the heart

Eilen Suomen taksikuskit viettivät kansallista ”Puhutaan taukoamatta Lotalle”-päivää. Olin menossa keikalle Malminkartanoon ja alusta loppuun tuli papatusta ja kaikkiin asioihin oli mielipide. Tietysti kuski pakotti mut etupenkille vaikka halusin taakse. Yritin valmistella settiä keikalle ja vaikka kuinka koitin piiloutua vihon taakse niin puhetulva jatkui. Oltiinhan me lähes samalla alalla, koska hän tuntee tosi hyvin Enska Itkosen veljen. Kuka edes ON Enska Itkonen?!?

Illalla oli työkaverin tuparit. Paikalla oli lähes kaikki firman työntekijät, toimaria myöten, ja päätin tehdä vaikutuksen kaikkiin vetämällä kännit. No sweat though, I was the perfect sweetheart. To the best of my recollection. Matka jatkui Privéseen josta onneksi on lähes konttausmatka kotiin. Selvennykseksi siis: EN kuitenkaan kontannut. Uskoisin.

NRJ-lista tuli telkkarista eilen, ja siinä oli Lordin haastattelu. Monsteri ei ole yhtä pelottava kun kuulee että se puhuu sellaisella ”mie ja sie”-murteella. Enemmänkin alkaa pelottaa lähteä vaikka johonkin Joensuuhun jos ne kaikki vaikka onkin Lordin näköisiä siellä.

Kwan oli käymässä NRJ:lla perjantaina. Kun silmä vältti ja joku jätti ne hetkeksi yksin studioon niin mä menin sinne fanittamaan niitä. Sanoin tyyliin ”Mä oon Lotta, mä oon uus, te ootte ihania”. Eli annoin äärettömän kypsän ja fiksun kuvan itsestäni. Toinen vaihtoehto oli kyhätä banderolli ja mennä sen kanssa studion ikkunan ulkopuolelle, eli kyllä tää ehkä oli parempi näin.

Hey miss DJ, play a song for me

Mä oon niin savoir-faire mun uudessa työssä ettei mitään rajaa. Tänään mä puhuin Dallasista (the show, not the pulla), JA miksailin musiikkia (joka on paljon helpompaa kuin miltä kuulostaa). Mä oon NIIN deejii. DJ Lotta. Oh my god, this is the coolest thing ever!

Keskusta kuohuilee ja nyt taistellaan puoluesihteerin paikasta. Mikko Alkio ilmoittautui kisaan jo aikoja sitten. En tunne Alkiota itse, mutta sen käsityksen olen saanut että kaveri on fiksu, nuori, edistyksellinen ja liberaali. Mutta ei, tämähän ei suinkaan Keskustalle kelpaa, ei. Keskustalle pitää tietenkin valita joku puolikörtti kehityksen jarru maaseudulta. Kisaan on siis ilmoittautunut myös Jarmo Korhonen, Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja. Korhonen aloitti kampanjansa dissaamalla Alkiota, tämä kun on liian kaupunkilainen, vihreä ja liberaali. Sitä paitsi Alkio on ollut Rehnin staabissa Brysselissä ja kaikki kansainvälisyys on tietysti Kepun taantumukselliselle körttisiivelle aivan saatanasta. Jännäksi menee. Best case scenario (Ennen kaikkea Keskustalle mutta varmaan Suomellekin) on tietysti että Vanhanen (tai Lehtomäki!)-Alkio kaksikko valitaan Keskustan johtoon. Toisaalta kansa ansaitsee sen johtajan jonka se itselleen valitsee, joten jos esim Väyrynen-Korhonen luo Keskustan kenttäväelle tulevaisuudenuskoa ja luottamusta kehitykseen, niin siitä vaan. Keskustassa voisi olla potentiaalia, ihan totta. Jos osaavat katsoa tulevaisuuteen, that is.

Uuuuh, aamulla energia-antaumuksessani (”Mä heräsin kuudelta! I can do anything!”) ilmoittauduin Aamutiimin Kristiinan Herkuttomaan Huhtikuuhun. Helkkari. Mutta hyvä niin, alkaa suunnaton detoxaus (taas) (déjà vu, anyone?).

NOT as easy as A-B-C

Fortum on tehnyt televisiomainoksen. Lapsia, onnellisia perheitä ja pieniä suloisia (yleinen mielipide, ei mun) koiranpentuja. Heh, näin saadaan kansa unohtamaan optiot ja bad will: babies and puppies, nobody can hate us now.

Mä meen huomenna töihin seitsemäksi. SEITSEMÄKSI. Se on way before kukonlaulu (figure of speech, trust me, mä en ole eläissäni nähnyt kukkoa. Paitsi kuvissa. Ehkä. Mä en kiinnitä kauhean paljon huomiota siipikarjaan). (Mä tulen olemaan pandemiayhteyksissä aivan ummikko).

Puhuin tästä radiossakin tänään, tää on aivan huippujuttu: Löysin Aftonbladetin kotisivuilta aivan mahtavan artikkelin joka kertoi Fröken Sverige-kisoista, eli miss Ruotsi-kisoista. Fröken Sverige ei järjestäjien mukaan suinkaan ole mikään kauneuskilpailu (they never are, are they?), vaan kisan ydin on se kuka kilpailija on ja mitä hän osaa. Heidän tulee suorittaa kolme eri koetta, mm. yleissivistyskoe. Artikkelissa paljastettiin muutama kysymyksistä. YLEISSIVISTYSTÄ tentataan siis muun muassa kysymällä: Mikä on aakkosten viimeinen kirjain? Mutta koska kysymys on kovin haastava, annetaan missikisailijoille VAIHTOEHDOT! Onko aakkosten viimeinen kirjain:

a) V
b) J
c) Ö

Vau. Ei ole kyllä tosiaankaan kyseessä vain kauneuskilpailu. Miss Ruotsin pitää selkeästi olla myös fiksu!

Lord Saanila

Oho. Katsokaapa Iiltiksen kantta. Siinä on kuva Lordista ilman monsterivermeitä. Eipä tainnutkaan kukaan ennen tätä tietää: Lordi onkin Stan Saanila! Who knew?! Uncanny… Vaikka kyllä Stan mun mielestä aina kovin aateliselta onkin vaikuttanut.

Bartrottingia ja baariryömintää

On todella vaarallista vaihtaa raitiovaunua keskustassa. Mun piti ihan vaan kävellä yhdeltä pysäkiltä toiselle, ja matkalta mukaan tarttui kaksi paria kenkiä, housut, takki ja meikkejä. Ei mulla ole kohta varaa mennä julkisilla.

Aftonbladet ehdotti että jos on saanut tarpeekseen Akvavitistä ja Pripps Blå’sta niin voi alkaa Bartrotteriksi ja yhdessä illassa kiertää erimaalaisia ravintoloita Tukholmassa. Bartrotting on fantastinen idea, but I want to take it one step further. Me olemme ystävättäremme Kukan kanssa päättäneet että aiomme käydä läpi (ja arvostella) kaikki maailman siiderit. Jossain vaiheessa ajankohtaiseksi varmasti tulee matka Irlantiin ja Englantiin, koska olemme pian juoneet kaikki Suomen siiderit. Ja sitten kun siiderit loppuvat, niin aloitamme valkkareissa. Siinä saattaa sitten kestääkin jo ehkä vähän kauemmin. Valkkarit pitää varmaan ottaa maittain myös. Pitää varmaan ottaa virkavapaata töistä moneksi kuukaudeksi. Tällaista dedicationia on vaikea löytää, mutta meillä sitä on. Muutenkin Bartrotting olisi loistava idea kesälomapuuhaksi. Interrail on niin passé.

Olen myös suunnitellut että pitäisi järjestää Eerikinkadun Baariryömintä (engl. Pub Crawl. Duuhh). Asun aivan Eerikinkadun kulmassa, ja joku päivä pitäisi ottaa projektiksi aloittaa yhdestä päästä katua ja käydä läpi kaikki ravintolat, baarit ja pubit matkalla. Matkalla on ruokaravintoloitakin (Eerikin Pippuri ja Stadin Kebab. On sekin tavallaan ruokaa.) eli ihan hyvin selviäisi koko päivän. Jos mä järjestän tällaisen, niin kuinka moni on mukana? Nopeasti laskettuna Eerikinkadun varrella taitaa olla 16 ravintolaa (tosin niistä muutama on pääasiassa ruokaravintoloita ja yksi strippibaari, mutta mikäs sen parempi?!).

Teletappihelvetti

This must be what hell is like. Olen aikaisemmin kirjoittanut mun melskaavista turkkilaisnaapureista, joiden kaikki toiminta kuuluu paperiseiniemme läpi. Yleensä heidän asunnossaan raikaa mun ilokseni turkkilaispoppi, mutta eilen saavutettiin pohjanoteeraus. Puoli kahdeltatoista illalla (kun heidän lastensa leikkitunti ilmeisesti alkaa) alkoi kuulua ihan äärettömän ärsyttävää renkutusta seinän takaa. Heristin korviani. Ei kai… ei se voi olla… eihän… Mutta kyllä! Seinän takaa kuuluu kirkas ääni: ”Tiivi-Taavi, Laa-Laa, Hipsu, Pai”. Voi helvetti. Seinän takaa kuuluu teletappivideo. Hyvä luoja. Mun on pakko muuttaa.

Elän täysin trendeissä nyt. Radiojuontajan pitää olla kaiken ajankohtaisen ja viihteen ajan hermolla. Tänään tein ensimmäisen kulutuspäätökseni silmällä pitäen huomista työpäivää. Huomenna pitää osata puhua Baarista, ja niinpä väliin jää Las Vegas. Seksikolumnistina mun pitää myös olla seksin ajan tasalla, mutta sen olen kuitenkin jättänyt väliin tänään. Ja monena muuna päivänä. Oh, I’m such a goody two-shoes.

cocktail de merde crevettes

Eilen olin bileissä. Tai no, vuosijuhlissa. ”Bileet” kuulostaa niin menevältä ja hauskalta. Nää ei sillai ollut bileet. Juhlissa oli myös pressa ja oikeusministeri, ja käyttäydyin täysin asianmukaisella kunnioituksella. Kyseessä oli siis Suomen Ylioppilaskuntien Liiton 85-vuotisjuhlat. Alkuruoka oli ihan hirveää. Wanhan plokkarit olivat jostain Siwasta käyneet hakemassa salaatinpalasia, porkkanaraastetta ja pakastekatkarapuja ja laittaneet ne martinilasiin. Voilá: cocktail de crevettes Vinaigrette à la limette. Pääruoka ja jälkkäri oli jo ihan inhimillistä. Puheita oli jatkuvasti. Juhlapuheen piti tasavallan presidentti, sitten oli puhetta oikeistolle, puhe vasemmistolle, ansiomerkkien jakoa, ja – saatanan keksintö – vapaa sanaa-osio. Mutta mä käyttäydyin ihan älyttömän hyvin (okei, miinus että heitin Villeä lusikalla takaraivoon pressan puheen aikana, mutta mulla oli erittäin tärkeää asiaa). Käyttäydyin in fact NIIN hyvin että kaverini Arttu teki minulle oikein diplomin:

DIPLOMI 11.3.2006

Arvoisa, NRJ:käs vuosijuhlijamme Lotta Maria Johanna Backlund on luontaiseen spontaaniuuteensa ja kärsimättömyyteensä verrattuna kestänyt übertylsät vuosijuhlat (SYL 85 v.) sangen kunnioitettavasti ja tyynesti.

Suomen ADHDAJ:n (ADHDAJ = Suomen ADHD liiton aateliston alajärjestö) puolesta Arttu Laasonen


Sunnuntai on realitypäivä. Ensin Bachelorette, sitten Ameican Idol. Paras syy seurata American Idolia on katsoa milloin Paula yrittää tappaa Simonin. Mä olen vieläkin sitä mieltä että jos olisi olemassa ”Kuka haluaa Idols-tuomariksi”-ohjelma, niin siihen osallistuisin ihan ehdottomasti. Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaan osallistuisin myös jos saisi tanssia Markus Pöyhösen kanssa.

Keskiviikkona olin neljän koomikkokolleegattareni kanssa esiintymässä Amnestyn naistenpäivän tilaisuudessa. Yleisössä oli satoja ihmisiä, ja kaikkien keikat menivät älyttömän hyvin, sakki oli pudota tuoleiltaan. Mutta katkeria akkoja riittää jokaiseen porukkaan. Viikonlopun Ilta-Sanomien yleisönosastolla ”Kylli 27 v.” avatui siitä miten käsittämättömän huonoja esityksemme olivat. Ainoa poikkeus oli Kyllin mielestä ”kokokansan blondi joka oli ainoa joka oli oivaltanut että huumoria voi tehdä myös älykkäästi”, eli käsittääkseni Krisse. Kaikki muut naurattivat vaan ”kiroilulla, alapääjutuilla ja pissa- ja kakkajutuilla”. Kylli selitti itselleen koomikoiden mahtavaa suosiota ja käsittämättömän hyvää palautetta sillä että yleisö pääasiassa koostui juuri ja juuri teini-iän ohittaineista pikkulikoista. No onneksi yleisöön siis mahtui myös Kylli joka on älyllisesti selkeästi muita korkeammalla tasolla, ja on huumorin ainoa, oikea tuomari ja arvostelija. Me alemman älykkyystason omaavat koomikot ja sadat yleisönjäsenet kumarramme sinun korkeampaa ymmärrystä ja näkemystä, Kylli.

Lord of the song contest

Sweet! Suomea Euroviisuissa edustaa Lordi! This can't possibly go wrong! Tää on mun mielestä ainoa oikea lähestymistapa.

Tän päivän NYT-liitteessä oli kansalaisadressi johon saattoi osallistua. Vetoomus tulee lähettää YLE:lle, ja asia jota ajetaan on että Suomi ei enää osallistuisi Euroviisuihin. "Euroviisut on haitallinen tapahtuma Suomelle. Euroviisuista on tullut roskamusiikin karkelo, jossa Britney Spears-kopiot esittävät kappaleita, jotka voisivat olla Spearsin koiran säveltämiä. Tämä huonon maun massatapahtuma aiheuttaa suomalaisille vuosittain kohtuutonta vaivaa, kun kilpailuun valitaan Suomen edustaja laskentamenetelmällä, jonka ymmärtäminen vaatii yliopistotutkintoa matematiikassa. […] Yleisradion tulee irtisanoutua Euroviisuista pysyvästi.” Mutta ei! Suomen kansa keksi vielä paremman menetelmän! Kansa on nimittäin äänestänyt Suomen edustajaksi seuraaviin Euroviisuihin Lordin!

Mä olen aidosti sitä mieltä että tämä on aivan mahtavaa! Because: if you can’t beat them – scare them!

Amateur hour

SubTV:n komediaputken katkolla surffahdin vahingossa kakkoselle jossa tuli Suomen euroviisukarsinnat Turun Karibialta. What a mistake! Vahingossa näin Janen (Popstars 2:n tyttöbändi) esityksen. The horror! The pain! Amateur hour at the Turun Karibia. Olivat tytöt tainneet kirjoittaa laulunsa ihan itse. Itse ne ainakin taisivat laulaa. Valitettavasti.

Olin tänään ensimmäistä kertaa mukana iltapäivälähetyksessä. Välillä, ja vähän, mutta jotenkin sain iltapäivän jatkuvaksi teemaksi suuren rakkauteni David Hasselhoffin. Kävi ilmi että on olemassa muitakin naisia (tai miehiä, mistä sen tietää) jotka rakastavat Hasselhoffia. Kävi myös ilmi että olemme rankasti vähemmistössä. Ajatella.

Mä luulen että mun mielikuvitussisäkkö Consuela on kuollut. Mun asunto on ihan sekaisin. Täällä näyttää samalta kuin jos Hennes & Mauritzin vaatetehdas ja Longchampin laukkukauppa olisi räjähtänyt IKEA:ssa. Eikö kukaan siivoa täällä? Olisipa joku siivoamiskeiju olemassa. Pienenä oli paljon enemmän keijuja. Oli synttärikeiju, hammaskeiju, pääsiäiskeiju… No okei, ei pääsiäiskeijua ollut, se oli pupu. Mutta ei tänne nyt mikään jänis voi tulla siivoamaan.

Oscar buzz

Ensimmäinen työpäivä takana. Wuhuu! Hauskaa oli, ja ei täysin mahdotonta. Mahtavaa että on ihan liekeissään siitä että pääsee töihin taas aamulla. Eipä ole kaikille sellaista työpaikkaa! Ja kaikille NRJ:n kuuntelijoille mulla on hyviä uutisia: Mä EN saa valita niitä biisejä ihan itsekseni, eli NRJ soittaa jatkossakin muutakin musiikkia kuin Britneyta, Spaissareita ja New Kids On The Blockia.

Viivi Avellán oli vieraana Tuomas & Juuso Experiencessä ja oli Viihdeuutisten toimittajana hämmentynyt ja yllättynyt siitä että Jari Sillanpää olikin homo. Yes, imagine our surprise. We never saw that coming.

Eilen olin tarmokkaasti puolustamassa naisten oikeuksia. Amnestyn akka-ryhmä järjesti suuren Naistenpäivän tapahtuman Wanhalla. Esiintymässä oli itseni lisäksi Krisse Salminen, Heli Sutela, Helena Valtonen ja Ida Grönlund. Illan juonsi Riitta Havukainen. Päätin liittyä Amnestyyn, se on ollut mulla suunnitelmissa jo kauan. Sitten näin että yhdellä järjestäjistä oli punainen vyö jossa oli valkoisella satoja kirkkoveneitä, ja päätin etten ehkä liity ihan just tuohon äärisiipeen.

Oscarit jaettiin sunnuntaina (kyllä, tässä blogissa eletään aivan ajan hermolla, ja kommentoidaan ajankohtaisia asioita lähes reaaliajassa…). Mun mielestä vuosien saatossa on moni aivan loistava elokuva täysin sivuutettu Oscareissa, ja siksi päätinkin että on aika jakaa The Lotta Academy Awards:

The nominees for Best movie are:

The Pest
Bio Dome
Orgazmo
Dodge Ball
Happy Gilmore

And the award goes to:
Bio Dome!

Bio Domea tähdittää Pauly Shore (jolle mahdollisesti ollaan ensi vuoden Lotta Awardseissa kaavailemassa Life time achievement-palkintoa) sekä Stephen Baldwin. Elokuvan voi katsoa uudestaan ja uudestaan, ja aina vaan rakastaa enemmän. I dare you to try.

Parhaat mies- ja naisnäyttelijät palkitaan myöhemmin, mutta ymmärtääkseni Beavis on aika vahvoilla mieskategoriassa.

Kaiken takana on nainen

Mä olen tehnyt jotain pahaa edellisessä elämässäni ja universumi kostaa mulle. Mun päälle on langetettu kirous. Eikä mikään tavallinen kirous, vaan harvinaisen cruel and unusual kirous. Se kirous on: joka kerta kun mä kuulen sanat (tai laulun) Kaiken takana on nainen, mun päässä alkaa soida se laulu, ja mun on pakko (tahtomattanikin) laulaa laulu aina loppuun asti. Tätä hankaloittaa (ja mua turhauttaa) suunnattomasti se, että mä en osaa kyseisen laulun sanoja alkuunkaan. To make matters worse Kampin keskuksessa on aseteltu kymmenen metrin välein screenejä jotka joka toinen minuutti näyttävät Sampon uutta mainosta jossa laulu soitetaan. Aaaarggh! Mikä synti voi olla niin paha että siitä rangaistaan Matilla ja Tepolla?!

Mä oon vähän miettinyt: mulla on hirvittävän outo miesmaku. Pertti Salolainen on mua 40 vuotta vanhempi, Matt Stone ja Trey Parker on hulluja (bordering on genius, though) ja David Hasselhoff on – no, David Hasselhoff. But it gets weirder. Tänään mä vähän huomasin että Simon Cowell herättää mussa tunteita. Mä en ole vielä varma onko se inhoa vai rakkautta (vai heikentynyttä näköä?), mutta jotain se on. Miten voi olla että Brad Pitt tai Tom Cruise does nothing for me? Am so abnormal. Onneksi sentään Markus Pöyhönen on mun mielestä mielettömän kuuma.

Jos jollakulla vielä on vaikeuksia keksiä mitä antaisi mulle huomenna Naistenpäivänä lahjaksi, niin voin vinkata että hajuvettä ei naisella voi koskaan olla liikaa. Etenkään Burberrya.

On a less feminine note: vähän WWE on mahtavaa viihdettä. Edge on ihana.

Bottoms up

Oikeesti. Mä en ole ihminen joka jää koukkuun reality-ohjelmiin (joo, miinus The Bachelorette, mä myönnän). Mutta koskaan ennen missään reality-ohjelmassa ei ole voinut bailata. Nyt tulee Baari. Mä en todellakaan aio jäädä siihen kiinni (ainakaan ohjelmana, baarina ehkä). Mutta mä aion tehdä drinkin itsestäni, kuten Baarin kilpailijat esitellään mainoksissa. I present – The Backlund:

2 cl personallisuutta
2 cl huumorintajua
2 cl (tai enemmän) turhamaisuutta
ja noin 1 litra egoa

Tarjoillaan:
ilman poliittista korrektiutta ja itsesensuuria
ripauksella katkeruuttaa Hugh Grantin uutta tyttöystävää kohtaan
hyppysellisellä ärtyneisyyttä melskaavia naapureita kohtaan.

Lisää mielin määrin kaukorakkautta Pertti Salolaista kohtaan ja nauti hitaasti.

Raikkaan ilman myrkytys

Hell must’ve frozen over. Oli sunnuntaiaamu ja mä heräsin 7.30. Siis aamulla. Minä. 7.30. I repeat: a a m u l l a. En kuitenkaan (todellakaan) ihan itsestäni, vaan kahden herätyskellon avulla. Mä näin ihan uuden dimension maailmasta. Mulle selvisi esimerkiksi ettei mulle edes jaeta Hesaria sunnuntaisin ennen kuin vasta kahdeksan jälkeen, koska se ei ollut vielä edes tullut kun lähdin kotoa. Syy tähän hours-before-the-pigs-fart kellonaikaan oli että olin lupautunut Vantaalle (passi mukaan!) auttamaan tuttavien elämysfirmaa tuottamaan elämyksiä. Ulkona. GoExperience tuotti spektaakkelimaisen perhetapahtuman eräälle yritykselle, ja minä olin siellä elämyksettämässä. Can’t you just picture that? En mäkään. MUTTA: Vaikkakin mun mielestä sunnuntai pitää pyhittää lehtien lukemiselle sängyssä, kahvin juontiin ja telkkarin katsomiseen, niin mä olen valmis myöntämään että viisi tuntia aurinkoisessa pakkasilmassa ei ollut niin paha kuin mitä olisi voinut kuvitella. Kamalin shokki tuli tosin kun tulimme paikan päälle ja eräs järjestäjä tuli kysymään: ootteko te ne ponitytöt? Kauhu kuvastui mun kasvoilta. Kelasin kuumeisesti päässäni sähköpostiviestejä viimeisiltä viikoilta. Olinko selvittänyt tarkkaan minkä tyyppiselle rastille olin lupautunut? Pakkanen on yksi asia, mutta hevoset? Ei perkele. Enhän mä mitään hevosia vaan joutuisi hyysäämään? Helpotus tuli nopeasti kun Mia ilmoitti ettemme olleet ponityttöjä. Luojan kiitos. I would’ve never lived that down.

Eilisessä Pressossa oli pitkä juttu siitä miten kuluttajien valta ja verkostoituminen ovat kasvaneet blogien, ja netin in general, myötä. Presson mukaan kuluttajablogit ova yhä suositumpia. Rupesinkin pohtimaan: mun tehtävä valistuneena kuluttajanahan olisi suositella tässä blogissa hyviä tuotteita. Tässä muutamia: Valkoviini, L’Orealin Volume Shocking ripsiväri, Gilmore Girlsin kaikki tuotantokaudet ja Starbucksin French Roast extra bold. Ja joo, mä tiedän, nää pitäisi perustella, mutta look at that list! Tarviiko noita perustella?! There, tossa mun kontribuutio netin kuluttajavallankumoukseen. Kuluttakaa!

Kerroin kerran miten epäkypsä olen. Voin kertoa myös kuinka nynny olen. Äsken olin aivan tippa linssissä kun American Idol-tuomarit sanoivat tosi suloisia asioita pienelle, vähän nynnyn näköiselle 16-vuotiaalle pojalle. Kamerat kuvasivat sen vanhempia kun ne tuomarit kehuivat, ja ne vanhemmat eivät edes itkeneet! Kamalia, tunteettomia, huonoja vanhempia. Jos ei lapsen Idols-menestys itketä, niin mikä sitten?

Kukan kanssa oltiin eilen muutamalla drinksulla. Kohtasimme mielenkiintoisia iskurepliikkejä ja avauksia illan aikana. Ensimmäinen Herra avasi keskustelun maahanmuuttajien syrjäytymisestä ja siitä miten Marokossa tietyt kalat ovat miesten kaloja ja niitä saa syödä vaan miehet. Aha? Olimme levande frågetecken. Se oli vitsi, meille kerrottiin. Ei, ei mekään tajuttu. Seuraavassa paikassa Nuorimies tuli kertomaan että mun ehkä pitää antaa hänelle tekohengitystä kohta, koska hän saattaa pudota tuoliltaa koska sillä ei ole selkänojaa. Sen jälkeen seurasikin heti selvitys siitä miten hänellä on tili miinuksella ja kännissä oli kännykkä hävinnyt ja rahatkin oli viety risteilyllä. jos kuitenkin antaisin numeroni niin hän voisi uudesta prepaid-liittymästään sitten soittaa. Yritin piristää: well at least you have your health. Ei se tajunnut. Kolmannessa baarissa Äijän avaus oli: ”mun kaverit lähti himaan, voinko mä liittyä teidän seuraan. Mä oon vähän tällainen luuseri”. Suomalaisillako itsetunto-ongelmia? Phyh.
Salettiin Pertti Salolainen osaisi sanoa jotain TÄYDELLISTÄ.

Hit music only!

Työtön elämäni kesti vaan muutaman päivän. Allekirjoitin eilen työsopimuksen. Yours truly on nyt juontaja Radio NRJ:lla! Niin tuntuu kyllä oikealta hommalta, ja paikalta. Ei vaan se, että mun mielestä on aivan huippua että pääsee tekemään radiota, mutta vielä se että se on NRJ, mun suosikkikanava! Luulen että mä sovin uuteen työympäristöön yhtä hyvin kuin se sopii mulle: loistavasti. Arvot (mm. Avoimuus) ja meininki on aika erilaista kuin joissain edellisissä työpaikoissani. Täällä persoonallisuus on positiivinen asia.

Eilen vietin aikuisillan. Espoolaisessa rivitalossa ruoanlaittoa, punaviiniä ja saunomista. Äärettömän aikuinen olo. Approaching 30, Oh my God. Onhan se niin että on ”kolmekymppinen” vasta sen jälkeen kun on täyttänyt 30? Onhan?! Eli mulla on vielä vajaat 5 vuotta normaalia elinaikaa jäljellä. Tää oli vaan harjoittelua. (Fast forward six years: Backlund istuu Lanzarotella uima-altaan reunalla neljän tuttavaperheen kanssa, imee Pina Coladaa ja ihmettelee mihin nuoruus hävisi).

Hirveä shokki herätä aamulla ja huomata että kädessä on uusi sormus. Helpotti vasta kun muistin että olin ostanut kaksi uuttaa makeeta Mexicolaista hopeasormusta. Jos ei miehet osta sormuksia, niin pitää itse ostaa.

Tänään aion harrastaa tyttöystävävaklausta. Ei, ei mitään säälittävää ex-poikaystävän uuden mimmikaverin stalkkausta mistään puskista, vaan täysin normaalia isosiskotoimintaa. Eräs nuori perheenjäsen on alkanut deittailla! BIA, Backlund Intelligence Agency, on ajan tasalla siitä missä nuorin perheenjäsen liikkuu at all times, ja saattaa olla että isosisko vahingossa sattuu paikan päälle samaan aikaan kun TNG (the new girlfriend) is in the vicinity.

Blast from the past! Avasin meilini tänään ja siellä odotti JÄTTIyllätys! Vanha ystäväni Officer Love oli muistanut minua! Tarinani amerikkalaisen laivastoupseerin kanssa oli short but sweet (Hollywood-elokuva tarinasta on jo practically in production) (on vaan ollut tosi vaikea castata oikea henkilö näyttelemään minua. Marilyn olisi hyvä, paitsi siinä mielessä huono että se on kuollut).

Tässä teille kuitenkin elokuvan preview (based on a true story). Olin siis kahden ystävättäreni kanssa Kreikassa tyttöjen äkkilähtösikailumatkalla. Eräänä aamuna menimme taas rannalle, missä meidät kohtasi odottamaton näky. Horisontissa seisoi laiva (?) joka oli niin iso että se melkein peitti auringon (Exaggerating? Who, me?). Meille selvisi nopeasti että Rhodoksen ulkopuolelle oli ankkuroinut amerikkalainen lentotukialus USS Theodore Roosevelt. JA, luonnollisesti, sen 5800 sotilasta. Wow. Pojat (ja tytöt, olihan sentään vuosi 2001) olivat olleet sotimassa Kosovossa, ja ennen kotiinlähtöään he saivat viikon loman Kreikassa. Komeita sotilaita laivastounivormuissa vilisi silmissä (this must be what paradise looks like!). Illemmalla tutustuin nuoreen amerikkalaisupseeriin jonka sukunimi oli (get this) Love. Siis rakkaus. Mikä uskomattominta, hänen etunimensä oli Will. (Ja joo, mä tiedän, jos olisin ymmärtänyt muuttaa sen kanssa amerikkaan ja mennä sen kanssa naimisiin, mä oisin nyt Lotta Love). Miten sööttejä lapsia me oltaisiin saatu?! Jos Will ja Lotta Love hankkivat lapsia, niin eihän offspring voi olla muuta kuin maailman suloisinta! Rakkausupseeri (in more ways the one…) oli iso ja pikimusta, ja äärettömän komea valkoisessa uniformussaan (tai no, oikeastaan mä näin hänet vaan siviileissä, mutta trust me: mulla on aika tarkka kuva päässäni miltä se näyttäisi univormussa).

Tarina kuitenkin loppuu traagisesti (minä rannalla nyyhkyttäen, valkoista nenäliinaa huiskuttaen) (tai no ei, mutta se näyttää sitten siinä elokuvassa hyvältä) (ja vähän 40-lukumaiselta). Minä lensin Suomeen ja Will seilasi amerikkaan. Muutama sähköposti läheteltiin silloin, mutta siihen se jäi. Nyt nuori mies oli kertomansa mukaan ajatellut minua ja googlannut minut. Maailman suloisin-palkinto (sekä vuoden Amerikkalainen klisee-palkinto) saattaa myös mennä hänelle, koska meiliinsä hän kirjoitti: Se yksi yö jonka vietimme yhdessä oli one of the best times I ever had. Ohhhh…!

Ja nyt vuosien kuluttua heitin laivan kannelta korun mereen. Ei kun se olikin yks toinen elokuva.

R.I.P. Wondergirl

The Wondergirl is no more. Mulla oli aamulla kankkunen. Oh no! Mä olen tulossa vanhaksi. Mulla ei ole koskaan ollut päänsärkyä kankkusessa, mutta tänään on jo toinen kerta. Ensimmäinen kerta oli ennen joulua, porvarin Älä osta mitään!-viikkojen aikana. Se oli todella huono päivä saada päänsärky, koska eduskunta äänesti silloin budjetista ja eteisaula kaikui joka toinen minuutti äänestyssummerista.

Yrititkö siis tänään ostaa viiniä mutta et saanut? Anteeksi, se on mun syytä. Join eilen ystävättäreni Kukan kanssa kaikki maailman viinit. Taas. Kukka asuu Sveitsissä (Toblerone, linkkuveitset ja pankkitilit, you know), ja on nyt käymässä pari viikkoa Suomessa. Kukka on mulle kuin sisko (tai siis se on pieni ja sillä on ruskea tukka ja ruskeat silmät, ja koska hän ehkä ulkonäöllisesti on mun täysi vastakohta niin sitä sisaruutta ei aina ihan heti nää). Kukan kanssa on aina hauskaa. Käytiin Santa Fe’ssä syömässä (ja juomassa… muutama pullo viiniä ja margaritat) (EI meidän syytämme! Siellä oli tosi myyntihenkinen tarjoilija jonka nimi on kuittimme mukaan Janne L., ja Janne kierona miehenä juotti meitä aivan känniin). Ilta loppui Storyvilleen (kuinkas muutenkaan). Myöhään. Ehkä. Todennäköisesti. Onneksemme Kukan äiti tuli kavereittensa kanssa meitä Storyvilleen kaitsemaan.

Ja arvatkaapa miten uhkarohkea minä olen?! Olin siis ulkona eilen siitäkin huolimatta että mua tänään kuvattiin Naistenlehteen. Siis kankkusessa. Menin. Mä oon hullu. Minun onnekseni valokuvaaja oli ehkä maailman lahjakkain ja teki minusta ihan uskomattoman kauniin (ILMAN fotoshoppia, mind you). Valokuvaaja oli myös tosi komea ja mukava. Kyllä sellaisen kanssa jaksaa muutaman tunnin hengata.

Tänään mä pelästyin että mun asunnossa on nyt lopullisesti paha tekniikkakarma ja viihde-elektroniikkapoltergeist joka yrittää tuhota mun elämän. Telkkari ei toiminut, eikä netti. Koska olen kuitenkin lähes sherlockholmsien tai herculepoirotien veroinen päättelijä, muistin kotiin tullessani nähneeni kadulla Welhon (sen firman, en OIKEEN velhon) auton. Niinpä hetken kuluttua kaikki alkoikin toimia, ja mun ei siten tarvinnut ruveta kyhäämään Welhosta voodoo-nukkea.

Eilen katsoin suomalaisen elokuvan riemuvoiton: Levottomat 3. Oh my God. That sucked ass like nothing I’ve ever seen before. Siis elokuva oli varmaan ihan hyvin tehty mutta eihän siinä ollut mitään pointtia! Ne vaan pani ja itki, ja pani ja itki. Elokuvan ydin oli se, että näytetään alastomia ihmisiä ja panemista. Period. Ei mitään muuta. Fascinating.

Haluatko itkeä? Voin suositella salaisuusblogia joka päivitetään joka sunnuntai. Kleenexit tietokoneen viereen.